saatanan tekonauru

radio suomen juontajat käkättävät erittäin ikävää tekonaurua karmeeta kuunneltavaa varsinkin typerien haastatteluiden yhteydessä tekonaurun huippu on perjantai iltaisin tuleva puhelin toivekonsertti asiakkaat ja juontajat eivät ole mitään järjen jättiläisiä
7214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olet homo

Äänestä

Jos puhelintoivekonsertti on ikävin kokemus Ylen radiosta, kokeile joskus noita kaupallisia "nuorille aikuisille" tarkoitettuja. Aivan käsittämätöntä mölöä. Joku jätkä paahtaa tekoviisaita arviointeja maailman asioista ja vieressä käkättää joku pimu.

Eikä tuo ohjelman malli muutu koskaan, sitä samaa joka ohjelman jaksolla.

Siinä pimun äännehtimisessä sinulla olisi todella kestämistä.

Äänestä
  • Jep, novalle vaan kuuntelemaan viisaita sanoja sekä erinomaisella musiikkimaulla tehtyä vaihtelevaa soittolistaa.

    Äänestä

Ylen kanavat on vasemmistolaisille ja ihan paskaa.

Äänestä
  • ylehän on nykyään kokoomuksen hallinnassa johtajia myöten

    Äänestä

nova se vasta saissea onkin, sari seppälä hyi helevata

Äänestä
  • Joka kanavan aamushow perustuu jonkin äijän läpänheittoon jolle sitten naisjuontaja ulvoo kuset housuissa. Radio rockin korporaatiota pystyy vielä kuuntelemaankin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopettakaa 1 kirjoitti:

radio suomen juontajat käkättävät erittäin ikävää tekonaurua karmeeta kuunneltavaa varsinkin typerien haastatteluiden yhteydessä tekonaurun huippu on perjantai iltaisin tuleva puhelin toivekonsertti asiakkaat ja juontajat eivät ole mitään järjen jättiläisiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu