Koulutus ilman makupalaa?

Mielenkiinnosta: Miksi ilman makupalaa kouluttaminen olisi onnellinen tilanne?

Korostat, että koulutat omaksi iloksi, eli sinulla ei ole koulutuksellisesti tavoitteita koetoimintaan. Kysyjä kysyy sitä, onko kukaan kouluttanut koiraansa ilman makupaloja tms. kokeeseen.

Kotitottelevaisuudella ja kokeissa vaadituilla ihannesuorituksilla (joihin erittäin harva yltää) on todella huikea ero, eikä mielestäni sitä, että koira hiukan tekee, voi verratakaan siihen, että koiraa koulutetaan tavoitteellisesti. Koiran kouluttelu onnistuu keneltä tahansa ja luultavasti likipitäen millä keinoilla tahansa, mutta todella hyvä suoritus vaatii jo huomattavaa taitoa ja paneutumista koiran vietteihin ja oppimismekanismeihin.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen on, että kyllä voi, sellainen koulutus oli ihan yleistäkin vielä 10 - 15 vuotta sitten. Tuloksena tosin useimmiten täysin vietittömiä matkalaukkumallisia suorituksia, joissa koko koulutuksen perusta on ollut pakon käytössä. Hyvin harva rivikouluttaja onnistuu kouluttamaan koiraansa nykyvaatimusten mukaisiin, vietikkäisiin ja temperamenttisiin suorituksiin käyttämättä koiralleen minkäänlaista "porkkanaa" (yhdistettynä pakkoon).

Sitä en tiedä, onnistuuko se taitavalta kouluttajalta - en tiedä koskaan vielä nähneeni sellaista taitavaa kouluttajaa, joka huvikseen jättäisi koiran perusvietit (mm. nälkä saalis, lauma) huomiotta koulutustoiminnassaan.

Pallon tai makupalojen käytössä koulutuksessa ei ole mitään tuomittavaa. Päinvastoin, niillä pystytään varsinkin nuoren koiran opetusvaiheessa nostamaan ja laskemaan viettiä halutuilla tavoilla, ohjaamaan koiraa toivottuun suuntaan ja toimimaan toivotulla tavalla.

Kaikki koirat eivät ole kiinnostuneet esim. leikkimään pallolla tai muulla lelulla, mutta jokainen koira on kiinnostunut ruuasta.

Ainoastaan nämä palkkauskeinot tulevat kyseenalaiseksi silloin, kun palkinnon saamisesta tulee koiralle päätarkoitus ohjaajalle toimimisen sijaan - silloin koulutus on tapahtunut virheellisesti. Moni myös unohtaa sen, että saalisviettiin ja positiiviseen vahvistamiseen perustuva opetusvaihe toimii vain tiettyyn pisteeseen: kun ryhdytään hakemaan hallintaa, tulee aktivoiva pakko kuvioon.

Harrastelija kirjoitti:

Mielenkiinnosta: Miksi ilman makupalaa kouluttaminen olisi onnellinen tilanne?

Korostat, että koulutat omaksi iloksi, eli sinulla ei ole koulutuksellisesti tavoitteita koetoimintaan. Kysyjä kysyy sitä, onko kukaan kouluttanut koiraansa ilman makupaloja tms. kokeeseen.

Kotitottelevaisuudella ja kokeissa vaadituilla ihannesuorituksilla (joihin erittäin harva yltää) on todella huikea ero, eikä mielestäni sitä, että koira hiukan tekee, voi verratakaan siihen, että koiraa koulutetaan tavoitteellisesti. Koiran kouluttelu onnistuu keneltä tahansa ja luultavasti likipitäen millä keinoilla tahansa, mutta todella hyvä suoritus vaatii jo huomattavaa taitoa ja paneutumista koiran vietteihin ja oppimismekanismeihin.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen on, että kyllä voi, sellainen koulutus oli ihan yleistäkin vielä 10 - 15 vuotta sitten. Tuloksena tosin useimmiten täysin vietittömiä matkalaukkumallisia suorituksia, joissa koko koulutuksen perusta on ollut pakon käytössä. Hyvin harva rivikouluttaja onnistuu kouluttamaan koiraansa nykyvaatimusten mukaisiin, vietikkäisiin ja temperamenttisiin suorituksiin käyttämättä koiralleen minkäänlaista "porkkanaa" (yhdistettynä pakkoon).

Sitä en tiedä, onnistuuko se taitavalta kouluttajalta - en tiedä koskaan vielä nähneeni sellaista taitavaa kouluttajaa, joka huvikseen jättäisi koiran perusvietit (mm. nälkä saalis, lauma) huomiotta koulutustoiminnassaan.

Pallon tai makupalojen käytössä koulutuksessa ei ole mitään tuomittavaa. Päinvastoin, niillä pystytään varsinkin nuoren koiran opetusvaiheessa nostamaan ja laskemaan viettiä halutuilla tavoilla, ohjaamaan koiraa toivottuun suuntaan ja toimimaan toivotulla tavalla.

Kaikki koirat eivät ole kiinnostuneet esim. leikkimään pallolla tai muulla lelulla, mutta jokainen koira on kiinnostunut ruuasta.

Ainoastaan nämä palkkauskeinot tulevat kyseenalaiseksi silloin, kun palkinnon saamisesta tulee koiralle päätarkoitus ohjaajalle toimimisen sijaan - silloin koulutus on tapahtunut virheellisesti. Moni myös unohtaa sen, että saalisviettiin ja positiiviseen vahvistamiseen perustuva opetusvaihe toimii vain tiettyyn pisteeseen: kun ryhdytään hakemaan hallintaa, tulee aktivoiva pakko kuvioon.

viserrys, joka paikassa...
Siis en nyt kuitenkaan ole ihan ensikertalainen näissäkään hommissa. Kyseessä on kuitenkin vasta 9kk täyttävä pentu, joten jos siltä alkaa näyttämään, niin kukapa tietää josko niihin kisoihinkin sitten...
No ja miksi sitten olen onnellinen, että makupaloja ei tämän kohdalla tarvita, johtuu siitä, että tähän saakka olen kehässä saanut syöttää makupaloja lähestulkoon kuin jotain pajatsoa kaikille koirilleni - itsehän ne toki niihin aikanaan opetin, joten oma moka.
Joillekin riittää pienikin asia onnellisuuteen...;)

Harrastelija kirjoitti:

Mielenkiinnosta: Miksi ilman makupalaa kouluttaminen olisi onnellinen tilanne?

Korostat, että koulutat omaksi iloksi, eli sinulla ei ole koulutuksellisesti tavoitteita koetoimintaan. Kysyjä kysyy sitä, onko kukaan kouluttanut koiraansa ilman makupaloja tms. kokeeseen.

Kotitottelevaisuudella ja kokeissa vaadituilla ihannesuorituksilla (joihin erittäin harva yltää) on todella huikea ero, eikä mielestäni sitä, että koira hiukan tekee, voi verratakaan siihen, että koiraa koulutetaan tavoitteellisesti. Koiran kouluttelu onnistuu keneltä tahansa ja luultavasti likipitäen millä keinoilla tahansa, mutta todella hyvä suoritus vaatii jo huomattavaa taitoa ja paneutumista koiran vietteihin ja oppimismekanismeihin.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen on, että kyllä voi, sellainen koulutus oli ihan yleistäkin vielä 10 - 15 vuotta sitten. Tuloksena tosin useimmiten täysin vietittömiä matkalaukkumallisia suorituksia, joissa koko koulutuksen perusta on ollut pakon käytössä. Hyvin harva rivikouluttaja onnistuu kouluttamaan koiraansa nykyvaatimusten mukaisiin, vietikkäisiin ja temperamenttisiin suorituksiin käyttämättä koiralleen minkäänlaista "porkkanaa" (yhdistettynä pakkoon).

Sitä en tiedä, onnistuuko se taitavalta kouluttajalta - en tiedä koskaan vielä nähneeni sellaista taitavaa kouluttajaa, joka huvikseen jättäisi koiran perusvietit (mm. nälkä saalis, lauma) huomiotta koulutustoiminnassaan.

Pallon tai makupalojen käytössä koulutuksessa ei ole mitään tuomittavaa. Päinvastoin, niillä pystytään varsinkin nuoren koiran opetusvaiheessa nostamaan ja laskemaan viettiä halutuilla tavoilla, ohjaamaan koiraa toivottuun suuntaan ja toimimaan toivotulla tavalla.

Kaikki koirat eivät ole kiinnostuneet esim. leikkimään pallolla tai muulla lelulla, mutta jokainen koira on kiinnostunut ruuasta.

Ainoastaan nämä palkkauskeinot tulevat kyseenalaiseksi silloin, kun palkinnon saamisesta tulee koiralle päätarkoitus ohjaajalle toimimisen sijaan - silloin koulutus on tapahtunut virheellisesti. Moni myös unohtaa sen, että saalisviettiin ja positiiviseen vahvistamiseen perustuva opetusvaihe toimii vain tiettyyn pisteeseen: kun ryhdytään hakemaan hallintaa, tulee aktivoiva pakko kuvioon.

hyvään vanhaan aikaan ei ollut mitään makupaloja muista vempaimista puhumattakaan,koirat teki tehtävät, iloisesti, ei pakolla.Mut nyt,masennus,koulutuspaikalla missä käydään pitää olla taskut täynnä nameja ja leluja.Mä olen varmaan yksin maailmassa kouluttamassa koiraani ilman makupaloja.
Olisin saanut vähän intoa jos edes yksi olisi kirjoittanut että on kouluttanut koiransa kilpailu
kuntoon ilman juttuja, ehkä tämä on väärä palsta.

Riva kirjoitti:

hyvään vanhaan aikaan ei ollut mitään makupaloja muista vempaimista puhumattakaan,koirat teki tehtävät, iloisesti, ei pakolla.Mut nyt,masennus,koulutuspaikalla missä käydään pitää olla taskut täynnä nameja ja leluja.Mä olen varmaan yksin maailmassa kouluttamassa koiraani ilman makupaloja.
Olisin saanut vähän intoa jos edes yksi olisi kirjoittanut että on kouluttanut koiransa kilpailu
kuntoon ilman juttuja, ehkä tämä on väärä palsta.

Aika taitaa kullata muistot, jos ihan tosissasi väität entisaikana koirien suoritusten olleen iloisia ja ilman pakkoa tehtyjä. "Vanhat ajat" taitavat tällä ajatusmaailmalla sijoittua noin viiden vuoden taakse. Itse katselen kuitenkin vähän pitemmällä ajanjaksolla tätä harrastustoimintaa.

Ajat muuttuvat, koulutustavat kehittyvät ja koiratyypit ja rotuvalikoima myöskin. Onneksi. Nykyisin tietoa on hyvin saatavilla, ja jokaisella on mahdollisuus opetella kouluttamaan koiriaan.

Joillekin yksinkertaisesti vain on liian vaikeaa uusien suuntausten omaksuminen, ja vanhassa yritetään pysyä hammasta purren, vaikka niillä keinoin ei saavuteta nykyvaatimusten mukaista tasoa.

Jos makupalalla kouluttaminen ei kiinnosta ja koulutusporukassa tuputetaan vain tätä yhtä tapaa, on aika luonteva ajatus vaihtaa koulutusporukkaa ja etsiä sellainen, jonka asenteet käyvät yksiin omien kanssa.

Ilman motivointia ja viettien hyödyntämistä tapahtuvaa koulutusta kuitenkin uskon harjoittavan hyvin harvan, ainakaan mitenkään edistyneellä tasolla.

Jos epäilet palstan olevan väärän, etsi parempi! Kokeile vaikkapa lemmikkipalstojen pk-foorumia, sieltä saat luultavasti vastauksia kysymyksiisi.

issu56 kirjoitti:

viserrys, joka paikassa...
Siis en nyt kuitenkaan ole ihan ensikertalainen näissäkään hommissa. Kyseessä on kuitenkin vasta 9kk täyttävä pentu, joten jos siltä alkaa näyttämään, niin kukapa tietää josko niihin kisoihinkin sitten...
No ja miksi sitten olen onnellinen, että makupaloja ei tämän kohdalla tarvita, johtuu siitä, että tähän saakka olen kehässä saanut syöttää makupaloja lähestulkoon kuin jotain pajatsoa kaikille koirilleni - itsehän ne toki niihin aikanaan opetin, joten oma moka.
Joillekin riittää pienikin asia onnellisuuteen...;)

Jos koiran kanssa tähdätään kokeisiin, jo perustyön on tapahduttava oikein - siis niin, että koulutuksella on mahdollista saavutta koetasoinen tottelevaisuus arkipuuhailun sijasta.

Periaatteessa koiran on tehtävä vietikäs suoritus, jos sillä aiotaan saavuttaa todellista tulosta ja edetä koeuralla. Tämä edellyttää sitä, että koira opetetaan alusta asti toimimaan tietyssä viettitilassa. Tämäntyyppiseen koulutukseen koiraa aletaan ohjailla jo luovutusikäisestä lähtien. 9 kuinen penikka on koulutuksen perusteita ajatellen jo todella vanha, ja on varsin mahdollista, että sen kanssa on jo menetetty jotakin merkittävääkin, tavoitteista riippuen.

Tokoista ym. en tiedä, eivätkä ne minua haasteettomuutensa takia kiinnostakaan (kilpaillut lajissa kyllä olen), vaan puhun nimenomaan palveluskoirien tottelevaisuudesta. Kansallisissa pk-lajeissa tottelevaisuuksien taso on yleisesti huono juuri siksi, että on liikaa ihmisiä, jotka kuvittelevat muutaman koiran jälkeen osaavansa, vaikka todellisuudessa koko pohjatyö tehdään väärin.

Koiran kouluttaminen on ohjaajalle elinikäinen oppimisprosessi. Jotkut siihen pystyvät, toiset kouluttavat jokaisen koiransa samoilla menetelmillä tai homeisilla asenteilla.

Tulokset ovat todennäköisesti sen mukaisia, mitkä ohjaajan tavoitteet ja asenteet koulutukseen ovat.

Harrastelija kirjoitti:

Aika taitaa kullata muistot, jos ihan tosissasi väität entisaikana koirien suoritusten olleen iloisia ja ilman pakkoa tehtyjä. "Vanhat ajat" taitavat tällä ajatusmaailmalla sijoittua noin viiden vuoden taakse. Itse katselen kuitenkin vähän pitemmällä ajanjaksolla tätä harrastustoimintaa.

Ajat muuttuvat, koulutustavat kehittyvät ja koiratyypit ja rotuvalikoima myöskin. Onneksi. Nykyisin tietoa on hyvin saatavilla, ja jokaisella on mahdollisuus opetella kouluttamaan koiriaan.

Joillekin yksinkertaisesti vain on liian vaikeaa uusien suuntausten omaksuminen, ja vanhassa yritetään pysyä hammasta purren, vaikka niillä keinoin ei saavuteta nykyvaatimusten mukaista tasoa.

Jos makupalalla kouluttaminen ei kiinnosta ja koulutusporukassa tuputetaan vain tätä yhtä tapaa, on aika luonteva ajatus vaihtaa koulutusporukkaa ja etsiä sellainen, jonka asenteet käyvät yksiin omien kanssa.

Ilman motivointia ja viettien hyödyntämistä tapahtuvaa koulutusta kuitenkin uskon harjoittavan hyvin harvan, ainakaan mitenkään edistyneellä tasolla.

Jos epäilet palstan olevan väärän, etsi parempi! Kokeile vaikkapa lemmikkipalstojen pk-foorumia, sieltä saat luultavasti vastauksia kysymyksiisi.

vaan 18 vuoden päähän.

terv.Riva

tää on aika susi tää rekisteröinti,palvelu ei ole käytössä,tekninen vika,jee jee

Harrastelija kirjoitti:

Jos koiran kanssa tähdätään kokeisiin, jo perustyön on tapahduttava oikein - siis niin, että koulutuksella on mahdollista saavutta koetasoinen tottelevaisuus arkipuuhailun sijasta.

Periaatteessa koiran on tehtävä vietikäs suoritus, jos sillä aiotaan saavuttaa todellista tulosta ja edetä koeuralla. Tämä edellyttää sitä, että koira opetetaan alusta asti toimimaan tietyssä viettitilassa. Tämäntyyppiseen koulutukseen koiraa aletaan ohjailla jo luovutusikäisestä lähtien. 9 kuinen penikka on koulutuksen perusteita ajatellen jo todella vanha, ja on varsin mahdollista, että sen kanssa on jo menetetty jotakin merkittävääkin, tavoitteista riippuen.

Tokoista ym. en tiedä, eivätkä ne minua haasteettomuutensa takia kiinnostakaan (kilpaillut lajissa kyllä olen), vaan puhun nimenomaan palveluskoirien tottelevaisuudesta. Kansallisissa pk-lajeissa tottelevaisuuksien taso on yleisesti huono juuri siksi, että on liikaa ihmisiä, jotka kuvittelevat muutaman koiran jälkeen osaavansa, vaikka todellisuudessa koko pohjatyö tehdään väärin.

Koiran kouluttaminen on ohjaajalle elinikäinen oppimisprosessi. Jotkut siihen pystyvät, toiset kouluttavat jokaisen koiransa samoilla menetelmillä tai homeisilla asenteilla.

Tulokset ovat todennäköisesti sen mukaisia, mitkä ohjaajan tavoitteet ja asenteet koulutukseen ovat.

nyt tähän sellaisen tiedon, että kyseessä oleva pentu on ihan oma kasvattini, eikä sen kanssa todellakaan treenaamisia olla aloitettu eilen, vaan ihan leikin varjolla pikkupennusta alkaen täysin rodunomaisin systeemein. Lisäksi vielä sanon, että kyseessä on kultainennoutaja, eikä saku. Tiedän, että olen väärässä paikassa, kun vastailin tällä palstalla, mutta vastasin vain esitettyyn kysymykseen, suotakoon se minulle anteeksi - poistun hiljaa pentuni kanssa takavasemmalle.

Harrastelija kirjoitti:

Aika taitaa kullata muistot, jos ihan tosissasi väität entisaikana koirien suoritusten olleen iloisia ja ilman pakkoa tehtyjä. "Vanhat ajat" taitavat tällä ajatusmaailmalla sijoittua noin viiden vuoden taakse. Itse katselen kuitenkin vähän pitemmällä ajanjaksolla tätä harrastustoimintaa.

Ajat muuttuvat, koulutustavat kehittyvät ja koiratyypit ja rotuvalikoima myöskin. Onneksi. Nykyisin tietoa on hyvin saatavilla, ja jokaisella on mahdollisuus opetella kouluttamaan koiriaan.

Joillekin yksinkertaisesti vain on liian vaikeaa uusien suuntausten omaksuminen, ja vanhassa yritetään pysyä hammasta purren, vaikka niillä keinoin ei saavuteta nykyvaatimusten mukaista tasoa.

Jos makupalalla kouluttaminen ei kiinnosta ja koulutusporukassa tuputetaan vain tätä yhtä tapaa, on aika luonteva ajatus vaihtaa koulutusporukkaa ja etsiä sellainen, jonka asenteet käyvät yksiin omien kanssa.

Ilman motivointia ja viettien hyödyntämistä tapahtuvaa koulutusta kuitenkin uskon harjoittavan hyvin harvan, ainakaan mitenkään edistyneellä tasolla.

Jos epäilet palstan olevan väärän, etsi parempi! Kokeile vaikkapa lemmikkipalstojen pk-foorumia, sieltä saat luultavasti vastauksia kysymyksiisi.

sillä ensimmäisen koirani, joka yllätykseksesi sattui olemaan sakutyttö, koulutin hyvin hyvin kauan sitten ilman minkäänlaista namiskaa taskussa. Tuolloin, 1970 luvun alussa ihmeteltiin pikkuisen korkeammalta taholta, kuin nykypäivän PK-kokeet jne. koirani uskomatonta toimintaa, tottelevaisuutta jne. Tällä nyt en todellakaan halua mitenkään nostaa itseäni millekkään jalustalle, kuin en liioin tehdä mitään ylimääräistä numeroa Bellasta. Tarkoitukseni on vain julkituoda se seikka, kuin myöskin siihen liittyvä kysymys, että jos silloin voitiin/pystyttiin/osattiin kouluttaa saku ILMAN makupaloja, niin miksi sitä ei voitaisi yhä edelleen tänä päivänä tehdä huolimatta siitä, että sekä ajat kuin myös koirat muuttuvat? Vai muuttuvatkohan periaatteessa vain ja yksinomaan niiden koirien kouluttajat?????

issu56 kirjoitti:

sillä ensimmäisen koirani, joka yllätykseksesi sattui olemaan sakutyttö, koulutin hyvin hyvin kauan sitten ilman minkäänlaista namiskaa taskussa. Tuolloin, 1970 luvun alussa ihmeteltiin pikkuisen korkeammalta taholta, kuin nykypäivän PK-kokeet jne. koirani uskomatonta toimintaa, tottelevaisuutta jne. Tällä nyt en todellakaan halua mitenkään nostaa itseäni millekkään jalustalle, kuin en liioin tehdä mitään ylimääräistä numeroa Bellasta. Tarkoitukseni on vain julkituoda se seikka, kuin myöskin siihen liittyvä kysymys, että jos silloin voitiin/pystyttiin/osattiin kouluttaa saku ILMAN makupaloja, niin miksi sitä ei voitaisi yhä edelleen tänä päivänä tehdä huolimatta siitä, että sekä ajat kuin myös koirat muuttuvat? Vai muuttuvatkohan periaatteessa vain ja yksinomaan niiden koirien kouluttajat?????

"pikkuisen korkeammalta taholta, kuin nykypäivän PK-kokeet"

Ihan uteliaisuuttani tarvitsee nyt kysyä, että mikä tämä taho mahtoi olla?

issu56 kirjoitti:

sillä ensimmäisen koirani, joka yllätykseksesi sattui olemaan sakutyttö, koulutin hyvin hyvin kauan sitten ilman minkäänlaista namiskaa taskussa. Tuolloin, 1970 luvun alussa ihmeteltiin pikkuisen korkeammalta taholta, kuin nykypäivän PK-kokeet jne. koirani uskomatonta toimintaa, tottelevaisuutta jne. Tällä nyt en todellakaan halua mitenkään nostaa itseäni millekkään jalustalle, kuin en liioin tehdä mitään ylimääräistä numeroa Bellasta. Tarkoitukseni on vain julkituoda se seikka, kuin myöskin siihen liittyvä kysymys, että jos silloin voitiin/pystyttiin/osattiin kouluttaa saku ILMAN makupaloja, niin miksi sitä ei voitaisi yhä edelleen tänä päivänä tehdä huolimatta siitä, että sekä ajat kuin myös koirat muuttuvat? Vai muuttuvatkohan periaatteessa vain ja yksinomaan niiden koirien kouluttajat?????

>>>Tarkoitukseni on vain julkituoda se seikka, kuin myöskin siihen liittyvä kysymys, että jos silloin voitiin/pystyttiin/osattiin kouluttaa saku ILMAN makupaloja, niin miksi sitä ei voitaisi yhä edelleen tänä päivänä tehdä huolimatta siitä, että sekä ajat kuin myös koirat muuttuvat? Vai muuttuvatkohan periaatteessa vain ja yksinomaan niiden koirien kouluttajat?????>>>

Kirjoituksistasi on havaittavissa, ettet ole pysynyt koulutus-/harrastustoiminnan ja koirakannan kehityksessä ajan hermolla. Ei ole moni muukaan, ja siksi on ihan hyvä, että harrastustoiminnassa noudatetaan kansainvälisiä sääntöjä...

Väitän kuitenkin, että koirasi silloinen, uskomaton toiminta ei vastaisi enää nykypäivän ihanteita. Et tosin ole ainoa; ei minunkaan silloisen koirani suoritukset olisi enää nykypäivänä arvostettuja kuin korkeintaa toko-puolella, jossa viis veisataan koiran viettitilasta, vaan arvostetaan ensisijaisesti teknisesti puhtaita suorituksia. Kehitys kehittyy, sanotaan, ja siinä on vain pysyttävä mukana.

Parhaiten saat kuvan nykyaikaisista ihannesuorituksista menemällä katsomaan suojelukokeiden tottelevaisuusosuutta, jossa on nähtävissä osaavan koulutuksen tuomaa varmuutta, ja jossa pisteissä ei anneta armopaloja (kuten kansallisten puolella varsinkin alemmissa luokissa usein tapahtuu).

Nykyisin erittäin monessa rodussa on kahtiajakoa näyttely- ja käyttölinjaisiin koiriin. Koirilta haetaan lisääntyvässä määrin vahvoja viettejä jo aloittelijaharrastajatasolla, hermorakenteet ovat heikompia, temperamenttia on enemmän ym. Koirien hallinnasta on tullut yhä vaikeampaa varsinkin aloittelijoille, sillä viettejä vaaditaan ja niitä pitäisi osata koulutuksessa hyödyntää oikein.

Ratkaisu asiaan ei ole se, että vietikkäitä koiria koulutetaan mahdollisimman matalassa vietissä, vaan se, että viettejä hyödyntävää koulutusta kehitetään myös aloittelevien ohjaajien keskuudessa.

Mutta huomioitavaa meidän välisessä keskustelussamme on, että puhumme täysin erilaisista roduista, joilla on täysin erilaiset vietit. Ilmeisesti et ole viime vuosina juurikaan ollut kosketuksissa saksanpaimenkoiran luonteen kehitykseen, ja toisaalta itse en oikein osaa kokemusteni perusteella luokitella kultaista noutajaa vietikkääksi palveluskoiraksi.

Aina on olemassa ihmisiä, joille muutokset ovat todellinen kauhistus. Sellaisia ihmisiä ei todennäköisimmin nähdä menestyjien joukossa näissä koiraharrastusasioissakaan.

Muun muassa siksi olen itse yrittänyt ottaa koiraharrastuksen aina opin kannalta, ja pyrin kehittymään siinä. Tietenkin voisin jatkaa samoilla keinoilla joita esim. 15 vuotta sitten koulutuksessa omaksuin, mutta valitettavasti se ei tuottaisi nykypäivänä koulutuksellisesti sellaista tasoa, joka minulle riittäisi.

Harrastelija kirjoitti:

>>>Tarkoitukseni on vain julkituoda se seikka, kuin myöskin siihen liittyvä kysymys, että jos silloin voitiin/pystyttiin/osattiin kouluttaa saku ILMAN makupaloja, niin miksi sitä ei voitaisi yhä edelleen tänä päivänä tehdä huolimatta siitä, että sekä ajat kuin myös koirat muuttuvat? Vai muuttuvatkohan periaatteessa vain ja yksinomaan niiden koirien kouluttajat?????>>>

Kirjoituksistasi on havaittavissa, ettet ole pysynyt koulutus-/harrastustoiminnan ja koirakannan kehityksessä ajan hermolla. Ei ole moni muukaan, ja siksi on ihan hyvä, että harrastustoiminnassa noudatetaan kansainvälisiä sääntöjä...

Väitän kuitenkin, että koirasi silloinen, uskomaton toiminta ei vastaisi enää nykypäivän ihanteita. Et tosin ole ainoa; ei minunkaan silloisen koirani suoritukset olisi enää nykypäivänä arvostettuja kuin korkeintaa toko-puolella, jossa viis veisataan koiran viettitilasta, vaan arvostetaan ensisijaisesti teknisesti puhtaita suorituksia. Kehitys kehittyy, sanotaan, ja siinä on vain pysyttävä mukana.

Parhaiten saat kuvan nykyaikaisista ihannesuorituksista menemällä katsomaan suojelukokeiden tottelevaisuusosuutta, jossa on nähtävissä osaavan koulutuksen tuomaa varmuutta, ja jossa pisteissä ei anneta armopaloja (kuten kansallisten puolella varsinkin alemmissa luokissa usein tapahtuu).

Nykyisin erittäin monessa rodussa on kahtiajakoa näyttely- ja käyttölinjaisiin koiriin. Koirilta haetaan lisääntyvässä määrin vahvoja viettejä jo aloittelijaharrastajatasolla, hermorakenteet ovat heikompia, temperamenttia on enemmän ym. Koirien hallinnasta on tullut yhä vaikeampaa varsinkin aloittelijoille, sillä viettejä vaaditaan ja niitä pitäisi osata koulutuksessa hyödyntää oikein.

Ratkaisu asiaan ei ole se, että vietikkäitä koiria koulutetaan mahdollisimman matalassa vietissä, vaan se, että viettejä hyödyntävää koulutusta kehitetään myös aloittelevien ohjaajien keskuudessa.

Mutta huomioitavaa meidän välisessä keskustelussamme on, että puhumme täysin erilaisista roduista, joilla on täysin erilaiset vietit. Ilmeisesti et ole viime vuosina juurikaan ollut kosketuksissa saksanpaimenkoiran luonteen kehitykseen, ja toisaalta itse en oikein osaa kokemusteni perusteella luokitella kultaista noutajaa vietikkääksi palveluskoiraksi.

Aina on olemassa ihmisiä, joille muutokset ovat todellinen kauhistus. Sellaisia ihmisiä ei todennäköisimmin nähdä menestyjien joukossa näissä koiraharrastusasioissakaan.

Muun muassa siksi olen itse yrittänyt ottaa koiraharrastuksen aina opin kannalta, ja pyrin kehittymään siinä. Tietenkin voisin jatkaa samoilla keinoilla joita esim. 15 vuotta sitten koulutuksessa omaksuin, mutta valitettavasti se ei tuottaisi nykypäivänä koulutuksellisesti sellaista tasoa, joka minulle riittäisi.

nykyinen saksanpaimenkoira suojelukoira??

Riva kirjoitti:

nykyinen saksanpaimenkoira suojelukoira??

Saksanpaimenkoiran rodunomainen koe on suojelu!

Vaikka rodun nimessä on sana paimenkoira, se viittaa ennemminkin siihen, mistä rodun alkuperä on lähtöisin. Ymmärtääkseni saksanpaimenkoiraa ei koskaan ole tietoisesti jalostettu paimennusta silmälläpitäen, vaan ratsumestarin rodunkehitystyö on tähdännyt mahdollisimman monipuoliseen käyttökoiraan, jonka ominaisuudet soveltuvat nimenomaan vartiointiin, suojeluun ym. tehtäviin, joita viranomaistaho niille kehittää.

Suojelu on ainut laji, jolla saksanpaimenkoiran ominaisuuksia voidaan mitata jalostuksessa riittävän kuormittavasti, tosin ei aukottomasti niinkään. Seurakoiraksi saksanpaimenkoiraa ei pitäisi ainakaan jalostaa missään tapauksessa eikä millään taholla.

Yksittäistä koiraa ajatellen tietenkin on täysin sama, mitä sen kanssa harrastaa, kunhan se saa riittävästi tekemistä ominaisuuksiensa puitteissa. Jalostuksesta koirat, jotka eivät suojeluun sovellu, pitäisi kuitenkin unohtaa suosiolla.

Jos seurakoiraa hakeva ihminen ei pärjää rodunomaisen saksanpaimenkoiran kanssa, ei rotua pidä ruveta muokkaamaan hänen tarpeisiinsa sopivaksi, vaan hänen on valittava itselleen paremmin soveltuva rotu.

Harrastelija kirjoitti:

Saksanpaimenkoiran rodunomainen koe on suojelu!

Vaikka rodun nimessä on sana paimenkoira, se viittaa ennemminkin siihen, mistä rodun alkuperä on lähtöisin. Ymmärtääkseni saksanpaimenkoiraa ei koskaan ole tietoisesti jalostettu paimennusta silmälläpitäen, vaan ratsumestarin rodunkehitystyö on tähdännyt mahdollisimman monipuoliseen käyttökoiraan, jonka ominaisuudet soveltuvat nimenomaan vartiointiin, suojeluun ym. tehtäviin, joita viranomaistaho niille kehittää.

Suojelu on ainut laji, jolla saksanpaimenkoiran ominaisuuksia voidaan mitata jalostuksessa riittävän kuormittavasti, tosin ei aukottomasti niinkään. Seurakoiraksi saksanpaimenkoiraa ei pitäisi ainakaan jalostaa missään tapauksessa eikä millään taholla.

Yksittäistä koiraa ajatellen tietenkin on täysin sama, mitä sen kanssa harrastaa, kunhan se saa riittävästi tekemistä ominaisuuksiensa puitteissa. Jalostuksesta koirat, jotka eivät suojeluun sovellu, pitäisi kuitenkin unohtaa suosiolla.

Jos seurakoiraa hakeva ihminen ei pärjää rodunomaisen saksanpaimenkoiran kanssa, ei rotua pidä ruveta muokkaamaan hänen tarpeisiinsa sopivaksi, vaan hänen on valittava itselleen paremmin soveltuva rotu.

saksanpaimenkoiran historian,itselle eka tuli 1982 jollon suojelu oli hyvin harvinainen laji.Hämmästyttää vain se että tämä punainen lanka on huomattu vasta nyt.
Vuonna -97,lopetin aktiivi harrastuksen sillon, ei vielä ollut suojelu niin kova sana kun tänä päivänä,joten muutos on tapahtunut vähässä ajassa.

Riva kirjoitti:

saksanpaimenkoiran historian,itselle eka tuli 1982 jollon suojelu oli hyvin harvinainen laji.Hämmästyttää vain se että tämä punainen lanka on huomattu vasta nyt.
Vuonna -97,lopetin aktiivi harrastuksen sillon, ei vielä ollut suojelu niin kova sana kun tänä päivänä,joten muutos on tapahtunut vähässä ajassa.

suojelua harrastettiin ainakin jo -77 jolloin itse olin kuvioissa, kyllä se silloin oli suosittua.

omppu kirjoitti:

suojelua harrastettiin ainakin jo -77 jolloin itse olin kuvioissa, kyllä se silloin oli suosittua.

Mikä oli koulutustapa sillon -77,kilpailitko?

::: kirjoitti:

"pikkuisen korkeammalta taholta, kuin nykypäivän PK-kokeet"

Ihan uteliaisuuttani tarvitsee nyt kysyä, että mikä tämä taho mahtoi olla?

Poliisi!

Harrastelija kirjoitti:

>>>Tarkoitukseni on vain julkituoda se seikka, kuin myöskin siihen liittyvä kysymys, että jos silloin voitiin/pystyttiin/osattiin kouluttaa saku ILMAN makupaloja, niin miksi sitä ei voitaisi yhä edelleen tänä päivänä tehdä huolimatta siitä, että sekä ajat kuin myös koirat muuttuvat? Vai muuttuvatkohan periaatteessa vain ja yksinomaan niiden koirien kouluttajat?????>>>

Kirjoituksistasi on havaittavissa, ettet ole pysynyt koulutus-/harrastustoiminnan ja koirakannan kehityksessä ajan hermolla. Ei ole moni muukaan, ja siksi on ihan hyvä, että harrastustoiminnassa noudatetaan kansainvälisiä sääntöjä...

Väitän kuitenkin, että koirasi silloinen, uskomaton toiminta ei vastaisi enää nykypäivän ihanteita. Et tosin ole ainoa; ei minunkaan silloisen koirani suoritukset olisi enää nykypäivänä arvostettuja kuin korkeintaa toko-puolella, jossa viis veisataan koiran viettitilasta, vaan arvostetaan ensisijaisesti teknisesti puhtaita suorituksia. Kehitys kehittyy, sanotaan, ja siinä on vain pysyttävä mukana.

Parhaiten saat kuvan nykyaikaisista ihannesuorituksista menemällä katsomaan suojelukokeiden tottelevaisuusosuutta, jossa on nähtävissä osaavan koulutuksen tuomaa varmuutta, ja jossa pisteissä ei anneta armopaloja (kuten kansallisten puolella varsinkin alemmissa luokissa usein tapahtuu).

Nykyisin erittäin monessa rodussa on kahtiajakoa näyttely- ja käyttölinjaisiin koiriin. Koirilta haetaan lisääntyvässä määrin vahvoja viettejä jo aloittelijaharrastajatasolla, hermorakenteet ovat heikompia, temperamenttia on enemmän ym. Koirien hallinnasta on tullut yhä vaikeampaa varsinkin aloittelijoille, sillä viettejä vaaditaan ja niitä pitäisi osata koulutuksessa hyödyntää oikein.

Ratkaisu asiaan ei ole se, että vietikkäitä koiria koulutetaan mahdollisimman matalassa vietissä, vaan se, että viettejä hyödyntävää koulutusta kehitetään myös aloittelevien ohjaajien keskuudessa.

Mutta huomioitavaa meidän välisessä keskustelussamme on, että puhumme täysin erilaisista roduista, joilla on täysin erilaiset vietit. Ilmeisesti et ole viime vuosina juurikaan ollut kosketuksissa saksanpaimenkoiran luonteen kehitykseen, ja toisaalta itse en oikein osaa kokemusteni perusteella luokitella kultaista noutajaa vietikkääksi palveluskoiraksi.

Aina on olemassa ihmisiä, joille muutokset ovat todellinen kauhistus. Sellaisia ihmisiä ei todennäköisimmin nähdä menestyjien joukossa näissä koiraharrastusasioissakaan.

Muun muassa siksi olen itse yrittänyt ottaa koiraharrastuksen aina opin kannalta, ja pyrin kehittymään siinä. Tietenkin voisin jatkaa samoilla keinoilla joita esim. 15 vuotta sitten koulutuksessa omaksuin, mutta valitettavasti se ei tuottaisi nykypäivänä koulutuksellisesti sellaista tasoa, joka minulle riittäisi.

on mennyt sakemannien koulutus monimutkaiseksi nykyään, minäkin olin niitä 70-luvun kouluttajia,ja en tosiaankaan pysy perässä, ilman namupaloja tosiaan koulutettiin ja hyvin meni.

Trendi ei ole motivoiminen muuhun, kuin omistajaan, vaan kyseessä on koulutusvirhe, joka on nykyisin hyvin yleinen. Lelu tai ruoka on vain väline, jolla koiran motivaatiota ohjaajan kanssa toimimiseen nostetaan riittävän korkealle.

Sakemanni on palvelualtis koira, jolla on _rodunomaisena_ erittäin vahvat vietit. Kuten aiemmin kirjoitin, kyllä koiran saa oppimaan ilman viettien hyödyntämistä koulutuksessa (joitain viettejä hyödynnetään luultavasti joka tapauksessa, esim. lauma). Eri asia sitten on, onko kyseessä enää suoritus, jossa voidaan puhua vietikkyydestä yhtään mitään, VAIKKA koira tekisi asioita mielellään.

En ole ymmärtänyt, että tässä keskustellaan "makkaran tuputtamisesta" koiralle, jolle se keino sellaisenaan ja ihanteellisimmillaan ei sovi, eli siis koirakohtaisesti ajatellen mahdollisesti väärästä palkkausmenetelmästä.

Itse olen kuvitellut keskustelevani siitä, tarvitseeko koira motivoimista leluilla tai ruualla opetusvaiheessa (=saalisvietin hyväksikäyttö koulutuksessa). Mielestäni tämä on oleellista, sillä koiralle on saatava mahdollisimman korkea motivaatio käskyjen suorittamiseen (esim. nälkä -> tehtävän oikea suorittaminen -> palkkana ruoka).

Tietenkään makkaran tuputtaminen kylläiselle koiralle ei ole mielekästä, mutta en kuvitellut keskustelun koskevan myöskään tällaista koulutusta..?

Jos motivaatiota ei koiralla ole riittävästi pennusta asti, ollaan helposti hankalassa tilanteessa siinä vaiheessa, kun koiralta aletaan vaatia, ja mukaan tulee suoritusvarmuuden ja hallinnan kannalta välttämätön pakko.

Minun täytyy tarkentaa kirjoituksestasi lainaamaasi kohtaa:

>>Minä opetin pennulle,sillon 5kk, kopin,aikaa meni 2 min.ja pentu oli oikeasti riemuissaan sit kun se onnistu.>>

Minkä koppaamista koirallesi opetit? Makupalanko? Jos, niin palkka et ollut pelkästään sinä, vaan makupala. Vai oliko kyseessä kenties joku tavara/lelu tms? Väittäisin ilman parempaa tietoa tekemisistäsi, että palkka koiralle on tässäkin tapauksessa ollut saalisviettiin perustuva.

Tietenkin pentu/koira innostuu ohjaajansa käytöksestä, ja kehut ovat viettikoulutuksessakin useimmille oleellinen palkkauksen osa. Mutta koulutuksessa kokonaisuuden ja koiran todellisten käyttäytymismotiivien hahmottaminen on oleellisen tärkeää.

Harrastelija kirjoitti:

Trendi ei ole motivoiminen muuhun, kuin omistajaan, vaan kyseessä on koulutusvirhe, joka on nykyisin hyvin yleinen. Lelu tai ruoka on vain väline, jolla koiran motivaatiota ohjaajan kanssa toimimiseen nostetaan riittävän korkealle.

Sakemanni on palvelualtis koira, jolla on _rodunomaisena_ erittäin vahvat vietit. Kuten aiemmin kirjoitin, kyllä koiran saa oppimaan ilman viettien hyödyntämistä koulutuksessa (joitain viettejä hyödynnetään luultavasti joka tapauksessa, esim. lauma). Eri asia sitten on, onko kyseessä enää suoritus, jossa voidaan puhua vietikkyydestä yhtään mitään, VAIKKA koira tekisi asioita mielellään.

En ole ymmärtänyt, että tässä keskustellaan "makkaran tuputtamisesta" koiralle, jolle se keino sellaisenaan ja ihanteellisimmillaan ei sovi, eli siis koirakohtaisesti ajatellen mahdollisesti väärästä palkkausmenetelmästä.

Itse olen kuvitellut keskustelevani siitä, tarvitseeko koira motivoimista leluilla tai ruualla opetusvaiheessa (=saalisvietin hyväksikäyttö koulutuksessa). Mielestäni tämä on oleellista, sillä koiralle on saatava mahdollisimman korkea motivaatio käskyjen suorittamiseen (esim. nälkä -> tehtävän oikea suorittaminen -> palkkana ruoka).

Tietenkään makkaran tuputtaminen kylläiselle koiralle ei ole mielekästä, mutta en kuvitellut keskustelun koskevan myöskään tällaista koulutusta..?

Jos motivaatiota ei koiralla ole riittävästi pennusta asti, ollaan helposti hankalassa tilanteessa siinä vaiheessa, kun koiralta aletaan vaatia, ja mukaan tulee suoritusvarmuuden ja hallinnan kannalta välttämätön pakko.

Minun täytyy tarkentaa kirjoituksestasi lainaamaasi kohtaa:

>>Minä opetin pennulle,sillon 5kk, kopin,aikaa meni 2 min.ja pentu oli oikeasti riemuissaan sit kun se onnistu.>>

Minkä koppaamista koirallesi opetit? Makupalanko? Jos, niin palkka et ollut pelkästään sinä, vaan makupala. Vai oliko kyseessä kenties joku tavara/lelu tms? Väittäisin ilman parempaa tietoa tekemisistäsi, että palkka koiralle on tässäkin tapauksessa ollut saalisviettiin perustuva.

Tietenkin pentu/koira innostuu ohjaajansa käytöksestä, ja kehut ovat viettikoulutuksessakin useimmille oleellinen palkkauksen osa. Mutta koulutuksessa kokonaisuuden ja koiran todellisten käyttäytymismotiivien hahmottaminen on oleellisen tärkeää.

Koppipallona oli sukkamytty.Tämä on niin laaja asia kirjoittaa,että mun taidot ei siihen riitä.
Mut tosi harmi ettei tohon mun alkuperäiseen kysymykseen kukaan kilpaileva vastannut.
Koska meillä on värivirheellinen sakemanni jolla ei ole yhtään mitään annettavaa jalostukseen niin PK laji on jälki,ei suojelu, ja mies innostu tosta koirajuoksusta.

niin kuin olen jo monen monta kertaa eri yhteyksissä todennutkin, pohjautuu vietteihin ja sitä kautta opittuihin tapoihin. On siis täysin mahdotonta kouluttaa koiraa, ilman minkään vietin käyttöä koulutuksessa. Nämä makupalat ja muut "palkkiot" ovat ihan vain kouluttajan työtä helpottavia keinoja. Jos kouluttaja ei osaa niitä käyttää, niin onko se keinojen vai kouluttajan vika?
Otetaan tähän pieni esimerkki: Koiralle opetetaan seuraamista ja aina koiran ollessa väärässä paikassa (takana, edesssä, kaukana yms.) sitä muistutetaan siitä ja kun koira kulkee oikeassa paikassa, sitä ei muistuteta.

Muistutus: Väistämiskäyttäytymisen ärsyke, väistämiskäyttäytyminen on puolustusvietin alainen toiminta ja viettipäämääränä siinä on rauha.
Oikea paikka- koira sai olla rauhassa, eli se saavutti viettipäämärän, eli rauhan.

Sama kaava pätee myös kaikkiin muihinkin vietteihin ja niillä kouluttamiseen, joista makupalat ovat vain yksi pieni osa-alue.