Elatus laskenta suomessa ja tasa-arvo vanhemmille.

Alla oleva teksti kopioitu lapsiperheen etuksia osiosta.
Mikä on yleinen mielipide.
Kertulta on jo kyseiselle annettu vastaus, entä muut, mielipide, kokemuksia?

Pointti on, vuoroviikko systeemille pitäisi ehdottomasti olla eri laskukaaviot, ja sopimuksiin tulisi aina kirjoittaa mihin summat perustuu. Valvojan toimesta, automaattisesti.
Muutoksia pitäisi olla mahdollista saada ilman käräjiä jos jommankumman elämäntilanne muuttuu, ehdoitta, vaikka toinen osapuoli ei välttämättä suostuisi.
Nykyinen sodanaikainen byrokratia ei tue tasa-arvoa.

Jos elatuslaskuissa valvojalla on käytetty pohjana lasten päivähoito kuluja, lääkkeitä, vakuutuksia ja lähi/etävanhemman tuloja ja samalla sovittu vuoroviikko sopimus vuonna 2012. (Siis todelliset menot, ei asumiskustannuksia ja ruokamenoja vuoroviikon perusteella).
Nyt päivähoitokuluja ei ole, lähin toimesta ei vakuutuksia ja lääkkeetkin ostan itse (säännöllinen lääkitys yhdellä lapsella) koska näitä ei tullutkaan mukaan lapsien kanssa vuoroviikkoina, lähin tulot kasvaaneet puolipäivätyöstä täyspäiväiseksi kolmivuoroiseksi koska hänellä on "lapsivapaat viikot" omin sanoin.

Otin yhteyttä lastenvalvojaan ja kysyin olisiko mahdollista saada laskelman tehtyä uudestaan, onhan olosuhteet muuttuneet merkittävästi.
Vastaus oli että lähivanhempi ei ole ilmotusvelvollinen muutoksista koska en maksa laskukaavioiden täyttä elatusta ja meidän sopimuksissa mainitaan vain elatuksen määrä, ei sovituista perusteista ja omat tulot eivät ole laskeneet. (Kyllä, tyhmänä allekirjoitin koska luulin pystyväni luottamaan lastenvalvojaan.)

Luonapitovähennystäkään ei myönnetä samoin perustein, ja painotettiin että jos minulla on niin tiukkaa niin ehkä pitäisi vähentää lapsien etäaikaa joka toiseen viikonloppuun jotta kulut laskisi!!!?? Mitä he********!

Lastenvalvoja ON TIETOINEN ja myös sen myöntänyt suullisesti, millä perustein summaa on sovittu ja että sovittiin myös uudelleen arvioimista kun lapset eivät ole päivähoidossa enää. Niin suuresta menosta oli kyse. Mutta koska hänen tulostamassa paperissa jossa on minun nimeni näitä ei mainita hän ei suostu millään lailla avustamaan, vain kuulema jos minusta tulee työtön, silloin hän ottaa asiakseen.
Muutkaan valvojat eivät suostu "hänen varpailleen astua" koska sattumoisin asun hänen vastuu alueella, olen pyytänyt toista mutta sama valvoja otti yhteyttä kun palasivat asiaan.

Tämä ei ole vitsi, onko tämä tasaarvoa ja lasten etuuden valvontaa että toinen maksaa itsensä kipeäksi ja toisen elintaso nousee ilman että se asiaan vaikuttaisi?
Toimiiko lastenvalvojat todellakin näin muuallakin?

Sattumoisin tiedän että en ole ainoa kyseisen lastenvalvojan luona kyseenalaisen kohtelun saanut eronnut ETÄvanhempi. Kyseessä siis pieni paikkakunta jossa kaikki tietää kaikkien asiat :)
12188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Elatuslaskenta on yhdys-sana!

Äänestä

Jos lähivanhempi on kokoaikatyössä niin missä lapset ovat silloin hoidossa jos eivät ole päiväkodissa?

Äänestä
  • Olisko jo koulussa?;)

    Äänestä

Paljonko siis maksat elatusapua lapsista, kun kerroit että et maksa täyttä summaa?

Ja tosiaan, jos lasten lähivanhempi on kokoaikatöissä niin missä lapset ovat hoidossa jos eivät ole päivähoidossa?

Tarkennatko hieman:)

Äänestä
  • miellä miehen eksä ilmoitti, että ei maksa lasten päivähoidosta (ei varmaan ymmärrä, että mies maksaa eatusmaksuissa ja sossu loput)

    Jotkut luulevat, että kun itse ei rahaa johonkin laita, niin se on ilmaista.

    Äänestä

  • hohhoij2 kirjoitti:

    miellä miehen eksä ilmoitti, että ei maksa lasten päivähoidosta (ei varmaan ymmärrä, että mies maksaa eatusmaksuissa ja sossu loput)

    Suomessa pieni tuloiset ovat oikeutettuja saamaan lapselle/lapsilleen päivähoitoa. Päivähoitomaksut menevät tulojen mukaan. Ei ole yhtään tavatonta, että yh perheessä päivähoitomaksu on 0.

  • Diipa daapa kirjoitti:

    Suomessa pieni tuloiset ovat oikeutettuja saamaan lapselle/lapsilleen päivähoitoa. Päivähoitomaksut menevät tulojen mukaan. Ei ole yhtään tavatonta, että yh perheessä päivähoitomaksu on 0.

    Aloituksessa olikin kysymys siitä, että AP sanoi ettei päivähoidon tarvetta enää ole! Ja sitä kyseltiin, että missä lapset sitten ovat hoidossa kun lähi on töissä????

    Ja jos lähi tekee vuorotöitä kokopäiväisesti, niin tuskin saa niin pientä palkkaa, etteikö olisi edes muutaman kympin päivähoitomaksuja:)

    Äänestä

  • Pyh.... kirjoitti:

    No en ole aloittaja, mutta näin maalaisjärjellä lapsethan kasvaa... Olisko aloittajan lapset nyt koululaisia?:)

    Äänestä

  • tyjfyujtfyyt kirjoitti:

    No en ole aloittaja, mutta näin maalaisjärjellä lapsethan kasvaa... Olisko aloittajan lapset nyt koululaisia?:)

    Näin varmaankin on, silloinhan sekä AP että muut elatusmaksujen maksajat varmasti ymmärtävät että lapsen menot myös kasvavat.

    Vaikka päivähoitomaksut jäävätkin pois, niin iän myötä myös lapsen perusmaksun tarve nousee. Joten näin ollen ei ainakaan lapsen menot pienene!

    Äänestä

In säälittävää, että lasten vanhemmat eron jälkeen laskee ja pitää tarkkaa kirjaa siitä ettei itse maksa enempää kuin toinen.

Kun perhe oli koossa, lapsiin laitettiin se rahamäärä mikä piti, eikä katsottu kumpi maksaa enempi ja kumpi vähempi, se ostettiin mitä lapsi tarvitsi .

Eron jälkeen alkaa tuo laskeminen ja kyttääminen tuntumaan todella hadistavalta ja loukkaavalta lasta kohtaan.

Ex vaimo kyttää, ettei mies luista pienen pienistä elareista ja mies kyttää ettei ex vaimo käytä lasten rahoja itseensä.. heh...

Äänestä

Kolmas osapuoli on aina sen takana, että perhe hajoo ja mies ei halua maksaa elatusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

raivonpartaalta kirjoitti:

Alla oleva teksti kopioitu lapsiperheen etuksia osiosta.
Mikä on yleinen mielipide.
Kertulta on jo kyseiselle annettu vastaus, entä muut, mielipide, kokemuksia?

Pointti on, vuoroviikko systeemille pitäisi ehdottomasti olla eri laskukaaviot, ja sopimuksiin tulisi aina kirjoittaa mihin summat perustuu. Valvojan toimesta, automaattisesti.
Muutoksia pitäisi olla mahdollista saada ilman käräjiä jos jommankumman elämäntilanne muuttuu, ehdoitta, vaikka toinen osapuoli ei välttämättä suostuisi.
Nykyinen sodanaikainen byrokratia ei tue tasa-arvoa.

Jos elatuslaskuissa valvojalla on käytetty pohjana lasten päivähoito kuluja, lääkkeitä, vakuutuksia ja lähi/etävanhemman tuloja ja samalla sovittu vuoroviikko sopimus vuonna 2012. (Siis todelliset menot, ei asumiskustannuksia ja ruokamenoja vuoroviikon perusteella).
Nyt päivähoitokuluja ei ole, lähin toimesta ei vakuutuksia ja lääkkeetkin ostan itse (säännöllinen lääkitys yhdellä lapsella) koska näitä ei tullutkaan mukaan lapsien kanssa vuoroviikkoina, lähin tulot kasvaaneet puolipäivätyöstä täyspäiväiseksi kolmivuoroiseksi koska hänellä on "lapsivapaat viikot" omin sanoin.

Otin yhteyttä lastenvalvojaan ja kysyin olisiko mahdollista saada laskelman tehtyä uudestaan, onhan olosuhteet muuttuneet merkittävästi.
Vastaus oli että lähivanhempi ei ole ilmotusvelvollinen muutoksista koska en maksa laskukaavioiden täyttä elatusta ja meidän sopimuksissa mainitaan vain elatuksen määrä, ei sovituista perusteista ja omat tulot eivät ole laskeneet. (Kyllä, tyhmänä allekirjoitin koska luulin pystyväni luottamaan lastenvalvojaan.)

Luonapitovähennystäkään ei myönnetä samoin perustein, ja painotettiin että jos minulla on niin tiukkaa niin ehkä pitäisi vähentää lapsien etäaikaa joka toiseen viikonloppuun jotta kulut laskisi!!!?? Mitä he********!

Lastenvalvoja ON TIETOINEN ja myös sen myöntänyt suullisesti, millä perustein summaa on sovittu ja että sovittiin myös uudelleen arvioimista kun lapset eivät ole päivähoidossa enää. Niin suuresta menosta oli kyse. Mutta koska hänen tulostamassa paperissa jossa on minun nimeni näitä ei mainita hän ei suostu millään lailla avustamaan, vain kuulema jos minusta tulee työtön, silloin hän ottaa asiakseen.
Muutkaan valvojat eivät suostu "hänen varpailleen astua" koska sattumoisin asun hänen vastuu alueella, olen pyytänyt toista mutta sama valvoja otti yhteyttä kun palasivat asiaan.

Tämä ei ole vitsi, onko tämä tasaarvoa ja lasten etuuden valvontaa että toinen maksaa itsensä kipeäksi ja toisen elintaso nousee ilman että se asiaan vaikuttaisi?
Toimiiko lastenvalvojat todellakin näin muuallakin?

Sattumoisin tiedän että en ole ainoa kyseisen lastenvalvojan luona kyseenalaisen kohtelun saanut eronnut ETÄvanhempi. Kyseessä siis pieni paikkakunta jossa kaikki tietää kaikkien asiat :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu