Urkintaa on

Urkintaa on ollut aina ja tulee aina olemaan. Urkinta muodot vain muuttuvat. Valtiot vakoilevat toisiaan ja eri instanssit toisiaan. Yksityiset ihmiset toisiaan. Poliisit toisia poliiseja jne.

Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset ei tietenkään estä urkkimista ja vakoilua.

Taitavat hakkerit pääsevät vaikka mihin.

Poliisit vaativat lisää laillisia urkinta valtuuksia.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

.. siitä on hyvä aloittaa, että rikolliset Suomalaiset poliisiurkkijat saavat rikoksistaan rangaistuksen.

Äänestä
  • Kuten joidenkin kodeissa käyminen luvatta jne.

    Äänestä

Poliisi yhdessä muun rikollisen "oikeus"jengin kanssa vääntää poliisin rikokset muka laillisiksi.

Äänestä
  • Tässäpä juuri tämän ajan ongelma. Tässä tarkoituksessa tarvitaan syntipukkia ja nettiaikakaudella on helppo saada ennenkuulumattoman laaja huutosakki mustamaalaamaan sitä henkilöä jolle syntipukin rooli päätyy elämän lottoarvonnassa.

    Olen läheltä seurannut Heikolan taistelua tilanteessa jossa hänen piti valtavan negatiivisen huhumyllyn taltuttaa viranomaisten pyöritellessä silmiään.

    Auerin ja Kukan samanlaisena ihmiskilpenä toimiminen on vielä vaiheessa. Ja Aarnio vasta alkumetreillä. Aarnion taistelu muuttuu varmaan erilaiseksi koska tämä on hänelle jo toinen ottelu ihmiskilpenä.

    Ei kukaan näistä henkilöistä tietenkään viaton uhri ole mutta irti päässyt nettisusilauma on juuri sitä, eli raateleva susilauma ilman kykyä asettaa itselleen rajoja.

    Äänestä

Koittaako vielä sekin aika, jolloin asuntojen makuuhuoneisiin asennetaan jonkun sortin urkinta laite, siis laillisesti.

Äänestä

"Poliisit vaativat lisää laillisia urkintavaltuuksia."

Miksi he eivät vaadi lähimmäisilleen ihmisoikeuksia (Perustuslaki LUKU 2)? He toimivat siis täysin lainvastaisesti. Ei ole ihme, että poliisiopistoon hakee nimenomaan oppimisvaikeuksista (dementia, ADD ja ADHD) kärsivät sadistit. Kokoomus pettää aina!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


007 kirjoitti:

Urkintaa on ollut aina ja tulee aina olemaan. Urkinta muodot vain muuttuvat. Valtiot vakoilevat toisiaan ja eri instanssit toisiaan. Yksityiset ihmiset toisiaan. Poliisit toisia poliiseja jne.

Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset ei tietenkään estä urkkimista ja vakoilua.

Taitavat hakkerit pääsevät vaikka mihin.

Poliisit vaativat lisää laillisia urkinta valtuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu