hoitoon

Minkälaiset mahdollisuudet on saada täysi ikäinen ihminen johonkin hoitoon hän kiusaa ja häiritsee ex tyttöystäviään tappamisella ym ym mutta kukaan ei tee ilmoitusta nyt uhkailu kohdistuu jo muihinkin häntä jollain tavalla loukanneisiin henkilöihin jotenkin tuntuu että kaikki pelkää häntä ja muun muassa kerran siviilissä ollut poliisi oli antanu ohjeeksi että se on niin paha mies ettei kannata tehdä mitään tai tulee erittäin isoja ongelmia poliisi on kuulemma voimaton tällaisten ihmisten edessä ennen kuin tapahtuu jotain isompaa?
461721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ei minkäänlaista. Pakkohoitoa suomessa ei enää ole. Jos kerran ihminen niin kovasti muita häiritsee niin miksi siitä ei sitten ole poliisille ilmoitettu? Ei se ole yhden poliisin päätettävissä voiko asialle jotain tehdä. Tekee asiasta rikosilmoituksen ja vaatii lähestymiskieltoa.

Äänestä
  • Vastaavanlaisessa tapauksessa menin tekemään tutkintapyyntöä ja vaatimaan lähestymiskieltoa ja tutkimaan viranomaisen toimintaa ko asiassa. Jouduin nöyryytetytksi: ei vaivautunut ottamaan asiaa ylös. Nyt onkin pulmana edellisen lisäksi se, että jos valitan ko poliisista, saanko vielä hänetkin kimppuuni.

    Äänestä

  • "Pakkohoitoa suomessa ei enää ole."
    Jaa, milloinkas se on poistettu? Kyllä pakkohoito on edelleen tahdonvastaisen hoidon nimellä käytössä ja siitä säädetään mielenterveyslain 2. luvussa. Eli pakkohoito mielenterveydellisin syin on käytössä, samoin tartuntatautilain perusteella. Lisäksi on olemassa muuta lainsäädäntöä, jonka perusteella esim. kehitysvammainen voidaan ottaa tahdonvastaisesti hoitoon eräin edellytyksin, tosin sitä ei ole kovin innokkaasti sovellettu enää viime vuosina.

    Arvaan että alkuperäisessa kysymyksessä oleva häiritsevä henkilö on sellainen, jolta ei voida periä sakkoja eikä eikä muitakaan korvauksia mahdollisen varattomuuden takia, eivätkä edes ehdolliset tuomiot tehoa. Eli asia on varmaankin todella niin kuin entinen poliisi sanoi.

    Voi olla että lähestymiskielto auttaa asiaa, ja sen rikkomisesta saadut putkareissut tai jopa lyhyet linnareissut voivat auttaa, mutta mikäli henkilö on tarpeeksi häiriintynyt, niin saattaapa käydä niin että lähestymiskielto voi jopa yllyttää. Hankala tapaus, myönnetään.

    Äänestä

  • Caveat Emptor kirjoitti:

    "Pakkohoitoa suomessa ei enää ole."

    Onko sinulla kovinkin paljon käytännön kokemusta ko. asiasta vai riittääkö sinulle kaikki mitä lakikirjassa sanotaan.
    Suomessa et enää ihmistä saa tahdonvastaisesti hoitoon. Tasan viikko sitten olin itse henkilökohtaisesti todistamassa kuinka mielenterveydellisistä ongelmista kärsivä ihminen vietiin sairaalaan (terrorisoituaan taloyhtiötä kaksi vuotta poliisin yms. ollessa voimaton). Sairaalassa kysyttiin haluaako hoitoon, vastaus oli ei niin kerrohan mitä siinä sitten voi? Ei ollut ensimmäinen kerta. Poliisille ilmoitettu vaikka kuinka monta kertaa. Lääkäri voi suositella hoitoa mutta potilaalla on oikeus kieltäytyä. Näin sanotaan poliisille soittaessa sekä näin on sanonut 5 eri lääkäriä.
    Jos ei ole olemassa lääkärin lausuntoa mielellään montaa sellaista jossa todetaan että henkilö on kyvytön huolehtimaan itsestään niin et sinä ketään hoitoon saa!

    Äänestä

  • Mia kirjoitti:

    Mielentereyslaki nimeää potilaan kuulemisen hoitoon otettaessa. Samaisessa laissa on perusteet pakkohoidolle. Mielenterveyslaki antaa mahdollisuuden tutkituttaa hoito jälkikäteen tuomioistuimessa, joten on helpompaa jättää haluton taikka perusteeton hoitamatta kuin vastailla loppuelämän valituksiin taikka kiertää tuomioistuimissa.

    Alkaako oikeus jo vihdoin toteutumaan?

    Äänestä

  • *Mikko* kirjoitti:

    tasan tarkkaan mitä laki sanoo tahdonvastaisesta hoidosta. Se ei ole niin yksinkertaista että vain potilas lääkäriin ja sille tielle jää. Myöskään ei ole itsestäänselvyys todeta ihminen "mielisairaaksi"
    Työssäni törmään jatkuvasti vastaaviin tilanteisiin. Joko sitten kaikki tuntemani lääkärit ovat väärässä tai täällä eräät luulevat olevansa oikeassa.

    Millä tavoin sinä katsot pakkohoitoperusteiden toteutuvan taloyhtiötä terrorisoivan osalta?

    Äänestä

  • *Mikko* kirjoitti:

    Millä tavoin sinä katsot pakkohoitoperusteiden toteutuvan taloyhtiötä terrorisoivan osalta?

    Missä olen väittänyt että tämä ko. tapaus olisi pakkohoidon tarpeessa?
    Vastasin alkuperäiseen kysymykseen että suomessa ei enää saa ihmistä pakkohoitoon. Minulle väitettiin että saa. Kerroin esimerkin ihmisestä joka sai paljon vahinkoa aikaiseksi mutta häntä ei saatu hoitoon. Niinhän alkuperäinenkin sanoo että ihminen aiheuttaa vahinkoa. (henkistä tai fyysistä)
    Eli mielipiteeni on että ihmistä ei saa pakkohoitoon vain sillä perusteella että on häiriöksi.

    Häiriöksi oleminen ei ole pakkohoidon peruste. Turha pakkohohoito perustuu mielenterveyslakiin sillä erolla, että väitteet pakkohoidon perusteiden täyttymisestä esim. potilaaksi katsotun mielensairaudesta taikka vaaraksiolemisesta ei käytännössä pidä paikkaansa. Hoidon järjestäminen, perättömät väitteet ja hoitokeinot toimivat itsessään mielisairauden ja pakkohoitoon riittävänä kokonaisuutena, joten siinä jossa lääkäri suostuu provosoituun pakkohoidon järjestämiseen sen sijasta, että ottaisi perättömiä väitteitä esittäneen hoitoon, lääkäri tekee suurimman mahdollisen virheen, jättää mielisairaan hoitamatta ja aiheuttaa henkistä ja fyysistä tuskaa terveelle.

    Pakkohoidon perusteet ovat:
    Tahdonvastaisen hoidon edellytykset
    Täysi-ikäinen henkilö voidaan määrätä psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta vain, jos

    1. Hänen todetaan olevan mielisairas
    2. Hän on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti
    pahentaisi hänen mielisairauttaan
    vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan tai
    vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta
    3. Mitkään muut mielenterveyspalvelujen vaihtoehdot eivät sovellu käytettäväksi tai ovat riittämättömiä.
    Kaikkien edellä esitettyjen edellytysten (1-3) on täytyttävä samanaikaisesti. Toisin sanoen potilaan tulee olla mielisairas ja hoidon tarpeessa sekä muiden mielenterveyspalveluiden tulee olla riittämättömiä tai käyttöön soveltumattomia.
    (lähde. Lääkäriliitto)
    Mielisairauden toteaminen ei käy käden käänteessä. Eli vastaus alkuperäisen kysymykseen
    "Minkälaiset mahdollisuudet on saada täysi ikäinen ihminen johonkin hoitoon"
    Ei mahdollista.

    Äänestä

  • Mia kirjoitti:

    Missä olen väittänyt että tämä ko. tapaus olisi pakkohoidon tarpeessa?
    Vastasin alkuperäiseen kysymykseen että suomessa ei enää saa ihmistä pakkohoitoon. Minulle väitettiin että saa. Kerroin esimerkin ihmisestä joka sai paljon vahinkoa aikaiseksi mutta häntä ei saatu hoitoon. Niinhän alkuperäinenkin sanoo että ihminen aiheuttaa vahinkoa. (henkistä tai fyysistä)
    Eli mielipiteeni on että ihmistä ei saa pakkohoitoon vain sillä perusteella että on häiriöksi.

    "Vastasin alkuperäiseen kysymykseen että suomessa ei enää saa ihmistä pakkohoitoon. Minulle väitettiin että saa. Kerroin esimerkin ihmisestä joka sai paljon vahinkoa aikaiseksi mutta häntä ei saatu hoitoon."
    Siis pakkohoidon perusedellytys on tietenkin hoidontarve, eikä se miten miten paljon vahinkoa hän on aiheuttanut. Pakkohoidolla ei edes saisi olla muita tavoitteita kuin potilaan oikeasta hoidosta huolehtiminen, se ei siis ole mikään sosiaalihygieninen instrumentti, joilla ikävät ihmiset saadaan pois katukuvasta muita häiritsemästä.

    Missä minä olen muuten edes väittänytkään että jonkun saa pakkohoitoon pelkän häiriöntuottamisen perusteella, vaan otin kantaa sinun virheelliseen lausumaasi: "Pakkohoitoa suomessa ei enää ole.". Siinä et puhu mitään häiriötä tuottavista henkilöistä, vaan toteat lyhyesti ja yksiselitteisesti ettei pakkohoitoa enää ole.

    Aikaisempaan kysymykseen vastatakseni, kyllä olen ollut tekemisessä tahdonvastaisten hoitojen kanssa myös käytännössä, jokunen vuosi sitten jouduin avustamaan erästä pakkohoitopotilasta, jolloin huomasin että miten vähän käytännössä muu kuin lääkäri voi tehdä potilaan oikeuksien eteen.

    Nuo silloiseen prosessiin liittyvät valitukset olivat lähinnä muodollisuuksia, joilla ilmeisesti varmistuttiin lähinnä jääviyskysymyksistä. Ainoa vastakaikua antanut, suuresta työmäärästä huolimatta oli oikeusasiamies, joka tapauksen tiimoilta sitten antoikin kaksi lausuntoa, joissa vaadittiin lainmuutosta. Mikäli nykyisin tilanne on muuttunut tuollaiseksi, eli pakkohoitojen kynnys on noussut, niin sehän on iloinen asia, sillä mielestäni millään muulla yhteiskunnan taholta tulevasta yksilön oikeuksia loukkaavassa toimenpiteen kohteella ei ole niin huonoa oikeusturvaa kuin pakkohoitopotilaalla. Lisäksi ainakin oman toimeni ohelta olen havainnut että tätä hoitomuotoa käytetään väärin esim. mahdollisen perinnön motivoimana.

    Toivon että kehitys jatkuu samaa rataa, ja pakkohoidoista todellakin tulee niitä hoidon poikkeusmuotoja, joiksi se muissa maissa yleensä ajatellaankin.

    Totta puhut. Pikaisesti kun kysymyksen lukee ja siihen vastaa saattaa jäädä pois oleellistakin asiaa. Mutta eiköhän asia tullut selväksi :)

    Mielestäni kyllä pakkohoito saisi olla helpommin toteutettavissa tapauksissa joissa sen tarve on selvä.

    Äänestä

  • Mia kirjoitti:

    Pakkohoidon perusteet ovat:
    Tahdonvastaisen hoidon edellytykset
    Täysi-ikäinen henkilö voidaan määrätä psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta vain, jos

    1. Hänen todetaan olevan mielisairas
    2. Hän on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti
    pahentaisi hänen mielisairauttaan
    vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan tai
    vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta
    3. Mitkään muut mielenterveyspalvelujen vaihtoehdot eivät sovellu käytettäväksi tai ovat riittämättömiä.
    Kaikkien edellä esitettyjen edellytysten (1-3) on täytyttävä samanaikaisesti. Toisin sanoen potilaan tulee olla mielisairas ja hoidon tarpeessa sekä muiden mielenterveyspalveluiden tulee olla riittämättömiä tai käyttöön soveltumattomia.
    (lähde. Lääkäriliitto)
    Mielisairauden toteaminen ei käy käden käänteessä. Eli vastaus alkuperäisen kysymykseen
    "Minkälaiset mahdollisuudet on saada täysi ikäinen ihminen johonkin hoitoon"
    Ei mahdollista.

    "Minkälaiset mahdollisuudet on saada täysi ikäinen ihminen johonkin hoitoon"

    On mahdollista. Mikäli ihminen menee suoraan viranomaiselle puhumaan perättömiä esim. lähimmäisestään, syyllistyy hän tuolloin virkamiehen harhaanjohdatteluun. Käytännössä on kylläkin mahdollista hankkia vaikka yksityinen eläkeläispsykiatri jolla on lääkärinluvat ja puhua tälle perättömyyksiä ja käyttää eläkeläispsykiatria välikätenä perättömiin väitöksiin ja aiheuttaa turha pakkohoito jota sitäkään ei saada tuomioistuin käsittelyyn. Mielenterveyspalstalla nimimerkki Psykiatri on selväkielisesti tuonut esille käsityksensä jossa tuomioistuinkäsittelyä vaativan on vielä sairaampi kuin muut, joten monet turhat pakkohoidot jätetään helposti ilman tuomioistuinkäsittelyä.

    "Toisin sanoen potilaan tulee olla mielisairas ja hoidon tarpeessa sekä muiden mielenterveyspalveluiden tulee olla riittämättömiä tai käyttöön soveltumattomia."

    Mielisairaus on lääkärin tietopankin mukaan todellisuudentajun selkeää heikkenemistä. Ihminen saa siis olla höpöhöpö f-kodeilla mielisairas, mutta virallisesti mielisairaus on todellisuudentajun heikkenemistä. Vaarantaminen ja vaaraksi oleminen tarkoittaa sitä, että on jo pitänyt tapahtua jokin konkreettinen vaaratilanne. Hoidon tarve on eri asia kuin se, että potilaan pitää olla hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi mielisairautta, vaarantaisi terveyttä taikka turvallisuutta.

    Tiedän hyvin läheisesti tapauksen jossa on käytetty nimetöntä eläkeläispsykiatria perättömyyksiin ja turhan hoidon aikana potilaaksi katsotun asunnosta ollaan poiskytketty lähes kaikki sähköjohdot, asunnosta on varastettu avain-nippu joita käyttäen potilaaksi katsotun auto on varastettu jne...

    Äänestä

  • Caveat Emptor kirjoitti:

    "Vastasin alkuperäiseen kysymykseen että suomessa ei enää saa ihmistä pakkohoitoon. Minulle väitettiin että saa. Kerroin esimerkin ihmisestä joka sai paljon vahinkoa aikaiseksi mutta häntä ei saatu hoitoon."
    Siis pakkohoidon perusedellytys on tietenkin hoidontarve, eikä se miten miten paljon vahinkoa hän on aiheuttanut. Pakkohoidolla ei edes saisi olla muita tavoitteita kuin potilaan oikeasta hoidosta huolehtiminen, se ei siis ole mikään sosiaalihygieninen instrumentti, joilla ikävät ihmiset saadaan pois katukuvasta muita häiritsemästä.

    Missä minä olen muuten edes väittänytkään että jonkun saa pakkohoitoon pelkän häiriöntuottamisen perusteella, vaan otin kantaa sinun virheelliseen lausumaasi: "Pakkohoitoa suomessa ei enää ole.". Siinä et puhu mitään häiriötä tuottavista henkilöistä, vaan toteat lyhyesti ja yksiselitteisesti ettei pakkohoitoa enää ole.

    Aikaisempaan kysymykseen vastatakseni, kyllä olen ollut tekemisessä tahdonvastaisten hoitojen kanssa myös käytännössä, jokunen vuosi sitten jouduin avustamaan erästä pakkohoitopotilasta, jolloin huomasin että miten vähän käytännössä muu kuin lääkäri voi tehdä potilaan oikeuksien eteen.

    Nuo silloiseen prosessiin liittyvät valitukset olivat lähinnä muodollisuuksia, joilla ilmeisesti varmistuttiin lähinnä jääviyskysymyksistä. Ainoa vastakaikua antanut, suuresta työmäärästä huolimatta oli oikeusasiamies, joka tapauksen tiimoilta sitten antoikin kaksi lausuntoa, joissa vaadittiin lainmuutosta. Mikäli nykyisin tilanne on muuttunut tuollaiseksi, eli pakkohoitojen kynnys on noussut, niin sehän on iloinen asia, sillä mielestäni millään muulla yhteiskunnan taholta tulevasta yksilön oikeuksia loukkaavassa toimenpiteen kohteella ei ole niin huonoa oikeusturvaa kuin pakkohoitopotilaalla. Lisäksi ainakin oman toimeni ohelta olen havainnut että tätä hoitomuotoa käytetään väärin esim. mahdollisen perinnön motivoimana.

    Toivon että kehitys jatkuu samaa rataa, ja pakkohoidoista todellakin tulee niitä hoidon poikkeusmuotoja, joiksi se muissa maissa yleensä ajatellaankin.

    "pakkohoidon perusedellytys on tietenkin hoidontarve"

    PAKKOHOIDON PERUSEDELLYTYS ON MIELISAIRAUS!

    Äänestä

  • *Mikko* kirjoitti:

    "pakkohoidon perusedellytys on tietenkin hoidontarve"

    PAKKOHOIDON PERUSEDELLYTYS ON MIELISAIRAUS!

    "PAKKOHOIDON PERUSEDELLYTYS ON MIELISAIRAUS!"
    No otetaan nyt sitten ne viimeisetkin marjat sieltä lillukan varsista, eli sanotaan, että pakkohoidon edellytyksenä on mielisairauden hoitoon liittyvä välttämättömän hoidon tarve.

    Käsittääkseni se että kyse on psykiatrisista sairauksista pakkohoidon edellytyksenä oli käynyt esiin jo aikaisemmin, enkä nähnyt syytä korostaa sitä joka lauseessa erikseen.

    Asiaa on vatvottu mielenterveyspalstalla vuosia ja omalla kokemuksella voin vakuuttaa, että suuri osa sairaalan potilaista ei eroa henkilökunnasta muutoin kuin, että potilailla ei ole avaimia joilla pääsee osastolta pois ja ehkä potilaalta puuttuu minikyltti. Mielenterveyspalstalla ollaan todettu myös, että sairaalan kutsuminen sairaaaksi on väärä, koska sairaalalla ei ole normaaleissa olosuhteissa hoitavaa vaikutusta. Kuka tahansa voi kotiolosuhteissa vaikkapa syödä ja ulkoilla, joten mahdolliset ongelmat näiltäosin olisi todettavissa vaikkapa varikokeella. Mielenterveyden hoitoa perustellaan monesti psyykkisillä oireilla joita ei voi mitata taikka havannollistaa muutoin kuin höpöjä keskustelemalla. Suuri osa väitteistä olisi ihan todenettavissa oikeaksi taikka vääriksi, mutta sairaalahoidon heikko lenkki on jälleen siinä, että kukaan ei ole halukas tarkastelemaan faktoja.
    Faktana halutaan lääkärin toimesta pitää kuulopuhetta.

    Välittömiksi hoidon tarpeiksi on lueteltu 3-vuoden takainen normaali ruumiinpaino ja raitis elämäntapa taikka 3-kuukauden takainen sanominen taikka tekeminen joista näistäkään ei ole olemassa todisteita.

    Ikävä totuus on, että ihmisiä raahataan ja pidetään hoidossa täysin mielivaltaisin perustein.

    Kyllähän siihen syy täytyy löytyä että ihminen on hoidossa. Tuskin ketään huvikseen hoitoon lähetetään tai mielivaltaisten päätösten perusteella. Mitä mielenterveys palstaan tulee niin joskus sitä lukeneena en kyllä ensimmäisenä käyttäisi sitä faktatiedon lähteenä.

    Mielisairaudella tarkoitetaan Suomessa omaksutun käsityksen mukaan sellaista vakavaa mielenterveyden häiriötä, johon liittyy selvä todellisuuden tajun häiriintyminen, ja jota voidaan pitää psykoosina. Nykyisen tautiluokituksen mukaan tällaisina tiloina voidaan pitää seuraavien diagnoosiryhmien kriteerit täyttäviä häiriöitä:

    Deliriumtilat
    Skitsofrenian eri muodot
    Elimelliset ja muut harhaluuloisuustilat
    Vakavat masennustilat
    Kaksisuuntaiset mielialahäiriöt
    Dementian vaikea-asteiset ilmenemismuodot
    Muut psykoosit
    Yksilön sopeutumattomuutta yhteisössä vallitseviin moraalisiin, yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai muihin arvoihin ei ole pidettävä mielenterveyden häiriönä tai mielisairautena.

    "suuri osa sairaalan potilaista ei eroa henkilökunnasta muutoin kuin, että potilailla ei ole avaimia joilla pääsee osastolta pois ja ehkä potilaalta puuttuu minikyltti"

    Eivätkö sinun mielestä muuten eroa terveestä ihmisestä?

    Asian ydin on juuri siinä, että sairaalan henkilökunta ei ole täysimääräisesti aina terveitä. Onhan se melko silmiin pistävää mikäli päätöksiä tekevä lääkäri on sairaanloisen ylipainoinen. Mielestäni ruumiillinen ja hankinen terveys kulkee käsikädessä. Tois-sijaiseksi käytännön välineenä pitäisin älykkyyttä. Onhan se kummaa kun kolmanneksen potilasta tyhmempi hoitaja taikka lääkäri pitää itseään terveempänä siksi, että hän on tyhmä.

    Yksikään luottelemistasi sairauksista ei ole pakkohoidon peruste ja todellisuudessa asiat kehkeytyvät juuri mainitsemallasi tavalla. Potilaaksi katsotusta esitetään vaikkapa lähimmäisen toimesta väitteitä joita ei kyetä osoittamaan oikeiksi. Lääkärit eivät ole kiinostuneita tutkimaan asioiden todellista laitaa. Potilaasta tehdään diegnoosi jota ei kyetä osoittamaan olemassaolevilla tutkimusmenetelmällä oikeaksi edes jälkikäteen. Käteen jää siis pakkohoitoperusteiden muut kohdat esim. vaarallisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pakkohoidetun pitää toisinaan jopa pyrkiä ennakoimaan ja välttämään mahdollisia riitatilanteita siksi, että ei joutuisi mielisairaalaan.

    Lääkäreillä tuskin löytyy vahvaa motivaatiota kusettaa potilaitaan, mutta hoitoa vaativilla on mahdollisesti jokin syy. Mikäli lääkäri ei heti kättelyssä etsi asioiden todellista kantaa. lääkärissä on vika.

    Äänestä

  • Mia kirjoitti:

    Kyllähän siihen syy täytyy löytyä että ihminen on hoidossa. Tuskin ketään huvikseen hoitoon lähetetään tai mielivaltaisten päätösten perusteella. Mitä mielenterveys palstaan tulee niin joskus sitä lukeneena en kyllä ensimmäisenä käyttäisi sitä faktatiedon lähteenä.

    Mielisairaudella tarkoitetaan Suomessa omaksutun käsityksen mukaan sellaista vakavaa mielenterveyden häiriötä, johon liittyy selvä todellisuuden tajun häiriintyminen, ja jota voidaan pitää psykoosina. Nykyisen tautiluokituksen mukaan tällaisina tiloina voidaan pitää seuraavien diagnoosiryhmien kriteerit täyttäviä häiriöitä:

    Deliriumtilat
    Skitsofrenian eri muodot
    Elimelliset ja muut harhaluuloisuustilat
    Vakavat masennustilat
    Kaksisuuntaiset mielialahäiriöt
    Dementian vaikea-asteiset ilmenemismuodot
    Muut psykoosit
    Yksilön sopeutumattomuutta yhteisössä vallitseviin moraalisiin, yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai muihin arvoihin ei ole pidettävä mielenterveyden häiriönä tai mielisairautena.

    "suuri osa sairaalan potilaista ei eroa henkilökunnasta muutoin kuin, että potilailla ei ole avaimia joilla pääsee osastolta pois ja ehkä potilaalta puuttuu minikyltti"

    Eivätkö sinun mielestä muuten eroa terveestä ihmisestä?

    Älä rupea tähän leikkiin, kohta on palsta täynnä "väärinkohdellun" kirjoituksia. Ei todella syö lääkkeitä ja tulee toimeen jollain luontaistuotteilla. Hakkaat vain päätäsi seinään ja palsta menee pilalle.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Pitää paikkansa. Lääkkeitä syötetään siksi, että ihminen on eriävää mieltä TYHMÄN kanssa. Ihminen SAIRAAMPI jos vaatii tuomioistuinkäsittelyä vapaudenriistosta jne...

    Koska totuus myönnetään? Totuus on, että se joka riistää toisen vapauden perusteetta ja rikkoo ruumillista koskemuuutta, on tämä takuuvarmasti sairaampi kuin se joka ei näin tee.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Älä rupea tähän leikkiin, kohta on palsta täynnä "väärinkohdellun" kirjoituksia. Ei todella syö lääkkeitä ja tulee toimeen jollain luontaistuotteilla. Hakkaat vain päätäsi seinään ja palsta menee pilalle.

    Nyt taisi mennä jotain ohi? No, miten vaan.

    Äänestä

  • Mia kirjoitti:

    Nyt taisi mennä jotain ohi? No, miten vaan.

    Terve, hyvinvoiva ja ehkä kokematon ihminen ei usko, että lakia taikka esim. psykiatrista hoitoa voisi käyttää väärin puhtaasti ihmisen vahingoittamiseen. Totuus todellakin on, että väärinkäytöksiä tapahtuu tuon tuosta ja kaiken lisäksi psykiatrisella hoidolla voidaan aiheuttaa esim. tois-sijaista vahinkoa mm. työnhaussa syrjitään "mielenterveys kuntoutujaa", joten ehkä se jota sinä kutsut hyväksi hoidoksi aiheuttaa todellisuudessa potilaaksi katsotulle erittäin suuren vahingon. Siksipä on olemassa antipsykiatrisia näkökantoja ja esim. webbisivustoja joissa saa hieman purkaa mielenterveydenhoidon aiheuttamaa vahinkoa.

    Nyt aletaan aiheesta poiketa siihen malliin että minun osalta keskustelu päättyy tähän. Keskustelu on asiallista niin kauan kuin omat johtopäätökset eivät sekoita asioiden kulkua.

    Kakelle tiedoksi, ikävä tuottaa pettymys mutta minun ei tarvitse ammattiauttajan kanssa keskustella ollessani itse sellainen. Mutta kiitos neuvosta.

    Äänestä

  • Ja mä oon Paavi onks tääl palstalla muita kun sekoja?

    Äänestä

  • kake kirjoitti:

    Ja mä oon Paavi onks tääl palstalla muita kun sekoja?

    Harmittaako kun et ymmärrä mistä puhutaan?
    Kysyit kysymyksen ja siihen vastattiin. Vastaus herätti keskustelua niin kuin käsittääkseni keskustelupalstalla tarkoitus on?

    Äänestä

  • Mia kirjoitti:

    Nyt aletaan aiheesta poiketa siihen malliin että minun osalta keskustelu päättyy tähän. Keskustelu on asiallista niin kauan kuin omat johtopäätökset eivät sekoita asioiden kulkua.

    Kakelle tiedoksi, ikävä tuottaa pettymys mutta minun ei tarvitse ammattiauttajan kanssa keskustella ollessani itse sellainen. Mutta kiitos neuvosta.

    Oletko sinä terve ja parempi siksi, että olet ammattilainen?

    Olemme pysyneet viestin aiheessa ja on mielestäni asiallista tuoda esille kaikki näkökannat jotta alan "ammattilaisten" ei tarvitse sanoa, että he eivät tienneet esim. "hoitojen" aiheuttamasta vahingosta. Potilas ei voi päättää tuleeko hän syrjityksi vai ei työnhaussa, mutta lanttumaakari voi vaikuttaa siihen, että onko hän valmis aiheuttamaan potilaalle syrjäytymisen esim. työelämässä taikka ei. Mielenterveydenalan ihmisten pitäsi harkita hieman vakaammin päätöksiään.

    Tätä tarkoitin omilla johtopäätöksillä. En ole väittänyt olevani parempi ihminen enkä myöskään terve :)
    Vaikka asia ei kellekään kuulu niin minulla on omakohtaista kokemusta mielenterveys ongelmista kärsivästä ihmisestä. Mikään muu ei ole koskaan järkyttänyt minua enempää kuin se kuinka "halveksuen" ja kevyesti sairaaseen ihmiseen suhtaudutaan. Siitä ainoasta syystä opiskelin itselleni ammatin jossa voin olla vaikuttamassa asioihin.
    Mutta kuuluuko tämä aihe tälle palstalle niin siitä en olisi niin varma. Kuitenkin on tarkoitus antaa lainopillisia neuvoja.

    Äänestä

  • *Mikko* kirjoitti:

    Oletko sinä terve ja parempi siksi, että olet ammattilainen?

    Olemme pysyneet viestin aiheessa ja on mielestäni asiallista tuoda esille kaikki näkökannat jotta alan "ammattilaisten" ei tarvitse sanoa, että he eivät tienneet esim. "hoitojen" aiheuttamasta vahingosta. Potilas ei voi päättää tuleeko hän syrjityksi vai ei työnhaussa, mutta lanttumaakari voi vaikuttaa siihen, että onko hän valmis aiheuttamaan potilaalle syrjäytymisen esim. työelämässä taikka ei. Mielenterveydenalan ihmisten pitäsi harkita hieman vakaammin päätöksiään.

    Asia kuuluu lainopilliselle palstalle, koska mielenterveyslakia ei osata taikka haluta noudattaa jonka johdosta hullut mekastavat ja terveet menettävät hyvinvointinsa huonon laintulkinnan ja hullujen päällekäynnin myötä.

    TEO arvosteli juuri-ikään tuomioistuimia siitä, että TEO:lta ei kysytä mielipidettä tuomittavien mielenterveydestä riittävän usein. Todellisuudessa hyvinkin sairaat ihmiset käyvät itse terveyskeskuksessa mitä hassuimpien tapaturmien ja väkivaltaisuuksien aiheuttamien ruhjeiden paikkaamisen vuoksi, joten potilaita tuskin tarvitsee kissojen taikka koirien avulla etsiä maailmalta. Tuli vain mieleeni ihmisestä joka kolhi itseään toistuvasti ja pyrki jopa kuristamalla tappamaan tuttunsa saamatta edes sakkoa saati pakkohoitoa. Sitten täällä on vielä näitä fyysisesti sairaita jotka aiheuttavat hämminkiä kotona ja puutarhassa. Onko se niin perkuleen vaikeata tulkita yksikertaista lakia?

    Äänestä

  • *Mikko* kirjoitti:

    Oletko sinä terve ja parempi siksi, että olet ammattilainen?

    Olemme pysyneet viestin aiheessa ja on mielestäni asiallista tuoda esille kaikki näkökannat jotta alan "ammattilaisten" ei tarvitse sanoa, että he eivät tienneet esim. "hoitojen" aiheuttamasta vahingosta. Potilas ei voi päättää tuleeko hän syrjityksi vai ei työnhaussa, mutta lanttumaakari voi vaikuttaa siihen, että onko hän valmis aiheuttamaan potilaalle syrjäytymisen esim. työelämässä taikka ei. Mielenterveydenalan ihmisten pitäsi harkita hieman vakaammin päätöksiään.

    "Tuli vain mieleeni ihmisestä joka kolhi itseään toistuvasti ja pyrki jopa kuristamalla tappamaan tuttunsa saamatta edes sakkoa saati pakkohoitoa"
    Puhutaankohan me samasta ihmisestä?
    No kuitenkin, vastaava tapaus täällä. Terveyskeskuksessa ja sairaalan ensiavussa käydään välillä paikkaamassa ruhjeita. Monesti pyydetty ilmoittamaan asiasta mielenterveystoimistoon jossa potilaana. Sairaala/tk ei sitä tee koska eivät toimi yhteistyössä. Psykiatri elää luulossa että kaikki on hyvin ja elämä sujuu. Totuus on toinen mutta kun ei näinkään toisille tärkeät tahot eivät toimi yhteistyössä niin auttaminen on aina hankalampaa.

    Äänestä

Poliisin sanominen tarkoittaa sitä, että ei ole tapahtunut mitään sen kaltaista, että on syytä alkaa tutkimaan taikka tuomitsemaan. Mainitsemasi ihminen ei ole laisinkaan rikolinen taikka mielisairas.

"jotenkin tuntuu " perusteilla ei lakien mukaan voida edes pakkohoitaa vaikkakin iso osa psykiatrisista pakkohoidoista toteutuu "jotenkin tuntuu" perusteilla. Pakkohoito ja vapaudenriisto on lakien mukaan saatettavissa tuomioistuimen tutkittavaksi. Väärillä perusteilla hoidetaan ja hoitoja ei saada tuomioistuimeen. Lakeja pitää rikkoa monesti jotta turha hoito voidaan toteuttaa ja sehän on takuu selvä juttu, että jos erimielisyyttä ei saada oikeuteen, oikeus hankitaan vaikka omavaltaisesti = isoja ongelmia.

Sinun kannattaisi itse hakeutua hoitoon tuntemuksiesi kanssa.

Äänestä

Mia ja Mikko nyt on ajauduttu jo niin kauas alkuperäisestä aiheestani et vaihtakaa keskenänne vaikka e mail osotteet niin voitte jatkaa omaa keskusteluanne. Ja ehkä kannattais käydä pikkusen juttelemassa jollekkin ammattilaiselle.

Äänestä
  • Itse asiassa sinun kommentti on ainut jolla ei ole kytköstä alkuperäiseen viestin.

    Äänestä

  • Varoitin sinua Mia jo aikaisemmin ja kuitenkin provosoiduit, jos haluat muuttaa Mikon käsityksiä, vaihtakaa osoitteita, sitä on yrittänyt jo kymmeniä muita ihmisiä, josko sinä onnistuisit, mutta ei täällä.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Varoitin sinua Mia jo aikaisemmin ja kuitenkin provosoiduit, jos haluat muuttaa Mikon käsityksiä, vaihtakaa osoitteita, sitä on yrittänyt jo kymmeniä muita ihmisiä, josko sinä onnistuisit, mutta ei täällä.

    Tarkoitukseni ei ole kenenkään käsityksiä muuttaa. Mikä ihme teitä ihmisiä vaivaa kun kaikki kuvittelette että keskustelupalstoilla täytyy aina olla oikeassa. Jos lakineuvoja kaipaatte ottakaa lakimieheen yhteyttä. Tämä on keskustelupalsta.
    Piste!

    Joillakin on käsitys esim. siitä, että lainkäytön epäkohdista keskusteleminen olisi jonkilaista kapinointia vaikkakin epäkohtien korjaaminen voisi tuoda hyvinvointia monelle.

    Mikäli joku luulee, että en tiedä mistä keskustelen, väärässä aivan taatusti on. Olen itse seissyt itsemurhaa pakertavan vieressä. Olen keskustellut itsemurhaa yrittäneen vammaisen kanssa muutamia päiviä ennen itsemurhayritystä. Eräs alkoholisoitunut mies kyseenalaisti minun henkisen hyvinvoinnin, mutta tappoi itsenä joitakin kuukausia keskustelun jälkeen. Olen nähnyt miten ihminen on aiheuttanut itselleen ja muille melkoisia ruhjeita erinäisissä tappeluissa ja tapaturmissa joutumatta koskaan muuaalle kuin leikkauspöydälle. Olen nähnyt miten joillakin on vahva uskomus siitä, että toisen ahdisteleminen ja syytteleminen auttaa omissa ongelmissa. Olen nähnyt miten joillakin on uskomus siitä, että paskanvatvominen ja tyhjästäpuhuminen toisi terveyttä ja hyvinvointia vaikkakin "hyvää tarkoittavilla" toimenpiteillä ollaan aiheutettu henkistä ja fyysistä huonovointisuutta.

    tule auttamaan minua kun olet noin viisas.

    Äänestä

  • Nöyryytetty kirjoitti:

    Ikävä kyllä minä en voi ketään auttaa, mutta pienenä apuna voisin kehoittaa sinua hakeutumaan ihan oikealle tohtorille jos "apua" tarvitset.

    Äänestä

  • *Mikko* kirjoitti:

    Ikävä kyllä minä en voi ketään auttaa, mutta pienenä apuna voisin kehoittaa sinua hakeutumaan ihan oikealle tohtorille jos "apua" tarvitset.

    niin kerro mikä on se oikea tohtori? Minähän pyydän Sinulta apua! Ole armollinen!

    Äänestä

  • Nöyryytetty kirjoitti:

    niin kerro mikä on se oikea tohtori? Minähän pyydän Sinulta apua! Ole armollinen!

    Mitä luultavammin provoilet, mutta se on jo osoitus huonovointisuudesta, joten ota yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon taikka koitappa hetki pohtia asiaa uudemman kerran.

    Äänestä

  • *Mikko* kirjoitti:

    Mitä luultavammin provoilet, mutta se on jo osoitus huonovointisuudesta, joten ota yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon taikka koitappa hetki pohtia asiaa uudemman kerran.

    mutta voin myöntää Sinulle,että minä voin huonosti juuri sen takia, että kunnan viranomaiset vähättelevät tilannetta.

    Äänestä

  • Nöyryytetty kirjoitti:

    mutta voin myöntää Sinulle,että minä voin huonosti juuri sen takia, että kunnan viranomaiset vähättelevät tilannetta.

    Harva nyky-yhteiskunnassa voi vilpittömästi hyvin. Voit käydä kyselemässä vinkkejä mielenterveysfoorumista.

    Äänestä

  • *Mikko* kirjoitti:

    Harva nyky-yhteiskunnassa voi vilpittömästi hyvin. Voit käydä kyselemässä vinkkejä mielenterveysfoorumista.

    maailma on täynnä viisaita.

    tarviiko muuta sanoa oi *Mikko* Maailmannapa

    Äänestä

  • Nöyryytetty kirjoitti:

    tarviiko muuta sanoa oi *Mikko* Maailmannapa

    Kiitos kohteliaisuudesta, mutta ehkä sinun pitäisi todellakin käydä hieman "juttelemassa", ehkä tästä napa jutusta. Ikävää etten voi vaikuttaa hoitosi saatavuuteen taikka hyvinvointiisi.

    Äänestä

  • Nöyryytetty kirjoitti:

    maailma on täynnä viisaita.

    Jos siitä poliisijutusta on kysymys ( tutustuin vasta), niin asia ei kuulune poliisille.

    Äänestä

Tämä olkoon viimeinen kirjoitukseni tälle palstalle. Sitä kun kuvittelee saavansa vinkkiä asiantuntijoilta, tulee höpötetyksi liikoja. Kake, tsemppiä, olemme vaikean ongelman uhreja. Minä ainakin alan paiskia töitä unohtaakseni, ensi vuonna veroni saa joku toinen kunta tai kaupunki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kake kirjoitti:

Minkälaiset mahdollisuudet on saada täysi ikäinen ihminen johonkin hoitoon hän kiusaa ja häiritsee ex tyttöystäviään tappamisella ym ym mutta kukaan ei tee ilmoitusta nyt uhkailu kohdistuu jo muihinkin häntä jollain tavalla loukanneisiin henkilöihin jotenkin tuntuu että kaikki pelkää häntä ja muun muassa kerran siviilissä ollut poliisi oli antanu ohjeeksi että se on niin paha mies ettei kannata tehdä mitään tai tulee erittäin isoja ongelmia poliisi on kuulemma voimaton tällaisten ihmisten edessä ennen kuin tapahtuu jotain isompaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu