kun pariskunnasta viimeinenkin kuolee, ja on eletty sen ensin kuolleen osalta jakamattomassa kuolinpesässä ja osittamattomassa. No, tämän jälkimmäisen kuoleman jälkeen ei omaisuutta voi myydä ennen perunkirjoitusta - kaiketi.
No, mitenkäs on, voivatko sen jakamattomana olleen pesän suhteen osakkaat tehdä keskinäisiä kauppoja jälkimmäisenä kuolleen kuoleman ja hänen perunkirjoituksensa teon välisenä aikana. Ja ensin kuolleelta on toki perunkirjoitus aikoinaan tehty.
Eikä tarvitse haukku tietämättömyydestä ja väärien termien käytöstä - jos sellaista edellä olevassa sattuisi olemaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä kysymys ja vastaus on että osakkaat voivat tehdä kauppoja keskenään pesänosuuksistaan ennen perunkirjoitusta. Oikeus oikeustoimiin pesänosuuksien osalta tulee heti perittävän kuolinhetkellä. Sitä ennen on laissamme ns. positiivisten perintösopimusten teko kielletty.
Mainituissa kaupoissa on toki se riski, että kun perunkirjoitus on tekemättä ei täysin varmasti tiedetä, mitä kuolinpesään kuuluu ja näin esim. hinta voidaan arvioida väärin kaupassa. Samoin osituksen toimittamamisen puuttuminen voi aiheuttaa epäselvyyttä, mikä omaisuus kuuluu ensin kuolleen puolison kuolinpesään ja mitkä on lesken pesän varoja.
>> mikä omaisuus kuuluu ensin kuolleen puolison kuolinpesään ja mitkä on lesken pesän varoja.
Leskellä on pesä tässä tapauksessa.
Jäikö huomaamatta alkuper. kitjoitus: "on eletty sen ensin kuolleen osalta jakamattomassa kuolinpesässä ja osittamattomassa."
On siis lesken jakamaton pesä ja viimeksi kuolleen pesä. Yhteensä kaksi kuolinpesää.
>>On siis lesken jakamaton pesä ja viimeksi kuolleen pesä.>>
Tai oikeasti on ensiksi ensiksi puolison kuolleen pesä ja myöhemmin kuolleen lesken pesä.
Olet oikeassa. Kun leskikin oli kuollut, oli siis kaksi (kuolin)pesää. Hämäävää oli, kun puhuit "ensiksi kuolleen kuolinpesästä", mutta "lesken pesästä".
jos se tahtoi leskeltä pesää.,.,,