Vauvan runsas pulauttelu

normaaliako?

Neiti on kohta 3kk ikäinen. Parin viikon ikäisestä lähtien pulautellut, ja nyt parina päivänä on näyttänyt siltä, että pulauttelu vain lisääntyisi. Suurimmaksi osaksi saa korviketta, eli siis pullosta syö. Pulauttelee heti syömisen jälkeen, hikan alkaessa tai röyhtästäessä. Päivällä saattaa nukkua ulkona rattaissa sen 3-4 tuntia ja herätessä onkin sitten kauhea nälkä. Silloin varsinkin juo pullon tyhjäksi kauhealla vauhdilla, joten silloin pulauttelu todennäköisesti johtuu tuosta hotkimisesta, vaikka yritänkin pitää pieniä taukoja pullolla syöttäessä.
Toissa päivänä tyttö söi pullosta n. 80ml, ja hieman pulautti. Laitoin hänet sitteriin, että pääsen vessassa käymään, ja sieltä tultaessa tyttö pulautti oikein runsaasti. Body oli edestä sekä takaa n. puoleen väliin asti ihan märkä. Eilen taas pulautti muutaman kerran hyvinkin runsaasti, silloinkin oli bodyt ihan märkänä puklusta. Neuvola meillä on viikon päästä, joten silloin otan kyllä asian puheeksi.
Mietityttää mikä voi olla syynä tähän pulauttelun runsastumiseen? Täyttyykö hänen masu olleenkaan maidosta, kun heti syönnin jälkeen puklaa niin reilusti?

6

632

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pulpul

      Onko sinulla minkälaiset tuttiosat käytössä pulloissa? Mahdollisimman hidasvirtauksinen tutti voisi olla hyvä. Vauvan imuvoimakin paranee hänen kasvaessaan, joten voi olla, että maito menee nyt liian suurella vauhdilla. Runsaskaan pulauttelu ei ole vaarallista niin kauan kuin lapsi kasvaa normaalisti eikä pulauttelu ole vauvalle kivuliasta. Onko lapsi muuten saanut äskettäin rotavirusrokotteen? Sekin voi väliaikaisesti lisätä pulauttelua.

    • normaaliako

      Tutit ovat sellaisia, ettei niistä kauhealla vauhdilla sitä maitoa pääse tulemaan. En ole huomannut, että vauvaa itseään tuo pulauttelu millään tavalla haittaisi. Ei siis ole itkuinen tai muutenkaan kiukkuinen.
      Rotavirusrokotteen hän sai muutama viikko sitten, siis sen suun kautta annettavan. Silloin pulauttelu lisääntyi hetkellisesti, parin päivän ajaksi.

    • aloittaja kysyy

      Kysyisin nyt tässä samassa keskustelussa tuosta vauvan käsien ja sormien syömisestä/imeskelystä. Viikon verran kädet ovat maistuneet vauvalle aiempaa enemmän. Välillä olen koittanut maitoa tarjota, mutta ei ole nälkäinen. Joskus sormien sijasta kelpaa tutti, mutta hetken sitä syötyään työntää kielellä pois ja laittaa käden suuhun.
      Tarkoittaako tämä nyt sitä, että vauva on löytänyt kätensä ja tällä tavalla ns. tutustuu niihin? Vai voiko olla, että ikeniä esim. kutittaisi mahdollinen hampaitten tulo?

      • Pulpul

        Kuuluu ikään tuo käsien tutkiskelu ja imeskely ja liittyy, kuten arvelitkin, siihen että vauva on löytänyt kätensä. Pian hän alkaa viedä myös erilaisia esineitä suuhun.

        Jos muuten vauvan pulauttelu äityy aivan mahdottomaksi, niin kannattaa sitten varmasti ottaa melko pian yhteyttä lääkäriin, jotta mahdollinen maitoallergia voidaan sulkea pois. Se nimittäin voi aiheuttaa runsasta pulauttelua ja suoranaista oksentelua.


    • kokei1

      Apteekista voi ostaa ilman reseptiä maidon sakeuttajaa, en nyt muista nimeä, mutta auttaa siis pulautteluun.

    • guuguugaa

      se on nutrilon nutriton,saa myös isommista kaupoista joissa se taitaa olla muutaman euron halvenpaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe