Turvallisuusalan tradenomi

_2014_

Aiheesta löytyy jo täysin kuollut keskusteluketju, joten ajattelin perustaa uuden. Jospa näin saisin lisää nykyaikaista tietoa kyseisestä tutkinnosta/alasta.

Olisi mukavaa kuulla tarkempaa tietoa opiskelusta, työllistymisesta, ammattinimikkeistä, työnkuvasta, palkkatasosta ja muutenkin koko tutkinnon arvostuksesta työmarkkinoilla? Keiden kanssa turvallisuusalan tradenomi joutuu tappelemaan työpaikoista? Olisi kiinnostavaa kuulla asiasta tietävien suusta asian nykyisen laidan. Mukavaa myös olisi, että jonniinjoutavat vittuilijat ja trollit malttaisivat pitää sormensa poissa näppäimistöiltään. Kiitos jo etukäteen.

30

15603

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Velma

      Mun entisessä työpaikassa oli turvallisuusalan tradenomi toisena kahdesta kokopäiväisestä duunarista (minä ja muut osa-aikaisia) koordinaattorina. Kyseessä oli siis tuotesuojausta tekevä firma eli hälyttimiä laiteltiin kaupoissa. Tämä henkilö oli ollut aikaisemmin töissä (tai koulun työharjoittelussa?) palo- ja pelastustoimessa.

      Veikkaan, että jossain määrin on kilpailua "tavallisten" tradenomien kanssa ja alemman koulutuksenkin saaneita yrittää varmaan tunkea apajille.

      (Sori, en oikeasti tiedä asiasta tämän enempää.)

    • aef

      täällä kaivataan myös lisää faktaa ammattinimikkeeseen/opiskeluun/palkkaan jne liittyen...?

      • hhg

        Up


    • Pena666666

      Itse aloitin juuri opiskelut kyseisessä ohjelmassa. Nykyään opinnoissa on 170op eli suurin osa pelkkiä liiketalouden opintoja ja loput sitten turvallisuusasioita. Omasta mielestä tämä ei ole täysin huono asia mutta kannattaa miettiä onko oikea koulutus omalle kohdalle.

      Opiskelu ainakin nyt alkuun on rankkaa. Ehkä se tästä ensi vuonna helpottaa...

      Tunnen jo ennestään paljon porukkaa tuolta valmistuneita ja kenttä jolle tuolta työllistytään on laaja. On turvallisuuspäällikköä, johtajaa, palotarkastajaa, kouluttajaa ja vaikka mitä. Alimmillaan alipäällystöä tai kuraporrasta vartiointiliikkeissä. Palkat tietysti myös vaihtelevat tehtävän mukaan...

    • turvatrade

      Itsekkin olen aloittanut juuri nyt syksyllä turvallisuusalan opinnot LaUreassa. Ensimmäinen vuosi sisältää vain liiketalouden opintoja mikä harmittaa tavallaan, itse alaan ei saa vielä ensimmäisenä vuotena otetta. Koulu ei sinänsä ole ollut mielestäni rankkaa, helpompaa kuin lukiossa jos totta puhutaan. Toisaalta opiskelu on tähän asti ollut lähinnä itseopiskelua ja googlettelua, luentoja ei hirveästi ole ja niissä ei opita oikein mitään hirveän olennaista.

      Työllistymistä en epäile, alalla riittää varmasti töitäkin tulevaisuudessa. Koulutus vain tuntuu näin aluksi aika leikkimiseltä, toisaalta turva-alan varsinaisista opinnoista en vielä osaa sanoa.

      Koulutuksessa on monta henkilöä jolla on ennestään jo kokemusta alalta ja sen huomaa. Itsellä ei ole minkäänlaista, jos sotilaspoliisin hommia ei lasketa. Sen näkee myös, monet ovat edellä asioissa koska koulutusta ja kokemusta on. Jos kuitenkin ala kiinnostaa, niin hakea kannattaa tietenkin. Eniten harmittaa vain että ainostaan ammattisurkea puolella laUrea järjestää kyseistä koulutusta, kun ei tämän koulutusketjun menoa niin paljoa ole kehuttu aina.. Ja jos jatkuva ryhmätyöskentely ja projektit kiinnostaa, tervetuloa Laureaan.

    • 977

      Löysin ketjun kun Iltalehdessä oli juttua hyväpalkkaisista AMK-tutkinnoista ja ylempi AMK-tutkinto turvallisuusalalta oli tilastojen valossa parhaiten palkattu. Koska en tiennyt alkuunkaan mikä ihme on turvallisuusalan tradenomi aloin googletella. En ole menossa opiskelemaan eikä ala kiinnostakaan, mutta kerrotaan nyt mitä sain selville...

      Ilmeisesti kyseessä ei tosiaankaan ole pelkkä supervartijan tai vartiointialan esimiehen koulutus, vaikka tietysti vartiointiliikkeet ovat yksi suurista ja ilmeisimmistä työpaikoista. Vartioinnin lisäksi turvallisuusala kattaa laajan skaalan tietojärjestelmistä työturvallisuuteen ja omaan työnkuvaan vaikuttaa varmaan aika paljon se mihin suuntaan osaamistaan kehittää ja mille alalle työllistyy. Jos työllistyy pelkästään kulunvalvontajärjestelmiä myyvään ja asentavaan firmaan, löytyy käytännön työ ja ydinosaaminen tietysti kulunvalvontajärjestelmistä. Jos taas on taipumusta tietotekniikan harrastamiseen tai koodaamiseen voi hommia löytyä jostain F-securelta tai vaikka tietotekniikkakonsulttina. Joku kolmas taas työskentelee hotellissa ja vastaa henkilökunnan työturvallisuusasioista ja paloturvallisuudesta jne.

      Kuten tradenomintutkinnon kohdalla aina, oma aktiivisuus taitaa loppupeleissä olla se ratkaisevin tekijä. Tutkinto ei varmastikaan takaa yhtään mitään, mutta avaa ehkä sellaisia ovia mitä muuten ei auki saisi. Jos turvallisuusala erityisesti kiinnostaa, niin kannattaa varmaan harkita. Jos pelkkä hyvä palkka on tähtäimessä, niin tuskin sitä saa pelkästään turvallisuusalan tutkinnon opiskelemalla.

    • alastakiinnostunut

      Pena666666 ja turvatrade, mikä teidän tausta on turvallisuusalalla? Mä oon miettinyt tonne hakemista mut en oo varma riittääkö työkokemus/osaaminen, ja eikös ne haastetteluilla tai motivaatiokyselyllä hae?

    • Turvalainen

      alastakiinnostunut: Työkokemuksen ja osaamisen puute ei ole mikään este kyseiseen koulutusohjelmaan hakemiseen. Oma motivaatio ja aktiivinen yrittäminen ovat ne, millä aikaisemman kokemuksen puutteen paikkaat tehokkaasti. Ilmapiiri koulutusohjelmassa, etenkin ryhmän sisällä opiskelunkin suhteen on vaikuttanut huomattavasti paremmalta, verrattuna muiden linjojen henkeen. Kokemusta omaavat jakavat mielellään omia kokemuksiaan ja havaintojaan ja sinä taas voit uusilla silmilläsi tuoda jotakin uutta tähän soppaan.

      Koko koulutusohjelman nimi on jo itsessään vähän harhaanjohtava. Kuten ylempänä googlea käyttänyt ja Laurean sivut lukenutkin totesi, kyseessä ei todellakaan ole ylivartijan tutkinto. Tavoitteena on kouluttaa turvallisuuden ja riskienhallinnan johtamiseen ja kehittämiseen erikoistuneita tradenomeja.

      Pohja tälle luodaan yhteisissä kaupallisen puolen opinnoissa, jotka myös tietojenkäsittelyn ja liiketoiminnan tradenomiopiskelijat käyvät. Tämä opetus painottuu ensimmäisen puolentoistavuoden ajalle. Tavoitteena on luoda sen tasoinen ammattitaito, että tuleva turvallisuusalan tradenomi osaa esimerkiksi perustella kannattavuuslaskennan keinoin, miksi johonkin asiaan kannattaa nyt panostaa summa X.

      Ylempänä on myös esitetty samalla oikeaa, ja väärää tietoa uuden opsin mukaisesta opintopistejakaumasta. Uudessa opsin mukaisesti, että valmistuva turvan tradenomi saa tutkintotodistukseen lisämaininnan turvallisuusala, on hänen suoritettava 45optä turvallisuusalan opintoja ”vapaasti valittavissa opinnoissa”. Toinen vaatimus tällä hetkellä on myös turvallisuusalan pääsykokeiden kautta ohjelmaan tuleminen.

      Turvallisuusalan opinnot eivät kuitenkaan rajoitu ainoastaan näihin 45 opseen. Oletettavaa kuitenkin on, että opiskelija suorittaa ainakin toisen, ellei jopa molemmat harjoittelut erilaisissa turvallisuusalan tehtävissä. Kumpikin harjoittelu itsessään on 15op kokoinen. Myös oletettavaa on, että turvan opiskelija tekee myös opinnäytetyönsä turvallisuusalaan liittyvästä aiheesta, tämäkin 15 optä. Kokonaisuudessaan siis tuossa on jo siis 75 tai 90 optä turvallisuusalan opintoja.

      On myös aivan turha rajoittaa turvallisuusalan osaamisen kehittäminen ainoastaan kursseihin, jotka lasketaan koulun määritelmissä turvallisuusalan opinnoiksi. Esimerkiksi logistiikkaketjua on aika vaikea lähteä turvaamaan ja sen riskejä analysoimaan, jos ei ole mitään tuntemusta logistiikasta. Muissakin kaupallisen puolen pakollisissa opinnoissa opettajat ovat kannustaneet turvallisuusala lähestymiseen. Sinulla on projekti, jossa pitää tehdä jonkun yrityksen kanssa yhteistyötä. Miksi et hakisi yhteistyöyritykseksi turvallisuusalalla toimivaa yritystä?

      Turvallisuus ei ole erillinen oma lokeronsa maailmassa. Se on käytännössä osa kaikkea meidän toimintaamme.

      Työtehtävien osalta turvallisuusalan tradenomi on mielenkiintoisessa asemassa. Hän pystyy kilpailemaan aikalailla samoista työtehtävistä ns. normaalin tradenomin kanssa. Normaalin tradenomin/kaupallisen alan osaajan taas on erittäin hankala kilpailla turvallisuusalan tradenomin kanssa turvallisuusalan suunnittelu ja johtamistehtävistä.

      Toivottavasti vastasi joihin kysymyksiinne. Itse taidan alkaa vähän päivystämään tätä ketjua ja vastailemaankin parhaani mukaan kysymyksiin.

      • tietämätön

        Minkälaiset pääsykokeet ovat? Kirjallinen koe ja haastattelu, mutta miten voisi etukäteen valmistautua?


      • Turvalainen

        Sinähän sen sanoit. Kirjallinen koe ja haastattelu on se vakiorunko. Viimevuonna haastattelu korvattiin motivaatiokirjeen kirjoittamisella, mutta siitä ei ole mitään tietoa, miten tänävuonna haastikset toteutetaan. Pikkulinnut ovat kertoneet, että viimevuoai oli poikkeus, oli ns. Hups tilanne päässy käymään, haastateltavia oli ollut niin pirusti haastattelijoihin suhteutettuna.

        Valmistautua et oikein voi. Kysymykset ovat mukavia ja paras hakijoiden seulonta toteutuu omasta mielestä sillä, että se kokeen sisältö tulee yllätyksenä, kuten on vähän tarkotuskin.


    • HeSu-mies

      Jos Laureaan hakee opiskelemaan turvallisuusalaa, on tärkeä muistaa alan kolme tärkeintä asiaa; vartiointi, järjestyksenvalvonta ja voimankäyttö. Näitä asioita kannattaa tuoda pääsykokeen haastatteluvaiheessa erityisen paljon esille. Varsinkin alhainen kynnys voimankäyttöön työtehtävissä on todella tärkeää.

      Laureassa tärkeimmät opetettavat moduulit ovat henkilösuojaus, voimankäytön jatkukoulutuksen erikoisosa sekä eskalointi - kuinka rauhallisesta tilanteesta saa pokan. Näitä kolmea aihetta opetetaan tutkinnon 210 op:stä noin 70-80 op, riippuen valinnaisista aineista.

      Taustaluettavaksi pääsykoetta varten suosittelen Tommi Vuorenmaan kirjaa Moderni henkilösuojaus sekä Dave Grossmanin On Combat -kirjaa. Jälkimmäinen on englanniksi, joten kunnon turvalainen jättää tuon kirjan lukematta ja lähtee salille tekemään hauiskääntöä.

      • huh123

        Johan on erikoista huumoria :D


    • alfons72

      Koko Laurean turvatrade täysin pönttö linja. Nykyään vain naiset työllistyy

      • Joooppiatajoo

        No nyt oli kyllä niin asiantunteva ja syväluotaava kommentti, että oksat pois.


      • JuupaJuuöö

        Käsittääkseni ko. koulutus on rinnastetavissa poliisin ammattikorkeakoulututkintoon. Opintopisteet 170-180, koulutuksen kestoaika sama.


      • anarkomarko
        JuupaJuuöö kirjoitti:

        Käsittääkseni ko. koulutus on rinnastetavissa poliisin ammattikorkeakoulututkintoon. Opintopisteet 170-180, koulutuksen kestoaika sama.

        Kannattaisko sen verran edes tutustua aiheeseen ennen postaamista, että sais opintopistemäärän oikein? 210op, ei ole rinnastettavissa polamkiin ammatillisesti tai muutenkaan.


    • Opinnoistakiinnostunut

      Onko kellään tarkempaa tietoa nykypäivän turvallisuus tradenomin pääsykokeista? Pohjautuuko kirjallinen koe pelkästään julkaistavaan ennakkomateriaaliin vai onko mahdollista perehtyä pääsykokeen teoriaosuuteen muulla tavalla? Lisäksi kuinka vaikea on päästä alaa opiskelemaan? Kiitos, jos joku vaivautuu vastaamaan.

      • Hauisvääntö

        Paljonko % on kuntosuorituksen osuus.


      • Turvatrade

        Miten homma meni nyt keväällä aloittaneiden monimuoto-opiskelijoiden kohdalla:

        Ennakkomateriaaliin pohjautunutta koetta käytettiin ra'asti karsintakeinona. Taisi myös sisältää yksinkertaista matikkaa etc.

        Kuitenkin, sitä käytettiin karsintana ennen haastatteluita. Vain X prosenttia hakijoista otettiin haastatteluihin, joista sitten valittiin ohjelmaan päässeet.

        Tilastoja taas:
        Viime keväänä ohjelmaan haki ensisijaisesti 380 opiskelijaa. Kokonaisuudessaan hakijoita oli 800 . Aloituspaikkoja periaatteessa 40.


    • 2016hakupääsykoe

      Minuakin kiinnostaisi saada lisätietoja nyt tämän vuoden pääsykoe tilanteesta.Eli onko nyt niin että päääsykokeisiin voi valmistautua vain 29.4.2016 ilmestyvässä ennakkomateriaalissa?

      • Plööplää

        Tämä on asian todellinen laita.


    • fghjkltyui

      Oppii pamputtamaan isommalla pampulla. Tunsin yhden pollari-trade -hepun, oli kyllä varsinainen hessuhopo hengenlahjoiltaan.

    • Tiukkeli96

      Ite tässä oon Laurean sivuja tutkinut useaankin otteeseen mutta omasta mielestä ne ovat jotenkin vähän sekavat!! En esimerkiksi löydä edes miten haen turvallisuusalan tradenomin koulutukseen?? Itse olen jo suorittanut 1 ammattitutkinnon!

      • Blööbläää

        Olisko vaikka siitä syystä, että tämän kevään korkeakouluhaut meni jo... Ohjelmaan haetaan ihan normaalin yheishaun kautta


    • duunihiiri

      mäki hain just keväällä turvallisuusalan tradenomii, ja sain pääsykoekutsun

      • Automiestäkuljettaa

        Sinä olet 3 vuoden kuluttua tavallaan poliisi.


      • jouksa

        mutta eikös se vaadi polamk? :o


    • alastakiinnostunut

      Miten alan opiskelijoilla on opinnot syksyn osalta lähteneet käyntiin?

    • Kiinnostunut99

      Up!!

    • Stewarin_unelma

      " duunihiiri
      23.5.2016 15:24
      mäki hain just keväällä turvallisuusalan tradenomii, ja sain pääsykoekutsun"

      Eli ainakaan hakijan matala älyllinen suoriutumistaso ei estä pääsykynnyksen ylitystä. Koulutus on siis ihan kaikille tarjolla.

      Eikä se raha ole koskaan ollut se syy, miksi tuolle alalle hakeudutaan. Valta se on joka puoleensa vetää ja ne haalarit. Ja varustevyö. Ja haixit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe