Ruokahaluttomuus / nirsoilu

ärsyttävää

Meillä kaksi kissaa on alkanut nirsoiksi ruoan suhteen.
Enää ei kelpaisi ennen ihan hyvin maistunut laadukas märkäruoka vaan nyt pitäisi saada vain porsaansuikaletta.
Toinen kissoista on liian laiha muutenkin ja ruoka pitäisi saada menemään. Kissa on kuitenkin ihan pirteä, aiemmin söi ihan hyvin.
Toinen on lisäksi vielä penturuoalla (9kk) ja olenkin ihmetellyt kuinka muut saa samassa perheessä asuvat kissat syömään ns. omaa ruokaansa.
Kolmas kissani ei suostu syömään kuin kuivaruokaa ja tahnaa, märkäruoasta nuolee vain kastikkeen pois ja loput jättää syömättä.

6

367

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuivat pois

      Kuivaruoka kokonaan pois. Kokeile pitää tiukat ruokinta-ajat. Anna ruokaa vain tiettyihin kellonaikoihin ja jos ruoka ei ala katoamaan esim. 5-10min sisällä niin nostat ruuan pois etkä anna mitään ennen seuraavaa ruokintakertaa.

      Jos kissa lopettaa syömisen kokonaan yhtäkkiä niin kyse on todennäköisemmin jostain ongelmasta.

    • vainiin004

      No porsaansuikaleet luulisi olevankin niille parempaa ruokaa ja sitä pitäisi antaa enemmän ja useammin kuin märkäruoka, vaikka väitätkin ostamaasi hyvinkin laadukkaaksi? Toinen ksisa ainakin lihoisi, jos antaisit syödä sitä mitä se haluaa syödä.

      Märkäruokia kannattaa vaihdella usein, kyllä kissatkin kyllästyvät ajan mittaan eri ruokiin.

      Kannattaa tarkistaa päiväykset purkeista ja että ovatko ne olleet säilössä oikeissa olosuhteissa.

    • ikävän tuttua

      Arvatenkin sisäkissoista kyse. Niillä on usein ruokintaan liittyviä häiriöitä johtuen virikkeettömästä tylsästä elämästä. Yleensä kyllä ruoka maistuu liiankin hyvin ja seurauksena on ylipaino sekä sairaudet. Kissat kuitenkin suhtautuvat vankeuteen hyvin eri tavalla. Suurin osa ahmii itsensä rasvapalloiksi, mutta osa menettää ruokahalunsa. Kun kevät koittaa, niin totuta kissasi vapauteen ja se saalistaa itse ravintoaan. Huomaat valtavan eron kissassa kun se alkaa nauttimaan elämästään. Ongelmat ovat sillä ohi ja saat onnellisen kissan ja itsellesi hyvän mielen, kun kohtelet kissasi oikein.

    • Tiivityttö

      ... heh heh. Pyytää. Jacobsoninelin käyttöön. Hyi! ruuassani on jotain vikaa- Joko raaka-aine on ollut valmistajalla muutosten kourissa, tai suoraan sanottuna ala-arvoista. Tai: en halua tätä, olen syönyt tätä jo xx kuukautta, vuotta. haluan makuja. Anna minulle muuta! Tonnikalaa vaikka tai katkoja.
      Anna maistaa lammasta, hevosta, jne.

      Oma kisuni syö... vaan inhoaa sorkkaeläinruokaa, ja hevosesta taas ei tehdä kissanruokia.
      Sitä on sitten ruokittava sillä joka on joskus lentänyt, ja silläkin millä on ollut eviä... ei puhettakaan että söisi mitään sikaa tai nautaa, lammasta, poronkaan tai hirvenlihaa.
      No, kuivatut ankkasuikaleet, kisutonnikala, ahven...joskus huuhdottuja katkarapuja, juustopalasia, voista kyllä tykkää.

      En itse tiennyt et maatiainenkin voi olla niin, tarkka ruuistaan. "palvelun" tulee sisältää se että antaa kissalle ruokaa säännöllisesti, mutta vain pieniä annoksia. Noin yhden hiiren verran kerrallaan. Seuraappas- kissan maha on suunniteltu hiiren tai myyrän tai sisiliskon verran saamaan sapuskaa sulateltavaksi kerrallaan.

      Ulkoilu, muutenkin virikkeet auttaa ruokahaluun, mutta ensin, kokeile totaalista vaihtelua, jos kissan mieli siitä virkistyy. Minun ulkoilee sulan maan aikana. talvipakkaset on koettelemus, sisäkissana. Ei astu lumeen jaloillaan.

    • Mölli-Kolli

      Kunnon broilerin luita ne olla pitää, eikä mittään suikaleita ja jauhelihoja. Eläinkaupan teurasjätettä ei kannata edes tarjota.

      Höpöhöpö tiukat ruokailuajat, päinvastiopn , jätä ruokakupit keitön pöydälle tai tiskipöydälle täytettyinä, niin varmaan maistuu

    • tulevaisi

      kyllä on tutun kuuloista! meillä ei tahdo syödä mitään ruokaa kissa. mitä kalliimpi sen paremmin maistuu, latz,wiskas yms yms ei ees kato niiihin päin! tulevaisi.blogspot.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe