Miksi lapset viedään sairaina hoitoon tartuttamaan muut??!Jos oma lapseni flunssassa,hän jää kotiin toipumaan.Eihän sitä itsekkän flunssaisena edes jaksa muuta,kuin maata,vaikkei olisi kuumetta!
Miksi????
vihainen
342094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
No joku saattaa viedä lapsen hoitoon, kun ei uskalla potkujen saamisen pelossa jäädä töistä pois.
Joillakin on myös sellainen työ, että ei yksinkertaisesti voi aamulla ilmoittaa, että enpä tulekkaan tänään töihin. Tai ainahan sitä voi olla pois töistä, mutta poissaolosta voi koitua todella suuri haitta.
Nämä sairastapausten järjestelyt, olisi yksi sellainen juttu, joihin pitäisi keksiä ratkaisu. Joissakin firmoissa kuulmea on palkattuna lastenhoitaja, joka tulee kotiin hoitamaan sairasta lasta, jotta iskä tai äiskä pääsee töihin, silloin kun lasta ei voi viedä hoitoon.
Pitäsiköhän määrätä laki, että jos vanhempi ei voi työn vuoksi jäädä hoitamaan kipeää lasta, niin työnantajan pitää järjestää hoito?
että jos ei voi itse hoitaa sairasta lastaan niin lapsen hankkiminen kiellettäisiin kokonaan? Minusta se olisi aika kohtuullista. Olisi myös hyvä miettiä voiko lapsia ylipäätään hankkia jos työ on noin tärkeä. Ilmeisesti sinä jättäisit lapsesi vaikka kuolemaan ettei vaan työpaikalla jouduta kärsimään poissaolosi takia. Ai että tuollaiset ihmiset saavat minut näkemään punaista!!! Millaiset arvot teillä oikein on? Mikä on teidän elämänne ykkösasia? Jos se ei ole oma lapsi niin älkää helvetissä hankkiko niitä. Jos työ on ykkösasia niin miksi ihmeesä hankitte lapsia? Lapsi ei voi olla toisella sijalla.
"Ilmeisesti sinä jättäisit lapsesi vaikka kuolemaan ettei vaan työpaikalla jouduta kärsimään poissaolosi takia."
No juu, olipas hyvä kommentti.
Joidenkin ihmisten työ on todellakin tärkeää. Joidenkin ihmisten työ on suorastaan elintärkeää.
Vanhempi arvioi aamulla lapsen kunnon. Jos lapsi on pirteä ja kuumeeton, mutta esim. nuhainen, ei lapsen hoitoon viemiselle ole esteitä. Lapsen vointi voi kuitenkin muuttua aamupäivän kuluessa radikaalisti, jolloin ehkä joku voi tuntea, että tarhaan on tahallaan viety sairas lapsi.
No sinullahan on ihmeellinen tapa kärjistää asioita. En kirjoittanut itsestäni, kuten tekstistä voi mainiosti todeta.
Jos ihmisellä on työ, josta on vaikea olla pois, niin eihän se silti tarkoita sitä että lapsi ei voisi olla hänelle tärkeä.
Ihan oikeasti on sellaisia töitä, josta on hankala jäädä yhtäkkiä pois päiväksi. Kuvitellaan nyt vaikka jotain lentäjää. Mitähän 230 matkustajaa tumaa aamulennolle jonottaessaan siihen että lento on peruttu, koska pilotti on hoitovapaalla hoitamassa kipeää lastaan. Varmaan se lentäjä on lasten vihaaja, kun vie nuhaisen lapsen päiväkotiin. Olisihan hänen pitänyt sekin arvata että vaimo kuolee rintasyöpään ja ukko raasu jää lekeksi.
Yritä edes joskus asettua toistenkin asemaan.
Finnairilla on varalla päivystäjät.
Eli jos kaikki lentäjät sairastuu tai on muuten pois, niin kaikille löytyy tuuraaja? Voi löytyäkkin, en ihmettelisi, koska se on valtion omistuksessa. Tuottavalla yrityksellä tuohon ei olisi varaa.
Ainahan töistä voi olla pois, mutta jos piltillä on aamulla vähän nuhainen ääni, niin onko se syy peruuttaa pävän menot, vai ottaakko riski ja viedä hoitoon. Rajan veto voi olla vaikeaa.
Olipa typerä kommentti, justiinsa mitä voi odottaakin vanhemmalta, jolla on vanhemmuus hukassa.
Ja tuollaista voi kuulla vain fiksulta "vaimolta"?
Onko minulla vanhemmuus hukassa, kun en aamulla tidä, että onko hieman käheä lapsi tulossa kipeäksi, vai meneekö käheys ohi kunhan lapsi herää kunnolla?
No ei työssä käymisen välttämättömyydellä ole mitään tekemistä sen kanssa onko vanhemmuus hallussa vai ei. Jos lapsi on aamulla käheä, eikä kuumetta ole, vien muksun tarhaan, annan hoitajalle panadolin, jonka käsken antamaan siltä varalta että olo pahenee, sitten voi soittaa vanhemmalle, että tulee hakemaan lapsensa, jos todellinen tauti iskee. Sitä ehtii kummasti melkein sen työpäivän tekemään ja kun päiväkodista tulee soitto töihin, on sitä todistamassa muutkin kuin sinä itse. En minä ainakaan voi töistä olla pois vain varmuuden vuoksi, JOS lapsi saattaisi sairastua. Älä sinä vaimo ole tekopyhä!!!
Meidän tarhassa tädit ei kyllä ala lääkitsemään lapsia, paitsi pitkäaikaissairaita, eli panadolia on kyllä turha tarjota.
Palkan saa vain jos jää kotiin hoitamaan sairasta lasta ja yleensä siihenkin vaaditaan todistus terveydenhoitajalta. Eli jos jää kotiin kun lapsi vaikuttaa siltä että on tulossa kipeäksi, mutta ei tule kipeäksi, niin ainakin multa jää palkka saamatta siltä päivältä. Eihän tuollaisessa tilanteessa jää töistä pois muut kun sellaiset jotka käyttää lasta tekosyynä poissaoloille.
meilläkin. Ainoastaan lääkärin määräämät lääkkeet annetaan lapselle, esim. tulehduslääkkeet. Ei voi kuin ihmetellä mitä liikkuu niiden vanhempien päässä jos tuovat lapsensa panadolin voimalla hoitoon-onneksi sellaisia ei ole paljon!
Toisaalta tässä sitten on sekin puoli, että nämä sairaat lapset sairastuttavat myös työntekijät ja sitten lapsia hoitaa sijaiset, jos sellaisia satutaan saamaan... eli ajattelulla voidaan ennaltaehkäistä myös terveiden lasten hyvinvointia.
Jos lapsi on aamulla vähän sen oloinen että on mahdollisesti tulossa kipeäksi, on mahdollisesti särkyä yms., niin onhan se parempit että antaa lääkeen aamulla että lapsen olo helpottuu, kuin se että ei anna mitään ja vie silti hoitoon.
En tiedä muiden kun tien päivähoidon säännöksistä, mutta meidän kunnassa ei lapselle saa päivähoidossa antaa lääkkeitä, ellei ne ole lääkärinmääräämiä ja lääkkeen omassa pakkauksessa (tai pullossa esim. yskänlääke). Joten meillä ei saa antaa särkylääkkeitä lapselle päiväkodissa! Sitä paitsi, jos lapsen kunto/oli vaatii särkylääkkeen holpottakjaksi, on hän silloin kipeä ja vaatii lepoa ja kotihoitoa. Päiväkodissa ei ole mahdollisuuksi lepuuttaa sairasta lasta!
Jos lapsi vaikuttaa aamulla siltä, että saattaa tulla kipeäksi, ilmoita siitä hoitajalle viedessäsi lapsi hoitoon. Ja varaudu siihen, että sinulle saatetaan päivän aikana soittaa, että lapsi on haettava kotiin.
niinkin, että mikä on flunssa?
Meillä päiväkodeissa ollaan sitä mielipuolta, ettei pelkän nuhan takia tartte olla poissa. Sittenhän puoli suomea olisi talvikauden kotona.
Jos nuha haittaa hengittämistä pahasti ja/tai on yskää/äänen käheyttä niin se onkin jo sitten eri juttu.
Lapsen yleiskunto ratkaisee, jos lapsi jaksaa osallistua päiväkodin normaaliin toimintaan voi olla hoidossa.
että yhä useampi vanhempi on kykenemätön hoitamaan vanhemman tehtäväänsä. Lapsien teko pitäisi saada luvanvaraiseksi niin ettei kaikenmaailman uusavuttomat itsekeskeiset pöntöt voisi hankkia lapsia joita eivät sitten kuitenkaan itse hoida.
On myös yhä enemmän yksinhuoltajia, lähellä ei ole sukulaisverkostoa ja työelämän vaatimukset ovat kasvaneet.
Syntyvyyden kanssa ei ole nykyisinkään juuri hurraamista, joten ei todellakaan pidä keksiä keinoja lasten tekoa rajoittamaan. Täytyy keksiä keinot siihen että miten sovitetaan yhteen työ- ja perhe-elämä, niin että siitä on kummallekkin mahdollisimman vähän haittaa.
se tärkein kokonaan eli lapsi. Millainen ihminen sinä oikein olet? Sinä kyllä kannat huolta työnantajista, äideistä ja iseistä, mutta lapsen jätät kokonaan huomiotta. Ihan kuin lapsi olisi yksi lemmikki kaikkien kissojen, koirien ja rottien joukossa jolle riittää kun sitä joskus sillittää ja muistaa antaa ruokaa silloin tällöin. Ehkä tuollaisten ihmisten kannattaisikin hankkia eläin lapsen sijaan?
Ja mistä alati kasvava yksinhuoltajien joukko johtuukaan? Itsekkyydestä, ei mistään muusta. Enää ei parisuhteessa viitsitä setviä edes pieniä erimielisyyksiä vaan erotaan ennemmin. Pitäähän elämästä ottaa kaikki irti ja mikään ei saa koskaan olla tylsää tai ikävää. Tämä sama linja jatkuu muös lasten hoidossa. Itse ei jakseta hoitaa lasta kun se saattaa vaikka itkeä joskus. Tai pitkästyä. Ja täytyyhän isillä ja äitillä olla tietysti työn lisäksi myös omat menot ja harrastukset joita lapsi ei missään tapauksessa saa rajoittaa. Kerro nyt ihmeessä miksi tuollaiset ihmiset hankkivat lapsia? Minä en sitä ymmärrä.
Lapsihan ei päätä sitä meneekö hän hoitoon vai ei, joten näitä asioita on käytännöllisintä miettiä niiden näkökulmasta, jotka asiasta päättää.
Sitä pidän ihan itsestään selvänä että lapsella pitää olla asiat hyvin. En edes huomaa mainita sitä erikseen. "Lapsella on oikeus 'hyvään' päivähoitopaikkaan"
Koska helpompi kitisevä sairas lapsi viedä toisten hoidettavaksi.Töissä olo helpompaa,kuin kotona kuunnella sairaan lapsen huutoa.Viis väliä,vaikka muut lapset tarttuu!
Jos lapsi sairastuu tarhapäivän aikana, niin meidän tarhassa ainakin soitetaan vanhemmat hakemaan lapsi pois sieltä. Eivät todellakaan ala hoivaamaan sairastavia muksuja.
Mutta kuka hakee jos vanhempien työ sellaista ettei voi olla töistä pois???Sukulaisetkin liian kaukana?Mitäs teet sellaisessa tapauksessa??
työtä olekaan, josta ei pois pääse. Senkun lähtee vaan. Tai no, astronautilla vois mennä kotimatkaan hetki, jos vaikka sukkula on vasta nousussa ja kosmonautilla kauemminkin, kun Venäjän talous on mitä on.
Jos ei pääse hakemaan, niin kyllä ne meidän tarhassa pitää lapsen hoidossa lopun päivää, mutta kyllä siitä sanomista tulee. Jos lapsi olisi todella sairas, eikä vanhemmat tule hakemaan, niin luultavasti ne ottais yhteyttä lasten suojeluun.
Riittää että tekee työtä, jossa joutuu olemaan riittävän kaukana. Jos käväisee työpäivän aikana kaukana toisella paikkakunnalla, niin ei sieltä tulla vartissa hakemaan lasta, kun matkaan jo menee kolme tuntia.
tässäkin keskustelussa on mukana vain minä ja joku muu, vaikka nimimerkeistä voisi muuta päätellä.
Itsekkäistä syistä lapsia hankitaan, ei ymmärretä, että kyseessä on parinkymmenen vuoden sitoumus.
Paitsi, että sairaasta lapsesta tarttuu pöpöt lapsiin tarttuu ne myös henkilökuntaan. Kun on oikea kunnon epidemia on silloin rajoitettava päiväkodin toimintaa tai suljettava kokonaan, koska sijaisija ei ole tai on liian vähän tai ei ole määrärahoja niiden palkkaamiseen. Siinähän on sitten ainakin 50 lapsen vanhemmat miettimässä, miten töihin.
Eräs ikävyys on myös seurauksena sairaan tai puolikuntoisen lapsen viemisestä hoitoon: jälkitaudit. Yleisin on korvatulehdus tai keuhkokuume tai virtsarakontulehdus. Korvatulehduskierteestä seuraa viikkojen ja kuukausien poissaoloja töistä. Keuhkokuumeinenlapsi joutuu sairaalahoitoon ainakin viikoksi, mutta silloinhan iskä ja äiskä pääsee töihin.
Tässä maassa on runsaasti vanhempia jotka vähät välittää lastensa kärsimyksistä ja kivuista.
Niin,että pitäkääpä sairaat lapsenne vain kotona!Kyllä lapsen on parempi kotona levätä,kuin mennä sairaana päiväkodin meteliin.
Väännätte nyt vähän turhasta asiasta, koska totuushan on se, että sairasta lasta ei saa viedä hoitoon, ei se ole vanhempien päätettävissä.
voitaneen pitää sitä, että lapsi, joka jaksaa osallistua päivittäisiin päivähoidon toimiin on tervetullut sinne. Mutta vanhemmat eivät voi odottaa että heidän lapsellensa olisi mahdollisuutta välttämättä järjestää muuta kevyempää toimintaa tai ulkoilukieltoa. Eli pieni nuha ei ole välttämättä syy olla pois päivähoidosta eikä kuume ainoa kriteeri, jolla lasta ei päivähoitoon tuoda.
Sehän on selvä että lapsen pitäsi olla sellaisessa kunnossa että hän jaksaa olla normaalisti tarhassa. Lapsi ei myöskään saisi olla taudin tartuttuavassa vaiheessa. Tämä onkin hankalaa, kun suurin osa tarttuvista taudeista on leviävässä vaiheessa ennen kuin tulee oireita. Näin ollen me kaikki vanhemmat ollaan vastuuttomia, kun tuodaan tietämättämme taudinkantajat hoitoon.
Eipä ollu näitä ongelmia entisinä aikoina, kun lapset hoidettiin kotona. Nykyäänkin lapset sais olla kotona yksityisenhoidon tuella, ja tätä ongelmaa ei olis sittekään. Itseasiassa se hoitomuoto on halvempi kuin kunnallinen. Ajatelkaa, lapsi sais nukkua omassa sängyssään niin pitkään ku nukuttaa, j aleikkiä omassa turvallisessa kodissa. Hoitaja kerkiää siinä ohessa auttaa äitiä vaikka pyykinpesussakin.(= laittaa pyykit koneeseen ja kuivumaan. Suosittelen.
Lapsen hoito maksaa kunnalle noin 8000€/vuosi ja tästä maksaa maksimissaan 2400€. Eli maksaa kunnalle vähintään 466€/kk
Kotihoidon tuki on vain 252,28€/kk ja sitäkin saa vain alle kolme vuotiaasta lapsesta.