Hei!
Kirjailijan kellari on minun kirjoittamiseen ja kirjoihin keskittyvä blogi. Päivityksiä tulee kolmesti viikossa, joka kerta eri aiheesta. Keskiviikkoisin tulee Kirjoittamisesta -artikkeli, jossa käsittelen sitä itseä. Olen kirjoittanut muun muassa aiheista koska teksti on valmis, miksi pitäisi aloittaa novelleista (ja vastajuttu: miksi pitäisi kirjoittaa vain romaaneja), pitäisikö kirjoittaa useaa teksti kerralla ja paljon muuta. Perjantaisin tulee kirja- tai sarjakuva-arvostelu ja sunnuntaina laitetaan viikkopakettiin. Silloin kerron miten oma kirjoittamiseni on sillä viikolla mennyt, mitä on postauksia on tulossa ja viikolla katsomani elokuvat.
Paljon on siis asiaa ja paljon on tulossa vielä lisää, joka viikko.
Miksi erityisesti nyt tuon blogin esille on, että eilen sain julkaistua kirjailija Piia Kaikkosen haastattelun joka varmasti kiinnostaa monia. Kaikkonen ei itse suunnitellut koskaan haluavansa kirjailijaksi ja testasi vain sen, pystyisikö siihen. Hän on julkaissut nyt kaksi kirjaa.
Arkistosta, josta löytyy kaikki vanhat tekstini, löytyy myös kirjailija Nina Hurman haastattelu!
Yritän nyt saada laajempaa lukija kuntaa jotta saataisiin vähän vuorovaikutusta mukaan. Saa siis ehdottomasti jakaa blogia ja kertoa omat mielipiteenne aiheista ja mistä ehkä te haluaisitte kuulla.
Blogin löytää osoitteesta: http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/
Kaikkosen haastattelu: http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2014/01/haastattelu-kirjailija-piia-kaikkonen.html
Kirjailijan kellarissa -blogi kirjoittamisesta
4
214
Vastaukset
- vmn
Uusin juttunut käsitteli aihetta, Koska luovuttaa tekstisi suhteen. Onko muilla tullut tällaisia tapauksia, että on alkanut kirjoittamaan mahtavaa tekstiä, mutta tajuaakin sitä kirjoittaessa, ettei tämä toimi? Aina se harmittaa, mutta itse uskon vahvasti siihen, että vielä jonain päivänä kirjoitan keskeenjääneet valmiiksi.
Jutun löytää täältä: http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2014/01/kirjoittamisesta-koska-sinun-tulisi.html
Onko joku lukenut blogia, kommentoitavaa? - vmn
Viime kerrasta on jo aikaa, ja paljon on tullut julkaistua. Tärkeimmät ja muille mielenkiintoisimmat lienee Kirjoittamisesta juttu: Kuinka paljon sinun tulee kirjoittaa (jotta kirjoittamisessa on järkeä)? Moni on kysynytkin sitä täällä, ja nyt vähän käsittelen eri näkökulmien kautta, paljon oikeasti on kirjoitettava.
Juttu löytyy täältä: http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2014/01/kirjoittamisesta-kuinka-paljon-sinun.html
Toinen hieno juttu on tänään julkaistu kirjailija Mike Pohjolan haastattelu! Aina on todella mielenkiintoista lukea "oikeiden" kirjailijoiden sanomisia ja mitä he kertovat tästä alasta. Sieltä löytyy jopa muutama varteen otettava vinkki. Käykääs katsomassa!
http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2014/02/haastattelu-kirjailija-mike-pohjola.html - vmn
Miten Suomi24:n ihmisten kirjoittaminen on sujunut? Kellarissa on kirjoiteltu tasaiseen tahtiin. Tässä muutama kiinnostava, muut löytyvät itse sivustolta:
Miksi kirjoittajan pitää lukea? Sitä pidetään aina itsestäänselvyytenä, esimerkiksi Stephen King sanoo, että sinun pitää kirjoittaa JA lukea joka päivä. Miksi? Mitä hyötyä siitä on? No tässä selvitetää sitä:
http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2014/02/kirjoittamisesta-miksi-kirjoittajan.html
Kysymys, jota täälläkin on useaan kertaan kysytty: Minkä pituinen se oma romaani tulisi olla? Tai oikeastaan, onko sillä edes merkitystä?
http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2014/02/kirjoittamisesta-kuinka-pitka-tekstisi.html - vmn
Kirjailijan kellarissa blogi on täyttänyt tällä viikolla puoli vuotta!
Nyt onkin hyvä aika hypätä mukaan ja käydä tarkistamassa mitä kaikkea on tullut tehtyä. Viikon nimettyyn juttuun on listattu luetuimpia tekstejä ja suunnitellaan tulevaa.
Oletko itse seurannut blogia? Mitä olet pitänyt Kirjoittamisesta artikkeleista? Oletko ennen löytänyt niitä? Niillähän pyritään vastaamaan moniin kysymyksiin, jotka näyttävät täällä kirjoittajia vaivaavan. Kannattaa käydä ja katsoa, jos vaikka oppisit jotain uutta!
Kirjoittajan kellarissa, puoli vuotta tarkastelussa:
http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2014/04/puoli-vuotta-kirjailijan-kellarissa.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 931798
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761367Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161188En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061147Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?561036- 81974
- 87966
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K68910Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289783Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107768