"Tittelit"

Onko teille merkitystä sillä mitä tyttöystävä duunaa? Siis tarkoitan että pitääkö toisenkin olla ns.hyvin koulutettu tai hyvässä duunissa?
30617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Osalle on hyvinkin tärkeätä,
Minulle ei ole. Naisia on ollut rahakkaista ammateista kotiäitiin ja työttömään.
Itellä on harvinainen duuni, josta liksaa ei kyllä revitä.
Pitäisin näitä huippuammatinharjottajia poikkeuksena omissa ammattikunnissaan,
sillä yleensä hakevat yhteiskunnalliselta statukseltaan kaltaisiaan.

Äänestä

Ei sillä ole merkitystä, kun vain edes jotakin työtä tekee/opiskelee, tai sitten etsii tosissansa töitä mikäli on työttömänä. Sellaisia mielellänsä kotona lojuvia ja ihan päämäärättömiä ihmisiä en kyllä hyvällä katsele.

Äänestä

Eipä oo väliä, Kunhan käy töissä, eikä makaa passiivisena kotona.

Äänestä
  • Akateeminen koulutushan ei aina takaa hyviä tuloja. Esimerkkinä opettajat on duunari duuneja,joissa voi tienata enemmän. Jos asiaa katsoo tulojen kannalta ei ole ehkä väliä, mutta jos haluaa keskustella asioista maasta taivaan välillä sitten on enemmän.

    Arvoilla ja sivistyksellä on enemmän väliä. Pidän hyvistä keskusteluista ja rakentavan kaltaisista väittelyistä, mielipiteiden jakamisesta ja uusista näkökulmista sekä kyseenalaistamisesta.

    Minulle ei ole tuloilla väliä, mutta itsensä kehittämisellä on. Jos sattuu syystä tai toisesta olemaan kotona voi aikaa kuluttaa kirjoja lukemalla, avoimessa yliopistossa on vaikka mitä kursseja sekä työväenopistolla, joita voi hyödyntää, ettei toimettomana tarvitsi olla.

    Äänestä

  • ei tuloilla kirjoitti:

    Akateeminen koulutushan ei aina takaa hyviä tuloja. Esimerkkinä opettajat on duunari duuneja,joissa voi tienata enemmän. Jos asiaa katsoo tulojen kannalta ei ole ehkä väliä, mutta jos haluaa keskustella asioista maasta taivaan välillä sitten on enemmän.

    Arvoilla ja sivistyksellä on enemmän väliä. Pidän hyvistä keskusteluista ja rakentavan kaltaisista väittelyistä, mielipiteiden jakamisesta ja uusista näkökulmista sekä kyseenalaistamisesta.

    Minulle ei ole tuloilla väliä, mutta itsensä kehittämisellä on. Jos sattuu syystä tai toisesta olemaan kotona voi aikaa kuluttaa kirjoja lukemalla, avoimessa yliopistossa on vaikka mitä kursseja sekä työväenopistolla, joita voi hyödyntää, ettei toimettomana tarvitsi olla.

    Kun noin pidät keskusteluista ja väittelyistä, niin perustelepa väitteesi minkä takia opettaja on duunari eikä esimerkiksi toimihenkilö? (duunari=fyysistä työtä tekevä, tehdastyöläinen)

    Äänestä

  • psst1 kirjoitti:

    Kun noin pidät keskusteluista ja väittelyistä, niin perustelepa väitteesi minkä takia opettaja on duunari eikä esimerkiksi toimihenkilö? (duunari=fyysistä työtä tekevä, tehdastyöläinen)

    Puutun teidän keskusteluun.
    Nykyään ei juuri ole keskiluokkaa vaan ainoastaan ylä- ja alaluokka. Luokista ei ole enää sopivaa puhua, mutta ne ovat olemassa ja käsittävät työn lisäksi myös kulttuurillisen ja henkisen pääoman, käytöksen ja statuksen. Tuossa valossa alemmat toimihenkilöt ovat nykyään oikeastaan duunareita. Käsitteet ovat siis hieman muuttuneet 15-v takaisista. Ennen duunarityö oli fyysistä työtä, mutta nykyään se on mikä tahansa "paskatyö", mikä sisältää myös "siistit sisätyöt". Jos sun on sanottava oman elämäsi ja työsi perusteella kuulutko sä ylä- vai alaluokkaan (muita vaihtoehtoja ei ole), niin jälkimmäinen vaihtoehto luokittelee sut suoraan duunariksi (olettaen, että et ole työtön tai opiskelija).

    Äänestä

  • "duunari" kirjoitti:

    Jos luokittelet duunarityön paskatyöksi niin mikä on mielestäsi paskatyö? Vastaukseksi ei kelpaa, että ihan mikä tahansa työ, sillä silloin kaikki työ maan ja taivaan välillä olisi paskatyötä. Luet siis paskatyöksi myös kaiken sen, mihin vaaditaan maisterin papereita? Mielenkiintoista tietää, että mikä ei sitten ole mielestäsi paskatyötä.

    Maisterin paperit, paskatyö... Oletko ketjun ensimmäinen, jolle tittelit ovat tärkeät ja loukkaanut, että joku kutsuu maisterin papereita vaativaa työtäsi paskatyöksi?

    Äänestä

  • Azertyqwerty kirjoitti:

    Maisterin paperit, paskatyö... Oletko ketjun ensimmäinen, jolle tittelit ovat tärkeät ja loukkaanut, että joku kutsuu maisterin papereita vaativaa työtäsi paskatyöksi?

    En ole ketjun ensimmäinen ja vaikka kuinka haluaisitkin provosoida ja testata kuinka tärkeää tai ei tärkeää jokin asia on minulle, niin sitä muuten en tule sinulle kertomaan. Yksityisasioita en tule tänne kirjoittamaan, vaikka kuinka yrittäisit provosoida=) Paistaa aika pahasti läpi noista sun provoista, luuletko, että kukaan ei tajua mistä oikeasti on kysymys? =)

    Mistä ihmeen provoista puhut?
    Miksi ihmeessä edes provosoidut? Kysyin sinulta kysymyksen, koska kirjoituksestasi rivien välistä saan sellaisen vaikutelman, että tittelit ja status on jollain tapaa sinulle tärkeitä. Kertaan vielä kerran, tämä on vaikutelma mikä minulle tulee siitä mitä kirjoitat, lisättynä mitä rivien välistä luen.

    Kysympähän vaan, miksi itse provosoidut? Onko sinulla jokin alemmuuskompleksi näistä titteleistä?

    Äänestä

  • psst1 kirjoitti:

    Kun noin pidät keskusteluista ja väittelyistä, niin perustelepa väitteesi minkä takia opettaja on duunari eikä esimerkiksi toimihenkilö? (duunari=fyysistä työtä tekevä, tehdastyöläinen)

    En tarkoittanut, että opettaja olisi duunari vaan tarkoitin, että moni duunari voi tienata enemmän kuin opettaja. Harmi jos käsitit väärin.

    Mitä tulee paskaduuneihin, en käyttäisi moista nimitystä, koska minusta kaikkea työtä tulee kunnioittaa. Siitäkin voi toki keskustella mitä ammatteja ilman emme pärjäisi ja vastaavasti mitkä ovat turhia, jos nyt sille linjalle haluaa lähteä.

    Paskaduuni on kyllä minusta erikoinen käsite, koska fyysinen työ ei itsessään rasita psyykeä. Mutta kun miettii auttamisammateissa olevia, jotka kuuntelevat ihmisten ongelmia, poliiseja, jotka näkevät ihmiskunnasta varjopuolen. Myöskään opettajien työ ei ole nykypäivänä helppoa. Lapsilla ja nuorilla ovat erilaiset ongelmat lisääntyneet.

    Riippuu mistä näkökulmasta haluaa ajatella työn paskaduuniksi, rasittavuuden vai helppouden, jos siis haluaa luokitella duuneja paskoihin ja siisteihin.

    Äänestä

  • Azertyqwerty kirjoitti:

    On se asia kuitenkin sinulle jollain tasolla tärkeä kun täytyy ihan tänne siitä tulla monta kirjoitusta väsäämään. Jos asia olisi täysin yhdentekevä sinulle, tuskin edes vaivautuisit kirjoittamaan asiasta.

    Äänestä

  • ei tuloilla kirjoitti:

    En tarkoittanut, että opettaja olisi duunari vaan tarkoitin, että moni duunari voi tienata enemmän kuin opettaja. Harmi jos käsitit väärin.

    Mitä tulee paskaduuneihin, en käyttäisi moista nimitystä, koska minusta kaikkea työtä tulee kunnioittaa. Siitäkin voi toki keskustella mitä ammatteja ilman emme pärjäisi ja vastaavasti mitkä ovat turhia, jos nyt sille linjalle haluaa lähteä.

    Paskaduuni on kyllä minusta erikoinen käsite, koska fyysinen työ ei itsessään rasita psyykeä. Mutta kun miettii auttamisammateissa olevia, jotka kuuntelevat ihmisten ongelmia, poliiseja, jotka näkevät ihmiskunnasta varjopuolen. Myöskään opettajien työ ei ole nykypäivänä helppoa. Lapsilla ja nuorilla ovat erilaiset ongelmat lisääntyneet.

    Riippuu mistä näkökulmasta haluaa ajatella työn paskaduuniksi, rasittavuuden vai helppouden, jos siis haluaa luokitella duuneja paskoihin ja siisteihin.

    "Paskaduuni on kyllä minusta erikoinen käsite, koska fyysinen työ ei itsessään rasita psyykeä."

    Anteeksi, kun tartuin vain yhteen lauseeseen.....Fyysinen työ voi rasittaa psyykeä ihan samoin kuin mikä tahansa ammatti. Näin ainakin omassa työssäni. Eikä se muuten ole psyyken rasittamista, vaan positiivista haastetta! :) Enkä muuten työstentele hoitoalalla. ;)

    Äänestä

Olemme tyttöystäväni kanssa melkoisen erilaisista sosioekonomisista lähtökohdista (ja nykytilasta). Mutta kuten sanottua: olennaista on se, että tekee työtä ja se, että työmoraali on samansuuntainen. En sietäisi myöskään sluibailevaa ja saikuttavaa työssäkäyvää tyttöystävää.

Äänestä

Ei tittelit mutta suuret erot koulutuksessa voi johtaa siihen ettei vähän ajan kuluttua ole mitään juteltavaa.

Äänestä
  • Mun mielestä ainoat asiat, mistä suomalaiset puhuvat koulutustaustasta riippumatta on Salatut elämät, reality-sarjat, älypuhelimet, sosiaalinen media ja sää. Jos näistä aiheista poiketaan, juoruillaan työ-/koulukavereiden yksityisasioista tai arvostellaan muiden ihmisten ulkonäköä.

    Mut tää on vaan mun kokemus ympärilläni olevista ihmisistä.

    Äänestä

Kyse on siitä, miten muuten sisäiset ja ulkoiset ominaisuudet sopivat yhteen.

Jos esimerkiksi persoonalliset piirteet, keskinäinen tunnedynamiikka ja arvot luovat pohjan toimivalle suhteella, ja toisaalta taas jos esim. ulkonäön, pukeutumistyylin sekä elämäntyylin suhteen on yhdenmukaisuutta, muodollisilla status-eroilla lienee vähemmän merkitystä.

Äänestä

Toisen titteli ja/tai status ei tee minuun vaikutusta, joten ei ole tärkeätä.
En myöskään haluasi, että minua arvotetaan tuollaisten määreiden perusteella. Minua säväyttää ihmiset, joiden oman arvon tunne rakentuu heidän persoonallisuuden osana eikä suorittamisen, statuksen tai titteleiden pohjalle. Valitettavasti elämme niin suorituskeskeisessä maailmassa, että tuollaiset pinnalliset asiat ovat useille tapaamilleni ihmisille tärkeitä, kun arvottavat minua ja toisia.

Äänestä
  • Persoonallisuuden osa, mutta persoona koostuu niin monista tekijöistä, joista minusta ammatti-identiteetti on yksi iso osa. Ei minusta ole pinnallista jos arvostaa omaa työtä ja on ylpeä siitä mitä tekee. mutta ymmärrän ehkä mitä haet takaa.

    Kun tässä mietin, mikä on oikeasti tärkeää ihmissuhteissa, on se että ihminen olisi sinut itsensä kanssa.

    Hyvä itsetunto ja itsensä arvostaminen hyvine ja huonoine puolineen sekä itsensä tunteminen on tärkeämpää kuin tittelit. Titteleillä voidaan peittää epävarmuuksia. Jatkuvan suorittamisen takaa voi löytyä hyväksyntää janoava henkilö, joka ei ole sitä lapsena saanut. Ikuinen oravanpyörä.

    Äänestä

  • ei tuloilla kirjoitti:

    Persoonallisuuden osa, mutta persoona koostuu niin monista tekijöistä, joista minusta ammatti-identiteetti on yksi iso osa. Ei minusta ole pinnallista jos arvostaa omaa työtä ja on ylpeä siitä mitä tekee. mutta ymmärrän ehkä mitä haet takaa.

    Omasta mielestäni joillakin henkilöillä identiteetti voi hyvinkin vahvasti koostua myös ammatti-identiteetistä, varsinkin jos tekee ammatikseen kutsumustyötä. Silloin se ammatti on aika iso osa sitä identiteettiä. Toki on myös ihmisiä, joille ei ole yhtään mitään väliä mitä työtä tekee ammatikseen ja identiteetti koostuu muista asioista. Joillakin identiteetti voi rakentua myös toisten ihmisten kautta (seurustelusuhteet) eikä oikein osata olla yksin eikä tiedätä mitä on ja mitä haluaa. Henkilö, jolla ei ole mitään kutsumusta oikeastaan yhtään mihinkään alalle ei välttämättä ymmärrä henkilöä, jolla on vahva ammatillinen kutsumus tai joka on omalla tavallaan kunnianhimoinen. Olemalla kunnianhimoinen ja tekemällä töitä tavoitteidensa eteen ei välttämättä ole mitenkään epävarma tai yritä mitenkään pönkittää itsetuntoa. Meitä on vaan täällä maailmassa sellaisia, joilla riittää kiinnostusta kehittää itseään ja kiinnostusta joitakin asioita kohtaan, Jollekin se voi olla ammatti, joillekin vaikkapa jokin harrastus ja joillekin se ihmissuhde. Joillakin sitten ei ole kiinnostusta yhtään mihinkään. Meitä on niin moneen junaan.

    Epävarmuutta voi peitellä monin eri tavoin. Sitä voi peitellä esittämällä jotain roolia, hakemalla hyväksyntää ammatin kautta tai sitten haukkumalla heitä, jotka ovat tehneet kenties paljonkin töitä oman ammattinsa eteen ja osaavat nauttia siitä ammatista. Tekemällä töitä asioiden eteen, joista on kiinnostunut, ei vielä tarkoita, että on epävarma tai ei ole lapsena saanut hyväksyntää tai rakkautta. Se vaan kertoo, että ihmisellä on omia kiinnostuksen kohteita ja halua sekä kunnianhimoa kehittää itseään. Mustamaalaamalla,väheksymällä, nousemalla mukamas yläpuolelle ja halventamalla heitä, joilla on kiinnostusta ja halua tehdä töitä tavoitteidensa ja kiinnostusten eteen, kertoo kyllä ihmisestä jotain. Se kertoo epävarmuudesta itseään kohtaan, kenties kateudesta, kaunasta, ymmärtämättömyydestä ja kokemuksen puutteesta.

    Ihmissuhteissa, joissa toinen on todella epävarma itsestään, on todella haastavaa olla. Sen takia, olisi kenties toivottavaa, että se toinen olisi sinut itsensä kanssa. Olemalla sinut itsensä kanssa ei tarvitse olla kateellinen kenellekään eikä tarvitse ylenkatsoa ketään. Silloin on myös itse onnellinen ja on helpompi olla muidenkin ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • ei tuloilla kirjoitti:

    Persoonallisuuden osa, mutta persoona koostuu niin monista tekijöistä, joista minusta ammatti-identiteetti on yksi iso osa. Ei minusta ole pinnallista jos arvostaa omaa työtä ja on ylpeä siitä mitä tekee. mutta ymmärrän ehkä mitä haet takaa.

    Kun tässä mietin, mikä on oikeasti tärkeää ihmissuhteissa, on se että ihminen olisi sinut itsensä kanssa.

    Hyvä itsetunto ja itsensä arvostaminen hyvine ja huonoine puolineen sekä itsensä tunteminen on tärkeämpää kuin tittelit. Titteleillä voidaan peittää epävarmuuksia. Jatkuvan suorittamisen takaa voi löytyä hyväksyntää janoava henkilö, joka ei ole sitä lapsena saanut. Ikuinen oravanpyörä.

    Minulle ammatti-identiteetti ei ole iso persoonallisutta vaan heijastuma asioista, joista olen kiinnostunut ja sitä kautta teen työtä mikä kiinnostaa. Samoin harrastukseni ovat niitä mitä tykkään puuhastella. Persoonallisuus kehittyy paljon aikaisemmin ennen kuin mikään tulevaisuuden ammatti on edes mielessä. Jotkut yksilöt saattavat jo 5-vuotiaani tietää mitä työtä haluavat tehdä isona ja ehkä heillä on voimakkaampi ammatti-identiteetti. Siitä huolimatta ammatti-identiteetti ei ole persoonallisuuden osa vaan heijastuma persoonallisuuden eri osia. Jos ammatti-identiteetti olisi persoonallisuuden osa ja vielä iso sellainen, niin tällainen tippuu jonkinlaiseen tyhjiöön eläkeiän tai jos ei sairauden tai vamman takia ei voi enää tehdä työtä. Tämä on yksi monista syistä miksi on melkein surullista, kun joku alkaa rakentamaan oman arvon tuntoaan ja arvottamaan itseään ja muita lähtökohtaisesti esim. työn, titteleiden tai suorituksen kautta.
    Päämääriä ja määrätietoisuutta niiden toteuttamiseen saa ja pitääkin olla, mutta oman arvon tunnon perustuksia niillä ei kannata rakentaa, sillä ne kelpaavat vain pieneen pintaremonttiin.

    Äänestä

  • Azertyqeerty kirjoitti:

    Eläkeiällä ei välttämättä putoa yhtikäs mihinkään tyhiöön. Ammattiin liittyviä asioita voi harrastaa, opiskella tai vaikka tavata saman alan ihmisiä tms. eläkeiässäkin.

    Äänestä

  • hmmph1 kirjoitti:

    Eläkeiällä ei välttämättä putoa yhtikäs mihinkään tyhiöön. Ammattiin liittyviä asioita voi harrastaa, opiskella tai vaikka tavata saman alan ihmisiä tms. eläkeiässäkin.

    "Ammattiin liittyviä asioita voi harrastaa, opiskella tai vaikka tavata saman alan ihmisiä tms. eläkeiässäkin."

    Joskus voi, joskus ei - riippuu ammatista. Olen tavannut monta ihmistä, jotka ovat olleet niin antautuneita työlleen ja uralleen, että ovat eläkeiän tultua pudonneet tyhjiöön, erityisesti henkiseen sellaiseen.

    Äänestä

tyttis saa duunata mitä duunaa, mutta itseäni olen aina kehottanut kaikkia kutsumaan nimikkeellä Neiti Johtaja. Pitäähän rupusakin tietää, että minussa olisi johtaja-ainesta, jos vaan pääsisin siihen asemaan.

tervehtäen
Neiti Johtaja Essi Kalhua.

Äänestä
  • tietääkseni en ole tekstissäni, väheksynyt, mustamaalanut jne. Olen itse kutsumusalalla ja ammatti-identiteetti on sen takia tärkeä.

    Kirjoitin, että suorittamisen takaa voi löytyä ihminen joka hakee hyväksyntää. En tarkoittanut, että se koskee kaikkia, joilla on kunnianhimoisia tavoitteita elämässä tai jotka tekevät työkseen siitä mistä nauttivat. Mikä on minusta erittäin tärkeää, koska työtä teemme kolmas osan elämästämme tai enemmän.

    Työssäni olen kuitenkin törmännyt näihin ihmisiin, jotka ikäänkuin suorittavat, menestyvät mutta ihmettelevät miksi mikään ei riitä ja on huono olo. Sen takia on joskus hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä kumpuaa mistäkin. Miksi tekee mitä tekee ja omia syitään. Asioiden analysoinnista ei ole koskaan haittaa, harrastan itsekkin sitä tosi paljon. Minusta"suorittaminen" loppuu, kun ihminen alkaa tekemään ratkaisuja itsensä takia, omista haluistaan ja intresseistään, eikä miellyttämisen tai muista syistä/tarpeista.

    Kateus on minusta turhaa, koska jos löytyy halua voi asioille tehdä jotain. Kunhan uskoo itseensä ja yrittää parhaansa. Minusta myös omien epävarmuuksien/heikkouksien ja huonojen puolien myöntämisessä ei ole mitään pahaa.

    Äänestä

  • "Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?" :D :D :D

    Äänestä

Tittelillä tai tulotasolla ei niinkään ole väliä, mutta jos saisin valita, ottaisin mieluummin akateemisen naisen itselleni. Akateemisuus ei ole ehdoton vaatimus tietenkään eikä sataprosenttinen laadun tae, mutta useimmiten akateemisilla ihmisillä on enemmän minua miellyttäviä ominaisuuksia kuin vähemmän koulutetuilla.

Pidän esimerkiksi siitä, että asioita hahmotetaan laaja-alaisemmin, ei olla niin jyrkkiä ja mustavalkoisia, kyetään keskustelemaan useista aiheista kiinnostavalla tasolla ja ollaan akateemisella tavalla uteliaita lähes kaiken suhteen. Toisin sanoen arvostan sivistystä ja halua oppia, ymmärtää ja kehittyä.

Itse olen akateeminen, mutta valtaosa perheestäni on työläistaustaista. Minulle on siksi myös tärkeää, että kumppanini on sellainen, joka ymmärtää erilaisia ihmisiä ja heidän lähtökohtiaan. Olisi kiva, jos hän viihtyisi akateemisten ystävieni kanssa luontevasti, muttei katselisi myöskään nenänvarttaan pitkin vähemmän koulutettuja sukulaisiani.

Korostan vielä, että tutkinto tai edes korkea älykkyys ei takaa sellaista sivistystä, jota tarkoitan. Toisaalta taas kouluttamaton ihminen voi olla hyvinkin sivistynyt, jos kuitenkin on muutoin utelias ja kiinnostunut maailman asioista.

Äänestä
  • Kyllä itsekkin tykkään/pystyn keskustelemaan monenlaisista aiheista.
    Änkyräakateemisen tunnistaa, jos alkaa puhumaan horoskoopeista, ufoista taikka kummituksista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tittelintuure2 kirjoitti:

Onko teille merkitystä sillä mitä tyttöystävä duunaa? Siis tarkoitan että pitääkö toisenkin olla ns.hyvin koulutettu tai hyvässä duunissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu