Eilen päätin omia koskaan julkaisemattomia sanojani lainaten laittaa taas aloituksen täyteen syvällistä sontaa. Aloin kirjoittaa multimassiivista hirmuromaania aiheesta kuolema. Sitten painoin vahingossa itseni takaisin päin sivulla. Jossain naksahti. En todellakaan helvetti soikoon kirjoita sitä kaikkea uudestaan, mutta aiheena on siis kuolema. Mainitsin, että pelkään kuolemaa ja saisin rauhan jos tietäisin, että kuoleman jälkeen tapahtuu jotain. Siis ihan mitä vaan. Kun taas tieto lopullisesta olemattomuudesta varmaan ajaisi minut hulluuteen. Kerroin myös, ettei mielestäni kukaan ansaitse kuolemaa vaikka tekisi mitä. Minä olen miettinyt kaikenlaisia uskontoja ja mikään ei käy mielestäni järkeen. Esim. Hindujen ja lukuiisten muidenkin uskontojen ajatus sielunvaelluksesta ja karmasta. Jos se pitää paikkansa, niin elän ensimmäistä elämääni ja kykenisin muistamaan tämän kaiken seuraavissa elämissäni. Tämän kykenisin perustelemaan, mutta kukaan ei ole koskaan käsittänyt pointtiani. Jos kuoleman jälkeen on jotain, niin miten ihmiset muka tietäisivät sen. Siksi en usko niihinkään. Mielipiteitä kuolemaan liittyen. Niitä minä pyydän. Keskustelua.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minun mielipide on että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Ja se että jotkut elävät kuolemanpelossa joten uskottelevat itselleen sen, että kuoleman jälkeen on elämää.
Musta kun kuolee, niin joutuu johonkin paikkaan. En usko että kaikki päättyy tyhjyyteen. Ei se vaan kuulosta uskottavalta.Se paikka mihin joudutaan, siitä ei voi olla varma. Onko se sit taivas vai paratiisi vai mikä, ei hajua. Toivotaan et taivas.
Tässä kai olennaista on se, että uskooko sieluun. Perinteisestihän se sielu on nimenomaan osa, joka pääsee eteenpäin. Jos taas uskoo ihmisen olevan orgaaninen möykky, jonka ajatustoiminta ja minuus ovat sähkökemiallisten ilmiöiden luomia illuusioita, ei varmaankaan kykene uskomaan sieluun ja jos ei usko sieluun, on aika vaikea uskoa mihinkään kuolemanjälkeiseen.
Kuulun kirkkoon, joskin taidan silti uskoa olevani pelkkä möykky orgaanista ainetta. Kuoleman jälkeen ei tule mitään, mutta onneksi sitä ei tiedosta, koska ei ole mitään, mikä sen tiedostaisi.
Rupesin miettimään kuolemaa 10-vuotiaana, kun pappani kuoli...
En kestäisi sitä, jos kuoleman jälkeen olisi pelkkää tyhjyyttä. Enkä kyllä kestäisi pelkkää taivasta tai kadotustakaan... Ei huolia tai pahaa tms. Aivan kuin joka päivä joutuisi syömään lempiruokaansa. Ei voisi ikinä jännittää mitään, koska ei olisi mitään pelättävää...
Toinen vaarini syöpää sairastaessaan näki kuulemma harhoja (harhat taitavat kulkea suvussani!) kadotuksesta. Siellä ei kuulemma ole mitään, joten sinne kaikkein viimeiseksi haluaisin...
Enimmäkseen ajattelen muita asioita, ja jätän ymmärtämättä sen asian, että lähtö se meillä kaikilla on edessä...
Uskon sielunvaellukseen. En tiedä uskonko kaikkea joka siihen liittyy, mutta jotenkin elämä jatkuu toisessa ruumiissa. Itseppä tähän uskon, en tiedä onko faktaa. Kuka sen tietää?
Heti tuli poikkeavia mielipiteitä ja se on hyvä. Poikkeavat mielipiteet edistävät keskustelua ja tekevät siitä kiintoisaa luettavaa. Itse en edes jaksa oikein uskoa, että vastassa olisi pelkkä tyhjyys. En halua olla olematta. Ei väliä vaikka kuoleman jälkeen olisi vaikka vain tuskaa, koska olisin silti olemassa. Tyhjyys on sitä, että kerran kun täällä elät, niin se olisi sitten siinä.
tuu ''kauhein kohtalo'' keskusteluun kattomaan hyvä kuolin tapa(:
T:korppi™ jonka nikki on varastettu
Oon tsekannut kauheimmat kohtalot. Jokutyyppi pisti pari aika saatanan hyvää.
En usko kuolemanjälkeiseen elämään. Ennen uskoin, mutta enää en. En usko sieluun, joka ruumiin kuoltua menisi minnekään. Olisi ihan kiva, jos Taivas tai vastaava paikka olisi olemassa, mutta en vaan voi uskoa sellaiseen.
En usko, että kuoleman jälkeen olisi mitään ainakaan fyysisesti olemassaolevaa. Joskus pienempänä ajattelin, että kuolleet nukkuvat (vrt. "nukkua pois") ja näkevät unia, mutten koskaan ole uskonut minkäänlaisen taivaan tai tuonelan olemassaoloon.
Luettuani kaikkea jännää olen tullut siihen tulokseen, että koko olemassaolomme on häilyvää, emmekä voi itse olla täysin varmoja edes omasta persoonastamme. Ehkä pystymme kuoleman jälkeen kokemaan tai kuvittelemaan pätkiä eletystä elämästä, muistoja, unia tms...?
Minulle sekin on lohdullinen ajatus, että perimämme siirtyy eteenpäin geeneissämme. Meissä kaikissa on pieni osa ennen eläneitä sukupolvia, pieni osa jopa sitä ensimmäistä solumöykkyä. Tätä ajatusta voisi kutsua eräänlaiseksi "ateistin sieluksi."
Trotski, sun pitäs lukee sellanen kirja ku: Viesti oikeiden ihmisten maailmasta. Saatasit pitää siitä.
Mut joo, mie aattelen että sielu on ikunen. Mien sano uskovanu sielun vaellukseen tai kuoleman jälkeseen elämäön.
Mulla on aina välillä semmone jännä tuntemus että mie nään itteni oman kehoni ulkopuolelta, vähän etäämmältä....se tuntuu ouolta aatella asiaa... On semmonenki tuntemus tai etiäine, en tiijä mikä se on, että ku kuolee, hengähtäö viimisen kerran, rupiaa vaa näkemään ikusta unta kuites tiedostaen sen......... Tää kuulostaa nyt kyllä paljon ouommalta ku mun päässä..... :S
Kahtotaan nyt jos mie löytäisin tuon kirjan jossain vaiheessa, niin voisin vilkaista sitä. Mie olen vaan ruvennut funtsimaan, että millaista on itse asiassa olla toisten seurassa ja millaista on olla yksin. Olemmeko aina yksin? Mikä muokkaa persoonaamme? Ajattelu sekoittaa pään.
Uskontojen suurin voimavara on ihmisten kuolemanpelko. Uskon että 99% todellisuudessa tajuasi ettei mitkään helvetin demonit ja enkelit ole todellisia,mutta nämä koitetaan silti perustella itselleen, jotta voitaisiin vakuuttua ettei kuolema ole lopullinen loppu.
Kuolema ei ole ikuista pimeyttä. Sinä vain lakkaat olemasta,jolloin et ole hahmottamassa pimeyttä,et ole missään koska sinua ei enää ole.
Tämä "Kuolleena oleminen" vaikka oleminen onkin vaikeaa olemattomalle, ei ole yhtä pelottavaa kuin ajatus siitä että joutuisi viettämään pitkän ja kivuliaan ajan odottaen kuolemaa.
Mä oon kääntymässä parin vuoden sisällä buddhalaisuuteen koska se on ainoo uskonto joka on järkevä tässä maailmassa. Missään muussa ei vaan oo järkee. Mä oon aina kyseenalaistanut kristinuskoa, jossa mä oon kasvanu. Käyny kirkossa suunnillee kerran kuukaudessa ja oppinu uskontunnustuksen jo ennen ku koulussa opetettiin ees isä meidän rukousta. Eli vähän tavallista uskonnollisemmassa perheessä kasvanu. Mut mä eroon kirkosta peruskoulusta päästyäni. Ja syy miksi buddhalaisuus: 1. Siinä ei uskota mihinkään yhteen tiettyyn kaikkivaltiaaseen, vaan ennemmin karmaan ja henkiin. 2. Arvostetaan eläimiä ja uskotaan että niilläkin on sielut (toisin kuin kristinuskossa) 3. Uudelleen syntyminen, johon uskoin jo ennen kuin edes kuulin että buddhalaiset uskoo siihen. 4. Karma, koska se on mun kohdalla toiminu juuri niin.
Sori turha selitys nyt kuittaan :D ei liittyny juuri aiheeseen mut piti päästä purkamaan jonnekki näitä ajatuksia.
Kuolema on palkinto elämästä. Voimme valita, lähdemmekö laveaa polkua kadotukseen, vai ahtaasta portista taivaaseen. Elo merkityksettömänä liikkuvana eliönä on kurjaa. Elämä kun ei valitettavasti ole aineen ominaisuus. Jumalan Sana, Pyhä Henki ja odottava pelastus (kilvoitus), antavat meille tarkoitusta elämäämme.
Nimim. Olen puhunut toi viestissään esille ev.lut.-kirkossa (vrt. Raam. ekklesia, seurakunta) vallitsevan "hengen". Monet kirkkomme jäsenistä tosiaan uskovat olevansa "möykkyjä". Tämä kertoo kirkossa vallitsevasta evolutionismista ja irrottautumisena Raamatun sanasta (mk. sakramentalismi armon välittäjänä, "pappeus" ja virat).
Jotkut ovat Jumalan omia, toiset eivät. Raamatusta Pietarin kirjeestä löytyy kuitenkin kohta, jossa Jumalan sanaa kehotetaan halaajamaan päivittäin, kuin maitoa. Tähän kohtaan turvautuen, me Jumalassa kasvaneet tiedämme, ettemme varmasti kyllästy taivaan meininkiin.
Sielunvaellukseen, karmaan ja buddhalaiseen teologiaan uskovilla tulisi olla jo nyt tässä ajassa kokemuksia mahdollisesta aikaisemmasta elämästä esim. kukkana. Tällaisia kokemuksia ei ole tälläkään palstalla vielä tullut vastaan. Erkku puolestaan pohti, että onko olemuksenne ja olevaisuutemme häilyvää. Mielessään hän todennäköisesti mukaili tunnetun ranskalaisfilosofin vielä tunnetumpaa viisautta. Totuus kuitenkin on, että "Jumala tekee todeksi" (Raam.).
Oceanin tuntemukset, joissa hän "näki itsensä oman kehonsa ulkopuolelta", ovat luultavasti psyykkisiä, sillä jossain kuitenkin menee psyykeen ja "arkiyliluonnollisuuden" (Hengen toiminta) raja. Kehotan Oceania ottamaan Raamatun kauniiseen käteen, etteivät "mykät epäjumalat ala häntä johtaa" (Raam.).
Erkun kysymys yksin ja yhdessä olemisesta on jo liian monimutkainen, mutta kerrotakoon, että 1) "Jo päämme hiuksetkin olivat lasketut ennen syntymäämme." (Raam.). 2) "Jumala on luonut meidät kuvikseen." (Raam.). 3) Tehtyämme mielenmuutoksen ja huudettuamme avuksemme Hänen nimeään saamme Hengen (armolahjat, Hengen hedelmät, molemminpuolinen rakkaus = muuttunut "persoonallisuus").
Nykyelämämme on se "pitkä ja ikävä aika ennen pelastusta". Raamatusta kuitenkin löydämme totuuden, yhtälailla kuin todistuksista ja ilmoituksista (yksityinen, yhtäläinen). Ja vielä fluttershylle: Älä tee sitä (käänny)! 1) Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti (Raam.). 2) ...on monta, mutta Henki on sama (Raam.).
-"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Joh. 14:6). -
Tätä juuri tarkoitin, ette halua uskoa että kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Siinä sitä taas ollaan suolistossa saarnaamassa. XD
"Te joudutte itkemään ja murehtimaan ... teitä syytetään ihmisten edessä". Näin ja monilla muilla tavoilla maalaillaan Raamatussa uskovan maallista taivallusta. "Mikä on maailmasta", sitä maailma palvoo ja maailmasta olevat ihmiset sitä ymmärtävät. Maailma on Stanan omaisuuttaa maailmanajan täyttymykseen asti ja täällä vallitsee antikristuksen henki. Sinäkin "Ateisti", joka ateismia ymmärrät, olet Stanan hengen alla ja "matkalla kadotukseen". Ateismi (niin kuin korkeakirkollisuuskin) on Stanasta.
Missä on totuutta, siellä ei ole valhetta. Ei samasta hanasta voi tulla sekä puhdasta, että likaista vettä. (Raam.)
Joo kiitoksia, mutta mie pärjään kyllä iliman Raamattua, muru. Eikä se oo mitään vakavaa. Enkä mie sanonu että mie ihan näkisin itteni oman ruumiini ulkopuolelta, vaan että se oli semmone...mitenhän sen sanois...mien ossaa selittää sitä, mutta mie oon aika varma ettet sie tiijä mitä mie meinaan. Mie olen huono sanallisisa selityksissä.
Olen ateisti enkä usko että kuolrman jälkeen tapahtuisi mitään. Voit olla tulemassa uskoon.