käyttääkö kukaan muu kalenteria työskennellessään? Itselläni on kalenteri johon merkitsen kirjan tapahtumia. Pitkää ajanjaksoa kuvatessa täytyy huolehtia että edes kirjoittaja tietää mikä päivä on. Tarkemmin en päivämääriä kirjassa tuo ilmi, mutta huomaan että nähdessäni kalenterista mitä minäkin päivänä tapahtui kerronta pysyy paremmin kasassa.
kalenteri
n32-->33
4220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
... vielä kustantajan arkistoissa pölyttyvän romaanin kirjoitin kokonaisuudessaan ikään kuin päiväkirjamuotoon.
Yksi luku vastasi yhtä vuorokautta, se alkoi heräämisestä ja päättyi maate menoon. Teksti ei poukkoillut mihinkään, vaan kertoi päähenkilöiden heilumisesta tässä ja nyt. Teksti alkoi retken valmisteluista päivää ennen h-hetkeä, sitten toimintaviikosta päivä kerrallaan, ja päättyi kotiinlähtöön. Yhtään kohtaa ei oltu muualla kuin päähenkilöiden luona.
Uudessa muutama päivä sitten aloitetussa romaanissa on aivan eri formaatti. Siinä tapahtumat poukkoilevan usean valtion alueella, ja romaanin aikajakso on paljon pidempi kuin edellisessä. Tähän voisin aivan hyvin ottaa sun neuvosta vaarin, ja aloittaa kalenterin käytön.
Kiitos ihanuus hienosta ideasta! Virtuaalinen lentopusu pläjähti juuri SMACK!
"punastuu" kääntää katseen vienosti sivuun ja jää odottamaan tulevaa.
Minä hahmottelen pitkät tarinat etukäteen tapahtumakeskeisesti ja lykkään myöhemmin sekaan vuoden ajat, viikon päivät sun muut sikäli kun tarvetta on ja siten kuin tarvetta on.
Tuopa onkin kokeilemisen väärti vinkki, kiitos kovasti!