Kiitätkö hyvästä työstä?

Lapsuudessani ohjeiden noudattaminen oli selvääkin selvempää. Jos työ epäonnistui, palaute tuli, mutta onnistuminen oli itsestään selvä suoritus, johon ei kiinnitetty huomiota.
"Kissa kiitoksella elää". Joskus äitini neuvoi minua, vanhinta lastaan, pikkusisarusten käsittelyyn ja sanoi, ettei lasta saa kiittää, sillä siitähän se vain ylpistyy ja luulee olevansa muita parempi.

Omia lapsiani opettelin kiittämään ja arvostin hyvin tehtyä työtä. Äitini ei edelleenkään hyväksynyt, vaan sanoi, että minulle tulee vielä ongelmia lasten kanssa, kun ne luulevat itsestään liikoja jo tuossa iässä.

Mutta en osaa kiittää oikein. Minun on erikseen päätettävä, että nyt on kiitoksen aika. En osaa olla ylpeä toisten suorituksesta, vähättelen omiani. Minun on suorastaan vaikea onnitella toisia menestyksen vuoksi, sillä minulla ei ole luontevia sanoja, eikä oikeaa asennetta. Vähättely lapsuudessa ja nuoruudessa jätti jälkensä.

Toivon, että nuoremmat kasvattajat jo ymmärtävät, että kannustus ja kiitos ovat iso osa kasvatusta. Itsetunnon kehittyminen alkaa lapsuudessa.