Hartiat ja hieman yläselkää ovat täynnä finnejä

Kuten otsikko jo kertoo minulla on akne hartia-yläselkä alueella. Naamassa ei juurikaan kuin jotain pientä joskus. Hartioissa on tosi isojakin kosketus arkoja finnejä(?) ja sit pienempiä.. Olen 16v ja kävin pari kuukautta sitten terkkarilla ja suositteli Sebamed ihon hoito sarjaa akne iholle, sitä olen pesun yhteydessä käyttänyt, mutta tuloksia ei ole juurikaan tullut. Eli mitä tehdä asialle? Olen kärsinyt tästä kohta vuoden, että meneekö tämä ajan kanssa ohi vai? Vinkkejä otetaan mieluusti vastaan!
41875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itselläni toimi se, että jätin maitotuotteet ja viljatuotteet pois ja lisäsin todella paljon kasvisten syömistä. Juomisena 90% vesi ja aamu/iltapalaksi marjaisia keittoja (ovat niissä maitölkin näköisissä purkeissa). Ihan täysin kaikki ei ole lähtenyt nyt about 3 viikon kokeiluajalla, mutta merkittävästä muutoksesta kuitenkin puhutaan.

Äänestä

suurin ongelma on tuo lavat ja yläselkä joita on yksin vähän hankala pestä kunnolla. eli jos sulla joku saunakaveri tai vaikka isä/veli tms joka pesis sun selän, se auttaa myös vähentämään uusien finnien tuloa.

Äänestä

Mulla sama ongelma, mukava sit rannalla bikineis ku selkä täynnä punasii isoi finnei.

TÄYNNÄ!

Äänestä

Nujerra akne!
http://www.nujerraakne.fi/

Aknesta voi parantua!
https://www.booky.fi//tuote/varpu_tavi/aknesta_voi_parantua_/9789529993383?kb=1&gclid=CMCJuKHA1rgCFaV4cAodvDMAjg


Kuuntele alla oleva ohjelma:

03.11.13
Osa 1/5 (5:31)
Osa 2/5 (5:20)

http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/

Myös liiallinen hoitaminen on haitaksi iholle.

Monet kosmetiikkatuotteet on niin täynnä hajusteita ja kemikaaleja, että vain pahentavat oireita.

Toinen on ruokavalio, millä on todellakin hirveesti merkitystä, miten iho voi. Iho on ihmisen suurin elin, joten EI ole ihan sama, mitä suuhunsa laittaa, vaikka niin kuvittelisi.

Kannattaa lukea niiden juttuja joilla oikeesti on kokemusta eli nuo ylläolevat linkit.

Ja ehdottomasti synteettiset monivitamiinit pois ja VILJAT!
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm


Antioksidantit aknen hoidossa
http://www.raikasweb.com/antioksidantit-aknen-hoidossa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt kirjoitti:

Kuten otsikko jo kertoo minulla on akne hartia-yläselkä alueella. Naamassa ei juurikaan kuin jotain pientä joskus. Hartioissa on tosi isojakin kosketus arkoja finnejä(?) ja sit pienempiä.. Olen 16v ja kävin pari kuukautta sitten terkkarilla ja suositteli Sebamed ihon hoito sarjaa akne iholle, sitä olen pesun yhteydessä käyttänyt, mutta tuloksia ei ole juurikaan tullut. Eli mitä tehdä asialle? Olen kärsinyt tästä kohta vuoden, että meneekö tämä ajan kanssa ohi vai? Vinkkejä otetaan mieluusti vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu