vanhat valokuvat

löysinpä kätköistä vanhoja ammattikuvaajan ottamia kuvia koirastamme 60-luvulla. Kuvaajan nimi E.Salminen, Etelä-Kaarela. Kuvaajasta en löydä mitään tietoja, ja epäselväksi jäikin, voiko näitä historian havinan kuvia julkaista kyseisen koirarodun harrastajien lehdessä vai ei?
3378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos te olette tilanneet nuo kuvat ja maksaneetkin varmaan niistä niin käyttöoikeus on teillä ei kuvaajalla.Toimeksiantaja omistaa aina kuvien oikeudet ei kuvaaja.

Äänestä

Hei, vaikka kuvaajalla olisivatkin säilyneet tekijänoikeudet kuviin, olisivat ne todennäköisesti rauenneet. Tavallisen valokuvan tekijänoikeuden suoja-aika päättyy 50 vuotta kuvan ottamisvuodesta. Tekijänoikeuslaki muuttui v. 1991 siten, että 25 vuoden suoja-aikaa pidennettiin 50 vuodeksi. Vanhemmat valokuvat eivät kuitenkaan saaneet pidempää suojaa takautuvasti, joten tästä johtuen ennen vuotta 1966 otetut valokuvat ovat nyt vapaasti käytettävissä. Jos kuvat on otettu vuonna 1965 tai ennen, voitte tehdä kuvilla mitä haluatte.

(jos jokin valokuva ylittäisi teoskynnyksen, olisi teoskuvan suoja-aika 70 vuotta tekijän kuolemasta - mutta veikkaisin, että esim koirastanne otetut kuvat ovat ns tavallisia valokuvia)

Äänestä
  • Hei lisään vielä tähän, että kuvaaja on hyvän tavan mukaisesti ilmoitettava kuvaa käytettäessä. Moraaliset oikeudet, mm.isyysoikeus ei vanhene. Mielestäni kuvan julkaiseminen harrastelehdessä ei ole niin hirveän iso juttu. Ja jos kuvaaja löytyisi jälkikäteen, olisitte 1) ilmoittaneet kuvaajan nimen kuvan käytön yhteydessä 2) yrittäneet paikallistaa hänet kysyäksenne lupaa 2) valmiita jopa ehkä maksamaan pienen korvauksen jälkikäteen?? (kymppi-pari kertajulkaisusta). Joten suurin riski on, että joutuisi maksamaan hyvin pienen korvauksen jälkikäteen. Ehkäpä kuvaaja olisi jopa otettu, että kuvaa käytetään, kun kyse on kuitenkin vanhasta kuvasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


60-luvulta kirjoitti:

löysinpä kätköistä vanhoja ammattikuvaajan ottamia kuvia koirastamme 60-luvulla. Kuvaajan nimi E.Salminen, Etelä-Kaarela. Kuvaajasta en löydä mitään tietoja, ja epäselväksi jäikin, voiko näitä historian havinan kuvia julkaista kyseisen koirarodun harrastajien lehdessä vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu