Tein rikosilmoituksen poliisille. Asian käsittely viivästyi vuosikausiksi. Käsittely lopetettiin päivä sen jälkeen kun rikos oli vanhentunut. Valitin asiasta oikeuskanslerille, joka antoi moitteet asiaa tutkineelle tutkintaviranomaiselle.
Eräs tuttu mainitsi, että voin hakea korvausta valtiolta oikeuskanslerin päätöksen nojalla koska minulta on evätty viranomaisen virheen takia mahdollisuus ajaa itse kannetta. Pitääkö paikkansa?
Eräs tuttu mainitsi, että voin hakea korvausta valtiolta oikeuskanslerin päätöksen nojalla koska minulta on evätty viranomaisen virheen takia mahdollisuus ajaa itse kannetta. Pitääkö paikkansa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Esitutkinta- ja rikoslaista.
Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.
Esitutkinta saadaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia.
Asianosaisella on oikeus saada tietoonsa, mitä esitutkinnassa on käynyt ilmi, niin pian kuin siitä ei voi aiheutua haittaa rikoksen selvittämiselle.
Ennen esitutkinnan päättämistä asianosaisille on varattava tilaisuus esittää esitutkintaviranomaiselle lausuntonsa esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jos se on omiaan jouduttamaan tai helpottamaan asian käsittelyä tuomioistuimessa.
Kun on päätetty, ettei esitutkintaa toimiteta tai että esitutkinta lopetetaan 4 §:n 3 momentin, 9 §:n 2 momentin tai 43 §:n 2 momentin perusteella taikka että esitutkinta keskeytetään, tutkinnanjohtajan on huolehdittava siitä, että päätöksestä viipymättä ilmoitetaan asianomistajille ja esitutkinnassa asianosaisina kuulustelluille, jollei sitä ole pidettävä tarpeettomana.
Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa tai 11 luvun 9 a §:ssä säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Syyteoikeuden vanhentuminen ei katkea mikäli asia jää tutkimatta tai syyte peruutetaan. Syytteen nostaminen jutussa, joka sittemmin jää tutkimatta tai jossa syyte peruutetaan, ei katkaise syyteoikeuden vanhentumista. Jos olet viranomaisen laiminlyönnin seurauksena kärsinyt oikeudenmenetyksiä, sinulla on oikeus hakea asiassa korvauksia.
Ensisijaisesti sinulle tulee palauttaa oikeus ajaa kannetta eli hakea muutosta syyteoikeuden vanhetumiseen. Toissijaisesti sinun tulee saada korvausta mahdollisesta oikeudenmenetyksestä, joka on aiheutettu virkavelvollisuuden rikkomisella.
Aivan pielessä, hoh, hoijaa, ei hajuakaan rikostutkinnasta.
Eiköhän poliisin tekemästä päätöksestä käy selväksi, että juttu on ollut vuosikausia haussa, eikä haku ole tarttunut. Sen jälkeen tietokone ilmoittaa, kun rikos on vanhentunut, jolloin poliisi tekee yleensä jo seuraavana päivänä tutkinnan lopettamispäätöksen, kuten tässä on tehtykin. Toinen mahdollisuus on se, että kyse on ollut ´p*askajutusta´, josta ei tule lasta, ei p*askaa, vaikka mitä tekisi.
Aloittaja ei kerro, miksi oikeuskansleri on moitteet poliisille antanut, mutta ei moitteet kuitenkaan sitä tarkoita, että olisi tapahtunut virkavirhe, tällöinhän oikeuskansleri olisi määrännyt nostettavaksi syytteen. Vasta virkarikosoikeudenkäynnin ja tuomion älkeen olisi asianomistaja oikeutettu korvauksiin valtiolta, ei ennen.
Joka ikinen tehtävä voidaan suorittaa monella eri tavalla. Jollekin ei kelpaa mikään, toiselle taas kelpaa. ´Tulipalo kyllä sammui, mutta väärin sammutettu´.
Nim. -Poliisi: "Aivan pielessä, hoh, hoijaa, ei hajuakaan rikostutkinnasta."
Avauksen tekijä: "Asian käsittely viivästyi vuosikausiksi. Käsittely lopetettiin päivä sen jälkeen kun rikos oli vanhentunut.... Valitin asiasta oikeuskanslerille, joka antoi moitteet asiaa tutkineelle tutkintaviranomaiselle."
Ja laki: "Kun on päätetty, ettei esitutkintaa toimiteta tai että esitutkinta lopetetaan 4 §:n 3 momentin, 9 §:n 2 momentin tai 43 §:n 2 momentin perusteella taikka että esitutkinta keskeytetään, tutkinnanjohtajan on huolehdittava siitä, että päätöksestä viipymättä ilmoitetaan asianomistajille ja esitutkinnassa asianosaisina kuulustelluille, jollei sitä ole pidettävä tarpeettomana.... Asianosaisella on oikeus saada tietoonsa, mitä esitutkinnassa on käynyt ilmi, niin pian kuin siitä ei voi aiheutua haittaa rikoksen selvittämiselle."
Eiköhän tilanne ole sillä tavalla, että sinä et ymmärtänyt avaajan tilannetta lainkaan, oikeuskansleri ymmärsi.
Vastaapa, -Poliisi, kärsikö ko. henkilö oikeudenmenetyksiä viranomaisen laiminlyönnin seurauksena?
Jos olet ihan oikeasti kärsinyt rahallisen menetyksen, voit siitä saada korvauksen. Mutta et pelkästään siitä, että juttu vanheni.
Hinkkaako sinulla tosiaan hihna noin paljon tyhjää ? Eihän tässä tapauksessa esitutkintaa lopetettu, eikä sitä keskeytetty. Juttu vanheni. Tällöin poliisi ei sitä enää voi tutkia, jolloin päätös perustuu jutun syyteoikeuden vanhenemiseen, kuten aloittajan kirjoituksestakin ilmenee.
Tutkinnan lopettaminen tai keskeyttäminen tarkoittaa sitä, että syyteoikeutta on vielä jäljellä, jolloin tutkinnan lopettaminen, tai keskeyttäminen perustuu johonkin muuhun syyhyn.
Kyselijä salasi sen, minkä syyn vuoksi poliisi sai moitteet. Epäilen tuota p*askajuttua salaamisen syyksi, ei ilkeä kertoa.
Et näköjään virkarikosksista näytä paljoakaan tietävän. RL 40:10 §:n mukaan vähäinen tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen ei ole rikos, jolloin tuottamuksen syy ratkaisee sen, ryhtyykö valtio maksumieheksi. Jos tälllainen syy olisi ollut olemassa, niin oikeuskansleri olisi siitä päätöksessään maininnut.
Nim. -Poliisi: "Aivan pielessä, hoh, hoijaa, ei hajuakaan rikostutkinnasta.... Hinkkaako sinulla tosiaan hihna noin paljon tyhjää ? .... Et näköjään virkarikosksista näytä paljoakaan tietävän."
Sinulla tuntuu olevan paha henkinen trauma, kun koko tekstisi perustuu toisen kirjoittajan mollaamiselle. Ihan ystävällisenä neuvona: sinun kannattaa miettiä ammattiapua, ellet pysty kirjoittamaan pelkästään asiasta ilman mollaamista.
Vastaapa, -Poliisi, kärsikö ko. henkilö oikeudenmenetyksiä viranomaisen laiminlyönnin seurauksena? Kysymys on hyvin helppo.
Hölmö, ei p*askajutussa ole mitään oikeudenmenetyksiä. Ufojutut ovat huuhaata.
Vastaapa, oletko noita valituksia, tai kanteluita, sekä oikeuskanslerin tekemiä päätöksiä niistä miten paljon lueskellut, kun tunnut olevan noin tietämätön, mitä ne ovat ja mitä päätöksissä yleensäkään lukee ?
Korvausvaade voi perustua huuhaajuttuun, mutta ei kukaan huuhaajutusta korvausta maksa.
Karmea änkyrä. Tietämyksesi rikostutkinnasta on pyöreä nolla.
Nim. -Poliisi: "Aivan pielessä, hoh, hoijaa, ei hajuakaan rikostutkinnasta.... Hinkkaako sinulla tosiaan hihna noin paljon tyhjää ? .... Et näköjään virkarikosksista näytä paljoakaan tietävän....kun tunnut olevan noin tietämätön...Tietämyksesi rikostutkinnasta on pyöreä nolla."
Ihan ystävällisenä neuvona: sinun kannattaa miettiä ammattiapua, ellet pysty kirjoittamaan pelkästään asiasta ilman mollaamista.
Vastaapa, -Poliisi, kärsikö ko. henkilö oikeudenmenetyksiä viranomaisen laiminlyönnin seurauksena? Kysymys on hyvin helppo.
-Poliisi vastaa: "Hölmö, ei p*askajutussa ole mitään oikeudenmenetyksiä. Ufojutut ovat huuhaata."
Hae apua.
Olet aivan typerä luullessasi, että tällä palstalla kirjoittelisi koku poliisi ????
Juuri näin vaan poliisina esiintyvä joka hylättiin pääsykokeessa.
Mistä arvasit, oikiksen, mutta tokalla sisään !
Oikisessa käyvän pitäisi olle terve, mutta änkyrä ei varmuudella ole. Vain työhönsä kelpaamaton ja epätasapainoinen nilkkilakimies kirjoittaisi täällä jotakin ilmaiseksi. Tai pois potkittu poliisi.
Eli huono vitsi.