Pitelemätön koira

Minulla on iso n. 30 kg seropi koira, siinä on ainakin labradorinnoutajaa, ajokoiraa ja dalmatialaista. Se on fiksu koira. Osaa ilmaista itseään, pyytää asioita ja tehdä pyynnön mukaan. MUTTA aina ulkoiluttaessa se repeää, jos vastaan tulee mummoja/naisia toisia koiria. Se rakastaa näitä. Ja minä en saa pideltyä sitä. Olen opettanut sen seuraamaan käskystä ja se tekee sen hienosti silloin kun olemme keskenämme. Asun pienellä paikkakunnalla ja ihmiset tuntevat meidät. Jo kaukaa kun naiset ja mummot näkevät, he alkavat leperrellä koiralleni ja sitten mikään komento ei mene läpi. Olen yrittänyt selittää mummoille, että he eivät siasi tulla koirani luo ennen kuin se istuu, mutta vähintään metrin päästä he hyökkääväät pussaamaan ja halamaan koiraani. Ja koira tietysti repeää, eikä ole enää hallinnassa. Sitten joskus tulee vastaan koira ja omistaja joka ei yhtään tykkää siitä, että vieras koira tulee iholle. Ymmärrän täysin sen. Mutta olen voimaton. Olen käynyt koulutuksessa, mutta ohjeet ei päde arkipäivässä lenkkipolulla.
12260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sinä et mummoja saa hallintaan, mutta oma koira pitää hallita, tarvittaessa voimalla. Se on perusasia: koira ei lähde käsistä. Vasta sitten tulee kaikki muu.

Alkuun joko kuonopanta tai ketjukaulain, niin, että koira oppii, ettei se saa voimalla sinua kiskottua perässään. Riittävän lyhyelle hihna, jotta ei koira saa voimaa vetämiseen. Ja kukkahattuilijat, jotka tässä näkevät jotain kamalaa, kertokoot sen opin, jolla lenkkeily jo huomisaamuna sujuu ilman ongelmia. Homma on siinä, että jos koira oppii olevansa omistajaansa vahvempi, se on huono, todella huono juttu.

Jos kammoat edellämainittuja hallintalaitteita, osta niin pitkä talutin, että saat sen kiepautettua ja solmittua koiran vatsan alta. Sama teho.

Kun varmistat, ettei koira riepota sinua perässään enää yhtään kertaa, keskityt niihin koulutusasioihin. Mummot ne tekee mitä tekee...

Jos koiran fiksuus on sitä, että se on oppinut saamaan sinulta pyytämällä asioita, saattaa olla, että teillä muhii jonkinsorttinen johtajuusongelmakin.

Äänestä
  • Kiristävää pantaahan ei sit koirille tule käyttää et valjaat on oikea opetusväline.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi. Toden totta - mummoja en saa hallintaan, olen kokeillut sitä.
    Olen kokeillut myös kuonopantaa: koira hajoitti sen hetkessä. Se sai rimpuilemalla sen jotenkin suuhunsa ja jyrsi hihnan poikki. Ketju ei pysy sen kaulassa. Koirassani on aimo annos ajokoiraa ja se kulkee kuono maassa. Jos yhtään löysään hihnaa, ketju tippuu pois. En tietenkään halua kuljettaa koiraa tiukassa kuristusotteessa koko ajan. Valjaat toimivat siten paremmin, että kun nostan koiran etupään ilmaan, se todellakin pysyy vierelläni, mutta riehuu hullun lailla. Sitten mummot ehtivät viereen ja riemu repeää taas. Kaikilla paitsi minulla on kivaa. Onneni on, että koiraa rakastaa ihmisiä ja ihmiset koiraani. En näe johtajuus ongelmaa. Koira osaa pyytää nameja, uimista, leikkimistä, ruokaa tms. Mutta vaikka namut ovat matalalla pöydällä, koira ei koskaan ota niitä ominpäin. Enkä minä aina anna namuja kun koira pyytää. Koirallani on vettä ja ruokaa aina saatavilla, mutta joskus napsut ei kelpaa ja se pyytää jotain parempaa. Mutta en anna, napsut saa kelvata. Maastossa voin päästää koirani irti ja se tulee kutsusta luokseni. (tietysti siellä ei ole mummoja) Olen nänyt sellaisen suihkepullon josta saa paukkuvan äänen. Ajattelin, että alan pitää sitä mukani ja kun mummoja/naisia näkyy käytän sitä. Ehkä se yhdistäisi äänen heihin. Se on paukkuarka.

    Äänestä

  • Sneeky kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Toden totta - mummoja en saa hallintaan, olen kokeillut sitä.

    Mietin tuota ajatustasi paukkuvasta suihkeesta ja kehottaisin välttämään sitä. Ehkä ei kannattaisi tuoda mitään turhaa negatiivista kokemusta koiralle muista ihmisistä. En tosin kyllä usko että onnistuisit tuossa yhdistämisessä, mutta vaarana aina on että sitten tulee jotain negatiivista tilalle.

    Kehottaisin vain kiinnittämään omaan käyttäytymiseen enemmän huomiota. Ilmeisesti hermoilet tuossa tilanteessa? Se taas saa koiran käyttäytymään vielä riehakkaammin. Jos näin on, niin pidä vaan oma pokkasi jääkylmänä ja kehota koiraa edelleen rauhoittumaan ja odottamaan. Sehän lienee vielä suhteellisen nuori? Silloin oppimisen edellytykset ovat vielä hyvinkin hyvät. Kun kehotat koiraa rauhallisuuteen, niin etsi sellainen äänensävy joka toimii parhaiten. Se voi olla vaikka kuiskaus tai sitten venyttelevä tai jotain ihan muuta.

    Äänestä

  • Tuota, kirjoitti:

    Voi olla, että koira peilaa minun suhtautumista, toisaalta palkinto riehumisesta on valtaisa. Mummot suukottavat ja hellivät. Minä pyydän tylsästi istumaan ja odottamaan. Koira on aikuinen, 4 vuotta ja miehet pystymme ohittamaan asiallisesti ja naisetkin, jos he eivät kiinnitä mitään huomiota koiraani. Äsken kävin koiran kanssa lenkillä ja kokeilin suihketta. Se vilkaisi minua kerran eikä sen jälkeen välittänyt mitään. Joten se siitä.
    Jos pokka riittäisi, voisin alkaa riehumaan älyttömästi jolloin EHKÄ voittaisin mummojen lirkutuksen. Joskus olen lähtenyt juoksemaan toiseen suuntaan, jos koira on vapaana, se käy äkkiä pussaamassa mummon ja tulee sitten perääni. En tiedä, ehkä tämän kanssa pitää vain oppia elämään.

    Mummo-Ongelma :)

    Itselläni on vahvoja koiria kaksi talutuksessa. Kaikki muut tilanteet menevät, paitsi jos vastaan tulee ihminen, joka alkaa villitä koiria omalla käytöksellään, silloin ne riehaantuvat. Joten ymmärrän hyvin tilanteen. Ottaahan se pattiin. Turha syyllistää omistajaa hermoilusta, siinä on täysi työ, ettei ole naamallaan tiellä koiran vetämänä. Ole siinä nyt sitten positiivinen.

    Käytin omillani ketjukaulainta jonkin aikaa, nykyään en enää tarvitse. Kiepautin tavallisen nahkapannan sen ympäri, ettei se missään tilanteessa irtoaisi. Nahkapanta myös lieventää pahimman äkkikuristuksen. Kurkkarin avulla koirat oppi hillitsemään omia reaktioitaan.

    Ison, innokkaan ja vahvan kanssa on omat kikkansa. Neuvoja otetaan vastaan niiltä, joilla aiheesta on kokemusta. Nämä kaikkitietävät wannabe-koulutusgurut voisivat vaieta, kun kokemus puuttuu. Ai mistäkö tiedän? Noista toimimattomista neuvoista, jotka on luettu jostain koulutuskirjasta. Elämä on vähän enempi.

    Äänestä

Käske mummot pois.Itsellä sama ongelma, mutta olen mies ja sanoin suoraan mene ämmä vittuun siitä.Loppu mutina ja en mitään mummoja kaveriksi haluakkaan eli ihan sama mitä mieltä on minusta.50v eli en ole poikanen.

Äänestä
  • Tuo konsti ei käy minulle - olen sivistynyt ja hyvän kotikasvatuksen saanut. Mummot ovat ihania paitsi koirani myös minun mielestä. Täytyy vaihtaa suuntaa ajoissa ja jos ei ehdi niin ei se mitään. Mummot saa pusuja mutta sitähän ne haluavatkin.

    Äänestä

Eikäh!!! Repeää?? Ommellaanko se aina sitten uudestaan??
Vähän vakavalta kuulostaa,ei tee koiralle hyvää..Mutta ota seuraavaksi keppi mukaan ja lyö sillä "mummoja ja naisia" kun he tulevat lähelle,eikö koiran terveys ole tärkämpi kuin niiden muiden???

Äänestä

Mulla menossa kohta viikon kurinpalautus parivuotiaalle sakemannipojalle. On saanut elää kuin sika vatukossa, koska huomattiin heti alussa, että tosi kovatahtoinen ja epäiltiin, että ties mitä vinksallaan perimässä kun paperitta ostettiin vahinkopentueesta.
Muuten oli terve ja kiva omille, niin mikäpä tuossa, vaikka äkäinen kaikille olikin.

Mutta nyt tuli mitta täyteen, kun viikko sitten lenkillä ei totellut minua. On saanut härrätä mielin määrin, mutta kun komensin vähän terävämmin tuo perhana tuli kita auki muristen MINUA kohti. Pienen painiottelun ja remmisaunan jälkeen lähdettiin sitten kotiin ja kas kummaa. Koira käveli kuin sotilas vierelläni. Eli kaikki palikat sen päässä paikallaan, yritti ottaa vain lauman johtoonsa. Mutta ymmärsi aika vähällä kuka on pomo. Nyt sitten marssitaan lenkit minun komennossa, muista välittämättä. Kukkahattutätien kauhistelema ketjupanta kaulassa ja remmi lyhyellä. Kotona ei saa mitään ylimääräistä huomiota, eikä lellimistä. Saa opetella olemaan koira.

Aika vähän on huonoja koiria. Huonoja ja väärin toimivia omistajia kylä riittää.

Äänestä
  • tehoaa usein kun koira kerran saa kunnon vastuksen. Nyt sulla sai. Pikkuhiljaa vaan sitten alat löysäämään kuria mutta pidät silti herran nuhteessa etkä päästä sitä enää vatukon siaksi. Positiivisella hengellä koulutat siitä kuuliaisen koiran ja se on uskollisin ystäväsi koskaan.

    Kiitosta ei pidä säästää mutta perkele on kouluttajana välillä ihan paikallaan.

    Oppikaa tuosta tarinasta muutkin. Ja pistäkää ne rajat ajoissa.

    Äänestä

Minullakin on mummo-ongelma :) Me, koirani ja minä, rakastamme mummoja ja mummot rakastavat meitä. Kauhuskenaario on se, että vasikankokoinen koirani pääsee hyppäämään herttaisen mummoihmisen päälle, kaataa mummon ja mummolta murtuu lonkka. Tämä pirulainen osaa kyllä kävellä nätisti remmissä, kunnes mummoihminen on ihan kohdalla, mutta sitten riemu repeää, joten kaivataan lisää vinkkejä....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sneeky kirjoitti:

Minulla on iso n. 30 kg seropi koira, siinä on ainakin labradorinnoutajaa, ajokoiraa ja dalmatialaista. Se on fiksu koira. Osaa ilmaista itseään, pyytää asioita ja tehdä pyynnön mukaan. MUTTA aina ulkoiluttaessa se repeää, jos vastaan tulee mummoja/naisia toisia koiria. Se rakastaa näitä. Ja minä en saa pideltyä sitä. Olen opettanut sen seuraamaan käskystä ja se tekee sen hienosti silloin kun olemme keskenämme. Asun pienellä paikkakunnalla ja ihmiset tuntevat meidät. Jo kaukaa kun naiset ja mummot näkevät, he alkavat leperrellä koiralleni ja sitten mikään komento ei mene läpi. Olen yrittänyt selittää mummoille, että he eivät siasi tulla koirani luo ennen kuin se istuu, mutta vähintään metrin päästä he hyökkääväät pussaamaan ja halamaan koiraani. Ja koira tietysti repeää, eikä ole enää hallinnassa. Sitten joskus tulee vastaan koira ja omistaja joka ei yhtään tykkää siitä, että vieras koira tulee iholle. Ymmärrän täysin sen. Mutta olen voimaton. Olen käynyt koulutuksessa, mutta ohjeet ei päde arkipäivässä lenkkipolulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu