Sieppauskokemus

Kun palstalla ei ohjekehotteesta huolimatta juurikaan puhuta ufosieppauksista, niin kerronpa kokemukseni menneeltä viikolta:

Keskiviikkoaamuna minulla oli tunne, että olin yöllä ollut lautasmaisen , hopeahohtoisen aluksen sisätiloissa, ilmeisesti jossakin miehistön oleskelutilassa. Joku suurisilmäinen , ihmistä suuresti muistuttava olento, n.150 cm pitkä , oli kehottanut minua lopettamaan tupakoinnin, koska keuhkoni olivat "huonossa hapessa",
näin hän sanatarkasti sanoi.
Muutoin muistikuvani oli hämärä ja katkonainen.

Nyt olen epätietoinen tulinko siepatuksi vai oliko kyseessä tavallista vauhdikkaampi uni ?
Onko kellään ollut samankaltaisia kokemuksia ?

Niin tai näin, tupakoinnin kyllä lopetan välittömästi, olipa sitten kyse unesta tai sieppauksesta !
15251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minulla oli sellainen kokemus jossa "tyhjä" valkoinen läpikuultava mekko päällä oleva naiseksi tulkitsemani olento tuli seinän läpi makuuhuoneeseen. Hänellä oli kasvojen ja pään tilalla hieman valoa loistava helmenharmaa "lasipallo".

Olento oli siis pelkkä "lasipallo" josta roikkui valkoinen harso tai mekko.

Olin hereillä vielä koska olin vasta käymässä nukkumaan. Olento tuli viereeni ja kertoi minulle ratkaisun erääseen minua suuresti stressanneeseen ongelmaan ja ongelma oli samantien poissa.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen kokemus !
    Liittyikö tapaukseen ufo-alus?
    Vastaisitko pikaisesti, on vaara, että joku närkästynyt lukija poistattaa
    vastauksesi sillä perusteella, että se ei suoranaisesti liity ufo-aiheeseen.

    Äänestä

  • siepattuko ? kirjoitti:

    Mielenkiintoinen kokemus !
    Liittyikö tapaukseen ufo-alus?
    Vastaisitko pikaisesti, on vaara, että joku närkästynyt lukija poistattaa
    vastauksesi sillä perusteella, että se ei suoranaisesti liity ufo-aiheeseen.

    Ei liittynyt.

    Kokemukseen liittyi vain vahva tunne siitä että olento ei ollut todellakaan ihminen mutta yritti jossakin määrin esittää sellaista ja koin oudon rauhan tunteen sen tullessa lähelleni. Vaimoni nukkui vieressäni täyttä päätä enkä koskaan edes kertonut hänelle asiasta koska hän on arahko ihminen.

    Se mitä kuvailin aiemmin "mekoksi" tai "harsoksi" oli ehkä enemmänkin kuin hologrammi joka heijastui siitä helmimäisestä päästä alaspäin ja olennolla ei siten ollut todellista ruumista lainkaan. Oli vain se "pää" ja ilmassa leijui omituinen tuoksu.

    Kerrottakoon tässä nyt vielä se että sen ongelman lisäksi samalla minulta katosi eräs yhä pahentunut krooninen vakava sairaus josta lääkäritkään eivät olleet saaneet tolkkua.

    Äänestä

  • Apu jostakin kirjoitti:

    Tehkää ilmoitus asiasta. Onhan se harmi jos tuollaiset kokemukset jäävät kertomatta jälkipolville. Purkakaa sydäntänne rehellisyyden nimissä. Samalla tuette tutkimusta.

    >>Piiloluonnollisen spontaanitapauksen havaintolomake

    Piiloluonnollisella spontaanitapauksella tarkoitetaan sellaista tapahtumaa, jonka aikana kokija aistii jotakin selittämätöntä tai saa paikkansa pitävää tietoa selittämättömällä tavalla.

    Parapsykologian tutkimuksen edistymisen kannalta on tärkeää, että jokainen tehty spontaanihavainto tulee tutkijoiden tietoon. Paras tapa havainnon ilmoittamiseen on täyttää tämä sivu. Sivu on laadittu siten, että tärkeimmät havaintoon liittyvät seikat tulevat esiin. Jos et ole vielä ilmoittanut omasta kokemuksestasi, ole ystävällinen ja tee se nyt. Henkilötietoja ei julkaista ilman asianomaisen lupaa.Tätä lomaketta käsitteleviä kenttätutkijoita sitoo vaitiolovelvollisuus.

    Puhelintieto on pakollinen täytettävä. Lisäksi tapahtumaselostuksista ainakin yksi on täytettävä.>Kontaktitapausten esitutkintalomake

    Oletko joutunut sieppauksen tai kontaktin kohteeksi, tai kokenut jotain muuta vastaavaa?
    Tällä lomakkeella voit tuoda tapauksen pääpiirteet Suomen Ufotutkijat ry:n tietoon.
    Tiedot käsitellään EHDOTTOMAN luottamuksellisesti.

    Kontakteja ja kokemuksia liittyen outoihin olentoihin on erilaisia. Kaikkiin kontaktitapauksiin voi liittyä myös näköhavaintoja ufoista/aluksista.

    - Lähihavainnot, joihin on mahdollisesti liittynyt katsekontakti olentojen kanssa.
    - Lähihavainnot, joihin on liittynyt keskustelukontakti olentojen kanssa.
    - Lähihavainnot, joihin on liittynyt olentojen toimesta suoritettu sieppaus (alukseen) ja/tai tutkimuksia. Lisäksi tapauksesta on mahdollisesti jäänyt jälkiä kehoon, tai siitä on aiheutunut psyykkisiä seurauksia. Kontaktihenkilö on voinut myös saada olennoilta erilaisia viestejä tai tietoja, ja hän on saattanut olla kyydissä olentojen aluksessa.

    Huom! Tämä lomake on tarkoitettu tapauksille, joihin liittyy näköhavainto olennoista (ja mahdollisesti aluksista). Lomake ei ole tarkoitettu ns. kanavointitapauksia varten.

    Suomen Ufotutkijat ry | PL 51 | 33721 Tampere |

    Äänestä

pääsääntöisesti sieppaukset ovat viime helmikuun jälkeen loppuneet

Äänestä

Osaako kukaan selittää tällaista unta. Siitä ei ole edes kauan kun näin tämän,mutta ensimmäisenä näin unessa kaupungin, en osaa oikein kertoa sitä mutta rakennukset olivat korkeita ja ne oli tehty luultavasti jostain punaisesta kivestä. Paikka muistutti eninten Marsin maastolta. Sitten näin saman kaupungin mutta se oli raunioitunut ja kuulin samalla erillaisia huutoja. Sitten näin Maapallon ja kuulin kun joku puhui, ääni kuului kaukaa mutta sen kuuli kuitenkin helposti. Välillä en saanut mitään selvää mitä ääni sanoi, mutta jotain ääni puhui jostakin tigalista ja että ainut pelastus paikka on siellä. Koitin vastata että pelastus paikka miltä, mutta en saanut sanaa suusta. Sitten heräsin ja olo tuntui jotenkin sekavalta ja oudolta. Enkä edes tiennyt mikä vuosi oli, mutta jotenkin mieli vain sanoi että on vuosi 2045.

Äänestä
  • Ja vielä lisäystä että tuo outo tunne meni melkein heti pois. Voisiko tuo takoittaa jotain maailmanloppua unen mukaan joka tapahtuisi vuonna 2045.

    Äänestä

  • Temppa kirjoitti:

    Ja vielä lisäystä että tuo outo tunne meni melkein heti pois. Voisiko tuo takoittaa jotain maailmanloppua unen mukaan joka tapahtuisi vuonna 2045.

    Ei ei, se tulee aiemmin. Veikkaisin että jo 2030

    Äänestä

  • Temppa kirjoitti:

    Ja vielä lisäystä että tuo outo tunne meni melkein heti pois. Voisiko tuo takoittaa jotain maailmanloppua unen mukaan joka tapahtuisi vuonna 2045.

    Se tarkoittaa vain sitä, että vilkas mielikuvituksesi tuottaa outoja unia.

    Äänestä

  • Temppa kirjoitti:

    Ja vielä lisäystä että tuo outo tunne meni melkein heti pois. Voisiko tuo takoittaa jotain maailmanloppua unen mukaan joka tapahtuisi vuonna 2045.

    Temppa.
    Ei maailma lopu, se muuttaa muotoaan. Tekee sitä koko ajan. Vakaa mielipiteeni että Marssiassa on asuttu joskus, samoin kun Asteroidi vyöhyke on se mistä Raamatun alussa puhutaan siitä taivaassa käydystä sodasta jnep.
    Jos sinulla on pitkäjännitteisyyttä lue Elisabeth Haichin VIhkimys.
    Ihan rivien välistäkin.

    Noista unista aikoinaan näint oistuvaa painajais unta jossa henkeni hädässä huusin avukseni Roslan nimeä. Minulle se nimi ei merkinnyt mitään kunnes vuosia myöhemmin KVG sieltä löytyi. Mutta merkitys ei merkinnyt valve elämässäni mitään.

    " Varmin todiste siitä että maailmankaikkeudessa on elämää. On se ettei sieltä ole otettu minkäänlaista yhteyttä"
    Tuntematon

    Äänestä

Kiva, jos saa kertoa erikoisia unia. Näin unta, että minä ja viisi muuta ihmistä istuimme näköalakahvilassa, joka hiukan muistutti Näsinneulan tornin kahvilaa. En tuntenut muita, mutta tiesin, että odotimme kaikki jotakin. Sitten ovesta tuli neljä valkoisiin housupukuihin pukeutunutta ihmistä. He olivat hoikkia, normaalipituisia, heillä oli lähes paperinvalkoiset kasvot ja suuret tummat silmät. He olivat kauniita ja tunsin, että kolme heistä oli naisia ja yksi oli mies.

Yksi naisista tuli luokseni ja puhui pitkään vain minulle, minä haukoin henkeäni, en pystynyt vastaamaan ollenkaan, tiedot tuntuivat mahtavilta. Sitten he lähtivät pois. Nuori mies kaatui lattialle ja alkoi kirkua, menin hänen luokseen ja sanoin: ”Ei heitä tarvitse pelätä, he ovat avaruuden ihmisiä”. Valitettavasti en herättyäni muistanut sanaakaan siitä, mitä tuo nainen minulle sanoi.

Äänestä

Kuulostaako jonkun muun mielestä sana tigal tutulta? Aivan kuin olisin joskus kuullut sen.

Äänestä

Outoo unessani mainostetaan eletroniikkakauppaa vaikka en ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta kaupasta.

Äänestä

Tualla Atalan perällä asuu yksi opettaja, sillä on kokemuksia siepatuksi tulemisesta ja sieppaamisesta, se on alan ammattilainen, ufot, vampyyrit, ihmissudet, maailmankaikkeuden arkkienkelit, ammattimainen kaikkitietäjä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

siepattuko? kirjoitti:

Kun palstalla ei ohjekehotteesta huolimatta juurikaan puhuta ufosieppauksista, niin kerronpa kokemukseni menneeltä viikolta:

Keskiviikkoaamuna minulla oli tunne, että olin yöllä ollut lautasmaisen , hopeahohtoisen aluksen sisätiloissa, ilmeisesti jossakin miehistön oleskelutilassa. Joku suurisilmäinen , ihmistä suuresti muistuttava olento, n.150 cm pitkä , oli kehottanut minua lopettamaan tupakoinnin, koska keuhkoni olivat "huonossa hapessa",
näin hän sanatarkasti sanoi.
Muutoin muistikuvani oli hämärä ja katkonainen.

Nyt olen epätietoinen tulinko siepatuksi vai oliko kyseessä tavallista vauhdikkaampi uni ?
Onko kellään ollut samankaltaisia kokemuksia ?

Niin tai näin, tupakoinnin kyllä lopetan välittömästi, olipa sitten kyse unesta tai sieppauksesta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu