Odotatko?

Kuinkas moni jo haaveilee pääsyä pois rumasta Helsingistä ja maalle pääsystä?

Enää vuosi minulla!
20256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ai missä semmonen ruma helsinki on? muuta tänne kauniiseen ja viihtyisään helsinkiin! maalle pääsee kyllä viikonloppuna, eihän sitä tylsyyttä kestäisi kerrallaan kahta päivää enempää

Äänestä
  • Tylsyyttä ja tylsyyttä.

    Käyn Helsingissä säännöllisesti katsomassa oopperaesityksiä. Ennen vietin koko viikonlopun stadissa, mutta nykyisin riittää pelkkä vuorokausi. Siinä ajassa ennättää käydä oopperan lisäksi taidenäyttelyssä. Muuta koettavaa siellä ei sitten olekkaan tekemään tottuneelle ihmiselle. Aikuinen mies ei viitsi notkua kahvilassa ja tallustella pitkin katuja liikenteen melussa.

    Oikein huvittaa, kun menee esityksen jälkeen piipahtamaan Tornin irkkubaarissa oluella ennen nukkumaan menoa. Siellä edelleen samat naamat vuosien ajalta nojailevat baaritiskiin lasittunut katse kiinnittyneenä nurkkatelevisioon. Siinä on elämisen meininkiä :)

    Äänestä

Maalla on asunto, jossa voi asua ympäri vuoden, mutta se on maalla käyntejä varten, silloin kun sinne tulee lähdetyksi.

Kauniista City Helsingistä en luovu. Täällä on kaikki. Maalla käydään lepäilemässä jos tämä hektinen meno alkaa rasittaa. Mutta ei talvella.

Vapaa olen muuttamaan vaikka tänään iltapäivällä. Mutta en lähde. Siellä maalla on talvi. Talvi siksi, että edessä olisi sen asunnon lämmittäminen, sauna puiden tekeminen, lumityöt - ehei. Maalle ei mennä töihin vaan ottamaan rennosti.

Kevät ja kesä talkkari tekee siellä valmiiksi kaiken. Kantaa jopa saunavedet. Odotan siis kevättä ja kesää. Talvesta meillä ei ole sopimusta.

Äänestä
  • Kylläpä kuulostaa tylsältä mökkeilyltä.
    Ei ihme,jos et viihdy mökillä,kukapa jaksaa vuorokautta pitempään imeä pillimmehua laiturilla ja katsella,kun talkkari kantaa vedetkin saunaan.

    Toivottavasti olet vähän aktiivisempi siellä Cityssä. Toisaalta eipä siellä voi tehdä oikein muuta kuin passiivisena ottaa vastaan mitä tarjotaan.

    Äänestä

  • Mökkitalkkari kantaa saunavedet ja hoitelee varmaan vaimonkin?

    Äänestä

  • hehee kirjoitti:

    Mökkitalkkari kantaa saunavedet ja hoitelee varmaan vaimonkin?

    Mökkitalkkarin kanssa ei ole sopimusta, toistaiseksi, että hoitaisi myös vaimoni.
    Mielessä on kyllä käynyt, kun vaimo on nuori, kaunis ja aktiivinen, se meinaa verottaa tällaisen vähän vanhemman, mutta hyvässä peruskunnossa olevan herrasmiehen voimia. Olen hyvin avarasydäminen.

    Laiskakin olen, etenkin maalla ja mökillä.

    Edelliselle vastaajalle, tottakai olen aktiivinen täällä Cityssä. Tarkoittaa liikkumista, harrastuksia monen sorttisia (niihin ei kuulu kapakat, laadukkaat mehut kylläkin ilman pilliä) ja ole mukana muutamissa yhdistystoiminnoissa, kulttuuria.
    Mihinkään jonninjoutaviin kissanristiäisiin en sorru.

    Ehkäpä siksi kaipaan maalle, täydelliseen laiskuuteen.

    Äänestä

Miksi sitä maalle pääsyä pitää odottaa? Sinnehän pääsee aina kun haluaa!

Ei tosin kokonaan, niin kauan kun pitää töissä käydä. Minä en kylläkään maalle muuttamisesta ole haaveillut koskaan, olen sen verran kaupunkilainen. Tällä hetkellä odotan sitä, että voin mennä käymään maalla muulloinkin kuin viikonloppuisin ja lomalla ja olla niin kauan kuin huvittaa. Jatkuva reissaaminen, pakkaaminen ja purkaminen on rasittavaa.

Äänestä

En halua enään koskaan asua kaupungissa niiden kusipääkyttääjien keskellä.

Äänestä
  • Missä kaupungissa/kaupunginosassa sellaisia on? Minun kokemukseni mukaan maalla kytätään enemmän kuin kaupungissa, kun ihmisillä on vähemmän virikkeitä ympäristössään.

    Eri asia tietysti on, jos olet maalla niin korvessa, ettet ole tekemisissä ihmisten kanssa. Silloin tietysti ei kukaan pääse kyttäämäänkään.

    Äänestä

  • Punaisesta torpasta kirjoitti:

    Missä kaupungissa/kaupunginosassa sellaisia on? Minun kokemukseni mukaan maalla kytätään enemmän kuin kaupungissa, kun ihmisillä on vähemmän virikkeitä ympäristössään.

    Eri asia tietysti on, jos olet maalla niin korvessa, ettet ole tekemisissä ihmisten kanssa. Silloin tietysti ei kukaan pääse kyttäämäänkään.

    Hah hah jos tuollaista komenntia annat niin et ole edes kerrostalossa asunut. Kerrostaloissa kuin rapussa käveletkin ovet ovat heti raollaan.
    Maalla asuminen on paljon fiksumpaa kuin kerrostalo helveteissä. Tämä on minun ja monen muun kokemus myös.

    Äänestä

  • Sillein on kirjoitti:

    Hah hah jos tuollaista komenntia annat niin et ole edes kerrostalossa asunut. Kerrostaloissa kuin rapussa käveletkin ovet ovat heti raollaan.
    Maalla asuminen on paljon fiksumpaa kuin kerrostalo helveteissä. Tämä on minun ja monen muun kokemus myös.

    Anteeksi vain, mutta olen asunut kerrostalossa suurimman osan elämästäni. Olen asunut maallakin, joten tiedän senkin, kuinka loputtoman uteliaita maalla ollaan naapurin elämän pienistäkin käänteistä. Kerrostalonaapurit eivät ole minun elämääni häirinneet millään tavalla.

    Mikä kenellekin on fiksua, on puhtaasti makuasia. Minä en maalle muuttaisi mistään hinnasta, vaikka siellä onkin mukava käydä välillä.

    Äänestä

  • Punaisesta torpasta kirjoitti:

    Anteeksi vain, mutta olen asunut kerrostalossa suurimman osan elämästäni. Olen asunut maallakin, joten tiedän senkin, kuinka loputtoman uteliaita maalla ollaan naapurin elämän pienistäkin käänteistä. Kerrostalonaapurit eivät ole minun elämääni häirinneet millään tavalla.

    Mikä kenellekin on fiksua, on puhtaasti makuasia. Minä en maalle muuttaisi mistään hinnasta, vaikka siellä onkin mukava käydä välillä.

    Sama juttu. Olen asunut hyvin monissa kerrostalo olomuodoissa ja usein on käynyt niin, että muutamankaan vuoden asumisen jälkeen et tunne edes naapuria.

    Se, että onko joku utelias mummo tai pappa "kytännyt" ikkunoista tulemisia ja menemisiä, minulla ei ole hajuakaan. Minä en mene rikki ihmisten katseista!!!
    Elän kyllä omaa elämääni 100%.

    Jos joku kiinnittää huomiota moiseen, epäilee että häntä kytätään, on syntyjään rikollinen. Tai sillä on huono omatunto, se on tehnyt pahaa tai päästä on mennyt vinoon joku ruuvi, hajota että joku "katselee". Veikkaan vainoharhaisuutta.

    Tuohon vastineeksi voi sanoa että enemmän kuin yhden kerran on sattunut niin, että kun menen maalle, menen sinne vaivihkaa, numeroa tekemättä, etukäteen ilmoittelematta, mökki on hieman sivussa kylän keskustaa.
    Ja kas kun olen mennyt käymään kaupoilla 2 - 3 päivän päästä, viimeistään tuttu kassa on on ollut tietoinen, että olen maisemissa ellei jo ulkona ole joku todennut "kuulin että olit tullut mökkeilemään, oletko kauankin".

    Asia ei ole häirinnyt minua millään sektorilla, ei tässäkään tapauksessa.

    Äänestä

Maalla jokainen tietää minkälainen on naapurien ja tuttujen auto. Se on tarpeellinen tieto jos alueella pyörii mustalais-/romanialaisia varkaita pystytään heti rajaamaan tutut ulos epäiltyjenlistalta. Mitä tuohon virikkeisiin tulee niin maaseudulla loppuu joka päivä vuorokaudentunnit kesken kun töitä tehdään valoisa-aika.

Äänestä

No onhan se helsinki ruma kuin mikä. Aivan DDR kaupunki saasteineen ja mamuineen.

Itse en vielä maalle pääse kuin viikonloppuisin, mutta ai että sitä autuutta. Siinä unohtuu ruma Helsinki edes hetkeksi. Töiden takia joutuu kärsimään :)

Äänestä

Sopivassa suhteessa molempia. Ensimmäiset lähes 20 vuotta maalla asuneena en haluaisi sinne enää koskaan muuttaa. Kaupunkielämää on tullut vietettyä yli30 vuotta joten hyvä vertailukohta on. Mökkielämä on sitten ihan erikseen, sopivassa suhteessa mökkiluontoa, kaupunkiluontoa ja kaupungin vilskettä.

Äänestä

Minä taas olen paljasjalkainen stadilainen joka karkasi helsingistä muutama vuosi sitten järvenrannalle. Nyt kun ajattelen aikaa Helsingin niin tuntuu että ne vuodet tuli heitettyä hukkaan. Maalla on tosiaan mukavaa.

Äänestä

No ei koko Helsinki niin ruma ole, varsinkaan kesällä.
Mutta siitä huolimatta lähdin jo pois sieltä.
Suomessa on paljon mukavia ja kauniita paikkoja muuallakin.
Ja rauhaa.

Äänestä

Kyllä odotan!
Helsinki on nykyään todella likainen ja saasteinen. Mamuja kuin malmössä.

Äänestä
  • Sinä uääk olet juuri sitä persupuolueperämetsärasistisaastaa jota löytyy niin kaupungista kuin maaltakin.

    Äänestä

Ja sinä olet varmaan joku Itä-Keskuksen Liisa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eikka. kirjoitti:

Kuinkas moni jo haaveilee pääsyä pois rumasta Helsingistä ja maalle pääsystä?

Enää vuosi minulla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu