Uutisissa kerrottiin että venäläiset on eräs suurimmista toimeentulotukea saavista maahanmuuttajista. Niitäkö haluatte elättää!?!
Toimeentuloa
zzzzzzzzzzzzzzzzz
24448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Reilun vuoden päästä on mahdollista vaikuttaa. Siihen asti on vaan kärsittävä. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kärsimys jatkuu siitäkin eteenpäin.
Espoossa on kyllä eniten Somalialaisia ttt-asiakkaita. Eilen tosiaan MTV3-uutisissa kerrottiin, että toimeentulotukiasiakkaat ovat lisääntyneet 40% vuodessa Espoossa. Näin on varmasti myös monessa muussa kaupungissa.
Nyt alkaa näkyä yhä selvemmin tämä hullu maahanmuuttopolitiikka. Maahanmuuttajista ei ole Suomelle mitään hyötyä, ainoastaan menoja. Ja kaikki se mikä annetaan ulkomaalaisille, on pois omilta ihmisiltä niinkuin on jo monta kertaa todettu. Järjetöntä touhua.
Ainut hyvä asia lähitulevaisuudessa on todellakin se, että hallitus vaihtuu reilun vuoden kuluttua. Sitten asiat alkavat vihdoin mennä parempaan suuntaan jos äänestystulos on sellainen, että Perussuomalaiset on suurin puolue ja pääsevät muodostamaan hallituksen.
Jos Lappeenrantaan otetaan Syyriasta pakolaisia, kannattaa seurata ketkä sitä kannattavat. Heitä ei pidä äänestää seuraavissa vaaleissa. He ovat maanpettureita. He haluavat vain tuhota suomen ja suomalaisten elämän. Tällaista ei kenenkään tarvitse kannattaa.
Koivisto (sdp)päätti aikoinaan nämä venäläiset on suomalaisia.
Sossu päätti nämä on venäläisiä siksi saavat kaikki mahdolliset ja
mahdottomat tuet
Kaikki ryssät on suomalaisia, jos niille maksetaan siitä. Tiedän monta venäläistä jotka käyttää Suomen sosiaalitukia väärin.
Kokoomus, demarit ja keskusta päätti että somalialaiset ym. muslimit ovat suomalaisia. Siksi kai niitä tänne otetaan. Huh huh tätä tyhmyyttä.
Onneksi somalit ym. ovat levittäytyneet nyt jo koko Suomeen ja rikkaimpienkin asuinalueelle. Alkavat herätä rikkaatkin siihen, mikä tilanne maassa on todellisuudessa. Tähän asti rikkaat ovat eläneet omilla alueillaan, eikä heillä ole ollut mitään käsitystä siitä, miltä tuntuu elää maahanmuuttajien keskuudessa. Nyt alkavat silmät aueta. Ihmiset hyväksyvät kaikki asiat niin kauan, kunhan ne eivät liikuta omaa elämää.
Englannissakin rikkaat eivät vastustaneet maahanmuuttoa, kunnes maahanmuuttajat alkoivat tulla heidän talojensa eteen nukkumaan yöksi. Tekivät ulosteensa portin pieleen ja puutarhoihin, kerjäsivät rahaa ym. Silloin alkoi ulkomaalaisten häätöpartio pyöriä yöllä ja ajaa nukkuvat maahanmuuttajat pois. Tästä asiasta oli dokumentti vähän aikaa sitten telkkarissa. Oli hauska katsoa että kyllä rikkaat reagoivat kun mamut tulevat liian lähelle, muuten ei välitetä maan tuhoamisesta mitään.
Älä unohda RKP:tä, Vihreitä ja vasureita! :-D
95 % afrikkalaisista elää suomessa sosiaalitukien voimin. - Kela on se työvopimapula työnantaja !!
- äänestäkää kokoomusta, sdp ja tuppia ja muita jaakonsaaria, siis supernaivisteja... näin suomi uppoaa !!
Kaikkihan on oikeastaan lähtöisin jo siirtomaiden ja orjuuden ajoilta. Kun pikkuhiljaa näistä luovuttiin ja saatiin omat sodat käytyä, iski varsinkin USA:n ja siirtomaavaltojen (eli länsi-euroopan) päättäjiin joku pirun humanitaarinen kiihko ja haluttiin korvata aiheutetut harmit ja muut pahat teot.
Tämä johti sitten siihen että alettiin ruokkimaan jotain afrikan nälkää näkeviä ja pelastamaan näitä sotien jaloista vaikka olisi pitänyt antaa vain evoluution ja Darwinin valinnan tehdä omaa työtään.
Tokihan tässä on lääkefirmoilla ja niiden lobbareilla ollut oma lusikkansa sopassa jolla ovat asioita hämmentäneet. Kun tämä humanitaarinen into valtasi alaa, läkefirmat näkivät hyvän bisneksen ja onnistuivat kuolevien lapsien kuvilla saamaan länsimaat maksamaan isot lääketilaukset tehden itselleen jättimäiset tilit.
USA ja Ranska ovat oikeastaan olleet ne suurimmat kärsijät toistaiseksi. USA:n olisi pitänyt vain rahdata jokainen orja ja sen jälkeläinen takaisin esi-isensä maille, mutta näin ei tehty.
Ranskaan vyöryi entisten siirtomaiden asukkeja pilvin pimein vaikka olisi pitänyt pistää rajat kiinni.
Kun tämä uusi maailmanpolitiikka valtasi alaa, jostain käsittämättömästä syystä kaikkeen hyvin pitkälti syyttömät maat (kuten Suomi ja Ruotsi) suostuivat lähtemään saman kelkan kyytiin. Ilmeisesti ei vain uskallettu olla eri mieltä isojen valtioiden kanssa?
Ruotsissa tilanne alkaa olla sillä mallilla että homma on karannut jo kädestä. Sen takia en voi kuin ihmetellä miksi Suomessa ei tehdä asian eteen mitään vaikka jonkun ajan kuluttua täällä käy ihan samoin. Kai se on se pe*keleen humanitaarisuus tähänkin syynä.
Ruotsissa on maailman huonoin maahanmuuttopolitiikka. Suomen ei pidä ottaa yhtään mallia tuollaisesta. Ruotsissa on suuria alueita, missä asuu vain maahanmuuttajia. Päättäjillä ei ole mitään tajua siitä, mitä siellä tapahtuu. He asuvat hyvillä, rauhallisilla allueilla.
Kyllä suomalaisten pitää herätä seuraavissa valeissa. Ihmiset tyytyvät nykyään siihen, kunhan saavat ruokaa ja olutta jääkaappiin ja telkkarin töllötettäväksi. Pitää seurata mitä maailmalla tapahtuu ja yrittää vaikuttaa siihen, että asiat alkavat mennä parempaan suuntaan. Passiivinen möllöttäminen pitää lopettaa. Nyt on liikaa ihmisiä jotka eivä ota mitään kantaa maailmanmenoon, vaikka kaikki poliittiset päätökset vaikuttavat jokaisen ihmisen elämään.
Meitsiä ketuttaa kun otetaan mallia naapurista prkle... stana...
Ruotsissa tilanne on todella karannut käsistä täysin. Siellä on uhkailtu joka neljättä poliitikkoa. Etenkin Ruotsidemokraatit ovat saaneet tappouhkauksia. Ruotsidemokraatit ovat eniten maahanmuuttoa vastustava puolue.
Itse ihmettelen samaa, että miksi Suomessa ei ole herätty ja lopetettu humanitaarinen maahanmuutto. Me emme ole mitään, emme siis yhtään mitään velkaa Afrikan maille, eikä meidän tule ottaa heitä tänne elätettäväksi. Annamme ulkomaanapua niin paljon muuten, että se pitää riittää ja jokaisen maan kansalaisten pitää yrittää itse parantaa olojaan. Suomi ei voi olla koko maailman pelastaja eivätkä voi muutkaan euroopan maat, sen tulevat näkemään hyvin pian.
Japani muuten, missä menee hyvin tällä hetkellä, ottaa vain 20 humanitaarista maahanmuuttajaa vuodessa. Miksiköhän heillä menee niin hyvin? Ehkä juuri siksi.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194709026340/artikkeli/viime vuonna osuus 45 ulkomaalaisten tekemat raiskaukset vaativat tasmatoimia.html
Tällainen tieto.
Näinhän se asia on! Naapurin työtön venäläisperhe saavat nettona yli 4000e/kk (nelihenkinen perhe). Käyvät viikoittain Viipurissa ja tuovat tax-free ostokset tullessaan (sukulaisilta)
Ei ole totta,venäläinen kaverini saa jo yksinään kuukaudessa lähes 2000€
nettona kuukaudessa joten nelihenkinen rus porukka saa varmasti enemmän
kuin 4000€
Ja tuohon kun lisäät joka viikkoiset omat businekset, niin kyllä rahaa löytyy. Rajan yli mennään tavarat piilotettuina auton kätköihin, venäläiselle tullimiehelle tarjotaan lahjus tupakka-askissa ja tavaroista saatu käteinen tuodaan Suomeen taas kätkettynä autoon. Jos ollaan Kelan asiakas, vapaa-aikaa busineksille on paljon. Jos käydään töissä, niin viikonloppuna suihkitaan rajan yli monta kertaa. Milloinkohan tulli ja verovirasto heräävät tekemään yhteistyötä?
jos käydään töissä,ei rusakka käy töissä koska sossutäti kertoo mistä
saa rahaa,pa ruski ja nada tinki ja nada noga tinki ja RUSKI, JOS EN SAA
rahaa sinä olet suomalainen rasisti ja joudut käräjille
Saan minä 2000e/kk avustusta .Bisneksiä hoitelen sivussa,kun noii suoomalaiset haluu ostaa.Kaupunki antoi vuokra asunnoon ja maksaa vuokran.Hyva on majoittaa vieraita,,saa vuokraa..Hyva maa soomi on.
Venäläiset ovatkin suurin maahanmuuttajaryhmä Suomessa. Venäläiset tulevat kuitenkin lähes samanlaisesta kulttuurista kuin Suomi, ja sen vuoksi heidän on helpointa myös sopeutua tänne.
Lisäksi Suomi tarvitsee venäjäntaitoisia henkilöitä, varsinkin täällä Itä-Suomessa.
Tuo on kommunistin skeidaa!!!
Tilastojen mukaan venäläisten työllisyysaste kaikista maahanmuuttajaryhmistä on korkea. Virolaiset työllistyvät parhaiten sekä britit ja kiinalaiset (joita kumminkin hyvin vähän).
Helvettiin kaikki ryssät ja kommarit täältä !!!
Mutta kaikista ensimmäisinä kaikki idiootit !!!
idiootti on se joka nuoleskelee ryssän ahteria.