putousohjelma putoa

Huumorinteko on vaikeaa.. Putouskäsikirjoittajille mahdotonta.. Voi itku!
48256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Tällaisissa asioissa tapana todeta "jos ei kelpaa, kirjoita itse parempi".

Mun mielestä ohjelma tosiaan toimii hienosti. Pieni ongelma on, aina samat näyttelijät. Taitavat olla osakkaina tuotantoyhtiössä. Homma siis toimii, rutiinilla ehkä, mutta oikeasti luovasti ja toimivasti. Mainiten, yks rakennusmestasria näytellyt tyyppi työllistänyt pitkään käymällä harjakaisissa näyttelemässä Harjakaista.

Aikaista sanoa, pari hahmioa jää ihan varmasti elämään tämänkin kauden jälkeen. Ansku ja tsadilainen mainostoimisto hipseri. Pasanen loi periaatteessa yhden kuolemattoman hahmon uransa aikana. Se oli Uuno Turhapuro, jota näytteli Loiri. Näillä tekijöillä vaikka kuinka paljon jo hahmoja kertynyt, joitten avulla pysyy kyllä keskarissa ja kaurapuurossa lopun ikänsä.

Ohjelmassa siis korostetusti selitetty, miten sketsejä rakennetaan teknisesti. Pitää olla hahmo, pitää olla hokema, pitää olla tietylle yleisölle tietynlaiset jutut. Niinno, reilu miljoona katsojaa kertoo jotain suosiosta, ei taida monellakaan jääkiekkomatsislla olla samaa määrää katsojia.

Jos muuten ei tiedä, mitä "hipsteri" tarkoittaa, kaks vaihtoehtoa. Katsoa telkkarisarjaa putous tai kooklata wikistä. Vanha juttu, sisäpiirinvitsi reklaamikuvioissa, mutta nyt Kuustonen teki siitä yleisemmin tunnetun ilmaisun. Pitää muistaa, tämän päivän hipsteri on eri asia kuin kuuskytluvun naisten housut.

=DW=

Äänestä
  • Turhapuroa en katso, roikun enenvaika hiresä.. Tämä mainosmam suorastaan etovankauhea, pelottava. Selvä voittaja on tämä imatranimpi.. Ei jaksa enemmpää katsoa.. Katsojien surkeaa aliarvioimista, tehty vajakeille!

    Äänestä

  • minusta olet vajakki kirjoitti:

    Turhapuroa en katso, roikun enenvaika hiresä.. Tämä mainosmam suorastaan etovankauhea, pelottava. Selvä voittaja on tämä imatranimpi.. Ei jaksa enemmpää katsoa.. Katsojien surkeaa aliarvioimista, tehty vajakeille!

    turhapuro oli aikansa parhaita
    ja menee edelleenkin
    jos ei just sillon oo muuta tekemistä
    putosus on ykkösviihdettä
    parhaat suomalaiset viihteentekijät
    onnistuvat vuosi vuoden jälkeen loistavasti.

    Äänestä

  • tlr56 kirjoitti:

    turhapuro oli aikansa parhaita
    ja menee edelleenkin
    jos ei just sillon oo muuta tekemistä
    putosus on ykkösviihdettä
    parhaat suomalaiset viihteentekijät
    onnistuvat vuosi vuoden jälkeen loistavasti.

    Jotku kasvaa henkisesti, jotku ei. 70-luvulla turhapuro oli minustakin hyvä.. Nyt roikun ennen hirressä, kun katson turhapuroa. Putous on suorastaan limpo, puolituhmin kohelluksin. Vajakke ja selvästi tekijät ja katsojat, jotka siitä tykkää..

    Äänestä

  • tulee yrjö kirjoitti:

    Jotku kasvaa henkisesti, jotku ei. 70-luvulla turhapuro oli minustakin hyvä.. Nyt roikun ennen hirressä, kun katson turhapuroa. Putous on suorastaan limpo, puolituhmin kohelluksin. Vajakke ja selvästi tekijät ja katsojat, jotka siitä tykkää..

    no sit vajakkeja on suurinpiirtein
    puolet suomen aikuisväestöstä
    kovasti sää arvostat muita ihmisä
    meidän yrjö ei enää tuu
    se kuoli pari vuotta sitten...

    Äänestä

  • tlr56 kirjoitti:

    no sit vajakkeja on suurinpiirtein
    puolet suomen aikuisväestöstä
    kovasti sää arvostat muita ihmisä
    meidän yrjö ei enää tuu
    se kuoli pari vuotta sitten...

    Siinä, että Suomella mene huonosti? Nää vajakit?
    Tajunnantaso?

    Oi August, oi August..

    Äänestä

yrittämistä.

Julkkis pitää saada olla, oli edellytyksiä tai ei.

En siedä.

Äänestä
  • "Julkkis pitää saada olla, oli edellytyksiä tai ei"

    Putouksen näyttelijät ovat ammattilaisia ja mielestäni hyviä ammattilaisia kaikki.
    Julkisuus tulee väistämättä siinä ammatissa.

    Toisin on monissa tositeeveesarjoissa, joihin hakeutuu monenmoisia julkisuushakuisia maija ja mattimeikäläisiä,
    Heillä ei ole mitään edellytyksiä julkimoiksi mutta halua olla julkisuudessa sitäkin enemmän. Media hehkuttaa tätä yrittämistä ihan surkeuteen asti

    Putouksen näyttelijät leimaantuvat helposti hahmoihinsa,
    mutta kuitenkin elokuvissa ja teatterissa kävijöille paljastuu, että Putous on vain yksi osa näiden ammattitaitoisten näyttelijöiden työtä.

    Äänestä

Kuitenkin ohjelma on suosittu, joten ei pidä teilata mikäli itseä etookin. Telkkarissa on vihtoehtoja, kaukosäätimellä on helppo vaihtaa kanavaa.
Sama palstallakin, jos joku ketju ei miellytä voi jättää väliin ja antaa kiinnostuneiden jatkaa.
Ei tuon luulisi olevan vaikeaa.

Äänestä
  • Mielipiteensä ilmasta?

    Äänestä

  • saakai sentään kirjoitti:

    Mielipiteensä ilmasta?

    Tietysti, mutta en silti alkaisi vaatimaan poistoja tai epämiellyttävän ohjelman lopettamista jos se muita miellyttää.
    Mielipiteensä voi kertoa joko tykkää tai ei, se on helppoa.

    Äänestä

Sattui mieleen.

Katttelin tässä ennen nukkumaan laittautumista ja spagettia buljongissa keitellessäni ykkösen aamutelkkaria. Noista aamutelkkarin juontajahahmohellareista sais aivan erinomaisia hahmoja myös sketseihin ja laajempaankin mediasuosioon.

Tarkoitan tota pellelaumaa, mikä valtaa ykkösen ekan aina maanantai aamuisin. Kaheli ja ylipositiivinen juontajapari lukee uutisia painetuista lehdistä ja hykertelevät naurusta. Sitten lauma kaheleita ja hullunkiilto silmissä urheilusta puhuvia tyyppejä hörökorvineen ja kummallisisne vaatteineen selittää jotain jostain käsittämättömästä itsemurhalajista. Sen jälkeen asialliset uutiset, sitten päivän sää. Ja säätiedot alkaa aina jostain viikon takaata ja niistä jaaritellaan, että päivän edessä oleva sääennuste menee aina ohi, jotain karttoja heiluu, mutta ei niitä kukaan kerkiä muilta hommiltaan katsomaan.

Sitten usein krapulaisia politiikkoja lässyttämässä pashaa ja taas sitten uutiset jne. Joka välissä pari kahelia hellaria huutaa silmät loistaen päivän tapahtumia, jotka siis on jo menneitä tapahtumia, elikkäs eilisiä.

En käsitä, miksi näistä on niin vähän tehty komediaa ja näytelmää. Joku Esko Kivikasko oli aikanaan kyllä pilailun kohteena pikkasen, muutamat muutkin. Mutta jotain ihmeellistä on, että näyttelijä ei voi imitoida näyttelijää tai tehdä toisesta näyttelijästä pilaa. Pitää nyt muistaa, kaikki mediassa esiintyvät toimittajat, meteorologit, urheiluasiantuntijat jne on aina myös näyttelijöitä, oman erikoisosaamisensa lisäksi siis.

Että tunnen tasan yhden julkkis mainostoimistohipsterin, jolle kyllä nauretaan remakasti kaikkialla. Se oli niin hipsteri, että sen ura loppui parin vuoden kestämisen jälkeen pian kymmenen vuotta sitten. Mutta legenda elää, nyt Putous-ohjelman sketsihahmona.

Pitää muistaa, korppi ei korppia noki. Telkkariesiintymisillä elävät elävät tosiaan telkkariesiintymisillä. Mutta muita julkisuuden alalla työskenteleviä voi pilkata ihan vapaasti. Pitää nyt muistaa yks kitarsisti, suomen imitoituinpia hahmoja, Antti Hulkko. Tai kuka tahansa ammattipolitiikoista. Tai joku entinen mäkihyppääjä tms.

Ja poikkeushan aina löytyy. Pertti Pasanen on kaiketi kaikista eniten imitoitu komedia-osaston hahmo, mitä ikinä imitoitu. Esim Loirin Turhapuroa ei imitoida ikinä, hahmo niin voimakas.

Aihe taas kovin laaja. Koska huumori on käsitteenä laaja. Mä otan huumorin parhaiten vastaan, sisällöstä. Erilaisilla tyyleillä voi ilmaista melkein mitä tahansa asioita ikäänkuin kiertoteitse. Hyvin harva näkee sitä vitsikkyyttä, mitä näkee kirkonkylän papin väkinäisessä saarnastuolipuheessa. Kundi valehtelee täyttä pashaa naama peruslukemilla ja kansa on sitten uskovinaan. Makaaberia näytelmää kuin olla ja voi. Mutta tilanteeseen jotenkin liittyen, kukaan ei naura ääneen tai anna ablodeja saarnamiehelle. Mikä oma lisänsä sketsiin ja kuuluu tohon tyylisuuntaan.


Kuka tahansa pystyy luomaan sketsihahmon ja keksimään hokeman jne. Ja tekeekin sitä usein, kertomalla vaikkapa weemäisestä naapuristaan juttuja edelleen matkimalla puhetyyliään ja eleitään. Mutta ammattimaisesti sketsien tekemistä kutsutaan työksi. Ja tämä tahtoo unohtua usein. Nimittäin huumori on rankka tapa tienata elantonsa, sitä ei kaupankassa tajua ollenkaan...


=DW=

Äänestä
  • täytyy siis koettaa kunnioittaa. Kun on niin rankka työkin.
    Ja muistaa vielä se ja tuo ja tämäkin.
    mutta en katso ei siis tarvitse kunnioittaa. Onneksi.
    Käskemällä ei kukaan tee mitään.

    Äänestä

ammattitaitoisia näyttelijöitä. Kokeilkaapa perässä. Keneltä onnistuu.

Äänestä

Uusin kansan suussa kiertävä lause on taatusti: "Mie romahan".

Äänestä
  • Yksinkertaisille tehty,mutta se onkin mainos kanavalla joita en tuijoittele.

    Äänestä

  • w..ttu kirjoitti:

    Yksinkertaisille tehty,mutta se onkin mainos kanavalla joita en tuijoittele.

    Hyvä että et ole yksinkertainen :) Minä olen :(

    Äänestä

Omalta kohdaltani olen ratkaissut asian niin, että jätän vain katsomatta kun ei kiinnosta. Katsokoot ne joita huvittaa ja jotka ymmärtävät jotain sen päälle ja keskustelkoot ohjelmasta kaikin mokomin.

Onneksi elämässä on muitakin vaihtoehtoja olemassa kuin Putouksen katsominen.

Äänestä

En ole seurannut, kuulemma vanhojen vitsien kierrätyskeskus...

Äänestä
  • Osa vitseistä aina vanhoja, erittäin harvoin uutuuksia.

    Se on se perusrakenne niissäkin. Mä en ole häävi vitsinkertoja, enkä muista montakaan ulkoa, luotan enenpi tilannetajuun ja siis tilannekomiikkaan.

    Sekin pettää joskus(monestikin). Kerran epähuomiossa kerroin jossain kinkereillä papin vieressä tyypille omasta mielestäni hauskankin kaskun. Ikä kuullut niiin suuren ihmismassan hiljenevän niin nopeasti...

    Mutta perusjutut on siis aina monesti kaluttuja, niistä erilaisia tulkintoja. Putouksessa siis kyse juttujen ohella nimenomaan tulkinnoista.

    Yhtä rajua tulkintaa odotan. Se on niin kova haaste, että siihen uskaltaa tarttua ainoastaan supermies. Mutta tulee se sellainenkin joskus. Sketsien sketsi. Pasanan ja Rautakauppa:

    http://www.youtube.com/watch?v=K2pY5OixFwI

    Sketsissä erittäin paljon klassikkojuttuja, ihan Buster Keatonin mimiikkaa, Chaplinin ruumiinkieltä, Tietenkin Ohukaista ja paksuaista. Mutta mixattuna, erittäin toimiva sketsi ja kässäri on todella hyvä ja ottanut nimenomaan imitaatiomallit todellisesta elämästä. Pasanen niin siis mun mielestä oli ja on edelleen nero sarallaan, ja siitä harvinainen tyyppi, että toteutti asioita itse ja henkilökohtaisesti. Monet käsikirjoittajat ja ohjaajat eivät itse astu kameroiden eteen. Taustalla ehkä se, spede aloitti uransa nimenomaan näyttelijänä.


    =DW=

    Äänestä

Putouksessa on juontaja. Vetää roolinsa hyvin!

Äänestä

Miksi moista skeidaa työnnetään ulos? Ei häpyä tekijöillä!

Äänestä
  • Se haalii katsojia, maikkarin uutiset totesi heti tämän kierroksen alettua että taas saavutettiin miljoonayleisö.

    Valitettavasti vain katsojat ovat niitä joilla ei ole ostovoimaa...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Se haalii katsojia, maikkarin uutiset totesi heti tämän kierroksen alettua että taas saavutettiin miljoonayleisö.

    Valitettavasti vain katsojat ovat niitä joilla ei ole ostovoimaa...

    Perustele väitteesi ettei putouksen katsojilla ole ostovoimaa.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Se haalii katsojia, maikkarin uutiset totesi heti tämän kierroksen alettua että taas saavutettiin miljoonayleisö.

    Valitettavasti vain katsojat ovat niitä joilla ei ole ostovoimaa...

    "yo-huuhkaja"

    Oikein sanottu.
    Ihmetyttää vain, miksi otat kantaa lasten-ohjelmiin.
    Antaisit heidän vain leikkiä.

    Olisi kyllä kivaa nähtä tilastointi-Algoritmi, jolla muutama koti-boxi muunnetaan miljoona-yleisöksi.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "yo-huuhkaja"

    Oikein sanottu.
    Ihmetyttää vain, miksi otat kantaa lasten-ohjelmiin.
    Antaisit heidän vain leikkiä.

    Olisi kyllä kivaa nähtä tilastointi-Algoritmi, jolla muutama koti-boxi muunnetaan miljoona-yleisöksi.

    H.

    Nähdä...heevetti.

    Huvittaa, kuinka täällä on lapsilla kivaa.
    Itse aiheen palstoillahan he hukkuisivat massaan.
    Täällä on varmaan mahtavaa tuntea itsensä tärken näkyväksi.
    Hi, hi

    H.

    Äänestä

  • kovasti kiinnostaa kirjoitti:

    Perustele väitteesi ettei putouksen katsojilla ole ostovoimaa.

    Markkinointiväki sitä tutkii. Ostovoimaiset katselevat uutis-, ajankohtais- tai dokumenttiohjelmia tai sitten maksukanavilta tai netistä juuri itselleen sopivaa viihdettä.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Markkinointiväki sitä tutkii. Ostovoimaiset katselevat uutis-, ajankohtais- tai dokumenttiohjelmia tai sitten maksukanavilta tai netistä juuri itselleen sopivaa viihdettä.

    Mistäs niitä tutkimuksia löytäisi?

    Jotenkin vaikea uskoa ettei miljoonan katsojan joukolla olisi ostovoimaa???

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "yo-huuhkaja"

    Oikein sanottu.
    Ihmetyttää vain, miksi otat kantaa lasten-ohjelmiin.
    Antaisit heidän vain leikkiä.

    Olisi kyllä kivaa nähtä tilastointi-Algoritmi, jolla muutama koti-boxi muunnetaan miljoona-yleisöksi.

    H.

    En ota kantaa lastenohjelmiin, vastasin vain esitettyyn kysymykseen.

    Äänestä

  • makkaraa vai mersu? kirjoitti:

    Mistäs niitä tutkimuksia löytäisi?

    Jotenkin vaikea uskoa ettei miljoonan katsojan joukolla olisi ostovoimaa???

    Taitavat olla mainoskanavien liikesalaisuuksiksi luokitttelemaa tutkimustietoa, tekevät sitä elääkseen.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Taitavat olla mainoskanavien liikesalaisuuksiksi luokitttelemaa tutkimustietoa, tekevät sitä elääkseen.

    sulle ovat kuitenkin kertoneet mitä ostovoimaiset katsovat, heh

    usko pois, kyllä niillä siellä on semmosta osaamista jotta osaavat laittaa mainokset katsojien mukaan, myös putouksen katkoille

    Äänestä

  • makkaraa vai mersu kirjoitti:

    sulle ovat kuitenkin kertoneet mitä ostovoimaiset katsovat, heh

    usko pois, kyllä niillä siellä on semmosta osaamista jotta osaavat laittaa mainokset katsojien mukaan, myös putouksen katkoille

    Samalle yleisölle suunnattu kuin tämä portaalikin...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Samalle yleisölle suunnattu kuin tämä portaalikin...

    Suomi24 mainokset kuka niistä on kiinnostunut

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Samalle yleisölle suunnattu kuin tämä portaalikin...

    En voi olla ihmettelemättä halveksuntaasi tälle portaalille kirjoittavia kanssakirjoittajiasi kohtaan. Ainakin kymmenen vuotta olet näillä palstoilla roikkunut lähes päivittäin kertomassa kuinka paljon parempi muita kirjoittajia olet.
    Oletkohan vähän väärällä portaalilla, jos tämä on mielstäsi yksinkertaisille ostovoimattomille suunnattu, vai kuulutko kuitenkin meidän muiden persaukisten tollojen joukkoon?

    Äänestä

  • yks tollo vaa kysyy kirjoitti:

    En voi olla ihmettelemättä halveksuntaasi tälle portaalille kirjoittavia kanssakirjoittajiasi kohtaan. Ainakin kymmenen vuotta olet näillä palstoilla roikkunut lähes päivittäin kertomassa kuinka paljon parempi muita kirjoittajia olet.
    Oletkohan vähän väärällä portaalilla, jos tämä on mielstäsi yksinkertaisille ostovoimattomille suunnattu, vai kuulutko kuitenkin meidän muiden persaukisten tollojen joukkoon?

    En ole koskaan missään rikkauksillani kehunut...

    Fiksuudelle tai sen puutteelle taas ei ihminen näemmä voi mitään...

    Äänestä

Erään asian olen pannut merkille monenkin ohjelma-arvostelijan kohdalla.
Hejotka eniten haukkuvat, eivät joko ymmärrä näkemäänsä/kuulemaansa, tai eivät edes ole nähneet koko ohjelmaa.

Äänestä
  • Onko silläkään väliä. Kullakin kun saa olla ihan ihkaoma mielipide, eikä ole edes katsomispakkoa.
    Minusta jokaisen mielipide on yhtä arvokas.
    Onko jokin hupiohjelma taistelun arvoinen? Ei ko. ohjelman "ymmärtäminen" vaadi mitään korkeampaa ydinfysiikkaa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Onko silläkään väliä. Kullakin kun saa olla ihan ihkaoma mielipide, eikä ole edes katsomispakkoa.
    Minusta jokaisen mielipide on yhtä arvokas.
    Onko jokin hupiohjelma taistelun arvoinen? Ei ko. ohjelman "ymmärtäminen" vaadi mitään korkeampaa ydinfysiikkaa.

    no, mulle ei ainakaan tulis mieleen haukkua jotain ohjelmaa jota en ole edes nähnyt, monen ihmisen tyhmyys näkyy siitä kun hän ymmärtää jutut ihan väärin ja siksi haukkuu, mulla semmonen serkku joka on ihan pihalla kaikista viihdeohjelmista

    vain ne nauraa jotka ymmärtävät vitsin

    Äänestä

  • hahhahahhaaaaaaaa kirjoitti:

    no, mulle ei ainakaan tulis mieleen haukkua jotain ohjelmaa jota en ole edes nähnyt, monen ihmisen tyhmyys näkyy siitä kun hän ymmärtää jutut ihan väärin ja siksi haukkuu, mulla semmonen serkku joka on ihan pihalla kaikista viihdeohjelmista

    vain ne nauraa jotka ymmärtävät vitsin

    Mulla ei tulisi mieleenkään haukkua ohjelmaa, vaikka olen sitä katsonutkin.
    Kukaan ei minua siihen pakottanut.

    Lie se ja sama, mitä täälläkin lätistään, kun vain lätistään.
    Mainosten takia ohjelmia tehdään.
    Toiset ymmärtää vähemmän, toiset enemmän, jotkut ei ollenkaan.

    Äänestä

  • höhöhöhöhöhhöööö kirjoitti:

    Mulla ei tulisi mieleenkään haukkua ohjelmaa, vaikka olen sitä katsonutkin.
    Kukaan ei minua siihen pakottanut.

    Lie se ja sama, mitä täälläkin lätistään, kun vain lätistään.
    Mainosten takia ohjelmia tehdään.
    Toiset ymmärtää vähemmän, toiset enemmän, jotkut ei ollenkaan.

    Mtv 3 on maksullisia urheilukanavia joita katsoisin jonkin verran, mutta en suostu maksamaan muutaman tunnin takia.
    Muut heidän ohjelmat on mulle täyttä roskaa, onneksi on ylen kanavat.

    Äänestä

  • yle on ylevä kirjoitti:

    Mtv 3 on maksullisia urheilukanavia joita katsoisin jonkin verran, mutta en suostu maksamaan muutaman tunnin takia.
    Muut heidän ohjelmat on mulle täyttä roskaa, onneksi on ylen kanavat.

    Kyllä hyviä ohjelmia saattaa ainakin vahingossa löytää muiltakin kanavilta.
    Haarautuvan rakkauden talo oli Kolmosella. Ainakin minulle uusi tuttavuus, ja ihan katsottava leffa.

    Äänestä

ne voi jopa tykätä!

Lapsellista yrittämistä olla julkkis, oli edellytyksiä tai ei.

En siedä.

Äänestä
  • Määrittele vajakki.

    Äänestä

  • mikä se on kirjoitti:

    Määrittele vajakki.

    No kai jotenkin tunnet itsesi. Se siinä.. Noin yleensä, silmäänkustava, ei itse edes sitä tajua, hurmioituu jopa putousohjelmasta,, mikä todella yksinkertaisille vajakeille suunnattu!

    Äänestä

  • mikä se on kirjoitti:

    Määrittele vajakki.

    @ mikä se on

    No oisko se tämän palstan pääpoistattelija. Ei ymmärrä mistään mitään joten hänen mielestään pitää poistattaa.
    Hykertelee pikkuvallastaan ja hihittelee kun taas yksi viesti poistui hänen pyynnöstään.

    Äänestä

Myös kaikki Uuno Turhapurot samaa roskaa,
lentokoneessa kerran sitä meni siellä monitoreissa,
en katsonut,
eikä kukaan muukaan katsonut, täyttä roskaa.

Kun ei mitään keksi ja esiintyä pitää,
niin se on sitten tuota.

Äänestä

Joku myydä, putousta, ulkomaille? Nauraisivat kippurassa. Ei ohjelman vitsejä, vaan sen tarjoojaa..
Joku kehtaisi kaupata moista tympeää roskaa..

Äänestä

ole kivaa. Putous-ohjelmassa valitettavasti tuo ajatus vaivaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


veks! kirjoitti:

Huumorinteko on vaikeaa.. Putouskäsikirjoittajille mahdotonta.. Voi itku!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu