Kos kokemuksia

Kyselen täällä tuoreimpia kokemuksia kos:n kaupungista. Itsellä reissuun lähtö toukokuun lopulla (2014) niin olisi mukava kuulla esim. vuoden2012- 2013 kos:lla käyneiden matkakokemuksia, ja etenkin keväällä käyneiden.

-paras ranta?
-Paras ruokapaikka?
Ja ihan kaikkea mitä mieleen tulee, positiiviset ja negatiiviset kokemukset kiinnostaa!

Hotellina St Constantine, tästäkin voi kertoa kokemuksia esim. millainen aamiainen, melua öisin..
1818346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

upp!

Äänestä

Oltiin viime toukokuussa pariviikkoa. Hotellina Paritsa.

Lämmintä riitti, mutta jonain päivänä myös todella tuulista (rannalla). Vesi oli vielä todella vilpoista, mutta jo 2 viikon aikana huomasi lämpenemisen.

Ruokapaikoista ei kyllä mistään pahalla mielellä poistuttu. Siinä satamassa liikenneympyrän vieressä (johon kanari -katu päättyy) oli todella hyvä italialaispaikka jonka nimeä en nyt muista.

Pääranta, jossa kaikki rantabaarit sijaitsevat (esim. papas, tarzan & jacksons) oli ihan ok. Aika isoa kiveä, joten herkkänahkaisille uimakengät. Tuollahan ei rantatuolit kustanna mitään, mutta kun kävelette rantaa tullaan teitä "sisäänheittämään" aika hanakastikkin paikkoihin. Ideanahan se, että ostaisitte sitten juomat/ruuat kyseisestä paikasta. Omien juomien nauttimisesta tullaan kyllä aika nopeasti kitisemään ;)

Hintataso perus kreikkaa, eli rahaa palaa. Ruuat 8€ ylöspäin, olut 3-4€, litra talon viiniä 8-14€.. Eli halvempaa kuin suomessa, mutta kyllä meillä meni kahdelta 2viikossa 1700€.

Skootterin vuokraus oli edullisempaa kuin esim. kreetalla. Taisi saada viikon n. 200-250 (siis sellaisen 125-150cc)

Aika pieni saari ja nopeasti kierretty, mutta ihan hyvä fjiilis paikasta jäi.

Äänestä
  • mitä. paljonko maksoi skootterin vuokra. aasiassa vastaava on 7e/vrk ja bensa maksaa 68s/litra.

    Äänestä

  • Moi. Nyt muutaman vuoden jälkeen olen nyt kossilla mutta haluisin tietää että myydäänkö täällä feikkiä/piraattia tavaraa?

    Äänestä

En voi kertoa kokemuksia Kosista, mutta odotan mielenkiinnolla viestin aloittajan kokemuksia ja vinkkejä paikasta. Lähden tyttäreni kanssa elokuun alussa Kosille ja hotelli on myös St Constantine. Kaikki tieto on tervetullutta, mutta erityisesti mahdollisista laivamatkoista niin turkkiin kuin Rodokselle. Eli hintatasoa lähinnä ei-matkatoimiston järjestämistä matkoista. Myös vinkit ravintoloista ym. ovat todella mieluisia. Hyvää matkaa kaikille ja kuulemisiin....

Äänestä
  • Viime syyskuussa kävimme Rodoksella Blue Star Ferriesin kanssa.Matka maksoi muistaakseni 24 egeä per suunta.Laiva oli siisti,kuin 90 luvun ruotsinlaiva,muutama ravintola ja mukava kansiterassi.Ne kulkevat 2-3 kertaa viikossa,lähtevät aamulla ja tulevat illalla takaisin.Matka aika vähän yli 2 tuntia.Kannattaa käydä,lippuja myydään satamakadulla ja myöskin ennen lähtöä laivasatamassa.Tuosta St Constantine hotellista voin kertoa sen verta,että varautukaa biletys ääniin ,nimittäin nuorisoa riittää kyseisessä hotellissa riittävästi.Muutoin Kos (tullut käytyä toistakymmentä kertaa)on mielestäni mukavimpia saaria Kreikassa,makuja on tietysti monia.Ensi kesänä uudelleen.

    Äänestä

  • IloveKos kirjoitti:

    Viime syyskuussa kävimme Rodoksella Blue Star Ferriesin kanssa.Matka maksoi muistaakseni 24 egeä per suunta.Laiva oli siisti,kuin 90 luvun ruotsinlaiva,muutama ravintola ja mukava kansiterassi.Ne kulkevat 2-3 kertaa viikossa,lähtevät aamulla ja tulevat illalla takaisin.Matka aika vähän yli 2 tuntia.Kannattaa käydä,lippuja myydään satamakadulla ja myöskin ennen lähtöä laivasatamassa.Tuosta St Constantine hotellista voin kertoa sen verta,että varautukaa biletys ääniin ,nimittäin nuorisoa riittää kyseisessä hotellissa riittävästi.Muutoin Kos (tullut käytyä toistakymmentä kertaa)on mielestäni mukavimpia saaria Kreikassa,makuja on tietysti monia.Ensi kesänä uudelleen.

    Vielä piti kertoa tuosta hintatasosta ,että jos haluaa syödä edullisemmin ,ei kannata mennä sataman läheisyyteen vaan hiukan sivummalle.Kä vimme eri paikossa sivukaduilla,ruoka oli hyvää (jopa parempaa kuin keskustan ravintoloissa>)palvelu ja ennen kaikkea hinta oli huomattavasti halvempaa.Kahden hengen ateria hyvää paikallisruokaa viineineen(1 litra) ja alkupaloineen n.20-30 egeä olut Mythos 0,5 pullo 2-3 egeä.Toki satama aluella ehkä hienommat maisemat.

    Äänestä

  • IloveKos kirjoitti:

    Vielä piti kertoa tuosta hintatasosta ,että jos haluaa syödä edullisemmin ,ei kannata mennä sataman läheisyyteen vaan hiukan sivummalle.Kä vimme eri paikossa sivukaduilla,ruoka oli hyvää (jopa parempaa kuin keskustan ravintoloissa>)palvelu ja ennen kaikkea hinta oli huomattavasti halvempaa.Kahden hengen ateria hyvää paikallisruokaa viineineen(1 litra) ja alkupaloineen n.20-30 egeä olut Mythos 0,5 pullo 2-3 egeä.Toki satama aluella ehkä hienommat maisemat.

    Oikeenko egeä vitun idiootti tajuatko miten typerältä tuo kuulostaa

    Äänestä

Noissa skootterivuokrissa tosiaan kreikassa on jo jonkinlainen vakuutus suht pienellä omavastuulla, joten tuon takia thaikuissa paljon edukkaampi.

Just tultiin thaikuista ja meillä oli 10vrk sellanen vähän isokokosempi 125cc skootteri 3500bht (n. 77€). Noissa vain joudut aina maksumieheksi jos jotain sattuu.

Äänestä

Oltiin pari kesää sit just toukokuussa Kosilla ja oli kyllä ihan mahtava reissu. Ihanaa aikaa olla siellä kun ei oo vielä tukalan kuuma ja kaikki kukkii. Kannattaa käydä ainakin kuumilla lähteillä ja paradise beachilla, se on kyllä paras ranta siellä, bussilla sinne ajaa kätevästi parilla eurolla. Busseja kannattaa muutenkin käyttää, niitä menee jatkuvasti ja hinnat on halpoja. Pyörä kannattaa kanssa vuokrata kun siellä on tosi helppo liikkua pyörällä ja on paljon hyviä pyöräteitä. Meillä hotellina oli Sun Palace ja oli aivan mahtava hotelli, siisti ja ruoka oli hyvää, ystävällistä henkilökuntaa ja iso uima-allas. Tuossa linkki, hyviä vinkkejä ite löysin sieltä.

Niin ja parhaat pita gyrokset sai ehdottomasti rantakadulta Dionysos ravintolasta, muistaakseni tuon niminen. Gyros ja olut maksoi yht. 5e ja niitä tuli syötyä melkein joka päivä.
Meriretkellä kannattaa myös käydä ja turkkiinkin pääsee käymään helposti, kannattaa kysellä suoraan satamassa olevista veneistä lähtöjä.

http://www.kreikka.net/keskustelu/viewforum.php?f=3&sid=f225b6cd986af26859a0d939606e8ef6

Äänestä

Elokuussa 2012 Kos.illa. Kiva rauhallinen paikka. Pyöräillä tosiaan kannattaa. Hyvät pyörätiet. Käytiin myös päiväreissu Turkissa. Satamassa kyllä sellainen meininki niiden laivojen lähdön kanssa, että kantsii kyllä käydä etukäteen hiukan katselemassa meininkiä, että pääsee jyvälle asiasta ja osuu oikeaan laivaan. Hyvää matkaa

Äänestä

Kiitos kaikille vinkeistä!

Ei olis enää kuin muutama päivä ja Kosin lämpö kutsuu!
Säätietoja sen verran katellut, että aika lämmin viikko tulossa, 27 astetta joka päivä :) Kirjottelen tänne sitten omia fiiliksiä kun palailen, niin saa muutkin Kosille menijät tuoreita vinkkejä ja kokemuksia. Itestä ainakin tosi ihana lukea kommentteja ja kertomuksia muiden lomista.

Äänestä
  • Perjantaina Kosille. Ihanaa!

    Äänestä

  • koskoskos kirjoitti:

    Perjantaina Kosille. Ihanaa!

    Myydäänkö kossilla geikkiä/piraattia tavaraa?

    Äänestä

Mekin lähetään perjantaina :)

Äänestä
  • Tulkaahan sitten kertomaan tuoreita kokemuksia!

    Äänestä

Mä olin just Kosilla, ai että oli ihanaa. Ilmat suosi.
Viitsiikö joku kertoo terkkuja White Corner -baarin tummalle nuorelle miestarjoilijalle? :)

Äänestä

Kosin matka oli aivan huippu! Hotelli oli keskustassa ja tosiaan huone sattu kadun puolelle joten melua oli. Kuulemma pihan puolella oli rauhallista nukkua :) hotellissa (st constantine) oli huippu buffet aamiainen ja palvelu respassa pelasi. Hotellista pääsi nopeasti shoppailemaan ja rannalle. Lapsiperheille en hotellia suosittele katumelujen vuoksi. Hotellin vastapäätä oli kosin paras taverna, gyriakos oli paikan nimi. Mielettömän isot ja edulliset salaatit sai siitä!! Nam, siinä tulikin suurimmalti osin käytyä kun oli niin hyvää se ruoka. Muutamissa paikoissa käytiin ja todettiin että ruoka, hinta ja palvelu ei kohdannut niissä niin hyvin kuin siinä paikassa.

Uimarannat oli kosin kaupungissa aika rauhattomia kun ne oli tavernojen yhteydessä kaikki, joten myös suunnattiin yhtenä päivänä taksilla tigagi rannalle. Se oli ihanan rauhallinen paikka ja ranta oli suht siisti. Vikana päivänä suunnattiin paikallisbussilla paradise beachille ja se oli oikeesti aivan ihana. Saatiin ihan keskenään olla rannalla :) Ja näkymät huikeet, paras paikka koko reissulla.

Zian kylässä käytiin pilvisempänä päivänä ja sinnekkin päästiin näppärästi paikallisbussilla. Oli kaunis paikka ja siellä oli ihana limonaadi taverna mistä sai aivan sairaan hyvää itsetehtyä limonaadia ja ruokakin oli tosi hyvää:) Ja maismat oli kauniit, mitä nyt voikin olettaa vuoristokylältä:) Meille riitti 4tuntia ziassa, sen verran pieni paikka se oli.

Paikallis bussit löyty hyvin ja kyselemällä päästiin aina oikeeseen bussiin ja tieto saatiin kuljettajalta milloin tulee takas, ettei jäädä kyydistä.

Yks päivä tuhlattiin 3 saaren kierroksella merellä. Se oli myös kohokohtia. Kannattaa edellisenä iltana mennä satamaan ja ostaa jostain laivasta lippu. Kaikki oli samanhintasia ja ruoka varmasti samanlaista (ruoka ei ollu kummosta). Meidän laivareissu olisi ollut täydellinen vaan tuo itä naapuri oli varannu samalle päivälle matkan joka oli siis matkan järjestäjän joten myö oltiin ainoat suomalaiset, pari englantilaista oli ja loput venäläisiä. Kaikki kierrokset esiteltiin englanniksi ja venäjäksi ja jotenkin se itänaapurin selostus veny aina tuplasti pidemmäksi mitä se englanninkielinen selostus..

Mutta ihana loma oli ja suosittelen kaikille!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kos2014 kirjoitti:

Kyselen täällä tuoreimpia kokemuksia kos:n kaupungista. Itsellä reissuun lähtö toukokuun lopulla (2014) niin olisi mukava kuulla esim. vuoden2012- 2013 kos:lla käyneiden matkakokemuksia, ja etenkin keväällä käyneiden.

-paras ranta?
-Paras ruokapaikka?
Ja ihan kaikkea mitä mieleen tulee, positiiviset ja negatiiviset kokemukset kiinnostaa!

Hotellina St Constantine, tästäkin voi kertoa kokemuksia esim. millainen aamiainen, melua öisin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu