Metsästysradiot

Moni ei varmaan tiedä että metsästysradiot eivät kuulu lupavapaiden radioiden/puhelimien kastiin kuten esim. pmr/la-puhelimet.

Viestintävirasto tehnyt viime syksynä Suomessa tarkastus-iskuja metsästyseeuroihin ja uset metsästäjät saaneet sanktioita luvattomista jahtipuhelimista. Joten jos ei ole lupaa niin kannattaa sellainen hankkia niin välttyy pahimmassa tapauksessa pikavoitolta. Samoin kuten syynissä olleet viime kesänä vesiliikenteen luvanvaraiset viestintävälineet.
6408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ryhmälupa edullisempi per nuppi.

Äänestä

Aivan, nykyään saa noita mets.radioita ostaa ihan vapaasti vaikka ei lupaa hankkisikaan samoin kuten muitakin luvanvaraisia laitteita, oikein jos pilkuntarkasti radiolakia tulkitaan niin jopa myyyntikin sellaiselle henkilölle jolla ei ole asianmukaisia lupia on radiolain vastaista ja näin ollen rikos eli ensin täytyisi olla lupa ja sitten vasta ostamaan radiolähetin.

Äänestä

Jep jep. Mutta kun se käytäntö on kuitenkin siinä että käyttäjältä kysytään sitä lupaa niin hankitaan se. Minusta ainakin on paljon mukavampi olla metällä kun KAIKKI luvat ovat kunnossa. Sama tunne tulee liikenteessäkin kun kaikki on lain vaatimassa kunnossa.
Pieni vaiva mutta hyvä mieli.

Äänestä

Siis missä vaiheessa käyttäjältä sitä lupaa kysytään??

Ei ainakaan ostovaiheessa monestakaan liikkeestä kysellä mitään lupia, huutonetissäkin sekä tori.fi sivustoilla myydään luvanvaraisia radiolähettimiä ja nimenomaan metsästyskäyttöön tarkoitettuja ihan vaan radiopuhelimen nimikkeellä ja monelle tulee silloin mieleen lupavapaa radiopuhelin mitä nämä la-puhelimet onkin sun muut pmr-puhelimet.

Äänestä
  • Eihän sitä lupaa kysy kun viranomainen tarkistus iskuissaan. Vähän kun poliisi pysäyttäessään kysyy ajokorttia.
    Suurinosa metsästys lehdissä olevista puhelimistahan on juuri näitä luvat vaativia puhelimia. Helpoiten ne erottaa lupa vapaista kalliimpi hinta. Jos puhelin parit irtoaa muutamalla kympillä on silloin kyseessä perus kähistimet joiden kuuluvuus loppuu yleensä silloin kun näkö yhteys kaveriin.

    Äänestä

Aaaivan, mutta moni ei tiedä näistä puhelimista yhtikäs mitään ja voin ostaa vaikkapa vahingossa metsästystarkoitukseen tarkoitetun puhelimen/puhelimet ja käyttää niitä vaikka la-radioitten tapaan, mutta eipähän tuo suuri rikos ole mutta kuitenkin, hyvin vähän valistusta anatavat jotkut nettikaupat, tokkopa nuo itsekään myyjät aina tietävät että kyse luvanvaraisista puhelimista, kysyinkin kerran eräältä tutulta metsästäjältä että onko luvat hankittu niin oli silmät pyöreinä että mitkä luvat, ei edes tiennyt että aikanaan oli la-puhelimetkin luvanvaraisia ja niitäkin oli käyttäneet metsällä ilman asianmukaisia lupia joten kyllä tietämätttömyyttä paljon on.

En ole mikään lupapolliisi mutta ajattelin näin keskustelun avulla valistaa jos vaikka joku hoksaisi että luvat täytyy olla ja näin välttäisi mahdolliset sakot jos sattuisi vaikka viestintäviraston ratsia kohdalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt on lupa. kirjoitti:

Moni ei varmaan tiedä että metsästysradiot eivät kuulu lupavapaiden radioiden/puhelimien kastiin kuten esim. pmr/la-puhelimet.

Viestintävirasto tehnyt viime syksynä Suomessa tarkastus-iskuja metsästyseeuroihin ja uset metsästäjät saaneet sanktioita luvattomista jahtipuhelimista. Joten jos ei ole lupaa niin kannattaa sellainen hankkia niin välttyy pahimmassa tapauksessa pikavoitolta. Samoin kuten syynissä olleet viime kesänä vesiliikenteen luvanvaraiset viestintävälineet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu