Älä pelkää vanheta

Luin kirjaa Valoisa Vanhuus. Tästä kirjoitan viisaita ajatuksia.

Älä pelkää vanheta. Vanhuus on rikasta ja onnellista aikaa. Vieläkin on elämällä paljon tarjottavana ja mielessä asuu sisäinen rauha ja iloinen odotus.

Valitettavasti moni ajattelee ahdistuneena viimeisiä elinvuosiaan. Pelätään yksinäisyyttä, tyhjyyttä ja heikentynyttä ruumiin ja sielun kuntoa.

Raamattu sanoo: Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.

Se sopii ihan meille kaikille. Ihan totta
20183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hyvän ajatuksen toit aloituksellasi, noin koen vanhuuteni minäkin, enkä ymmärrä miksi ahdistua huomisen pelosta, josta en mitään vielä tiedä.

Joka päivällä on ihan omat ilonsa ja surunsakin, mutta elämästä kiitollisuuden annan täyttää mieleni.

Äänestä

Liian ideologinen alotus seitenkympis-sivustolle, meistä moni on jo vakavasti sairas, vaika juoksee vielä omillajaloillaan ihmisten joukossa,
mutta askel lyhenee vääjäämättä,
sydän pistää hantiin joka askeleella,
kuinka sairas ihminen voi iloiten vanhentua, kysyn vaan ,
minulla olisi vara iloita ja matkustaa, mutta sydän pistää hanttiin, pysäyttää vähänväliä matkanvarrella,
tiedostan että jonain päivänä vain kaadun ja olen poissa joukostanne,
niin lähti omat vanhempani , niin näköjään lähden minäki,
eilen A-studiosta tuli järkyttävää tietoa jälleen suomen laitoshoidon tasosta,
sinne ei suurinsurminkaan tahtoisi joutua,
mieluummin lähden tutulla lenkilläni äkkiarvaamatta suoriltajaloilta poisi yhteiskunnan vastuksilta,
empä vielä ole tarvinnu yhteiskunalta minkäänlaista hoivaa,
paitsi reseptin uusintoja terveyskeskuksessa, kohta ne muuttuu tietokoneelle uusittaviksi en tarvi senkään vertaa koko terveyskeskusta,
kuka ei pelkää vanhentumista, kysynvaan, kyllä meistä jokainen jotenkin sitä pelkää, siitä olen varma,
tietenki ne " oikeesti terveet " niinkauan kun vanheneva ihminen tuntee itsensä terveeksi, jaksaa juosta muitten joukossa vielä ilman että sydän pistää hantiin, he - hän varmaankaan ei vielä pelkää vanhenemistaan, mutta onko heitä paljon vielä meidän ikäluokassa, olisipa mukava tietää,
nooh, tänään lähden jälleen tutulle liikunta reisullenin sydämmen haitasta huolimatta, pusristakoon pysäyttäköön, kunne pysähtyy kokonaan,
jaksamista kaikille kaikesta huolimatta,
hitaasti hyvä tulee ja hitaastikki matka jatkuu niin kauan kuin jatkuu,

Äänestä
  • Kyllä minä pelkään ainakin nyt kuolemaa, sillä keuhkot tuntuvat repeävän murusiksi. Jatkuvasti yskittää ja limaa ei tule pois, joten pallea läskit on niiiiiin kipeät. Hengittäminenkin kirvelee.

    Tukkoinen nenä tekee hengittämisen vaikeaksi ja päänsärky sitä pahentaa. Silmät vuotaa rähmää, joten lukeminen on vaikeaa. Tiedän myös, että huomiseksi tämä ei parane, .....tuskin enää koskaan?

    Viime viikolla oli kaikki hyvin ja nyt kaikki, ...sanonko? Ei tässä nyt "jeesustelut" auta, uskokoon, ken tahtoo.

    Äänestä

  • pelkään kuolevani kirjoitti:

    Kyllä minä pelkään ainakin nyt kuolemaa, sillä keuhkot tuntuvat repeävän murusiksi. Jatkuvasti yskittää ja limaa ei tule pois, joten pallea läskit on niiiiiin kipeät. Hengittäminenkin kirvelee.

    Tukkoinen nenä tekee hengittämisen vaikeaksi ja päänsärky sitä pahentaa. Silmät vuotaa rähmää, joten lukeminen on vaikeaa. Tiedän myös, että huomiseksi tämä ei parane, .....tuskin enää koskaan?

    Viime viikolla oli kaikki hyvin ja nyt kaikki, ...sanonko? Ei tässä nyt "jeesustelut" auta, uskokoon, ken tahtoo.

    pelkään kuolevani =

    ole niin kiltti

    ja koita raahautua lääkäriin,


    sinä tarvitset nyt saattajan lääkäriin joka v a a t i i sinulle hoitoa, antibiottikuuri ainaki, mieluummin nyt happinaamari ja sairaalaan vähäksiaikaa, kunnon lääkitys päälle,
    muuten kuolet nyt,

    Äänestä

  • Oletko koskaan ikinä kuullut, että on paljon ja isosti sairaita ihmisiä niin nuoremmissa kuin iäkkäissäkin, jotka kantavat sairautensa 'pystyssä päin'. Ts. oppivat elämään sairautensa kanssa ja kaiken sen kanssa, mitä se aiheuttaa. Eivätkä valita kaiken aikaa eivätkä varsinkaan pelkää, koska pelko kaventaa henkistä kanttia nähdä ja kokea.

    Kuolema tulee jokaiselle ajallaan, peläten tai pelkoa vailla. Kannattaisi miettiä, kumpi tapa on paree ja vie luultavasti pidemmälle. Ja juuri "sydämen haitan" takia sinun pitää lähetä liikkeelle, sydänpumppu tykkää rasituksesta ja hidas, rauhallinen liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan.

    Äänestä

Aloittajana osasin odottaa tällaisia vastauksia. Alakuloista, mutta oli siellä joku valonpilkku.
Miksi pitää juosta terveiden mukana? Miksi et nauti niistä pienistä hepotuksen hetkistä?
Aamulla herätessä käsi oli aivan kylmä, sydämestä johtuva, mutta kuitenkin heräsin ja toivoin voimia tällepäivälle.
Miksi pelätä kuolemaa, se tulee aikanaan, ei kuolemaa tarvitse yhtenään ajatella, kunhan tietää että se tulee.
Lukekaa kirjoituksenne ja etsikää onko niissä yhtään valon häivähdystäkään.
Kerro minulle mitä tuli mieleen, jospa jollain olisi ratkaisu.

Äänestä
  • Ihmiset eivät osaa nauttia, sen on kieltänyt uskonto kautta aikain ja se on ollut pahasta joka paikassa muuallakin. On pitänyt olla virallinen, naama peruslukemilla, tasainen, arvokas ... Ihmistä pidetään vieläkin outona, jos hän hymyilee tai jopa tekee työnsä naurussa suin, hyvällä tuulella. Kun hiki otsalla se leipä tulee tienata, vai miten se menikään.

    Vieläkin oudomman nimen saa, jos uskaltaa puhua, hymytä tai jopa naureskella jotain asiaa kaupan lihatiskin jonossa, bussissa tai hississä tai missä milloinkin. Sehän nyt ei sovi lainkaan ja on aivan hirrrviäää, jutella nyt tuntemattomille ja hauskuutta ainakin itseään.

    Pitkä kylmä ja pimeä kausiko meistä tekee ärripurreja vai mikä? Kasvatus? Uskonto? Yhteiskunta? Kaikki ne ainakin ovat pitäneet hyvän huolen siitä, että elämästä kaikkineen nauttiminen on vain suuri synti. Siksi kai kuoleminenkin on niin kurjaa, täytyy mennä pois, vaikka ei ole vielä yhtään ehtinyt iloita.

    Äänestä

  • Kuolemaa ei ole kirjoitti:

    Ihmiset eivät osaa nauttia, sen on kieltänyt uskonto kautta aikain ja se on ollut pahasta joka paikassa muuallakin. On pitänyt olla virallinen, naama peruslukemilla, tasainen, arvokas ... Ihmistä pidetään vieläkin outona, jos hän hymyilee tai jopa tekee työnsä naurussa suin, hyvällä tuulella. Kun hiki otsalla se leipä tulee tienata, vai miten se menikään.

    Vieläkin oudomman nimen saa, jos uskaltaa puhua, hymytä tai jopa naureskella jotain asiaa kaupan lihatiskin jonossa, bussissa tai hississä tai missä milloinkin. Sehän nyt ei sovi lainkaan ja on aivan hirrrviäää, jutella nyt tuntemattomille ja hauskuutta ainakin itseään.

    Pitkä kylmä ja pimeä kausiko meistä tekee ärripurreja vai mikä? Kasvatus? Uskonto? Yhteiskunta? Kaikki ne ainakin ovat pitäneet hyvän huolen siitä, että elämästä kaikkineen nauttiminen on vain suuri synti. Siksi kai kuoleminenkin on niin kurjaa, täytyy mennä pois, vaikka ei ole vielä yhtään ehtinyt iloita.

    Voi raukkaa, niikö sinulle kävi. Kun sanot että ihmiset ei osaa nauttia, kyllä me muut osataan ! Puhuit vain omasta puolestasi.

    Äänestä

Flunssa tuli mieleeni tuosta "pelkään kuolevani" sekä ihmetys ettei ole mennyt lääkäriin! Kyllä soittaa jaksaa päivystykseen, jos jalsaa kirjoittaa palstalle, eipä muuta,,,,,omasta asenteesta on monesti kiinni vanhuus!

Äänestä
  • Flunssahan tämä, joka paranee 2 vko;ssa lääkkeillä, tai ilman. Kuten kirjoitin, että viime viikolla oli kaikki hyvin, mutta sunnuntai aamuna ei sitten ollutkaan.

    Odottelen ainakin sen pari viikkoa, mikäli ei nouse kuume? En todellakaan aikonut kuolla tähän, kunhan kitisen, kun on niin onea olo.

    "Lääkemääräyksiä" en myöskään tarvitse, antibioteista puhumattakaan, ..ainakaan vielä. Kuumaa hunaja/mustaviinimarja juotavaa paljon, johon sekoitan myös raakaa inkivääriä. Valkosipulia ja Ibusalia.

    Ei minua vanhuus ja kuolema pelota, vaikka onhan ne joskus mielessä ,kuin sillä entisellä ukollakin.....

    Äänestä

Paistaahan aurinko risukasaankin.
Siitä tulee se valoisa vanhuus. Kiva että sait vähän (kitistä) ja se oikeasti helpottaa.
Toivotan hyvää iltaa ja rauhallista yöunta..

Äänestä
  • poissa ollut, vai olitko eri kirjoittaja?

    Hyvä, että rukoilit puolestani? Olen kipuillut kovasti ja sitten en muistanut, missä oli minun loput Ibusalit! Sain naapuriltani jotain pillereitä, irrallisia, mutta ne oli ilmeisesti kalkkitabletteja, joten vaiva vain paheni. Kamalaa, kun yskittää ja koko kroppa on kuin tiejyrän alle jäänyt!

    Sitten muistin, että kassi, jota aina "raahaan" mukanani, niin siellähän ne on, ja olo helpottui. Sitten muistin myös lapseni antamat Arcoxiat, joita hän ei voinut käyttää, joten yöksi on helpotusta.

    On tämä nyt aika pirullista, sillä olin lauantaina naapurissa ja sieltä ilmeisesti sain tartunnan tai sitten omilta lapsenlapsilta, sillä siellä viedään poikaa lääkärille mykoplasman epäilyn vuoksi?

    Yleensä olen erittäin vastustuskykyinen flunsalle, sillä uskon, että heti valkosipuli ja pari ibusalia auttaa, kuten tähänkin asti, sillä olenhan usein ollut hoitamassa noita pikkuisia heidän sairastaessa.

    Kurkkasin tuolla "otsikossa" olevaan kirjoitukseen, "kuinka nuhakuume nujerretaan"? Samat veisut, että ota rommitoti! Olihan siellä nämä viinasukat, mutta kun ei ole rommia, eikä sukkiin laitettavaa viinaakaan, niin tässähän sitten podet!

    Olen vain tottunut luottamaan, kuten lapsuus kodissani, että aika parantaa vaivat. Ei sieltä "jumalanselän" takaa ollut mahdollista lähteä terkkariin jokaisen rykäyksen takia ja tähän se taitaa nykyisinkin mennä, jos on uskomista uusiin käytäntöihin.

    Turhaa mennä valittelemaan polviaan tai olkapäitään, koska ne paranee itsekseen ja minulle kävi myös näin.

    Oli vihdoin todettu kaatumiseni jälkeen olkapäässä niin vakava vaurio, että ehdoton leikkaus oli tarpeellinen? Jorviin oli jo aika, mutta muutinkin silloin paikkakuntaa ja epäilin ko.sairaalan kyvykkyyttä, joten en mennyt. Olinhan jo pari vuotta odotellut Espoossa silloisia "tutkimuksia", käsi sivulla roikkuen!!

    Jos nyt olisi joku rukoillut puolestani parannusta, niin kai minä uskoisin, että Jumala sen paransi, mutta mitäpäs minä? Samanlaista "rietasta" elämää elin, kuin ennenkin, paitsi käsi oli 3-v pois "käytöstä" ja sitten se alkoi toimimaan, kuten ennenkin???

    Äänestä

Minä en pelkää vanhenemista. Tällä iällä on hyvät puolensa, kuten se, ettei tarvitse enää välittää kaikista sanomisista, niistä jotka nuorena itkettivät ja suututtivat kamalasti.
Harmillisinta vanhuudessa on , kun ei jaksa ja uskalla tehdä enää niitä asioita joita nuorena harrasti. En oikein uskalla lähteä polkupyöräilemään, enkä ui syvälle kun menen veteen.
Jalkoihinsa on katsottava kun kävelee, ettei vaan kaatuisi ja teloisi luitaan.
Onkohan kuoleman pelko yhteydessä luopumisen tunteeseen, Jäikö jotain kesken?
En minäkään haluaisi vielä kuolla, mutta tiedän, että tälläisenä, Jeesukseen uskovana en oikeastaan koskaan kuolekaan.
Onhan hän luvannut antaa ikuisen paremman elämän Häneen uskoville.

Äänestä
  • Moneksi meitä on toiset pelkää kaikkea eivät kuitenkaan tunnusta.
    Pelon aiheita niitäkin riittää, liikenne, lasten toimeentulo, terveys, talous, ja hännän huippuna joillekin kuolema.
    Moni myös odottaa kuolemaa, sairaana huonokuntoisena se on armahtava.

    Olen mielestäni kokenut tällä polullani yhtä jos toista niin kuin varmasti moni muukin, kaiken keskellä kuitenkin näinkin pitkälle selvinnyt.
    Olen omasta mielessäni selviytyjä, joskus syvennyn ajattelemaan mitä kaikkea olenkaan saanut/joutunut kokemaan ja vielä hengissä.
    Kuolemaakin olen käsitellyt keskusteluissa ja myös itsekseni, se on salaisuus vielä toistaiseksi, mutta luonnollinen tapahtuma.

    Vanhuus on tullut jo tutuksi läheisiäni seuraten, ja siinä mukana minäkin jatkan taivalta sairauksieni ja vaivojeni kanssa, silti tämä on parasta aikaa minulle.
    On voimia vielä liikkua tavata sukulaisia ja auttaa voimieni mukaan, joskus olen täällä kertonut kahdesta ikäisestä joiden kanssa terveyskeskukset ja muutkin asiat hoituu.
    Kännykkä on on parasta mitä koskaan on keksitty, siitä on huvia ja hyötyä kaikenikäisille.

    Ei elämää voi etukäteen surra, tulee mikä on tullakseen kaikki ajallaan.
    Olen toki kuolemaakin yrittänyt miettiä, monesti olen ajatellut kohdalleni sattuneita kahta vaikeasti ymmärrettävää tapausta, eivät ne vielä ole auenneet, olivatko varoitukset vai vahingot.

    Nuo hengelliset asiat, joskus tuntuvat olevan ok, taas toisen kerran aivan käsittämättömiä.

    Äänestä

Jako kahteen?

Äänestä

Olen ollut pois kanavilta ja nyt näitä ketjuja lukiessa tulee paha mieli, kun täällä lyödään kuin vierasta sikaa.
Haluatteko kuulua siihen porukkaan, joista sukututkijat sanoo että kyllä sillä oli sana hallussaan. KYLLÄHÄN NÄMÄ KIRJOITUKSET TÄÄLLÄ SÄILYY.

Äänestä

Melko varmasti en elä edes niin kauan, että käsite ´vanhus´ tulisi kohdallani ajakohtaiseksi. Ulkonaisesti ja terveydellisesti tulee muutoksia, sehän on selvä. Niihin mukautuu luonnollisesti, kuolemakin on tervetullut, jos tai kun tuntee kokeneensa riittävästi, ei tarvitse mitään ´kokemuksia´ enää kaivata.
Asiat on silloin aika hyvin reilassa, olenkin järjestellyt yksiä sun toisia asioita siihen malliin, että jäljelle jäävät tietävät minun saaneen elämästä yltäkylläisesti, ennätämme jäähyväisiä jättää tässä ihan rauhallisin mielin.

Äänestä

Kirjoitan vielä otteita kirjasta Valoisa vanhuus.
Niin, silloin kun tunnemme itsemme iloisiksi, voi jossakin sydämen syvimmässä kulkea alakuloisuuden pohjavirta. Nauraessakin voi sydän kärsiä ja ilon lopukai tulee murhe.
Tällaista on elämän kulku. Vaikka kuulostaakin ihmeelliseltä, on kuitenkin tosiasia, että murhe luo ilon syvyyttä.
"Maailman parhaat lääkärit ovat tohtori Ruokavalio, tohtori Levollisuus ja tohtori Hilpeys."
Hyvää pakkaspäivää ja pidetään itsemme lämpimänä.

Äänestä
  • Tohtori Raittius.

    Äänestä

No olkoon menneeksi; mukava cocnac tuikku, joskus parikin näin kylmällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poissa ollut kirjoitti:

Luin kirjaa Valoisa Vanhuus. Tästä kirjoitan viisaita ajatuksia.

Älä pelkää vanheta. Vanhuus on rikasta ja onnellista aikaa. Vieläkin on elämällä paljon tarjottavana ja mielessä asuu sisäinen rauha ja iloinen odotus.

Valitettavasti moni ajattelee ahdistuneena viimeisiä elinvuosiaan. Pelätään yksinäisyyttä, tyhjyyttä ja heikentynyttä ruumiin ja sielun kuntoa.

Raamattu sanoo: Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.

Se sopii ihan meille kaikille. Ihan totta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu