Tälläkin palstalla on paljon näitä, jotka valittaa kokoajan puolisonsa eksästä/lapsipuoliensa toisesta vanhemmasta. Miksi pitää ryhtyä hommaan jota ei kestä. Minä lapsettomana pohdin jonkin aikaa että onko minusta äitipuoleksi, vaikka olin aika varma asiasta ja pidin mieheni kahdesta lapsesta tosi paljon. Itse en henkilökohtaisesti koskaan seurustelisi miehen kanssa joka ei hyväksyisi sataprosenttisesti lastani.
Ja nyt kun meillä on yhteinen lapsi mieheni kanssa, on kaikki perheen kolme lasta TÄYSIN samanarvoisia. Rakastan mieheni lapsia, mutta heillä on oma äiti myös ja kunnioitan sitä. Arkea helpottaa tosin myös se että lapsien äiti on todella järkevä ja oikeasti aikuinen ihminen eikä ole koskaan lapsellissti pyrkinyt vaikeuttamaan elämää. Hän, minä ja mieheni ymmärrämme sen, että teemme kaiken lapsien parhaaksi ja asioista pitää pystyä puhumaan kuin aikuiset.
Näin kaikkien uusperheellisten pitäisi toimia.
Ja nyt kun meillä on yhteinen lapsi mieheni kanssa, on kaikki perheen kolme lasta TÄYSIN samanarvoisia. Rakastan mieheni lapsia, mutta heillä on oma äiti myös ja kunnioitan sitä. Arkea helpottaa tosin myös se että lapsien äiti on todella järkevä ja oikeasti aikuinen ihminen eikä ole koskaan lapsellissti pyrkinyt vaikeuttamaan elämää. Hän, minä ja mieheni ymmärrämme sen, että teemme kaiken lapsien parhaaksi ja asioista pitää pystyä puhumaan kuin aikuiset.
Näin kaikkien uusperheellisten pitäisi toimia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oletko ihan varma että todella rakastat miehesi lapsia? Minä epäilen vahvasti että kukaan ei pysty rakastamaan toisen lasta varsinkaan jos on omiakin(tykkääminen ja rakastaminen ovat aiavn eri asia). Oletko miettinyt esim.uusperheitä joissa aikuisteb väliset suhteet eivät ole parhaat mahdolliset, silloinkin se rakkaus miehen /vaimon lapsia kohtaan voipi olla kiven takana.
Kuulostatte liian ihantellisilta ollaksenne totta.......
Kulissit ne kulissit...
Hmmmm. Hyväksyminen ,tukeminen ,välittäminen ja eläminen on eri asia kuin rakastaminen . Ja ei uusperheen "äitipuoli" tarvitse rakastaa vaan välittää,tukea, hyväksyä ja elää miehensä lasten kanssa se riittää onnelliseen lapsuteen !
Sanoisin että hyväksyt puolison ex-liiton lapset, muuta tunteesi eivät voi olla.
Ihan varmasti voin sanoa, että tämä uusi liitto ei ole tapahtunut lasten hyväksi vaan oman etunne olette asettaneet ensimmäiseksi, joten silloin kukaan ei voi puhua lasten rakastamisesta ei edes se oma vanhempi, joka on asettanut lapsensa varmasti alemmaksi, sillä muutoinhan aikaa tuon uuden suhteen luomiseen ei olisi ollut.
Näin minäkin aluksi ajattelin miehen lapsista; en tuntenut mitään ärsytystä heitä kohtaan, koska minulla ei ollut aiempaa huonoa kokemusta uuperheilystä. Vuosien myötä kuitenkin huomasin, että heitä "suosittiin" kokoajan, eikä heille pahaa sanaa saanut sanoa. Jos asiasta heille joskus mainitisn/komensin, olin "paha akka" tai "huonolla tuulella" mieheni mielestöä.Tämä kyllä söi rakkautani myös miestäni kohtaan, ja vähitellen aloin vihamaan hänen lapsiakin. Onneksi erosimme, ja nyt naimisisa lapsettoman miehen kanssa. Niin paljon helpompaa, kun ei tartte miettiä mahdollisia ikäviä tuntemuksia toisen jälkeläisiä kohtaan!
Mun on pakko sietää noita miehen lapsia. Otin miehen mutten lapsia. Ne vaan tulee siihen siivellä. En koskaan ajtellut olevani äiti vieraille lapsille, mutta nyt on pakko tottua ajatukseen. Siinä ovat ja en kehtaa ajaa niitä pois.
Kaipa joskus tajuu, että en halua leikkiä äitiä niille.
Onhan niistä hyötyä, vievät roskia, imuroidat ym pientä kotityötä tekevät, tosin kovan huudon jälkeen, mutta kaipa siihenkin oppii, että en minä passaa heitä, he passavat minua.
Leiviskäs oot valinnut ja tiesit että miehellä on lapsia eli sun syytäkin hyväksyä ja luuletko että mi3hesi hyväksyy sinun lapset jollet sinä hyväksy hänen lapsia .
Meillä vaimon lapset saa lähteä samalla oven avuksella jos minun lapset joutuu lähtemään hänen toimesta.
Ne valitukset on lissu ja lissun mielikuvituskavereiden kynästä.
Ihailen sinua.Itse en pysty uusperheen kuviota perustamaan.Minulla on omat lapset ja jos miehen joskus löydän tai edes ottaisin,niin me oltaisiin yhdessä vain silloin kun minulla ei ole lapsia.En vaan jaksa alata uusperheen äitipuoleksi.Olen sen verran itsekäs,vaikka lapsia vastaan minulla ei ole mitään.
Alata? Tarkoitit kai alkaa?
Kuka alkaa kasvattamaan toisten lapsia ilmaseksi ja sanomaan itseään äidiksi lapsille joitka ei ole omia?
Kyllä se miehen ex vaimo voi vaatia ihna mitä haluaa, mutta kenenkään ei ole pakko alkaa heidän lastensa äidiksi vaikka kuinka toivoisivat ja vaatisivat.
Miksi ei hoida lapsiaan itse?
Jos minä ryhtyisin hänen lastensa äidksi, niin vaatisin lapsilisät ja elarit itselleni.
Mutta en halua että hänen lapset sanoisivat minua äidiksi, en vaan halua.
Eivät he sanoa minua äidiksi, enkä todellakaan odota sitä. Heillä on oma äiti. Eivätkä he ole minun lapsiani biologisesti, mutta he kuuluvat silti perheeseeni, onko sitä niin vaikea käsittää?
Ja kyllä, rakastan mieheni lapsia. Ei tarvitse olla biologisesti sukua, että voi rakastaa toista ihmistä aidosti.
Minä vaadin että minua kutsutaan kohteliaasti äidiksi yleisillä paikoilla. Aikuista ei voi sanoa etunimellä pikkukersa.
Lapset pitää kasvattaa kunnioittamaan aikuisia, ja varsinkin uusia perheejäseniä jotka kasvattavat häntä. Säännöt on oltava, niitä noudatettava.
No se joka ryhtyy isää/äitiin sitoutuu myös lapsiin ja mikäli ei sitoudu niin epä ole ihmisenä kuin portto. Lapset ei ole bisnes
Ennen uusperheen perustamista olin pitkään ollut kahdestaan lapseni kanssa. Minä ja lapseni ollaan lähtökohtaisesti oltu meidän perhe. Lapseni isä muuttui hulluksi heti tyttöni syntymän jälkeen.
Aina ennen ajattelin mielessäni, että miten voi olla niin vaikeaa rakastaa miehen lapsia. Kuvittelin että minun olisi helppo jos rakastan miestäni. No ei se niin helppoa ole. Lähtökohtaisesti syynä taitaa olla se, että heitä ei voi kohdella kuin omiaan ja en voi koskaan heille olla yhtä tärkeä kuin olen omalleni. Luonto ei luonut ihmistä elämään uusperheessä. Se ei luonut ihmistä rakastamaan toisen lapsia.
Luonnonlaille emme voi mitään. Voin vain olla tyytyväinen, että tyttärelläni on nyt mieheni lapsista seuraa, koska hänellä ei ole omia sisaruksia samassa taloudessa. Toki tässäkin huomaa, että mieheni kahdella lapsella tosiaan on se biologinen side, jota heillä ei ole tyttäreeni.
Mieheni hyväksyy lapseni ja kohtelee tätä samanarvoisena kuin omiaan. Toki ei hänkään voi sen enempää. Eihän hän voi rakastaa lastani niinkuin omiaan. En sitä todellakaan odota, enhän minäkään rakasta hänen lapsiaan.
Olen tullut tulokseen, että lakkaan vaatimasta tämän uusperheen tunteiden syventymistä ja sitä että meistä tulisi yhdessä onnellisia. Onhan tähän niitä onnenkin hetkiä kuulunut ja sitä kun tuntee että ollaan yhtä porukkaa. Useimmiten tunne on kuitenkin se että asutaan vieraat ihmiset saman katonalla. Ei se ole mukavaa lapsillekaan tiedän sen.
Kuitenkin suurin osa aikuisista ihmisistä on onnettomia ilman parisuhdetta. Minä ainakin olin suurimmanosan ajasta. Uskon ahdistukseni vaikuttaneen myös tyttäreeni. Nyt olen tuota aikaa onnellisempi, vaikka silloin tällöin uusperhe kuviot sen kaikkine monimuotoisuuteineen ottaa päähän.