paljon ja mikä on tarkoitus tuollaisella sukusiitoksella?
Onko koiralla oleva sukusiitos% 18,24
20
372
Vastaukset
- liikaa on liikaa
Sukusiitosprosentteja laskettaessa lasketaan siis sitä, montako kertaa koiran vanhemmat ovat toisilleen sukua. Korkea prosentti kertoo siitä, että sukurutsaa on koiran suvussa runsaasti. Ongelma tässä on, että juurikin näin toimimalla on saatu käytännössä kaikki koirarodut sairaiksi - enemmän tai vähemmän.
Jos koiralla on vaikka sydänvikaan johtava geeni, ja tämä koira saa pentuja. Sitten tällä koiralla tehdään uudestaan pentuja niin, että pari on yksi näistä sen omista jälkeläisitä. Lähes kaikilla tämän pentueen pennuilla tulee olemaan tuo viallinen geeni - koska ne ovat perineet sen kummankin vanhemman puolelta.
Samoinhan esimerkiksi Euroopan vanhoilla kuningassuvuilla esiintyy verenvuototautia, ja vielä sata vuotta sitten kaikissa aatelissuvuissa oli useita hulluja. Koska ne menivät iät ajat keskenään naimisiin, näitä vikoja alkoi kasaantua.
18% on todella paljon. Jotkut rotuyhdistykset kieltävät koirien rekisteröinnin tietyn rotuisiksi, jos koiran luku on yli 5%. Näin ollen näiden koirien pentujakaan ei sää myydä eteenpäin sen rotuisina, ja hyvä niin.
Kyllä maailmassa löytyy koiria, jotka eivät ole toisilleen sukua. Jos ei löydy, niin olisi jätettävä pennuttamatta.- Papillon Du Jardin
Et taida olla genetiikkaan perehtynyt?
Jatkuva sukusiitos tietenkin ongeneettisen variaation vähenemisestä johtuen haitallista mutta sanoessasi että sukusiitoksella on saatu sitä sun tätä tautia ja "käytännössä kaikki koirarodut sairaiksi" osoitat tälle nimenomaiselle ajalle tyypillisen harrastelijan asiantuntemattomuutta. Maailmassa on vain muutama aidosti sukusiitoksesta alkuperänsä johtava tauti, muut ovat tauteja joita esiintyy geenivirheiden seurauksena. Niiden säilyminen ja leviäminen on sen varassa että sairaita yksilöitä käytetään lisääntymiseen. Tämä niin ihmisten kuin eläinten suhteen.
Nykyään sukusiitosta suurempi ongelma on raha joka saa ahneet typerykset matadorkasvatuksen pariin ja se ettei sitä vastuuttomilla ihmisillä riitä terveystutkimuksiin. Vielä pahempi on Suomen Kennelliitto joka sallii sairaiden yksilöiden käytön kasvatukseen, etujärjestönä kennelliittoa pitää enää siellä työskentelevien pankkitilit.
Sinun olettamuksesi eivät kuitenkaan ole todellisuutta, onneksi muualla maailmassa ollaan siirtymässä tuon kaltaisista mutu-perustaisista olettamuksista kohti tieteellisesti todistettua jalostusta jonka voisi kiteyttää itsestäänselvyyteen: Älä käytä sairasta eläintä kasvatukseen
- liikaa on liikaa
Niin siis jos sitä tarkoitit, että mitä tuollaisella toiminnalla on haettu, niin joko
a) on haluttu esim tehdä näyttelyvoittajia, ja pennutettu lähisukulaisia keskenään, koska ne ovat pärjänneet näyttelyissä hyvin tai
b) koska on haluttu säästää kustannuksissa, ei ole haluttu maksaa kenellekkään mitään, joten on käytetty omia koiria, jotka ovat jo valmiiksi toisistaan polveutneet, tai
c) ei vain välitetä eläinten hyvinvoinnista ja/tai ollaan niin urpoja, ettei käsitetä, että omalla toiminnalla on seurauksia. Valitettavan yleistä. - villakoiranydin
Tossa jo kerrottiinkin, että se on koirien ulkonäkö ja näyttelyvoitot ovat ne syyt noin järkyttäviin sukusiitosprossiin. Ollaan niin hyvää kasvattajaa ja sitten tehdään tuollasia yhdistelmiä, jopa muutamaan kertaan ja sitten niillä saadaan Vuolasvirta palkintoja, joka on palkinto hyvästä kasvatustyöstä.
Kyllä ns. kotikoiran kasvattajilla esiintyy ihan yhtälailla suuri sukusiitos prosenteja kuin myöskin käyttöpuolen koirien kasvattajilla. Jotkut hakee käyttispuolella sitä luonnetta mitä vaaditaan tietyin tarkoituksiin koirilta,,viranomais tai harrastuspuolelta. Mitä tulee sitten puhtaasti kotikoiran kasvattajien suuriin prosentteihin, niin en osaa kuin vaan arvailla motivaatiota, johtuuko suppeasta materiaalistaan vai onko puhtaasti kyse rahasta.
(Vapaata tänäänkin klo 21 nukkumaan)- wink.
power.light kirjoitti:

(Vapaata tänäänkin klo 21 nukkumaan)Tänään on jätetty lähestymiskielto, ja myös tehty pyyntö selvittää rikos vainoamisesta.
- totuus esiin
power.light kirjoitti:
Kyllä ns. kotikoiran kasvattajilla esiintyy ihan yhtälailla suuri sukusiitos prosenteja kuin myöskin käyttöpuolen koirien kasvattajilla. Jotkut hakee käyttispuolella sitä luonnetta mitä vaaditaan tietyin tarkoituksiin koirilta,,viranomais tai harrastuspuolelta. Mitä tulee sitten puhtaasti kotikoiran kasvattajien suuriin prosentteihin, niin en osaa kuin vaan arvailla motivaatiota, johtuuko suppeasta materiaalistaan vai onko puhtaasti kyse rahasta.
(Vapaata tänäänkin klo 21 nukkumaan)Kerroppamissä käyttökoira roduissa on tuollaisia sukusiitos%, kun kahdesta yleisimmästä rodusta en niitä löytänyt?
totuus esiin kirjoitti:
Kerroppamissä käyttökoira roduissa on tuollaisia sukusiitos%, kun kahdesta yleisimmästä rodusta en niitä löytänyt?
Ai käytökoirarotuja on moniakin mutta kyllä niitä on yleisimmissäkin roduissa käyttis roduissa korkeitä sukusiitos prosenteja, itse ainakin löysin kun selasin jalostusnettiä, korkeita sukusiitos prosenteja on monissakin muissakin roduissa, suurin sukusiitos prosenti mihin itse olen törmännyt oli yli 30 prosentia (ei palveluskoirarotu)

Niin, kun ei niitä saksanpaimenoirilta löytynyt tuollasia prossia, niin sanoisitko missä RODUSSA niitä suuria prosentteja käyttökasvattajilla löytyy!!On niitä on monia rotuja, mutta sano nyt edes YKSI missä on käyttökasvattajalla tuollaisia sukusiitos%, eli yli 18, äläkä sölkötä että olet joillain muilla nähnyt suurempiakin, kun kerran eivät ole käyttökoirakasvattajia.

siis itse löysin ihan pikkasella etsimällä dobsuista muumuassa sukusiitosprosentti mikä on melkein 19% dobsut on käyttisrotu. omaa pk-oikeuden ja on hieno rotu vaikka. pk-oikeuden omaavista listaa sulle jos et tiedä millä roduilla on pk-oikeus sekä esim wikistä löydät mitä tarkoittaa käyttökoira ja esimerkkejä on siellä roduista muutama
http://www.palveluskoiraliitto.fi/kilpailuoikeus.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4ytt%C3%B6koiratotuus esiin kirjoitti:
Niin, kun ei niitä saksanpaimenoirilta löytynyt tuollasia prossia, niin sanoisitko missä RODUSSA niitä suuria prosentteja käyttökasvattajilla löytyy!!On niitä on monia rotuja, mutta sano nyt edes YKSI missä on käyttökasvattajalla tuollaisia sukusiitos%, eli yli 18, äläkä sölkötä että olet joillain muilla nähnyt suurempiakin, kun kerran eivät ole käyttökoirakasvattajia.
oli kirjainmerkeissä tallella hieno valokuva kolmesta sotapoliisin koirasta. Tunnistako rodut, itsellä olisi vaikeata keskimäinen rotu kuvan perusteella ainakin tunnista, onneksi on teksti hienoista ja fiksusta rodusta mitä eräässä ohjelmassa kehuttiin yhdeksi fiksuimmista koiraroduista, fiksuin oli ohjelman mukaan bordercollie
Military Police with their working dogs, a German Shepherd, a Standard Poodle, and a Dalmatian
http://hellyeahk9s.tumblr.com/post/46223996422- totuus esiin
power.light kirjoitti:
siis itse löysin ihan pikkasella etsimällä dobsuista muumuassa sukusiitosprosentti mikä on melkein 19% dobsut on käyttisrotu. omaa pk-oikeuden ja on hieno rotu vaikka. pk-oikeuden omaavista listaa sulle jos et tiedä millä roduilla on pk-oikeus sekä esim wikistä löydät mitä tarkoittaa käyttökoira ja esimerkkejä on siellä roduista muutama
http://www.palveluskoiraliitto.fi/kilpailuoikeus.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4ytt%C3%B6koiraÄlä sotke kahta asiaa.Käyttökoira rotua kasvattava, ei silti ole välttämättä KÄYTTÖLINJAISIA koiria kasvattava, vaan hänen kasvatuksensa perustuu NÄYTTELYTULOKSIIN ja niihin korkeisiin sukusiitos%.Käyttörotua ja KÄYTTÖLINJAISIA kasvattava perustaa kasvatuksensa KÄYTTÖTULOKSIIN, ja hänen kasvateillaan on alhaiset sukusiitos%.
Toi sinun antamasi esimerkki doppereista on juuri tälläinen kasvattaja, jonka kasvateilla on PÄÄSÄÄNTÖISESTI näyttelytuloksia, vain muutamalla koiralla on kisattu käyttöpuolella.Joten laitappa tähän nyt sellainen käyttörodun kasvattaja jonka kasvatit ovat KÄYTTÖLINJAISIA ja joiden sukusiitos% on tuo 18 tai yli,äläkä vittuile minulle etten tietäisi mitä käyttörodut ovat.
Esim.minun harrastamassani rodussa, KÄYTTÖKOIRARODUSSA, on erikseen KÄYTTÖLINJAISET ja NÄYTTELYLINJAISET ja niissä KÄYTTÖOMINAISUUKSIA painottavissa kasvattajissa ei tuollaisia sukusiitos% näe, koska se onriski terveydelle,ja KÄYTTÖLINJAISTEN kasvattajat painottavat koiran terveyttä ja KÄYTTÖOMINAISUUKSIA:
Joten älä' jauha p@skaa,että kasvattajat jotka painottavat KÄYTTÖOMINAISUUKSIA syyllistyisivät jalostuksessaan tuollaisiin sukusiitos%.
Huomaa, ettet tiedä yhtään mitään KÄYTTÖLINJAISISTA käyttökoirista. - AURINKOA;d
totuus esiin kirjoitti:
Älä sotke kahta asiaa.Käyttökoira rotua kasvattava, ei silti ole välttämättä KÄYTTÖLINJAISIA koiria kasvattava, vaan hänen kasvatuksensa perustuu NÄYTTELYTULOKSIIN ja niihin korkeisiin sukusiitos%.Käyttörotua ja KÄYTTÖLINJAISIA kasvattava perustaa kasvatuksensa KÄYTTÖTULOKSIIN, ja hänen kasvateillaan on alhaiset sukusiitos%.
Toi sinun antamasi esimerkki doppereista on juuri tälläinen kasvattaja, jonka kasvateilla on PÄÄSÄÄNTÖISESTI näyttelytuloksia, vain muutamalla koiralla on kisattu käyttöpuolella.Joten laitappa tähän nyt sellainen käyttörodun kasvattaja jonka kasvatit ovat KÄYTTÖLINJAISIA ja joiden sukusiitos% on tuo 18 tai yli,äläkä vittuile minulle etten tietäisi mitä käyttörodut ovat.
Esim.minun harrastamassani rodussa, KÄYTTÖKOIRARODUSSA, on erikseen KÄYTTÖLINJAISET ja NÄYTTELYLINJAISET ja niissä KÄYTTÖOMINAISUUKSIA painottavissa kasvattajissa ei tuollaisia sukusiitos% näe, koska se onriski terveydelle,ja KÄYTTÖLINJAISTEN kasvattajat painottavat koiran terveyttä ja KÄYTTÖOMINAISUUKSIA:
Joten älä' jauha p@skaa,että kasvattajat jotka painottavat KÄYTTÖOMINAISUUKSIA syyllistyisivät jalostuksessaan tuollaisiin sukusiitos%.
Huomaa, ettet tiedä yhtään mitään KÄYTTÖLINJAISISTA käyttökoirista.http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=REIKON&R=166
Älä sotke kahta asiaa.Käyttökoira rotua kasvattava, ei silti ole välttämättä KÄYTTÖLINJAISIA koiria kasvattava, vaan hänen kasvatuksensa perustuu NÄYTTELYTULOKSIIN ja niihin korkeisiin sukusiitos%.Käyttörotua ja KÄYTTÖLINJAISIA kasvattava perustaa kasvatuksensa KÄYTTÖTULOKSIIN, ja hänen kasvateillaan on alhaiset sukusiitos%. - Parasta A luokkaa
totuus esiin kirjoitti:
Kerroppamissä käyttökoira roduissa on tuollaisia sukusiitos%, kun kahdesta yleisimmästä rodusta en niitä löytänyt?
- outo nimitys
Entä mitä ja ketä ovat "puhtaasti kotikoirakasvattajat"?Enpä ole tollasista ennen kuullutkaan.Miten ne erottaa muista kasvattajista?
On ihmisiä mitkä muumuassa tekee rotukoirilla pentuja mitkä ei ole näyttelyihin tai koulutuspuolen koiriin panosta. Muumuassa surullisen kuuluisat pentutehtailijat, mitkä saavat koirat rekattu mutta vähän välittä jalostuksesta tuon taivaallista.
- apuapapua
Ei kylläkään käyttörotu, jota tuossa kyseltiin, mutta täältä löytyy miltä näyttää sukutaulu, jonka tuloksena 18,75%
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=SF23452%2F91&R=193
Eli koira on saanut pennun, jonka kanssa sama koira on myöhemmin pennutettu. Jonka jälkeen on keskenään pennutettu sekä tämän pennun pentu, että tamän pennun ja vanhempasna yhteinen pentu. Siitä tuli koira, joka hajosi käsiin ja täytyi lopettaa. - Fakta
Sukusiitosprosenttit lasketaan normaalisti vain neljästä sukupolvesta. Useimpien rotujen todellinen sukusiitosprosentti on huomattavasti suurempi, koska rotupopulaatiolla on vain muutamia kantakoiria. Todellisen sisäsiittoisuusasteen paljastaa ainoastaa DNA-tutkimus. Näiden tutkimusten perusteella ei voida eritellä näyttely tai käyttölinjaisia paremmuusjärjestykseen, vaikkakin rotujen välellä on huomattaviakin eroja. Esim rodulla 1, käyttölinjaiset ovat perimältään monimuotoisia, kun taas rodulla 2, näyttelylinjaiset ovat perimältään monimuotoisempia.
- Faktat faktoina
Faktaa joo ja samalla paljastaa yhden suuren ja oleellisen vian useimmissa harrastajissa ja kasvattajissa, nimittäin tuon "käyttölinjainen" ja "näyttelylinjainen". Siinä ei siis ole yksi rotu vaan todellisuudessa kaksi rotua joilla perimä on vielä tavallista rotua rajoittuneempaa. Hyvä kasvattaja, kuten vaikka Nagle settereillä, kykenee kasvattamaan koiria jotka paitsi kykenevät niin käyttöön kuin näyttöön ja ovat ensisijaisesti erittäin hyviä perhekoiria. Tuolla aiemmin nähtyjen, capslockseilla kirjoittavien KÄYTTÖKOIRA sekopäiden suurin ansio on geenipohjan suunnaton kaventaminen. SIlloin kun itse ei osaa kouluttaa tarvitaan robotti
- Parasta A luokkaa
Linjoissa ne huiput kulkee. ;)
http://www.jenecks.com/flash.htm
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1161698
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371442Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1201266- 1431219
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1481191- 521165
- 571091
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46979