Olen aloittanut viime syksynä ja muutamat tutut vähän ihmettelivät mitä siellä teen, kun olen kuulemma 'teoreettinen' ihminen. Aloitin koulutuksen koska paikkakunta rajoittaa ja monia vastoinkäymisiä koettuani halusin kunnioitettavan mutta 'helpon' koulutuksen ja sitä kautta varman ja siedettävän työn. Yliopisto ei ole kiinnostanut pituutensa ja pääsyvaatimustensa takia, eikä etäopiskelu itseä kiinnostavalla alalla onnistuisi muutenkaan.
Eka lukuvuosi sisälsi valtavasti jaarittelua, hidastettua puhetta arkipäiväisistä asioista ja kaikkea muuta kuin hoitamisen harjoittelua. Hoitamista harjoiteltiin ehkä pari viikkoa ja se ei mennyt kovin hyvin. Nyt toisena lukukautena olen huomannut, että se laahaava teoriatarinointi (jossa ei valitettavasti kuitenkaan opi mitään tieteellistä tietoa tai käytännön juttuja) on vieläkin mukana ja mahdollisuudet hoitotaitojen uuteen harjoitteluun ovat vähissä. Järkeä on ollut anatomian ja fysiologian tunneissa sekä niissä harvoissa harjoittelutunneissa.
On sellainen olo, etten ole oppinut juuri mitään ihmisen terveydestä ja sen hoitamisesta, paitsi muutaman satunnaisen faktan sieltä täältä. Jos tähän ammattiin valmistun, aion kuitenkin ottaa sen itsenäisesti kontolleni ammattiylpeyden takia.
Huonot käden taidot ovat olleet vaikeutena, koska harjoittelua on ollut niin hirveän vähän. Opettajien asenne on ollut puolisyyllistävä kun asiat eivät ole menneet niin nappiin sillä mitättömällä harjoittelulla mitä meillä on ollut. Tulee sellainen olo, että koulutus on luotu juurikin siihen suuntautuneita käsiduunareita varten. Eikä minulla ole mitään käsillä puuhastelua vastaan, mutta toivoisi että asiat harjoiteltaisiin rauhassa ja 'asiakaslähtöisesti' eli enemmän oppilaan ehdoilla. En koe tämän koulutuksen vaativan mitään yhden alan erityislahjakkuutta, koska se on matematiikkaa, terveysalan kirjatietoa, kieliä, byrokratiaa ja sosiaalisia ulottuvuuksia sisältävä salaatti eikä missään näistä asioista tavoitella varsinaista erinomaisuutta. Teoriaihmisten vain pitäisi saada keskittyä niihin käytännön juttuihin yhtä paljon kuin käytännön ihmisille tyrkytetään itseilmaisua ja kirjoittamista.
Kun kuitenkin koulutuksen jälkeen olisi ilmeisesti monenkinlaista työpaikkaa tarjolla, tuntuisi tosi kurjalta lopettaa valmistumisesta haaveilemisen tällaisen jutun takia mutta en ole ihan varma mitä tehdä.
Eka lukuvuosi sisälsi valtavasti jaarittelua, hidastettua puhetta arkipäiväisistä asioista ja kaikkea muuta kuin hoitamisen harjoittelua. Hoitamista harjoiteltiin ehkä pari viikkoa ja se ei mennyt kovin hyvin. Nyt toisena lukukautena olen huomannut, että se laahaava teoriatarinointi (jossa ei valitettavasti kuitenkaan opi mitään tieteellistä tietoa tai käytännön juttuja) on vieläkin mukana ja mahdollisuudet hoitotaitojen uuteen harjoitteluun ovat vähissä. Järkeä on ollut anatomian ja fysiologian tunneissa sekä niissä harvoissa harjoittelutunneissa.
On sellainen olo, etten ole oppinut juuri mitään ihmisen terveydestä ja sen hoitamisesta, paitsi muutaman satunnaisen faktan sieltä täältä. Jos tähän ammattiin valmistun, aion kuitenkin ottaa sen itsenäisesti kontolleni ammattiylpeyden takia.
Huonot käden taidot ovat olleet vaikeutena, koska harjoittelua on ollut niin hirveän vähän. Opettajien asenne on ollut puolisyyllistävä kun asiat eivät ole menneet niin nappiin sillä mitättömällä harjoittelulla mitä meillä on ollut. Tulee sellainen olo, että koulutus on luotu juurikin siihen suuntautuneita käsiduunareita varten. Eikä minulla ole mitään käsillä puuhastelua vastaan, mutta toivoisi että asiat harjoiteltaisiin rauhassa ja 'asiakaslähtöisesti' eli enemmän oppilaan ehdoilla. En koe tämän koulutuksen vaativan mitään yhden alan erityislahjakkuutta, koska se on matematiikkaa, terveysalan kirjatietoa, kieliä, byrokratiaa ja sosiaalisia ulottuvuuksia sisältävä salaatti eikä missään näistä asioista tavoitella varsinaista erinomaisuutta. Teoriaihmisten vain pitäisi saada keskittyä niihin käytännön juttuihin yhtä paljon kuin käytännön ihmisille tyrkytetään itseilmaisua ja kirjoittamista.
Kun kuitenkin koulutuksen jälkeen olisi ilmeisesti monenkinlaista työpaikkaa tarjolla, tuntuisi tosi kurjalta lopettaa valmistumisesta haaveilemisen tällaisen jutun takia mutta en ole ihan varma mitä tehdä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"... koska se on matematiikkaa"
Mitä ihmettä sinä puhut?
On vaikeaa edes keksiä tutkintoa, joissa olisi vähemmän matematiikkaa kuin sairaanhoitajan opinnoissa.
Esimerkiksi Turun AMK:ssa ei SH-tutkintoon kuulu yhtään opintopistettä matematiikkaa, fysiikkaa tai kemiaa.
Lähde: https://ops.turkuamk.fi/opsnet/disp/fi/welcome/nop
Oletkohan nyt ihan oikealla alalla kun ei tunnu edes olevan tietoa mitä opiskelee..
Minuakin on sanottu enemmän teoreettiseksi kuin käytännölliseksi ihmiseksi ja kaverini vähän hämmästyivät, kun sanoin, että haen sairaanhoitajaksi opiskelemaan. Opinnot tuntuivat ensin hankalilta lähinnä sen takia, kun koulussa käytännön opetus oli aika vähäistä ja lisäksi en ollut tottunut hirveästi esim. vanhusten kanssa olemaan tekemisissä. Kaikki on kuitenkin hyvin lähtenyt lopulta sujumaan ja viimeisissä harjoitteluissa olen saanut tosi hyvää palautetta. Olenkin nyt tänä keväänä valmistumassa ja kesäksi on jo työpaikka tiedossa.
Sairaanhoitajaksi opiskeluun tosiaan kuuluu aika paljon kaikenlaista epäolennaista härpäkettä, jonka hyödyllisyys käytännön työssä on aika kyseenalaista. Tässä suhteessa ekat kaksi lukukautta olivat ainakin meidän koulussa pahimmat, kun alussa tulee kaikki yleissivistävä ja muu pakollinen homma. Käytännön tunteja perushoidosta meilläkin oli tosi vähän ja ei siellä oikeasti oppinut paljon mitään varsinaisesta hoitamisesta. Opettajat eivät kyllä meillä olettaneetkaan, että kaikki pitää heti täydellisesti osata, vaan sanottiin, että kentällä sitten oppii lisää.
Oletko vielä ollut harjoitelussa? Ekassa harjoittelussa olin alussa ihan hukassa ja pelotti mennä puhumaan potilaillekin, kun tuntui, että enhän minä mitään osaa. En kyllä oikeasti osannutkaan, kun koulun opetus oli niin teoriapainotteista, mutta hyvä ohjaaja sitten minua harjoittelupaikassa opasti perushoitoon. Harjoittelun lopussa tuntuikin sitten jo paljon helpommalta. Käytännön taidot perushoitotyöstä opin siis vasta harjoittelupaikassa.
Varsinainen sairauksien hoitaminen ja se hoitotyö, mitä sairaanhoitajat lopulta tekevät tulee kyllä yleensä vasta kahden ensimmäisen lukukauden jälkeen. Silloin aletaan varsinaisesti opiskelemaan eri sairauksia, niiden oireita ja hoitoja. Opinnot ainakin meillä ovat edelleen olleet melko teoriapainotteisia, mutta niillä muutamalla harjoittelutunnilla, mitä on ollut, on oppinut jo vähän enemmän. Käytännön taidot sitten kunnolla oppii vasta harjoitteluissa.
Loppujen lopuksi itse tuntuu, että opinnot olisivat voineet olla vielä niin paljon enemmän, mutta itse panostamalla olen kyllä saanut niistä myös paljon irti. Olen aina harjoitteluissa yrittänyt tupata kaikkeen mahdolliseen mukaan ja kysellyt mahdollisimman paljon. Yllättävän paljon pääsee jo alussa näkemään ja tekemään, jos on vain itse aktiivinen. Valinnaiset kurssit valitsin niin, että niissä olisi mahdollisimman paljon käytännön juttuja. Lisäksi kysyttiin koulussa opiskelukavereiden kanssa, että saataisiinko käydä harjoitteluluokassa koulun välineillä harjoittelemassa joitain juttuja ja lupa sitten heltisi, mutta ihan kaikkea ei tietenkään ilman valvontaa voi harjoitella.
Jos et vielä ole ollut harjoittelussa, katsoisin kyllä ainakin sen ensin. Opinnoilla varsinkin alkuvaiheessa on aika vähän tekemistä sen kanssa, mitä varsinainen työ tulee olemaan ja jos työstä sitten pitääkin, niin kyllä ne opinnot sen edestä sitten jaksaa käydä. Käytännön juttuja saa kyllä harjoitteluissa sitten paljon tehdä ja ne mitä ei tule välttämättä vastaan, oppii sitten töissä, jos tarve on.