Edullista?

Olen ollut vuosia Kirjakerhon jäsen. Aluksi sain kuukaudenkirjan joka kuussa, mutta sitten aloin karsia. Syynä oli yhä kohoavat postituskulut. Jos kirjan hinnasta annettiin alennusta 30% ja perittiin se sitten takaisin postituskuluina, niin oli vaikea tajuta missä se edullisuus piilee.

Nykyisin jäsenlehtiä tulee niin usein, että en perässä pysy. Olivat lähettäneen vuoden 2014 ensimäisen lehden jo joulukuun puolella kirjatarjouksineen. Olin joulun tienoon poissa kotoa. Niinpä sain taas yllättäen Mauri Kunnaksen sinänsä ihan hauskan piirroskirjan, jonka hinta oli edullisesti 17,90. Peruutus olisi pitänyt tehdä 7.1. mennessä.
Lasku tosin on 21,40, mutta mitäs siitä! Kirja on edullinen, eikö niin, Loppusummaan on lisätty postituskulut 3,50. Postituskulut voisi säästää hakemalla kirjan suoraan Suomalaisesta Kirjakaupasta. Tosin aika harva asuu kirjakaupan naapurissa, niin että bussimatka maksaa ainakin sen 3,50.
Ostajan kukkarostahan se menee joka tapauksessa.

Harmitti sen verran, että asetuin lukemaan lehteä sivu sivulta. Minun silmiini ei osunut mistään mainintaa postituskuluista. Katsoin varmaan killiin, mutta alkoi taas sapettaa tämän vuodatuksen verran!
11237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä noita maksuja kertyy kun ostaa, tilaa, maksaa tai hankkii.

On kummallista, että kaikki se, jota toiminnallamme rahoitamme ja ylläpidämme, yrittää kaikin keinoin kyniä meidät puhtaiksi rahasta.

Jos maksan 2. euron laskun ja kulut ovat myös 2 euroa, saa myyjä rahansa, 2e, mutta minä maksan 4euroa, eli 100% ylihintaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kirjakerhon maksut ovat pieni murhe pankkimaksujen rinnalla. Kirjat voi peruuttaa, mutta jos maksaja ei osaa/voi käyttää maksuautomaattia tai tietokonetta laskujen maksamiseen, joutuu hän maksamaan hirveät lisämaksut maksutavan vuoksi.

    Usein ja ehkä aina kyseessä on ikäihminen ja pienituloinen. Monelle on yhä korkea kynnys opiskella maksuautomaatin käyttö. Ottomattikin saattaa olla yhä pelottava, niin että käyttäjä nostaa koko eläkkeensä kerralla ja pitää rahojaan kotona sukan varressa.

    Pienellä eläkkeellä sinnittelevä yksineläjä saa tuo tuostakin hyviä neuvoja ongelmiensa ratkaisemiseen.
    Kauppias tuo mielihyvin ostokset tilauksen mukaan määräpäivänä, kuljetusmaksu niinjaniin monta euroa, ruokahuolto pelaa, joka päivä tuodaan annokset kotiovelle, hinta 8 e/annos, Invataksiin saadaan avustus muutamaan ajokertaan kuussa, omakustannus 7-8 e/kerta.
    Siivousapua saa siivousfirmoilta, edullisesti kotitalousvähennyksen avulla, tuntimaksu vain nelisenkymppiä alkavalta tunnilta, vuoden lopussa tulee veropalautus. Siivoojia on aina kaksi, niin että kertamaksu on vähintään 2h.
    Jos ikäihminen tarvitsee muuta hoivaa, maksut vievät vähitellen kaiken ylimääräisen, niin että eläminen on pelkkää olemassaoloa ilman virikkeitä. Bussimatkatkin jo ovat niin kalliita, että harrastuksiin ei ole varaa mennä, jollei jaksa kulkea apostolin kyydillä.

    Äänestä

  • old_profile_9870 kirjoitti:

    oikein vanhoja, heillä ei ole mitään toivoa yhteiskunnalta.
    Rahat Suomesta viedään etelän lämpimään
    tai suunnataan somaliperheille, joissa nuorella äidillä saattaa olla 6 melkein samankokoista lasta ja nuori isämies istuu kauppakeskuksen kahvilassa nojollaan 8 kaverinsa kanssa.

    Kun muistellaan hiukan omien lastemme vauvanaoloaikoja ja kouluaikoja, on eroa totisesti ja paljon.

    Äänestä

Olen lopettanut Kirjakerhon --Valittujenpalojen--- Valitut teoksen , en enään tänne Ruotsiin niitä halunnut . 23 kirjaa tuli -- Katsoin juuri että 5 kirjaa on Eri näkösesti Kansisissa Ja Paremman näkösiäkin - Arvi A Karisto osakeyhtiö Hämeenlinna - ja ne muut on Kustannuosakeyhtiö Otavan Painolaitoksen Keuruu - Tuli sillon luettua paljon kun jäin Leskeksi v 72 . Näissä kirjoissa on Yhdessäkin Minna Cantin Työmiehen vaimo , Hanna , Köyhää kansaa, Salakari , Lehtori Helmannin vaimo , Sgnes ,--- Kaikki nämä lyhennyksinä
Ja vielä maininta että Tämän teoksen lyhennelmät on julkaistu asianomaisten oikeudenomistajien luvalla. Osittainenkin lainaaminen kielletty -

Näin olen saanut lukea useasta , pääteoksien ,sanoisinko pääaiheet - Nyt olis otettava uusiksi --Teksti vaan on jotenkin niin pientä -- että on kai hommattava sellanen suurentava lasi joita nyt on myynnissä -- näille näkövammasille varsinkin.

Äänestä

Vai ovat lähetyskulut noin isot. Minä kun olen muutaman kirjan tilannut netistä, ne ovat olleet edullisempia kuin kirjakaupassa eikä lähetyskuluja ole lainkaan. Mukavasti saan kirjan kotiin postiluukusta.
Sama on imurin pölypussien kanssa, postiluukusta ilman lähetyskuluja ja erinomaisia ovat.

Äänestä

olet

Äänestä
  • Jos joku nykypäivänä saa edullista tai halpaa, kohta kai maksetaankin ostamisesta tai hankkimisesta. Eriarvoisuuskin maksaa!

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Jos joku nykypäivänä saa edullista tai halpaa, kohta kai maksetaankin ostamisesta tai hankkimisesta. Eriarvoisuuskin maksaa!

    Kyllähän moni eläkeläinen maksaa kalliisti laskunsa kun käy pankissa maksamassa.
    Ennen oli automaatteja joissa voi maksaa laskunsa ilmaiseksi. Nyt minä maksan laskuni nettipankissa. suoravelotus loppuu, tilalle e-laskutus,.. maksut hoituu mitään tekemäti tililtäsi. Joitakin tietysti tulee sellaisia jotka on maksettava itse, viivakoodi lukija lukee laskun. Kaikkin muutkin laskut voi maksaa tietokoneen kautta, eikä maksa mitään, ainakaan minulta. Olen myös ostanut netin kautta tavaraa josta ei lisäkuluja.
    Minä Late Vaan.

    Äänestä

  • s0ss kirjoitti:

    Niin, mutta maksaahan netin ylläpitäminenkin tietenkin, - toisaalta sitä pitää sosiaalisuutensakin takia.

    Äänestä

Miten saat Katleija pölynimuripussit tilatuksi ja mistä?

Äänestä
  • Ei kai tämä ole kiellettyä mainostamista, mutta tässä on linkki sivulle. Olen todennut tämän luotettavaksi. Siellä on pölypussit omalle imurimerkille.
    https://www.findust.com/

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_9870 kirjoitti:

Olen ollut vuosia Kirjakerhon jäsen. Aluksi sain kuukaudenkirjan joka kuussa, mutta sitten aloin karsia. Syynä oli yhä kohoavat postituskulut. Jos kirjan hinnasta annettiin alennusta 30% ja perittiin se sitten takaisin postituskuluina, niin oli vaikea tajuta missä se edullisuus piilee.

Nykyisin jäsenlehtiä tulee niin usein, että en perässä pysy. Olivat lähettäneen vuoden 2014 ensimäisen lehden jo joulukuun puolella kirjatarjouksineen. Olin joulun tienoon poissa kotoa. Niinpä sain taas yllättäen Mauri Kunnaksen sinänsä ihan hauskan piirroskirjan, jonka hinta oli edullisesti 17,90. Peruutus olisi pitänyt tehdä 7.1. mennessä.
Lasku tosin on 21,40, mutta mitäs siitä! Kirja on edullinen, eikö niin, Loppusummaan on lisätty postituskulut 3,50. Postituskulut voisi säästää hakemalla kirjan suoraan Suomalaisesta Kirjakaupasta. Tosin aika harva asuu kirjakaupan naapurissa, niin että bussimatka maksaa ainakin sen 3,50.
Ostajan kukkarostahan se menee joka tapauksessa.

Harmitti sen verran, että asetuin lukemaan lehteä sivu sivulta. Minun silmiini ei osunut mistään mainintaa postituskuluista. Katsoin varmaan killiin, mutta alkoi taas sapettaa tämän vuodatuksen verran!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu