Naapurissamme asui lapsiperhe, jonka 3-vuotias poika oli sitä vilkkainta sorttia ja itkua, kiukuttelua, potkimista ja karjumista saivatkin naapurit kuunnellaoikein kyllikseen. Asiasta huomautettiin monesti ystävällisesti, tuloksetta. Perhe muutti pois ja ah sitä ihanaa hiljaisuutta.No, sitä kesti vain kuukauden, kun uusi asukas muutti sisään vauvansa kanssa. Tämäkin vauva on todella huutavaa sorttia ja nyt kun olen joutunut olemaan sairaana kotona, alkaa melumittari olla täynnä.Jatkuvaa itkua. Äiti antaa vauvan huutaa yksinään ja hyvin harvakseltaan rauhoittelee.
Enkä ala kodissani kävelemään korvatulpat päässä. Voi lapsiperheet, voisitteko huomioida myös naapurinne, kiitos.
Haluaisin olla kotona rauhassa
7
247
Vastaukset 7
- Huono äänieristys
Voisitko sinä huomioida, että esimerkiksi koliikkivauvan itkuun ei välttämättä auta mikään? Ei vaikka vanhemmat päällään seisoisivat. Valitettavasti se vain ei ole aina kiinni siitä, etteivätkö vanhemmat haluaisi naapureita huomioida. Eikä se ole muuten niiden vanhempien vika myöskään, jos talossa on niin huono äänieristys, että lapsen itku kuuluu täydellä pauhulla toiseenkin asuntoon. Älä ymmärrä väärin, minusta on todella harmillista, että jotkut joutuvat asumaan naapurien metelissä. Sille metelille kun vaan ei välttämättä voi mitään. Muuttaessa olisi hyvä yrittää selvittää talon äänieristys, koska sillä on todella suuri merkitys.
- meluraja
Olen kanssasi samaa mieltä.Olenkin miettinyt, olisiko taloyhtiö velvollinen tarkistamaan äänieristyksen laadun.
- Huono äänieristys
meluraja kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä.Olenkin miettinyt, olisiko taloyhtiö velvollinen tarkistamaan äänieristyksen laadun.
Kannattaa ilman muuta kysyä. Isännöitsijään voi ottaa yhteyttä ja tulkoot vaikka paikan päälle kuuntelemaan miten se meteli naapurista kantautuu. Tuskin kovin todennäköistä on saada muutosta asiaan, mutta eihän se mitään maksa jos yrittää. Kai tästäkin asiasta jotain säädöksiä on olemassa. Jaksamista sinne, itselläni oli todella itkuinen vauva ja pahoittelin sitä useaan otteeseen naapurillemme, joka onneksi on ollut kovin ymmärtäväinen. Meillä tosin on sen verran paremmat äänieristykset kämpässä, että itku ei ilmeisesti kuulu kovin voimallisesti hänen asuntoonsa. Ikäväähän se on kaikille osapuolille silti. Kotona pitäisi kuitenkin saada jokaisen ihmisen olla rauhassa ja rentoutuneena, mutta tämä ei huonoista äänieristyksistä johtuen aina onnistu.
- Melumittaus
Voit kokeilla valveilla ollessasi pitää tv:tä tai radiota päällä, niin että se peittää vauvan huudon. Öiseen meteliin ei auta muu kuin korvatulpat. Voit myös itse harkita muuttoa esimerkiksi omakotitaloon.
- 5r4gtfd
No nämähän ovat niitä "elämisen ääniä", joille ei voi mitään. Eikä siihen taloyhtiö yleensä ole korvausvelvollinen, ainakaan vuokrataloissa. Vuosia eräs tuttavani painiskeli naapuriensa kanssa, joille alko maistui ja toinen puolikuuro kuunteli televisiota suurella yöt läpeensä eikä tuttavani voinut nukkua. Kaikenlaisia varotuksia tuli, asukkaita vaihtui, vaan kun äänieristys oli niin huono, että tuttava kuuli, jos alakerrassa yskittiin, ei asialle ollut muuta ratkaisua kuin uusi asunto tuttavalleni.
Eli jos ne elämisen äänet vaikeuttaa elämääsi, muuta pois. Ei se äiti varmasti tahallaan sitä lastaan huudata, ei siihen mikään naapurin huomioimisen halu vaikuta, jos muksu huutaa.- järki käteen
Kerrostaloon ei kannata muuttaa jos ei siedä yhtään ääniä..
molemmat osapuolet voivat kuitenkin varmasti tehdä kuitenkin asialle jotain, jos vauvataloudessa ei ole makuuhuoneen seinällä mitään, niin tottakai Se ääni kaikuu sinun asuntoosi paremmin, jo pelkät taulut hajottaa ääntä niin ettei kaikki mene suoraan naapuriin.
jos taas itse haluat tehdä asialle jotain, niin verhoile koko seinä jätesäkeillä (toimii yllättävän hyvin)
ja vaikka päälle vielä verho niin näyttää siistimmältä :)
- .............
Lähtisin myös itse siitä ajattelutavasta, että se henkilö, jonka "fysiikka ja psyyke" ei kestä kerrostaloasumista, muuttaa pois, eikä yritä alkaa muuttaa asuinympäristöään.
Se äänieristys siinä talossa on ollut huono jos silloin kun sinne on muutettu asumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on491565Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64971Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 88657
- 46628
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14625Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24621Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.61600- 8599
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82548- 44531
- 40526
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj15515- 56507
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.133479Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26419