Helsinki-Vantaa vs muut kentät

Monesti ihmetellyt ja päivitellyt ei pk-seutulaisten halua lentää aina Helsingistä vaikka omat lähikentätkin tarjoavat hyvää palvelua ja toimivia yhteyksiä. Olen itse jo vuosia käyttänyt vain ja ainoastaan oman lähikenttäni palveluita. En näe mitään mieltä ajaa yli kahta tuntia ensin Helsinkiin kun omalta lähikentältäni pääsee ympäri Eurooppaa esim. Köpiksen taikka Tukholman kautta. Näin ollen myös kokonaismatkustusaika jää lyhyemmäksi kun käyttää kotikenttää.

Myös Riikan kautta pääsee lähes minne vaan, mutta Balticin vaihtoajat ovat uskomattoman kehnot. Lentojen kokonaishinnat eivät muodostu lopultakaan yhtään sen kalliimmiksi/edukkaammiksi vaikka oman kaupungin kentältä lähdenkin. Ja vaikka lipuissa olisikin eroa niin matkanteon helppouden vuoksi olen muutaman kympin enemmän valmis maksamaankin.Liekö sitten kyseessä ihmisten tietämättömyys lähikentän tarjoamista mahdollisuuksista vai mistä? Lobbaako Finavia vain Helsingin puolesta, vai mistä on kyse? MItä mieltä muut olette?

16

802

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mini Erkki

      Lienet Turusta, sillä Köpikseen ja Riikaan ei muualta maakunnista pääse.

      Turkulaiset ovat unohtaneet että heillä on edes oma lentokenttä. Seudulla asuva teini-ikäinen sukulaistyttöni oli ihan puulla päähän lyöty kun huomautin että Turustakin voi lentää.

      Kaikki koulujen ja järjestöjen ryhmämatkatkin järjestetään ilman mitään kysymyksiä usein Helsingistä. Tämä on siinä mielessä naurettavaa, että hyvin usein joutuu vaihtamaan lentokonettä joka tapauksessa jossakin, joten Turusta olisi aivan hyvin voinut lähteä.

      En usko, että tämä esille tuomasi ongelma koskee muita kuin alle 200 kilometrin päässä Helsinki-Vantaata olevia paikkakuntia, sillä esim. Vaasasta lähtee paljon enemmän pakettimatkoja kuin Turusta tai Tampereelta.

      En usko, että Finavia lobbaa Helsinki-Vantaan puolesta, riittää kun ei lobbaa Turun lentoaseman puolesta. Esim. TV-mainos jossa kerrottaisiin mihin Turun lentoasemalta voi päästä voisi nostaa matkustajamääriä hyvin paljon, koska osa ihmisistä ei ihan oikeasti ymmärrä kuinka kätevä kenttä se on.

      Ihmiset vierastavat lentokoneiden vaihtamista, mutta tosiasiassa se on yksi maailman helpoimmaksi tehtyjä juttuja ja aika usein se on niin, että mitä isompi vaihtokenttä, sitä kätevämmäksi se on suunniteltu.

      • Suoraa tietä paras

        Koneen vaihto tuntuu "maailman helpoimmalta" sellaiselle joka matkustelee enemmän. Harvemmin lentävälle siitä voi tulla painajainen kun ei tiedä millaiset etäisyyden kullakin kentällä ovat ja löytyykö riittävän selviä ohjeita. Minä käytän suoria päivälentoja helsinki-vantaalta jos suinkin mahdollista. Tietysti lennän Kajaanista Helsinkiin jos suinkin mahdollista. Valitsen vielä sellaisen lähtöajan, että junallakin vielä ehtii jos on tekninen tai sääeste tai sitten yllättää Haapasaaren tai Thelman masinoima piste- tai laajempi lakko.


    • voi voi

      Itse käytän vain reittilentoja ja ne ei maakuntakentiltä maailmalle lähde. Ja mikä tuossa jos Vantaalta lähtee? En ymmärrä mikä tässä on se vaikeus?

      • Mini Erkki

        Ehm... Finnairin, SAS:n ja airBalticin lennot ovat reittilentoja.

        Myös Ryanairin, Norwegianin ja Wizzairin lennot ovat reittilentoja, vaikka ne ovatkin halpalentoyhtiöitä.

        En oikein ymmärrä mitä tarkoitat "rettilennolla" ja mihin maakuntakenttiin oikein viittaat, sillä suurin osa Suomen lentokentistä lentää nimenomaan reittilentoja.

        Tarkoitat ehkä suoria reittejä? Suurin osa maailman lentomatkoista ei ole suoria reittejä, siihenhän koko Helsinki-Vantaan konseptikin perustuu. Helsinki-Vantaa pyrkii olemaan suuri vaihtokenttä idän ja lännen välillä. Eli hyvin moni japanilainen tekee saman kuin jyväskyläläinen tai oululainen, eli vaihtaa konetta Helsinki-Vantaalla päästäkseen johonkin paikkaan Euroopassa.

        Myös helsinkiläiset ajoittain vaihtavat konetta Frankfurtissa, Köpiksessä tai Lontoossa. Lentokoneen vaihtaminen on täysin vaivatonta ja normaalia lentomatkailua. Itselläkin on tulossa lentomatka, joka lähtee Helsinki-Vantaalta ja vaihdan konetta Köpiksessä.


      • arghhh!!!
        Mini Erkki kirjoitti:

        Ehm... Finnairin, SAS:n ja airBalticin lennot ovat reittilentoja.

        Myös Ryanairin, Norwegianin ja Wizzairin lennot ovat reittilentoja, vaikka ne ovatkin halpalentoyhtiöitä.

        En oikein ymmärrä mitä tarkoitat "rettilennolla" ja mihin maakuntakenttiin oikein viittaat, sillä suurin osa Suomen lentokentistä lentää nimenomaan reittilentoja.

        Tarkoitat ehkä suoria reittejä? Suurin osa maailman lentomatkoista ei ole suoria reittejä, siihenhän koko Helsinki-Vantaan konseptikin perustuu. Helsinki-Vantaa pyrkii olemaan suuri vaihtokenttä idän ja lännen välillä. Eli hyvin moni japanilainen tekee saman kuin jyväskyläläinen tai oululainen, eli vaihtaa konetta Helsinki-Vantaalla päästäkseen johonkin paikkaan Euroopassa.

        Myös helsinkiläiset ajoittain vaihtavat konetta Frankfurtissa, Köpiksessä tai Lontoossa. Lentokoneen vaihtaminen on täysin vaivatonta ja normaalia lentomatkailua. Itselläkin on tulossa lentomatka, joka lähtee Helsinki-Vantaalta ja vaihdan konetta Köpiksessä.

        Ei kun joku tonttu ei täällä tajua, mikä on reittilento. Se on kaikki ne säännölliset lennot, jotka eivät ole pakettimatkoja.


      • Ei se vaikeaa ole. Kyse olikin siitä, että miksi mennä Vantaalle, jos pääsee määränpäähän nopeammin käyttämällä lähikenttää.


    • ota selvää

      Maakunta kentiltä ei lennetä ulkomaille reittlentoja ja vain Tampere on poikkeus. 99% ne lennetään Vantaalta ja hyvin paljon myös perille asti. Harvoin vaihdan konetta menin sitten aasiaan, amerikkaan tai eurooppaan. Esim. SAS ei lennä Suomessa lainkaan vaikka niin väität...vain Vantaalle.

      • voi elämä!

        No jo on uskomaton tynnyrikasvatuksen tuote tässä! Ilmeisesti olet trolli?

        Otappa ihan wikipedia käyttöön.

        Turku:
        Airlines Destinations
        airBaltic: Riga
        Finnair: Helsinki
        Nextjet: Mariehamn
        Norwegian Air Shuttle: Alicante
        Scandinavian Airlines: Copenhagen
        Scandinavian Airlines: Stockholm-Arlanda
        Turku Air: Mariehamn
        Wizz Air: Gdańsk

        Tampere:
        Finnair: Helsinki
        Ryanair: Bremen, Budapest, London-Stansted, Alicante, Bergamo, Girona, Hahn, Malaga
        Scandinavian Airlines: Stockholm–Arlanda

        Lappeenranta:
        Ryanair: Bergamo, Girona, Weeze

        Vaasa:
        Corendon Airlines Seasonal charter: Antalya
        Finnair: Helsinki
        Norwegian Air Shuttle: Stockholm-Arlanda
        Scandinavian Airlines: Stockholm-Arlanda

        Oulu:
        Finnair: Helsinki
        Norwegian Air Shuttle: Alicante, Gran Canaria, Helsinki
        Scandinavian Airlines: Stockholm-Arlanda


        NÄMÄ KAIKKI OVAT REITTILENTOJA!


      • Sas lentää päivittäin Turusta Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Tätä juuri avauksessa hain, ihmiset eivät tiedä muusta kuin Vantaan tarjoamista mahdollisuuksista, eikä heitä voi siitä syyttää.


    • 6+2

      Kannattaakseen reittilento vaatii kysyntää yleensä molempiin suuntiin. Suurin osa Suomeen matkustavista ulkomaalaisista nyt sattuvat vain olemaan menossa Helsinkiin. Ja ei tämän kokoisessa maassa ole muutenkaan riittävästi kysyntää kahdelle isommalle kansainväliselle hubille. Totta kai lähikenttiä kannattaa suosia, jos sopivat yhteydet määränpäähänsä löytyy ja esimerkiksi Turusta kannattaa kyllä katsella SAS:n tarjamia yhteyksia, varsinkin jos on jonnekin länteen päin matkalla.

      Salaliittoteoria, ettei Finavia markkinoi muita kenttiä tarpeeksi on puppua. Lentokenttähän tietenkin kohdistaa markkinoinnin lentoyhtiöihin ja koko ajanhan Finavia houkuttelee esimerkiksi halpalentoyhtiöitä maakuntakentille tarjoamalla edullisia hintoja. Lentoyhtiöiden tehtävä on sitten arvioida kannattavuus ja jos päättävät lentää, markkinoida kohdettansa.

      • Mini Erkki

        Ei kai se nyt ole salaliittoteoria, jos joidenkin mielestä ei markkinoida tarpeeksi. Kysehän on määrästä. Salaliittoteoria viittaa tarkoitukselliseen salaiseen toimintaan.

        Finavia julkaisee mainoslehtistä, nimeltä Via Helsinki. En tiedä miten lehtistä jaetaan, jaetaanko sitä helsinkiläisiin koteihin?

        Maakuntakentiä voitaisiin markkinoita seutujensa asiakkaille vaikka yhden A4 kokoisella lehtisellä kaksi kertaa vuodessa samaan tyyliin. Via Vaasa, Via Lappeenranta, jos kerrotaan oman lentoaseman mahdollisuuksista ja esitellään vaikka lentoaseman henkilöstöä.

        Olisiko tämä liikaa markkinointia, voiko olla liikaa markkinointia? Olen melko varma, että seutujen oma liike-elämä sponssaa tällaista mieluusti.

        Se on totta, että maakuntiin ei ole tulossa samanlaisia turistivirtoja kuin Helsinkiin, mutta en ymmärrä miten tämä tekee maakuntakenttien markkinoinnista kuluttajille turhaa? Kyse on kuitenkin vain hyvin pienestä muistuksen omaisesta asiasta.

        En laskenut tuossa ylemmässä viestissäni leikkiä; Turun seudulla asuu paljon ihmisiä, jotka eivät lainkaan ole perillä mitä lähikentällä on matkustajalle tarjota. Toki heitä voi haukkua ignoranteiksi, mutta Helsingistä matkalle lähtemisestä on tullut ihmisille tapa. Pakettimatkat ymmärtää, mutta reittilentojen kohdalla se kyllä harmittaa.

        Ymmärrän toki, että Finavialle on se ja sama kummalta lentokentältä matka alkaa, enkä väitä sen olevan salaliitto, vaan liiketoimintaa. Finavia varmasti kokee, että maakuntien markkinointi olisi päällekkäistä markkinointia. Kyse on lähinnä paikallisintressistä, ei Finavian intressistä.

        Pakettimatkat Helsinki-Vantaalta on helppo ymmärtää, kun tarjonta on selvästi parempi, ja Finavian näkökulmasta on hyvä, että muilta seuduilta tulevat pakettimatkalaiset ruokkivat osaltaan eksoottisten kohteiden olemassa oloa.

        Toivottavasti Finavia innostuisi kuitenkin markkinoimaan maakuntakenttiä myös kuluttajille. Oikein mitoitettuna se maksaa itsensä takaisin, ja jos ei maksa, niin ainahan sen voi lopettaa.


    • D-AIMJ

      Tuosta "ota selvää" tyypistä ei kannata välittää. Se on se Kontulan tyyppi joka on muka tietävinään kaiken lentomatkailusta, mutta todellisuudessa hänen matkansa suuntautuu vain paikalliseen Kelaan ja sossuun. Ehkä kerran kaksi vuodessa myös Tallinnaan. Se "lentelee" välillä Madridiin, välillä vaihtaa konetta Kennedylla ja monta kertaa vuodessa käy Bangkokissa, istuen loungeissa lentokentillä. Jos kaverilta kysyy jotain yksityiskohtaista, sitten se hiljenee.

      • Outohan se on

        Nimenomaan. Tyypin surkea kirjoitustaito paljastaa hänet aina ja välittömästi. Tuo on se sama pässi joka kirkkain silmin väitti että lentolippu yhteen suuntaan on aina edullisempi kuin menopaluu. Se viimeistään todisti että hän ei oikeasti tiedä lentämisestä yhtään mitään. Kunhan pieksää suutaan.

        Täällä lisää tuosta hupaisasta tapauksesta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11925347

        Tämä tuossa ketjussa tyypille sanomani pitää edelleen 100% paikkansa:

        "Kuten yllä olevasta huomaa, sinä oikeasti et tiedä matkailusta YHTÄÄN MITÄÄN. Matkustat ainoastaan unissasi mutta olet kyllä valitettavan kärkäs kommentoimaan aivan kaikkia mahdollisia kirjoituksia, vaikka sinulla ei koskaan ole ollut yhteenkään ketjuun minkäänlaista järkevää tai rakentavaa sanottavaa."


    • Lennän paljon

      Hinta ei ole ainoa kriteeri. Suosin tiettyä allianssia, jonka korkeimmalla jäsentasolla olen. Ja olen tyytyväinen.

      • ekskusemee

        SAS = Star Alliance
        Finnair = One World

        Näistä kumpikaan ei ole sinun alliansisi?


    • Lennän paljon

      One World on. Air Balticilla en lennä juuri koskaan enkä Norwegianilla ainakaan pitkiä. Ja ekskuse mee vuan, emerald kortti on. Silivuplee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      476
      1723
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1487
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1338
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1299
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      895
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      856
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      46
      777
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      701
    Aihe