Minua kiinnostaa sellainen asia, että voiko tekojen jälki "tarttua" sivulliseen. Kun kuljemme täällä maallisesa jätämme jälkeemme erilaisia "jälkiä", voivatko nämä todellakin vaikkapa periytyä?
Ehkäpä tässä ei mitään "järkeä".
Ehkäpä tässä ei mitään "järkeä".
Vastaukset 7
Vanhimmat
Esimerkki ystävästäni. Tehdessään sukututkimusta, hänelle selvisi seuraavanlainen ketju:
Viime vuosisadan alkupuolella maalaiskylään tuli "shemeikka", venäjänkarjalainen reppuri. Naimisissa ollut nuori emäntä rakastui reppuriin, lähti tämän matkaan ja jätti koko perheensä.
Yksin lastensa kanssa jäänyt perheenisä yritti aikansa selvitä perheen kanssa, mutta ajautui lopulta alkoholismiin, hakkasi lapsiaan ja joi lopulta talon omaisuuden. Edessä oli taloudellinen kurjuus.
Perheen poika omaksui isänsä juomatavat ja lasten hakkaamisen. Hänen poikansa jatkoi tätä perinnettä...
Tähän päivään tullessa ystävälleni ei ollut koskaan selvinnyt miksi hän juo. Vasta myllyhoidossa ja sukututkimuksen kautta kävi selville, että hän ryyppää koska sata vuotta sitten muuan kulkukauppias astui väärään taloon...
Ryyppyni juon pian kuolema mua oottaa, seisoo ovella ja hioo miekkaansa, enhän pelästy, se ovea vain raottaa, sulkee sen taas ehkä vielä vuosiksi?
Uskaltaaskohan ruveta sukututkimusta rustaamahan:)
Omassa suvussani tuntuu olevan teemana rakkaudettomuus ja miehen ylimielisyys naista kohtaan. Äidinisä nai piikansa suvun painostuksesta kun oli jo lapsikin laitettu, oli vaimoaan kohtaan ylimielinen ja perheelleen ei häneltä liiemmin rakkautta herunut. Isäni oli hieman vähemmän ylimielinen ja rakkauden kanssa oli niin ja näin (uskalsi siitä mainita vain päissään). Minun mieheni on hivenen ylimielinen, mutta rakkautta sentään irtoaa. Systeemi on siis laimentunut polvi polvelta, mutta jonkinlaisen selvän teeman kuitenkin erottaa.
Voi tietysti ajatella niinkinpäin että ongelmana onkin joka polvessa ollut naisen alemmuuskompleksi!
Merkillistä kuitenkin on että tässä kolmen tuntemani polven ketjussa minä taidan olla vähiten feminiininen energialtani, ja huolimatta siitä että miehen/miesten ylimielisyys ärsyttää minua, olen minäkin jkv ylimielinen. Se mitä on miehissä ollut liikaa ja naisissa liian vähän minun suvussani (ITSETUNTO) alkaa ikäänkuin tasapainottua minussa. Mutta kovasti on toki vielä asiassa työtä.
Sukujutuissa ei toki tietenkään voi puhua mistään sivullisuudesta, joten sikäli on tässä nyt päädytty ehkä aiheesta sivuun... Sitten taas toisaalta... Ei minulla ole oikeastaan ikinä ollut mitään tekemistä isovanhempieni kanssa, ja silti he vaikuttavat elämääni.
Minä "juoppo-humalainen"
Kysyn Teiltä edelleen.
Mitä jälkiä jätät?
En pysty mihinkään "sanalekkiin".
Ainostaan "Tunne" merkitsee Minulle.
Jotkut olette panetelleet täällä ,Topua, Rödistä,
En ole kanssanne samaa mielipuolta...
Ainostaan Teot ratkaisee.
Ei "jotkut" vaan joku. Taisi tuo mennä jo.
Vaeltelin aamupäivän tuolla luonnossa ja mietin ihmisen jälkiä. Löysin jälleen uuden kiviympyrän ja mietin, mikä tarina siihenkin liittyy. Oliko tuolla paikalla kota vaiko pohja merkkitulille? Muuten luonto oli kyllä ottanut oman tilansa eikä muita ihmisen jälkiä näkynyt kuin jokunen satunnainen polku talolta toiselle.
Siis satojen ja tuhansien vuosien ajan ihmiset olivat muokanneet ja muuttaneet tuota maisemaa eikä minulla siellä liikuskellessani ollut kuin aavistus menneestä yhden kiviympyrän ominaisuudessa. Minusta se oli hienoa.
Ihminen tavoittelee ikuista elämää ja monet tahtovat ikuistaa itsensä materian kautta. Ikävä kyllä se ei takaa kuolemattomuutta.
Kestävämpi tapa on ikuistaa itsensä osaksi kollektiivista tajuntaa. Sosiaalisen jäljen jättäjä käynnistää kausaliteettiketjun, jonka seurauksena aikaansaa mieluummin hyvää kuin pahaa, rakentavaa kuin tuhoavaa, rakkautta kuin julmuutta.
Joskus kuitenkin elämässä toteutuu kaikki tragedian ainekset, kuten aiemmin kertomassani esimerkissä: seuratessaan sydämensä ääntä ja antautumalla rakkauteen nuori nainen aikaansai ketjun, josta on ollut kärsimystä aina viidenteen ja kuudenteen sukupolveen saakka. Siinä perisynnin voi nähdä aivan uudessa valossa. Vai oliko kyse sittenkään rakkaudesta? Ehkä nainen pakeni rakkaudettomuutta ja julmuutta, joka jo oli olemassa?
Kyllä ihminen on monella tapaa jäljenjättäjä.
Oman elämäni suhteen jäljenjättäjiä on tälläkin palstalla useita. Kiitos heille (teille) kaikille. :-)
Mikäli jollakulla on tarve Topua tai Rödistä panetella, niin tiedän jättäneeni jäljen. Toivottavasti sellaisen, josta lähtisi liikkeelle rakentava (parantava, tervehdyttävä) ketju. Se se olisi noituutta parhaimmillaan.
Hienoimista hienoimpia ajatuksia...
Olen ajatellut samoja linjoja,koko elämäni...
Minulle on tapahtunut aika paljon viime aikoina, olen kokenut menetyksen tuskaa, myöskin ääretöntä sympatiaa, josta olen Erittäin kiitollinen. Kyse ei ole kuitenkaan läheiseni kuolemasta. Vaan läheiseni menettämisestä , "tavallaan".
"Lapsuus se on korvaamaton, paljon mä sain siks kiitän nyt vain.
Kiviympyröihin palataan vielä, ehkäpä "todella" asiantuntevaa siteeraten,jos niissä ylipäätään on asiantuntijaa, enää meirän joukos.