Joo, soluasuntoni kämppäkaverit eivät ole mitään hiljaisinta porukkaa.
Asun neljän henkilön solukämpässä ja kaksi niistä on ulkomaalaisia, joilla on ärsyttävä tapa kälättää yöllä enkä juuri sen takia saa juurikaan unta. Seinät ei kestä pienintäkään ääntä vaan melkein kaikki kolina ja kolke kuuluu läpi.
Asuntomme on asunnon taa'immaisena joten omistan kaksi seinää, joiden takana ei asu ketään. Mutta silti äänet häiritsevät, anteeksi vain kun olen herkkä uninen, Olen sanonut näillä kälättäjille kerran että hiljaisuus alkaa 22.00, mutta kälätys saattaa jatkua ihan hyvin 00:00, asun 5km päässä kaupungista ja kuljen pyörällä joten tarvitsen unta. Olen vielä 16 vuotias ja muutenkin ressaan kaikesta turhaan. Olen kotoisin maalta ja olen asunut "kaupungissa " vasta puolisenvuotta.
Olisiko olemassa halpaa ja käytännöllistä mallia korvatulpille yökäyttöön? Ei mitään hyperkallista, mutta unta pitäs saada palloon.
Korvatulpat nukkumiseen
7
997
Vastaukset 7
- Hilljainen
Mulla on sama homma, pitää olla melko hiljaista että uni tulee. Ja käytän ihan normi korvatulppia jotka sain töistä. En muuten tiedä myydäänkö perusmarketeissa ? Ota selvää, uni on tärkeää.
- korvatulpat netistä
tilaa 3M valmistamat korvatulpat, ovat halpoja ja saat 20 paria
http://www.ebay.com/itm/40-x-3M-EAR-Classic-Foam-Ear-Plugs-FREE-UK-P-P-/230847878967?pt=UK_BOI_ProtectiveGear_RL&hash=item35bf9b1737 - 6666666666666
Hommaa tällainen nukkumista varten:
http://tuotteet.etra.fi/fi/g19722808/howard-leight-sync-kuulosuojain
Jos heittää korvatulpat tuon ja musiikkia ennen nukkumaanmenoa ei huomaa vaikka ulkona riehuis 3 maailmansota. Kännykän tärinällä herää aamulla... - Anonyymi
Mitkä olisi hyvät korvatulpat, että ei kuulu toisen kuorsaus? 😄
- Anonyymi
Vastamelukuulokkeet ainoa hyvä ratkaisu.
Korvatulpista/ nappikuulokkeista saa ennemmin tai myöhemmin korvakäytävän tulehduksen.
Vastamelukuulokkeet toimii kohtalaisesti ja vaimentaa naapuruston kiiheitäkin ääniä yön tunteina:)
- Anonyymi
😴👂💤💤
- Anonyymi
Silikoni korvatulpat ovat hyviä. Ne saa silläkin tavalla käytettyä, että muotoilee niin, että eivät mene syvälle korvakäytävään. Täytyy välillä leikata lika, jota tulee korvasta, pois.On parempi vaihtaa aina puhtaisiin. Jos käyttää liian likaisia, tulee herkkään korvaan ongelmia.
Sitten on "hätä tapauksiin" keltaisia tulppia, jotka hävittää täysin äänet, mutta en suosittele niitä muuta kuin hätätapauksiin. Katsele apteekista, siellä on muitakin korvatulppia.
Otan osaa.
Kaupungissa paljon tulppia käyttänyt.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561