Bordercollie

1. Minkä lainen luonne?
2. Onko hyvä harrastuskoira? ( mitkä lajit)
3. Entä turkinhoito?
3255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Jaa. Veikkaan ettei kovinkaa koiraystävällinen ihminen tuon sivun tekijä ^ Voin kertoa ihan henkilökohtaisesti esim. rodusta Bullmastiffi. Meillä semmoisia on kolme ja voin sanoa ettei suloisempaa rotua ole. Ne mielellään köllivät ihmisten kanssa ja kerjäävät huomiota. Niin ainakin meillä. Tokihan nuo varmasti oikeita uutisia ovat, mutta jos noin rajuksi on mennyt, niin ei ollut vika koirassa, vaan ihmisessä. Koiran agressiivisuuteen vaikuttaa moni tekijä. Pentuajan traumat, huonot elinolot, ei sosiaalistumista, ei minkäänlaisia rajoja, väkivaltaisuus koiraa kohtaan. Ellei koiralla ollut oikeasti päässä jotain vikaa, niin silloin vika tosiaan on ihmisessä.

    No se siitä sitten. Tosiaan avasin tän keskustelun katsoakseni itsekkin jos joku olisi kertonut rodusta. Itsekkin olen rotua miettinyt monen muun ohella. (:

    1Äänestä

Oman kokemuksen mukaan ei mitään huonoa kerrottavaa luonteesta. Jotkut urokset hieman varautuneita, omalle kohdalle sattunut vain avoimia uroksiakin. Ehkä kysymys nro 2 on vitsi? Bordercollie on pk-lajeissa ihan omaa luokkaansa, tokon, agin huipulla on lähinnä vain bortsuja. Periaatteessa sopii harrastukseen, kuin harrastukseen.
Turkinhoito helppoa, likaa ja vettä hylkivä turkki. HArjataan,kun muistetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koira1 kirjoitti:

1. Minkä lainen luonne?
2. Onko hyvä harrastuskoira? ( mitkä lajit)
3. Entä turkinhoito?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu