Kiinnostaisi tietää kuuluuko hotellin huoneisiin liikenteen äänet häiritsevästi, onko palvelu ja ruoka hyvää???
Vastaukset 12
Huoneen sijainti kyllä ratkaisee katumelun osalta.On mahdollista saada huone kahdenkin vilkkaan kadun(Alfereces Prvincionales tai Avenida Tirajana)puolelta joihin äänet kantautuvat enemmän kuin Calle Timplen puoleisiin huoneisiin.Tuttavapriskuntia asui siellä kaksikin,joista toiset kyllästyivät ruokaan melko pian ja taas toisille ruoka maistui hyvinkin,makuasia.Heillä molemmilla oli huoneet altaalle päin joten häiriötä ei ollut.Istuimme iltaa siellä muutaman kerran ja palvelu toimi hienosti.
- Vaihteluvirkistää
Itse kyllästyn puolihoitoon ja aina samassa paikassa syömiseen jo muutamassa päivässä, vaikka olisi 5 tähteä. Kiva käydä eri ravintoloissa. Vaihtelua.
- Rius
Asuimme pari vuotta sitten pääkadun puolella ja kun ikkunat oli kiinni, ei meteli kuulunut. Huoneet oli siistit, Riu tasoa ja ruoka myös ok, vaikka vain kolme ***. Kaikin puolin ok. Oven edestä lähti hotellin bussi Maspiksen rantaan.Suomea ei kuultu, pääasiassa hollantilaisia ja saksalaisia turisteja.
- persum
Hotellissa kylmät betonihuoneet,kolmen tähden hotelli,kylpyhuoneessa muurahaisia,huono ilmastointi,meillä oli matka puolihoidolla siitä huolimatta juomat veloitettiin päivällisen yhteydessä esim. vesi maksoi,ruoka oli hyvää.
Henkilökunta ystävällistä,en mene toista kertaa,parempi hotelli esim.Prinsess,siistimpi,uudempi.Tämä on käytäntö,että puolihoitoon kuuluu vain ruokaa,mitä nyt aamiaisella mehut,joissakin hotelleissa jopa Bloody Maryn tekoainekset (vodkaa myöten),myös me maksoimme iltaruoan juomat.
- Mindoguel
Eikö nimi sano mitään....
- sapiens
miesten hotelli kai..
- persum
Ei ole homohotelli,on pariskuntia suurimmaksi osin saksalaisia,ei lapsia.
Oltiin vastaanoton lähellä,muuten perimmäisiin huoneisiin kävelymatkaa n.100m.
Ikkunat takapihalle,jossa tenniskenttä,ei kuulunut liikenteen meteli. - reissaaja
Todella hyvä hotelli kaikinpuolin. Vahva suositus! :)
- Hyväruoka
Riussa on aina erinomaisset ruuat.Puolihoitohotelli.Lähellä kuuluisaa pannua.Voi kävellä ohitse ja jatkaa matkaa oman hotellin herkkupöytiin.
- Vaihtoehtoall
Monet ottaa all inc.kuparip,ssa. Asuvat lähistöllä tai missälie,sitten taxilla 3-krt päivässä syömään.Paketista voi saada alennustakin,ehkä..näin monet tekevät,tulee edulliseksi loma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 143955
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?104858Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha109840- 61761
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55621Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26593Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett45521- 154518
- 42489
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.48473