olisin halukas aloittamaan ammuntaharrastuksen. hallussapitolupa metsästysaseeseen on ennestään ja metsästänyt monia vuosia ja nyt haluaisin hommata pistoolin ja alkaa ampumaan tarkkuusammuntaa sillä. eli mitä näin aluksi pitäisi tehdä että luvat joskus voisi saada? ampumarata on lähistöllä mutta ampumaseuraa ei. onko mahdollista saada luvat? ja onko ampumaseuran perustaminen vaikea prosessi?
Vastaukset 9
- rekyyli2
Ampumaseuran perustamisessa on sen verran puuhaa, että ei kannata muutaman pistooliluvan vuoksi suunnitella. Lisäksi tarvitsisit ampumaradan, joka ei olekkaan ihan pikkujuttu nyt voimaan tulevien uusien lakien mukaan.
Tarvitset aktiivisuustodistuksen joltain auktorisoidulta ampuma-ase kouluttajalta sen jälkeen kun olet kaksi vuotta harrastanut pistooliammuntaa. Valvottuja ampumakertoja pitää olla vähintään 12 kpl. Sillä ei ole merkitystä onko sinulla metsästysaseita 1 tai 100 ja harrastatko metsästystä vai et. Jos tarkkuutta meinaat alkaa ampua, haet lupaa pistooliin kuitenkin urheiluammuntaperustein. - harrastaja1
mikäs tuossa ampumaradassa on hankalaa?
- tollolollo
Helpoiten(hah!) saat luvat käymällä SRA tai Practical-kurssin ja harrastamalla seuran tai tutun aseella vaadittavan 2 v ajan. Huom. yleensä myös Ilmapistooli-harrastus lasketaan harraste-ajan hyväksi, eli se kannattaa aloittaa jo tänään(ja merkitä a-kerrat vihkoon)!
- ressu.
Liity reserviläisiin. Seurolla on laina pistooleja, joila voit aloittaa harrastuksen. Ratavuorot ovat ohjattuja ja saat opastusta. Seurat järjesteävät myös turvallisen ampujan kursseja ja voit halutessasi suorittaa sra-tutkinnon. Ressuilta saat myös harrastustodistuksen. Ammut valvotilla radoilla, saat koulutusta ja todistuksia suorituksistasi ja pääset halutessasi kilpailemaan. Koska reservilaiset käyttävät palvelusaseina isokaliberisia pistooleja ja puoliautomaattisia sotilaskivääreitä, niin luvan hakeminen ei tule olemaan ongelma.
- öhkö
Ei kannata mitään SRA tai Practical-kursseja käydä sillä silloin täytyy niitä myös harrastaa että pysyy kortti voimassa.
Ammut vaan tauluun tarkkuutta ja haet harrastuspohjalta lupaa.- ressu.
Lupaa ei välttämättä myönnetä, jos perusteena on tarkkuusammunta. Täytyy yksilöidä minkä lajia harrastaa.
Miksei sra tai practical korttia kannata hommata vaikka se vanhenisi? Korttihan on lupaa haettaessa erittäin hyvä näyttö harrastuneisuudesta. Ei sillä ole mitään merkitystä luvan saantiin, jos lisenssi joskus tulevaisuudessa vanhenee.
Ressujen SRA-kortissa on yksi hyvä puoli Prakticalin vastaavaan, sillä...
"Kun henkilö on merkitty SRA-rekisteriin, saa hän SRA:n ampujan kortin. Kortti on voimassa RESUL:n määrittelemän ajan korttiin merkitystä myöntämispäivästä lähtien. Aikarajoitusta ei kuitenkaan tällä hetkellä ole, joten nykyiset kortit ovat voimassa toistaiseksi. "
Eli kerran kun pääset tutkinnosta läpi, niin kortti on voimassa maailman tappiin asti. Todellinen jokamieslaji, jona toivottavasti pysyykin, vaikka on liikaa hiljalleen siirtynyt praktikaalin suuntaan.
Näin sanoo laki (ampuma-aseasetus) "Ampuma-aselain 45 §:n 4 momentissa tarkoitettua ampumaurheilua ja –harrastusta pidetään aktiivisena, jos luvanhakijalla on luvan hakemista edeltäneiden kahden vuoden aikana ollut vähintään kymmenen harrastuskertaa pistoolilla, pienoispistoolilla, revolverilla, pienoisrevolverilla tai ilmapistoolilla." ammut jonkun kanssa ilmapistoolilla tai lainaat .22 pistoolia (hänen läsnäollessaan), pidätte päiväkirjaa amunnoista, laukausmäärät, ym. Kaverisi todistaa päiväkirjan allekirjoituksellaan oikeaksi. Johonkin seuraan olisi hyvä kuulua, esim reserviläisiin, siellä on ampuma-asekouluttajat, jotka saavat todistuksia kirjoitella ja heidän todistuksensa painavat vaakakupissa enemmän kuin pelkkä päiväkirja.
- Anonyymi
Eli laittoman aseen saa paljon helpommalla...
- Anonyymi
Mitähän sillä tekisit, hiplaisit sitä kämpässäsi ja ampuisit itseäsi jalkaterään🤣
Nämä laittoman aseen hankkivat kuvittelee olevansa jotain mafiosoja, tuskin uskaltaisi at edes asetta itsepuolustukseksi käyttää kun tietävät että tulee linnaan lähtö jos jotain henkilöä sillä reiittää. On vain rambo-unelmia tuollaiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va641780Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16859- 81636
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92595- 45528
- 47505