voiko kalat jättää jäälle?

tuleva kalamies

Meinaan aloitella pilkkiharrastuksen mutta kun en ole innokas "kalasopan" tekijä niin voiko mahdollisen saaliin jättää tarvittaessa jäälle tai johonkin maastoon? Vai onko suurikin "rikos"? Luulis että kettu tai joku ne sieltä söis.

34

4094

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luontoihmine

      Varikset ja muut luontokappaleet putsaavat ne siitä. Poistaa fosforia vesistöistä maalle ja kasvikunta kiittää. Sitä voi pohdiskella kärsiikö kala siinä jäätyessään. Sitäkin voi pohdiskella kuoleeko ahven niskojen taittamisesta vai halvaantuuko vain ja katselee tekemisiäsi siitä kunnes aivot jäätyvät.

      Minä luulisin, että vaihtolämpöinen kala ei juurikaan tunnista jäähtymistään ja jäätymistään. Toisaalta umpijäässä olevat ahvenat alkavat sätkiä sulaessaan eli ne eivät heti kuole jäätyessään.

      Joudut valitettavasti tekemään vaikeita päätöksiä aivan itse.

      Minä otan ne mitä tulee ja paistan ja keitän sapuskaksi. Pienet voin päästää takaisin.

      • Anonyymi

        Joo ja meidän koira syö kun löytää. Kannattais viedä mukanaan kaikki moska kiitos


    • Roskattomaan jäähän

      Yleensäkkin pienet särkikalat voit ottaa kompostoitavaksi mutta perus sääntö on että älä laita lumen taikka jään päälle kalaa nostaessasi avannosta. Pyydystä ja päästä ja oikea kalojen käsittely on A ja O. Älä myöskään roskaa koska monesti missä on paljon pilkkijöitä on paikka semmoinen sikolätti että oksat pois!

      • Rehevöityneellä järvellä se takasi päästäminen on se suurin rikos jonka voi tehdä. Eli melkein kaikilla paitsi jos järvessä käy oikeasti paljon pilkkijöitä.


    • Kalat ruoaksi

      Kannattaa harkita, miksi lähteä kalaan jos ei niitä aio syödä. Mielestäni kalastus on ravinnon hankkimista, eikä mitään viihteellistä urheilukalastusta.

      Kysy vaikka tutuiltasi tai naapureiltasi, kelpaisiko kalat niille.

      Itse teen isoista kaloista fileitä, keskikokoiset paistelen sellaisenaan pannulla tai savustan ja pienet jauhan jauhelihaksi tai leivon kalakukon.

      Ja kaupan tiskiltä on hankala saada näin tuoretta kalaa: aamulla pyydetty, päivällä syöty! Pitäisi arvostaa itse pyydettyä kalaa hieman enemmän.

    • Pilkman.

      Pieni kala,jota ei ota ruokakalaksi,pitää päästää heti takaisin avantoon,sillä vaikka kala kestää jonkinverran kylmää,niiden silmien verkkokalvot jäätyy nopeasti,jonka jälkeen ne sokeutuvat.

      Nykyinen kalastuslakikin kieltää kalojen jättämisen jäälle.

    • kalasta- älä roskaa

      No ei voi.

      Onhan noita nähty töppöeinareiden jäljiltä avannon ympäristöjä, jotka ovat kuin sotatantereita. Sulassa sovussa ahvenet, matoaskin muhat, tupakantumpit ja muu röhkä.

      Roskaaminen ei ole jokamiehen oikeus. Ne ahvenentirritkin, kun ne kerran on vaivauduttu tappamaan, voi kuskata rantaan asti lähimpää roskikseen.

      Metsissä ja vesillä tulee osata liikkua niin, että kulkijasta ei jää kuin jäljet lumeen ja avainto jäähän.

      • pikkupilkkijä

        Roskata ei tietenkään saa, sellainen on hyvien tapojen vastaista ja menee helposti ympäristörikkeen puolelle.
        Kalojen jäälle jättämisestä kalastuslaki ei näytä sanovan mitään, mutta tämähän onkin Suomi24, jossa saa väittää mitä tahansa.

        On myös huomioitava muita luontokappaleita. Korpit, ketut ja monet muut eläimet kyllä nauttivat makupalat mielellään. En kuitenkaan ymmärrä sellaista että pikkukalaa jätetään suuria määriä avannon viereen, kohtuus kaikessa.

        Itse kun pilkin niin pienet särkikalat yleensä tapan ja jätän avannolle, samoin muutaman pikkuahvenen, joista olen ottanut silmät syötiksi. Muun tarpeettoman saalin sujautan takaisin avantoon. Seuraavana päivänä yleensä ovat kaikki kadonneet, ja jos jonkinlaista eläimen jälkeä supikoiraa myöten näkyy ympärillä. Lumisateella ei juuri kannata pakkasten aikaan jättää, koska kalat hautatuvat lumeen eivätkä nälkäiset niitä aina löydä. Näin meidän seudulla.


    • Ronkkija

      Voi ne jättää ja on suositeltavaakin jättää ne siihen jäälle. Minä sit kerään ne ja nylen pakastimeeni ja teen niistä kaikkia herkkuja pitkin kevättalvea. Ei ole itse tarvinnus kovin paljoa pilkkiä ja kalassa oon pysyny. Säännölleen kun käyn kiertämässä, niin saan aina tuoretta kalaa jäältä ja joskus ihan voin jutella pilkkimiehen kanssa ja saattaa olla että joku ehdottaakin että keventäisin hänen kalasaalistaan jonkin verran.

      • Pilkki mies

        Minä ite kyllä pienet ahvenet ja särjet jätän jäälle mutta sitte ku lähen siitä reiältä niin päästän takasi paitsi jos tulee iso


    • Harkintaa peliin

      Sisävesillä on yleensä ylitiheät kannat pientä ahventa ja särkeä, joten ei niitä kannata ainakaan takaisin päästää. Yleensä varislinnut ja lokit syövät jäälle jätetyt kalat nopeasti. Mutta alueille joissa sivullisia liikkuu paljon, ei kannata kaloja jättää. Pilkkiharrastus saa huonoa mainetta kun kukkahatut ja luonnonsuojelijat säälivät jäälle jätettyjä kaloja.

    • Ei minkille!

      Järki hoi, älä jätä!

      Tietenkin lasket ne heti takaisin, tulevat sitten jonkun vuoden päästä suurempina saaliiksi, tai ovat olleet suurempien kalojen ravintona.

      Jäälle ei kannata jättää mitään, koska ovat siten lisäämässä muutenkin ongelmallista minkkiä.

      Haastankin kaikki kalamiehet ja naiset maanlaajuisesti tähän ekotekoon, EI KATETA VALMISTA RUOKAPÖYTÄÄ MINKILLE!

      • Enpä ole minkkiä ikinä avojäällä nähny, se ku välttelee avoimia paikkoja niin paljon ku mahdollista.


    • Laskee,

      On yhdyttävä tuohon minkkisotaan, vaikkei sillä suoranaista yhteyttä asiaan olekaan. Minkki ei kuulu suomen luontoon ja kannan kasvaessa aiheuttaa monenlaista ongelmaa. Jos minkkejä alueella esiintyy, minkkiloukku on toimiva peli - käyttö vaatii tosin metsästysluvan. Avannon ympärillä olevista jäljistä voi tunnistaa minkin vierailun.

      • Ei minkille!

        Eivät mene loukkuun, koska saavat yltäkyllin kaloja suoraan jäältä. Siis paras, kun jokainen laittaa ne kalat, joita pitää liian pieninä, takaisin avantoon.


      • Ei minkille! kirjoitti:

        Eivät mene loukkuun, koska saavat yltäkyllin kaloja suoraan jäältä. Siis paras, kun jokainen laittaa ne kalat, joita pitää liian pieninä, takaisin avantoon.

        Minkinloukkuun ei laiteta syöttiä! Pyytää paljon paremmin ilman!


      • Kaikkiminkkisotaan
        jagdpanzer kirjoitti:

        Minkinloukkuun ei laiteta syöttiä! Pyytää paljon paremmin ilman!

        Voi pyytää silloin, jos on valmiiksi minkin hajustama, mutta tietenkin sinne loukkuun kannattaa laittaa syötti.


      • Kaikkiminkkisotaan kirjoitti:

        Voi pyytää silloin, jos on valmiiksi minkin hajustama, mutta tietenkin sinne loukkuun kannattaa laittaa syötti.

        Ei mitään syöttejä jos pienikin mätänemisen vaara, sillon ei aivan taatusti mene. Kaikkiin ite tehtyihin loukkuihin on minkki menny ilman mitään syöttejä tai hajusteita, tietenki minkin haju on positiivinen asia mutta hyvin on menny ilmanki.


    • Maakotka

      Olen jättänyt ja jätän vieläkin joskus joitakin ehtii kuolla verkkoon.Aamulla ihmettelin isoja harakan varpaan jälkiä avannolla ja oli kalat hävinneet ja tämä toistui useamman kerran.Niimpä kerran tämä uljas lintu odotteli n.puolen kilometrin päässä pitkän kuusen latvassa ja aina ne on hävinneet.

    • catchandrelease

      Jos nyt on ihan pakko kalastaa vaikkei kalaa tahdo, niin käytä väkäsettömiä kuokkuja ja päästä kalat takaisin kasvamaan.

    • haistakaa..paska

      ne kalat päästetään takaisin, mitä ei syödä. eikö se saatanan huorien päässä luulis vittu valmiina olevan perkele. Vai haluaisitko ite jäädä kuolleena keskelle perkeleen keskustaa missä kaikki saatanan hintit sua siellä mulkoilis vittu perkele paska kusi perse??!?!?!?!?

      • Älä ota enää... Kiitos...


    • kalakannanhoitoa

      Kyllä nuo vaaksaa pienemmät kalat tulee jätettyä poikkeuksetta jäälle tai kuskattua tunkiolle ja oikein isot päästettyä välittömästi takaisin, keskikokoiset menee syöntiin. Tuo siksi että ainakin Keski-Suomessa on monessa järvessä ja lammessa se ongelma että pientä kalaa varsinkin ahventa on ihan liian tiheinä kantoina.
      Jos arastelee jäälle jättöä ja rannan minkeille ei viitsi syöttää niin tunkee kuolleet kalat sinne avantoon ja lunta päälle. Ja tapahtuu tuota kalojen hylkäämistä muuallakin kuin pilkkimiesten keskuudessa, esimerkiksi lapissa taimenjoilla ja järvillä monesti heitetään isotkin hauet metsään jos niitä vain sattuu tulemaan, kaiketi ajatellaan ettei mene jalot kalat hauen suuhun...
      Mitenkä pikkukalojen jäälle jättö eroaa esimerkiksi kalakannanhoidosta, jossa tarkoituksena on vähentää pikkukalojen tiheyttä vesistössä?

      • Älyvapaatatoimintaa

        Omituista nykyisin tuo pikkukalojen vihaaminen, joka on jonkun "viisaan" typerä älynväläys. Kuvitellaanko, että ne isot kalat tulevat tyhjästä, ihan itsestään. Uskallan väittää, että, jos jossakin lammessa on kääpiöityneitä kaloja, niin se johtuu yksinomaan ekosysteemin horjuttamisesta. On suosittu jotain tiettyä kalalajia ja hävitetty petokaloja pois. Ei ole enää mitenkään harvinaista, että järvet ovat tulleet niin tyhjiksi, ettei enää edes ahvenia saa ongella, kuten ennen. Pienisilmäisellä katiskalla nekin vähäiset kalat pyritään pyytämään viimeiseen sinttiin ja lannoitetaan niillä maaperää. Hulluksi on maailma mennyt!!!


      • Äläruokiminkkejä

        Olen niin samaa mieltä kanssasi. Hulluksi on maailma mennyt ja samaan aikaan ihmetellään miten vaikkapa sata vuotta sitten oli järvissä kalaa. Ei ole ollut silloin mitään hullutuksia ja "roskakalojen" pois pyytämistä.
        Ahvenen vähentyminenkin näkyy suurilla järvillä niin, ettei enää mato-ongella, eikä pilkillä löydy kalastettavaa.
        Veke katiskot pitäisi lailla kieltää, samoin, kuin on verkkokalastuksessa silmäkoot, niin samoin katiskoverkkoon pienin sallittu silmäkoko.

        Kalastuksesta on tullut hullua ajanvietettä, josta pyydystä ja päästä kalastus esimerkkinä. Kalakantojen "hoito" onkin pitkälti niiden isomusten kasvattamista.

        Aloittajalle haluan sanoa, ettei mitään kaloja pidä jättää jäälle, koska kalat jäälle jättämällä tulet ruokkimaan myös vahingossa minkkejä, joista tulisi keinolla millä hyvänsä päästä eroon. Tuommoista ei pitäisi terveellä järjellä varustetun edes kysyä. Pitäisi olla ihan itsestään selvää, että pienet takaisin kasvamaan ja ruokakalat kotiin viemisiksi.


    • Lintuharrastajat

      Lintuharrastajat käy pilkkimässä kotkille kaloja.

    • Anonyymi

      Täällähän on huomattavasti fiksummin ajattelevia ihmisiä kuin kalastus.com keskusteluissa. Erityisesti kiinnitti huomioni :Mielestäni kalastus on ravinnon hankkimista, eikä mitään viihteellistä urheilukalastusta.
      Täsmälleen ja juuri näin!
      Kalastaja tuttavani on jo muutaman vuoden kalastanut rysillään pääkohteena meren särkikala. Ne jalostetaan Säkylässä suomalaisille kuluttajille valmiiksi ja menekki on kohtuullista. Toivottavasti kotimainen kala alkaa kiinnostamaan enemmänkin.
      Se on kestävästi pyydystettyä ja hoitaa samalla vesistöjä. Todellinen ekoteko siis.
      Tuo minkki on myös vakavasti otettava ongelma. Itse kalastavana kompostoin sivusaaliina tulleen särkikalamassan, kunnes näin minkin loikkivan pitkin saarta. Keväisin saaressamme pesii kanadanhanhia, meriharakoita, isokoskeloita sekä lukuisia pienempiä ystäviä. En haluaisi omalla toiminnallani houkutella minkkejä tuhoamaan pesintöjä, mutta jonnekin tuo vesiä rehevöittävä särkikalasaalis on hävitettävä. Lahna kun ei oikein nykyään kuulu suomalaiseen ruokapöytään. valitettavasti.

    • Anonyymi

      Itse puristan nyrkissäni pienet kalat paskaksi koska olen vahva. Isommat kalat revin pään irti. Onnekesi ei ole tullut kukaan luontoihminen rääkymään ettei ole tarvinnut syöttää sinttejä sille. Olisi mukava niellä simppu tyhmään kitaan.

    • Anonyymi

      tunge se vitun kahvi perseesees!!!!!!!!

    • Anonyymi

      leikkaa kurkuss auki:DDDDDDDDD

    • Anonyymi

      siihen loppui se fiksuus...

    • Anonyymi

      kotilammella vierasmaalaiset sotasankarit tekevät kymmeniä reikiä jäälle ja jättävät pilkin yöksi jään alle, aikaisin aamulla tullaan keräämään saalis
      Onko tämä sallittua ns. vieheluvalla?

      • Anonyymi

        On, jos kalat lopetaan ennen niiden jäälle jättämistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4320
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2171
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1711
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1425
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1078
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      878
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    Aihe