hammasjuttuja?

meillä on kohta nelikuinen vauva ja sillä on ikenen päällä (noin kulmahampaan kohdalla) tullut molemmille puolille valkoinen kyhmy. Vähän kun hampaan alkuja mutta paikka on vähän outo kun alkais kasvamaan tuolta ylähuulen suuntaan ja aika korkealta. Kuolaa tulee ja punaiset posket. Vanhemmilla lapsilla on tullut hampaat paljon myöhemmin. Onkohan nämä semmoisia juttuja että vaatii jotain hammasleikkausta. ja onko muilla vastaavasti lähtenyt hammas noin korkealta? kohta tosin lääkäriaika mutta jos tätä kautta sais joskus rauhottavia kommenttia. :/ Hiivaa en usko että olis koska ei lähellä sitruunamehulla ainakaan
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä on ekat hampaat tullut esikoiselle 4-kuisena, mutta eivät ne toki olleet kulmahampaat vaan alaetuhampaat.

Äänestä

Veikkaan ihan rustonystyjä. Niitä tulee monelle vauvalle, ovat sellaisia valkoisia nystyjä ikenessä. Vaarattomia, lähtevät itsekseen pois, eli ei vaadi toimenpiteitä. Näytä vaikka neuvolassa ensi kerralla, siellä osataan ne kyllä tunnistaa.

Äänestä
  • voi kiitos! harvoin saa täältä asiallisia vastauksia. Tuo se varmasti onkin, Mutta kysäisen toki neuvolassakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


54dfgdfg kirjoitti:

meillä on kohta nelikuinen vauva ja sillä on ikenen päällä (noin kulmahampaan kohdalla) tullut molemmille puolille valkoinen kyhmy. Vähän kun hampaan alkuja mutta paikka on vähän outo kun alkais kasvamaan tuolta ylähuulen suuntaan ja aika korkealta. Kuolaa tulee ja punaiset posket. Vanhemmilla lapsilla on tullut hampaat paljon myöhemmin. Onkohan nämä semmoisia juttuja että vaatii jotain hammasleikkausta. ja onko muilla vastaavasti lähtenyt hammas noin korkealta? kohta tosin lääkäriaika mutta jos tätä kautta sais joskus rauhottavia kommenttia. :/ Hiivaa en usko että olis koska ei lähellä sitruunamehulla ainakaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu