HS kertoi, että erään yleisimmän syövän tutkimus on mennyt e-

-eteenpäin Suomessa:

- Eturauhassyövän riskitekijä löytyi
11.1.2014
STT
Suomesta johdettu tutkijaryhmä on selvittänyt geeneihin liittyvän mekanismin, joka lisää eturauhassyövän riskiä.

Kansainvälinen tutkimus keskittyi ihmisen perimän pieniin vaihteluihin, niin kutsuttuihin SNP-muunnoksiin. Tutkimuksessa paljastui, että ne voivat tehostaa syövän leviämistä.

Tutkimustulokset julkaistiin kansainvälisessä Nature Genetics -lehdessä. Selvitystä johti Oulun yliopiston Biocenterissä Gonghong Wei. Hankkeessa olivat mukana myös Helsingin ja Tampereen yliopistot.
4102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos epäilet k.o. sairautta esim. toisen isovanhempasi kuoltua siihen, mittauta aika-ajoin PSA-arvosi (= prostata specifinen antigeeni).
Sen tulisi olla lähellä 0:a.

Äänestä
  • On aina niin tavattoman mieltä lämmittävää kun joku koettaa huolehtia toisista ihmisistä.

    Äänestä

itsekkyys on ilomme, vahingonilo intohimomme.

Äänestä
  • eturauhassyöpä tuli 54-vuotiaana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fundtsija kirjoitti:

-eteenpäin Suomessa:

- Eturauhassyövän riskitekijä löytyi
11.1.2014
STT
Suomesta johdettu tutkijaryhmä on selvittänyt geeneihin liittyvän mekanismin, joka lisää eturauhassyövän riskiä.

Kansainvälinen tutkimus keskittyi ihmisen perimän pieniin vaihteluihin, niin kutsuttuihin SNP-muunnoksiin. Tutkimuksessa paljastui, että ne voivat tehostaa syövän leviämistä.

Tutkimustulokset julkaistiin kansainvälisessä Nature Genetics -lehdessä. Selvitystä johti Oulun yliopiston Biocenterissä Gonghong Wei. Hankkeessa olivat mukana myös Helsingin ja Tampereen yliopistot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu