Dubai?

kertokaa mielipiteitä ja kokemuksia Dubaista, jos olette siellä olleet. Neljän hengen porukalla harkitsemme matkaa sinne helmikuulla. Mietityttää kun ei olla ennen siellä päin matkusteltu. Onko miellyttävä ja turvallinen paikka lomailla?
4341089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Olen ollut siellä noin päivän verran kun odotin seuraavaa lentoa. tultiin yöllä sinne ja nukuttiin lentokentällä muutama tunti ennenkuin lähdettiin kaupungille aikaa tappamaan. ensi reaktio oli kun astuttiin ulos terminaalista, pöllähti semmoinen hyvin kuuma ja kostea ilma vasten naamaa (kesäkuussa), onneksi oli varavaatteet mukana repuissa, hikoilua ei voinnut mitenkään välttää. kaupunki sinänsä on hyvin siisti(oltiin vain keskustan alueella), Nähtävää riittää. kokeilemisen arvoinen on veneretki, itse maksettiin siitä liian paljon, kannattaa vaan tinkiä hinnasta pois. ehdottomasti haluan mennä sinne vielä joskus, jälkikäteen saannut tietää mitä kaikkea jäi näkemättä, kokematta..

Äänestä
  • En nyt halua takertua pikkuseikkaan, mutta ettei tule toisille väärää käsitystä, niin ei Dubain ilma missään tapauksessa ole kosteaa, kuumaa kylläkin. Dubaihan on niitä paikkoja jossa sataa erittäin vähän ja erittäin harvoin. Mitään siellä ei kasva ilman keinotekoista kastelua.
    Oma ensivaikutelmani oli kun koneesta laskeuduin ulos, että sellainen kuuma ilma leyhähti vasten kasvoja. Kyllä se on ihan hyvä paikka lomailla kaikin puolin. Olen itsekin lähdössä sinne uudelleen helmikuussa. Lomakohteena Dubai sopii kaikille ja kaikenikäiselle lukuun ottamatta heitä jotka haluavat ryypiskellä. Heidän kannattaa valita jokin toinen kohde.
    Lämpötila on talvikuukausina suomalaisille sopiva.

    Äänestä

  • minäkin siellä kirjoitti:

    En nyt halua takertua pikkuseikkaan, mutta ettei tule toisille väärää käsitystä, niin ei Dubain ilma missään tapauksessa ole kosteaa, kuumaa kylläkin. Dubaihan on niitä paikkoja jossa sataa erittäin vähän ja erittäin harvoin. Mitään siellä ei kasva ilman keinotekoista kastelua.
    Oma ensivaikutelmani oli kun koneesta laskeuduin ulos, että sellainen kuuma ilma leyhähti vasten kasvoja. Kyllä se on ihan hyvä paikka lomailla kaikin puolin. Olen itsekin lähdössä sinne uudelleen helmikuussa. Lomakohteena Dubai sopii kaikille ja kaikenikäiselle lukuun ottamatta heitä jotka haluavat ryypiskellä. Heidän kannattaa valita jokin toinen kohde.
    Lämpötila on talvikuukausina suomalaisille sopiva.

    Täytyy nyt kyllä kommentoida tuohon kosteuteen...kyllä siellä kosteusprosentit hipoo melkein sataa kesäkaudella, eli on kuumaa (jopa yli 40c) ja kosteaa. Pahimpaan aikaan ei oikein voi oleskella ulkona vaan jääkylmissä ostoskeskuksissa. Mutta siis ihana lomakohde jos tykkää shoppailla ja syödä hyvin ja juodakin voi ja bilettää aivan mahtavissa yökerhoissa ympäri dubaita. Eli alkoholia saa kaikista ravintoloista, jotka ovat hotellien yhteydessä. Alkoon ei ole asiaa kuin resident visalaisilla, joilla on alkoholikortti :) Nyt Dubaissa on sopivan lämpöistä ja kosteus hävinnyt ja tämä jatkuu maaliskuulle! t.Dubaissa 3 vuotta asunut

    Äänestä

Kävin Dubaissa toissa Jouluna ja olen taas menossa tammikuun lopulla. Dubai on todellakin erilainen ja eksoottinen paikka Kanarian saariin ja ym. verrattuna. Paikka on kuitenkin aika länsimainen kaikkinen hienouksineen. Itse ihastuin paikkaan ja varsinkin naisille Dubai on paratiisi, siis shoppailijan paratiisi. Ensimmäinen kertaa menee siihen, että katselee vain kaikkea sitä loistoa mitä ympärillään näkee. Kauppoja on niin paljon, että ei osaa ostaa mitään, kun ei tiedä mitä seuraavasta paikasta löytyy.
Nyt olemme menossa Dubaihin shopping-festivaalien aikaan jolloin on paljon alennuksia ja muita tapahtumia.

Paikka on todellakin turvallinen. Varkaat karkoitetaan heti maasta ja saavat julkisen nöyryytyksen.

Monelle käy niin, että kun menee Dubaihin kerran menee kyllä sinne uudestaan. Talvella se on kaiken lisäksi aurinkovarma paikka. Sataa todella harvoin. Voi mennä jopa 3 vuotta sateiden välillä.

Suosittelen todella Dubaihin matkustamista. Mieheni tuumasi viime kerralla, että alkaa olla todella täynnä shoppailua, mutta nyt hän on jo kuitenkin uudestaan innolla lähdössä mukaan. Toinen kerta tulee kuitenkin olemaan erilainen, kun tietää mitä paikka voi tarjota.

Äänestä
  • Yes paikka ja tosiaan myös turvallinen. Missään muualla päin maailmaa en ole kulkenut suht huoletta kaikki arvotavarat selässä repussa.. Sheikeillä ei oo tarvetta varastaa ;) ja pakistaanit ei taida uskaltaa (käsi poikki-maassa)

    Äänestä

  • Milloin nämä shopping-festivaalit ovat Dubailissa. Olen etsimässä matkakohdetta ja Dubail kiinnostaa.

    Äänestä

Dubai on ihanteellinen lomakohde. Olin siellä perheen kanssa lomalla viikon, ja paikalliset olivat niin ystävällisiä että teki mieli jäädä ikuisesti. Paikkahan on todella siisti, eikä kadulla näy roskan roskaakaan sillä yhdenkin roskan maahan tiputtamisesta seuraa 500 e sakot. jos vai teillä on varaa ja mahdollisuus (kts aurinkomatkat esite), käykää ihmeessä ns. Aavikkosafarilla. se on ikimuistoinen elämys. Pääsette kokeilemaan mm. hiekalla laskettelua lumilaudalla!!

Äänestä
  • Miten vaikuttaa liikkumiseen 3milj. asukasta ? onko kovat ruuhkat. Entä "vapaat" rannat ? Oltiin suunnittelemassa matkaa Dupaihin, mutta oli vähän epätietoisuutta ko. asioista.
    Komeita "pytinkejähän" sielä on, sisällä laskettelurinne yms.

    Äänestä

kävin kerran ja menen uudelleen...
Pelkään että jäin koukkuun!

Äänestä
  • Eikä ole kännisiä örveltäjiä joka puolella niin kuin "perinteisissä" kohteissa. Viinaa toki saa tarvittaessa tai tax freestä voi ostaa virvokkeita jo mennessä. Missään en ole nähnyt myytävän Finlandiaa niin halvalla..

    Äänestä

Olen käynyt Dubaissa noin kymmenen kertaa työmatkalla ja alkuvuodesta kävimme siellä lomamatkalla myös perheen kanssa.
Dubai on erittäin turvallinen, siellä voi nainenkin liikkua ilta-aikaan yksinään kokematta mitään häiriötä. Se on myös erittäin siisti ja ilma on puhdasta. Ostosmahdollisuudet ovat rajattomat ja kauppiaisiin voi luottaa. Ravintoloita löytyy joka makuun. Vapaa-ajan viettotapoja löytyy jos jonkinlaisia. Dubaissa on erittäin tyylikäs vesipuisto (Wild wadi tai jotain sinnepäin) ja vastaavia muita paaajanviettomahdollisuuksia. Elektroniikka, vaatteet ja kulta ovat halpaa. Dubaissa kannatta ehdottamasti vierailla DSF:n (Dubai shopping festival) aikaan (yleensä helmi-maaliskuussa). Dubaihin on silloin rakennettu Word Village, josta löytyy kaikenlaista ympäri maailmaa. Hotellin ovat hyvätasoisia ja palvelu ensiluokkaista. nim. ei koskaan enää Kanarian saarille....

Äänestä
  • Olen ihan samaa mieltä sinun kanssasi. Pieni korjaus vain shopping festivaalien ajoitukseen . Yleensä tammikuun puolesta helmikuun puoleenväliin. Tänä vuonna 12. tammikuuta - 12. helmikuuta. Sinne mennään.

    Äänestä

  • pirjo kirjoitti:

    Olen ihan samaa mieltä sinun kanssasi. Pieni korjaus vain shopping festivaalien ajoitukseen . Yleensä tammikuun puolesta helmikuun puoleenväliin. Tänä vuonna 12. tammikuuta - 12. helmikuuta. Sinne mennään.

    DSF:n aikataulu liikkuu (ramadanin mukaan????? (marras-joulukuu))vuosittain. Muutama vuosi sitten vierailin siellä maaliskuussa ja silloin DSF oli täysillä menossa. Suunnittelemme tällä hetkellä uutta lomamatkaa ja kohdetta ei oikein tunnu löytyvän kun aina verrokiksi tulee Dubai ja parempaa on tosi vaikea löytää......

    Äänestä

  • janski kirjoitti:

    Juu muutaman päivän sinne tai tänne. Ramadan on lokakuun loppupuolelta marraskuun loppupuolelle kuukauden ajan. Viime vuonna oli 24.10 - 24.11. Noihin aikoihin muutaman päivän heitolla se on aina ollut. Tiedän siitä että yleensä käyn siellä aina ramadanin aikaan. Silloin myös alennusmyyntejä, mutta ei niin paljoa väkeä ja vähän lämpimämpää kuin tammi-helmikuussa. :)

    Vuodesta 2002 DSF on ollut tammikuun puolesta helmikuun puoleen väliin. Sitä ennen enimmäkseen maaliskuussa. Festivaaleista lisää seuraavassa linkissä:
    http://www.mydsf.ae/about_dsf/dsf_history_tpl.asp?mode=DSF&page=0

    Joka tapauksessa Dubai is the best!!

    Ramadan is the ninth month of the Islamic calendar. Each new month begins when the new moon (the ‘hilal’) is sighted, and lasts for 29 days, meaning a year lasts for 354 days. This is why the date of Ramadan moves by around 11 days in respect to the Gregorian calendar every year: this year it looks likely to fall on October 15.
    Että silleen se on. Tulipahan tutkittua.
    Ehkä ei DSF riipu välttämättä ramadanista???

    Äänestä

  • pirjo kirjoitti:

    Juu muutaman päivän sinne tai tänne. Ramadan on lokakuun loppupuolelta marraskuun loppupuolelle kuukauden ajan. Viime vuonna oli 24.10 - 24.11. Noihin aikoihin muutaman päivän heitolla se on aina ollut. Tiedän siitä että yleensä käyn siellä aina ramadanin aikaan. Silloin myös alennusmyyntejä, mutta ei niin paljoa väkeä ja vähän lämpimämpää kuin tammi-helmikuussa. :)

    kysyisin vain että onkos se ihan niin, että kun ramadanin aikaan sinne menee niin turistikaan ei voi esim. uimarannalla puoliksi piilossa juoda vaikka vettä ja onko siellä päiväsaikaan mikään "länsimaalainen" ravintola auki, vaikka on ramadan.

    Äänestä

  • janski kirjoitti:

    DSF:n aikataulu liikkuu (ramadanin mukaan????? (marras-joulukuu))vuosittain. Muutama vuosi sitten vierailin siellä maaliskuussa ja silloin DSF oli täysillä menossa. Suunnittelemme tällä hetkellä uutta lomamatkaa ja kohdetta ei oikein tunnu löytyvän kun aina verrokiksi tulee Dubai ja parempaa on tosi vaikea löytää......

    Ollaan lähdössä joulukuun puolivälissä, mutta me taas pelätään että Dubai ei tunnu miltään Phuketin, Nuweiban ja Hurghadan jälkeen!!! Onko muilla kokemuksia myös ko. paikoista?

    Äänestä

  • A-M.L kirjoitti:

    Ollaan lähdössä joulukuun puolivälissä, mutta me taas pelätään että Dubai ei tunnu miltään Phuketin, Nuweiban ja Hurghadan jälkeen!!! Onko muilla kokemuksia myös ko. paikoista?

    Rentoutukaa! Lomat ovat sitä varten

    Äänestä

  • A-M.L kirjoitti:

    Ollaan lähdössä joulukuun puolivälissä, mutta me taas pelätään että Dubai ei tunnu miltään Phuketin, Nuweiban ja Hurghadan jälkeen!!! Onko muilla kokemuksia myös ko. paikoista?

    kyllä Dubaissa on koettavaa paljonkin vaikka olisit ed.mainituissa paikoissa käynytkin. Paikka on todellakin näettävä ja koettava ennekuin sen ymmärtää.
    Dubai on oikeasti kaikkea sitä mitä viestit ovat sanoneet. Itse olen lomaillut siellä vuodesta 2001 alkaen ja joka vuosi on tullut uutta katsottavaa.. Niin nopeasti paikka kasvaa.

    Itse matkustan lapsien kanssa, ja enää ei perheeni halua missään nimessä esim. kanarialle. (vrt sama lentoaika)

    Äänestä

  • myös äiti kirjoitti:

    Ihan jees paikka muuten mutta kahtena viime tammikuuna on ollut huonot kelit, ei juurikaan paistanut. Kyllä vielä dubaissakin varmaan käyn mutta nyt vähän huonot fiilikset noista keleistä.
    Huhtikuussa "varmaan aurinkoon" kanarialle, ei ole siellä vielä kelit pettänyt

    Äänestä

  • marvey kirjoitti:

    10 vuotta sitten(huom.)
    Shoppailijan taivas ja maalaispojan Helvetti.
    Kait siel. edelleeenkin orjatyö on kunniassa.
    Huom. ilmainen(FREE) terveydenhuolto.
    Mutta eihän tätä kuitenkaan kukaan usko,
    koska kaukomatkojahan ei edes hullu kritisoi.

    Äänestä

Ketju on vanha, mutta varmaan tänne muutkin eksyy kuin minä. Tuolta löytyy pieni tietopaketti Dubaista:

www.lomakohde.blogspot.com/2010/01/dubai.html

Äänestä
  • Mainio kirjoitus. Kiitos!

    Äänestä

Minäkin haluan vain kehua Dubaita!! Olemme olleet siellä lähes 12 vuotta lomailemassa ja aina vain haluamme uudelleen. Perheessämme on aikuisia ja eri-ikäisiä lapsia, jotka kaikki olemme ihastuneet Dubaihin. Olemme jälleen menossa joulukussa ja vietämme siellä joulun, uuden vuoden sekä loppiaisen. Lämpötila on ihanteellinen kyseisenä ajankohtana ja vaikka luulee, että kaikki on jo nähty, löytyy joka vuosi kuitenkin uutta nähtävää. Siellä kun rakennetaan jatkuvasti uutta, odottaa uusien kohteiden näkemistä innolla. Seurasimme vuosia esim. maailman korkeimman rakennuksen valmistumista ja heti kun se oli valmis, kävimme siihen tutustumassa. Voisi sanoa, että olemme koukussa Duaihin. Mikäli haluatte kysyä Dubaista lomakohteena, voin vastata tämän kanavan kautta!!

Äänestä
  • Onko teillä tietoa josko Dubain hotelleilla on tarjolla ns. All Inclusive palvelua - kaikki ateriat, juomat ja välipalat siis kuuluvat hintaan? Tämä konsepti toimi tosi hyvin meidän perheellä Kreikassa. Tavoitteena siis vaan rantaloma 5 ja 10 v. muksujen kanssa.

    Äänestä

  • Hei, missä asteissa lämpötila joulukuussa liikkuu ?
    Onko sattunut kylmää ja sateista säätä joulukuulle... ?
    Onko merivesi miten lämmintä ?

    Kiitos tiedoista :)

    Äänestä

  • Dubaihin kirjoitti:

    Hei, missä asteissa lämpötila joulukuussa liikkuu ?
    Onko sattunut kylmää ja sateista säätä joulukuulle... ?
    Onko merivesi miten lämmintä ?

    Kiitos tiedoista :)

    Hei!

    Noin 12 vuoden ajalla on siis lomakohteemme ollut Dubai ja sadepäivät voi laskea yhden käden sormilla. Esim. viime jouluna ja siitä 3 viikkoa eteenpäin, ei osunut yhtäkään sadepäivää. Eniten oli täyttä aurinkoa ja jokunen vähän pilvisempi päivä. Kerran on koettu myös paha hiekkamyrsky, eli ilma on samoin harmaa kuin sateella, mutta veden tilalla on hiekkaa.

    Poikkeus tähän sateeseen tosin oli vuonna 2004, eli Thaimaan tsunamin aikoihin. Silloin jostan syystä Dubaissakin satoi kaatamalla ehkä 2 päivää ja kadut tulvivat vettä. Mitään tsunamia ei siellä sentään ollut. Tällaista sadetta en ole kokenut vuoden 2004 jälkeen. Lämpötila on joulu- ja tammikuussa ollut n. 20 - 30 astetta. Mielestäni aivan ihanteellinen lomasää suomalaiselle. Tosin lämpötila siis vaihtelee, mutta pipoa ja hanskoja emme ole vielä tarvinneet. Meriveden tarkkaa lämpötilaa en osaa sanoa, mutta aina on uitu, eikä uinnin jälkeen ole paleltanut. Suosittelen Dubaita lämpimästi kaikille ja ennen kaikkea myös lapsiperheille!

    Äänestä

  • voiko maahan viedä matkalaukussa viinaa tai ruoka tavaroita kyysyy karppari kaikki muukin kiinnotaa kysyy ei mikään juoppo mitä viina maksaa suunnilleen baarissa matka 26.11-2011

    Äänestä

  • iluast kirjoitti:

    voiko maahan viedä matkalaukussa viinaa tai ruoka tavaroita kyysyy karppari kaikki muukin kiinnotaa kysyy ei mikään juoppo mitä viina maksaa suunnilleen baarissa matka 26.11-2011

    Hei. Ruokaa olemme laukussa vieneet, esim. joulun aikaan otamme kinkun mukaan Suomesta. Myös alkoholia on matkalaukussamme ollut, eikä koskaan ole sen vuoksi vaikeuksiin jouduttu. Alkoholin hinta esim. baareissa on alempi kuin Suomessa, mutta ongelmana on enemmänkin paikat, mistä yleensäkään alkoholia saa???

    Äänestä

Paljon on tullut matkusteltua, mutta Dubai on ehdottomasti ehkä paras paikka, missä olen käynyt! Siellä aika kuluu liiankin nopeaa ja on paljon katseltavaa ja paikkoja, joissa käydä. On turvallinen ja tosi miellyttävä ja halpakin vielä. Shoppailusta tykkääville tosi hyvä paikka.

Vaikka tämä on näköjään vanha ketju, mutta siinä nyt lisää kehuja :)

Äänestä

Tupakka maksaa kuulemma 50 senttiä aski eli kartongin saa 5 eurolla. (Se on 10 x halvempaa kuin suomessa.)

Taksi maksaa kuulemma 1AED / kilometri, eli 20 senttiä per kilsa. Noin 100 kertaa halvempaa kuin Suomessa.

Ostosmahdollisuudet 1000 kertaa paremmat kuin Suomessa.

Miksi tuonne ei menisi? :)

Äänestä

siksi en mene kun on 1000 kertaa parempia paikkoja ja ei tarvitse lomaa viettää arabimaassa missä moni asia on jopa kielletty...jo pelkästään alkoholi rajoitus ahdistaa lomalla ja se että hiekka ei minua kiinnosta...
Ja mitä ostoksiin tulee niin ei sen tähden kyllä sinne kannata matkustaa....ja on hölmöä verrata esim. taksin hintaa Suomen hintoihin...eikä ne oikeasti ole 100 kertaa halvempaa kuin täällä....10 ehkä mutta palkatkin on täällä 100 kertaa...

Äänestä

Perhe espoosta =) nimimerkillä. Saisko sulle laitettua vaikka ihan sähköpostia ja kysyttyä muutamia asioita Dubaista? Matkavarattuna maaliskuulle, 7 aikuista ja 2 lasta (1 ja 3v) Kiitos !

Äänestä
  • Hei. Nyt vasta otan yhteyttä, kun ei muista käydä tällä sivustolla usein!!
    Palattiin juuri sunnuntaina jälleen Dubaista kolmen viikon lomalta! Ilmat olivat aivan ihanteelliset (yksi puolipilvinen päivä, loput täysaurinkoisia noin 27-29) Voin toki kertoa lisää. Eli, mitä haluatte tietää? En mielelläni laita tänne sivustoon esim. sähköpostiosoitettani tai puh.nroa. Voin vastata tämän kanavan kautta, jos sopii?

    Äänestä

  • Perhe Espoosta kirjoitti:

    Hei. Nyt vasta otan yhteyttä, kun ei muista käydä tällä sivustolla usein!!

    Hei vaan!Minulla on lääkitys jännitykseen,matkalaukussa olen niitä muilla matkoilla vienyt.Mitenköhän Dubaissa,en haluasisi asiaaan sen enempää huomiota?Olisiko kenelläkään kokamusta tämmöisestä?Aina on matkat sujunut ihan ok!

    Äänestä

  • Perhe Espoosta kirjoitti:

    Hei. Nyt vasta otan yhteyttä, kun ei muista käydä tällä sivustolla usein!!
    Palattiin juuri sunnuntaina jälleen Dubaista kolmen viikon lomalta! Ilmat olivat aivan ihanteelliset (yksi puolipilvinen päivä, loput täysaurinkoisia noin 27-29) Voin toki kertoa lisää. Eli, mitä haluatte tietää? En mielelläni laita tänne sivustoon esim. sähköpostiosoitettani tai puh.nroa. Voin vastata tämän kanavan kautta, jos sopii?

    Hei, Yksi juttu vielä. Tiedätkö, "Perhe Espoosta", kannattaako tupakat ostaa Suomesta kentältä mennessä, vai saakohan sieltä helposti/halvemmalla? Kiitos!

    Äänestä

  • MaiTai1 kirjoitti:

    Hei, Yksi juttu vielä. Tiedätkö, "Perhe Espoosta", kannattaako tupakat ostaa Suomesta kentältä mennessä, vai saakohan sieltä helposti/halvemmalla? Kiitos!

    Hei, perheessämme ei kukaan tupakoi, emmekä ole koskaan sieltä tupakkaa tuoneet. Veikkaisin, että parasta ostaa tupakat esim. Dubain lentoaseman myymälästä. On kuulemma siellä ainakin edullisempaa kuin Suomessa, näin eräs tuttava kertoi. Muuten en osaa sanoa tupakan hintoja muualla Dubaissa.

    Äänestä

Niin Dubaissa on aina aurinkoa, on siisti ja hintataso kuin Suomessa. On huonoa onnea jos sää ei suosi. Surkeaa oli nähdä, kuinka huonosti kohtelevat työntekijöitään. Lähinnä köyhistä maista tulleita työntekijöitään. Saavat palkkaa vaivaiset 300 euroa/kk. He ovat ihan orjatyövoimaa. Länsimaiset ja europpalaiset saavat hiukan enemmän arvostusta, mutta länsimainen kevyesti puettu nainen on heidän mielestään "huora" kauppaamassa itseään, joten pukeutumisen suhteen on oltava tarkkana. Olkapäät peitettävä ja löysät peittävät vaatteet aina yleisillä paikoilla liikkuessa.Tiedän että moni uskoo että voi kulkea ja voikin, ei siellä kukaan tule tyrkyttämään lisää vaatetta, mutta paikallisten salaisen halveksunnan saa osakseen. Aurinkoa voi ottaa hotellin uima-altaalla ja rannalla. Sinne (turistien rannoille) eivät paikalliset juuri eksy. No ehkä tirkistelijät. Ei alkoholia juuri lainkaan, sitä saa vain muutamista paikoista. Palvelu on hyvää, mutta ainakaan minä en voinut ummistaa silmiäni ihmisten riistolta.. Arabit arvostavat vain omiaan!

Äänestä

Dubain kentältä voi ostaa alkoholia ym . Ja ravintoloissakin saa, kun oppii tietämään paikat ja erityisesti Marinassa.

Äänestä

Millä Dubain kokoukseen mennään.Ei kai lentokoneella.Huvittaa nuo eurooppa polititkotkin menisivät junalla.Arabian tuotteet on vaihtunut Villeroy&Boch.Fiskarssin kamat jotka on tehty Kiinassa on vaihtunut Saksalaisiin.

Äänestä

Juntit ravaa typerissä nousukaspaikoissa.Säälittävää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

matkaan kirjoitti:

kertokaa mielipiteitä ja kokemuksia Dubaista, jos olette siellä olleet. Neljän hengen porukalla harkitsemme matkaa sinne helmikuulla. Mietityttää kun ei olla ennen siellä päin matkusteltu. Onko miellyttävä ja turvallinen paikka lomailla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu