Valtion Lypsylehmät Alkaa ehtyä.
Me kansakoulun käyneet kaikki ei edes sitä. Olin alettava työhön ei joutanut kouluun. Ei kun metsään kiskoon justeeria. Olimme renkejä. olimme kuka mitäkin. Perustimme yrityksen teimme työtä josta tuli elämäntapa olimme aina työssä 24/7. Lapset tulivat mukaan heti kun kynnyksen yli pääsivät. Nyt he jatkavat viranhaltioiden elättämistä. Mitä yhteiskunta heille antaa ilmaiset varo-, työsuojelu-, työehto- ym tarkastukset. Nerokkaasti laadittujen pykälillä, yrittäjä perhe on sysätty ulos kaikista muille kuuluvista etuuksista. Lakisääteiset maksut on pitänyt huolen, että ainoa asia mistä on voinut tinkiä, on ollut oma eläketurva. Joten työtä on tehtävä kunnes ei enää jaksa, sitten on viimeinen suuri ratkaisu miten matkansa päättää. Kuinka moni on päättänyt hukkua, kuka tekee viimeisillä voimillaan pirulle jojon. Kuka päättä vielä ottaa elämänkumppaninsakin mukaan, viimeiselle matkalle. Silloin on lähdetään yhdessä kalaan. Vene kaatuu, jää pettää, pyssy laukeaa.
Voi taas meni kaksi lypsylehmää. No nehän olikin jo vanhoja onneksi jättivät jälkeensä uudet.
Jumalauta kun tämä Eu. antaisi edes ihmisten elää rauhassa ja tehdä työtä ja työllistää.
No mitäs mentiin häviämään sisällissota. Sieltähän tämä lypsämin johtuu ja herrat on herroja. Olisiko jo aika purkaa Ruotsalaisten ylivalta nuo saatanan Suomalaisten veren imijät. Niiden edessä Rautaruukinkin johtajat maan petturit oli rähmällään. Kehtaavat vielä turpansa näyttää. Ja homo Pekka kun matkoiltaan saapuu, niin seljässä hällä on Anderson.
Valtion imettäjä
0
927
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072077Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1161562- 1241500
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop711196Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4821121- 621097
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88953Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9922Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138866