Erilainen virkattu tähti, mistä ohje?

Apua!

Tällaisen kuvan näin, mutta ohjeesta ei tietoakaan. Olen yrittänyt monta päivää löytää.

http://bit.ly/1hTToLK

Kun saisi ohjeen siihen itse tähteen, niin voisi kiinnittää siihen sitten omanlaiset koristelut.

19

1350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etsivä löytää

      Eihän sen nyt tarvitse olla prikulleen tuollainen sen virkatun tähden. Variaatioita on varmaan sadoittain. Kannattaa käväistä kirjastossa ja siellä selata kirjoja sekä lehtiä. Uskon, että tarkoitukseesi löytyy sopiva.

      • ap.

        Joo ajatella, että olen tajunnut tuon ihan itsekin ja katsellut kymmenittäin eri tähtiä ja ohjeita. Kunhan nyt vain olisin mielelläni lukenut ohjeen juuri tuonkaltaiseen tähteen, koska se olisi minusta niin kaunis.


      • Ajatella,
        ap. kirjoitti:

        Joo ajatella, että olen tajunnut tuon ihan itsekin ja katsellut kymmenittäin eri tähtiä ja ohjeita. Kunhan nyt vain olisin mielelläni lukenut ohjeen juuri tuonkaltaiseen tähteen, koska se olisi minusta niin kaunis.

        että kun vastaa noin tylysti, niin voipi olla että auttamishaluisia ei enää löydykään.

        Lykkyä tykö etsintäänsi!


      • ihmetyttää
        Ajatella, kirjoitti:

        että kun vastaa noin tylysti, niin voipi olla että auttamishaluisia ei enää löydykään.

        Lykkyä tykö etsintäänsi!

        Mitähän tylyä tuossa vastauksessa oli?


    • ap.

      Kokeilenpa vielä kerran, jospa onnistaisi ja joku tunnistaa tähden ja tietää vielä, mistä ohjeen voisi löytää!

      • kätevä käsi

        No kuule, teeppä niinkuin minä...kopsaa kuva ja suurenna, kyllä siitä hyvin "jyvälle" pääsee miten on virkattu.


    • *Milla*

      Hei! Ehdotan samaa kuin aikaisemmilla nimimerkeillä esiintyneet ovat jo ehdottaneet. Vanhoista virkkauskirjoista, joita löytää esimerkiksi kirjastoista, voisi löytyä vastaava tähti. Itse paljon virkanneena voin kertoa kokemuksesta, että malleja on todella runsaasti. Jos pystyt kuvan suurentamaan, niin näet siitä tarkalleen miten tähti on tehty, kavennukset, lisäykset, kaikki.

    • kultalangalla

      minusta tämä tähti näyttää neulotulta. meinaan, jos googlaa niin kannattaa hakea neulottua tähteä. voi itsekin kokeilla, aloitus keskeltä ja sitten lisäyksiä ja sakarat langankierrolla. taidanpa kokeilla.

      • neuloja3

        "jos googlaa niin kannattaa hakea neulottua tähteä"

        Niin se näyttääkin todella enemmän neulotulta kuin virkatulta, hyvin huomattu! Muut eivät olekaan puuttuneet tähän yksityiskohtaan.


      • paljon virkkaava
        neuloja3 kirjoitti:

        "jos googlaa niin kannattaa hakea neulottua tähteä"

        Niin se näyttääkin todella enemmän neulotulta kuin virkatulta, hyvin huomattu! Muut eivät olekaan puuttuneet tähän yksityiskohtaan.

        tuo kuvan tähti on kylläkin virkattu, selviää hyvin kuvasta kun suurentaa sen.
        Muutaman tuollaisen olen jo virkannutkin.


      • eikösjoo
        paljon virkkaava kirjoitti:

        tuo kuvan tähti on kylläkin virkattu, selviää hyvin kuvasta kun suurentaa sen.
        Muutaman tuollaisen olen jo virkannutkin.

        Jos olet juuri tuollaisia tehnyt, niin kai voisit aloittajalle antaa ohjeen...


      • KIITOS KIITOS
        paljon virkkaava kirjoitti:

        tuo kuvan tähti on kylläkin virkattu, selviää hyvin kuvasta kun suurentaa sen.
        Muutaman tuollaisen olen jo virkannutkin.

        Voi hienoa, voitkin varmaan antaa ohjeen tai linkin ohjeeseen? Näin kesällä olisi ihana virkata noita vaikka riippumatossa.


      • jospa tekis
        paljon virkkaava kirjoitti:

        tuo kuvan tähti on kylläkin virkattu, selviää hyvin kuvasta kun suurentaa sen.
        Muutaman tuollaisen olen jo virkannutkin.

        nimim "paljon virkkaava" voisitko laittaa tähän tuon tähden ohjeen kiitos!


    • virkkaava ja neulova

      Kyllä tuo minusta suurennettunakin virkatulta näyttää.

    • bibelot

      katsoppa tuo linkki:

      http://www.pinterest.com/haekelnerd/häkeln-schneeflocken-sterne/

      jos sieltä löytyis jotain vastaavaa.

      Pinterestissä kannattaa kokeilla eri hakusanoja eri kielillä.

      • punaisethelmet

        Ihana tuo pinterestillä oleva lumihiutale jossa on punaiset helmet. Miten se on tehty? En löytänyt heidän sivuiltaan ohjetta. Olisiko joku viisaampi ja löytäisi sen ohjeen :) ?


      • Liekeissä, virkkaaja

        Tuhannet kiiokset sinulle ihana ihminen, joka annoit linkin ja vinkin pinteresteihin. Nyt kyllä alkoi raksuttaa tuhat ja yksi idea päässä. Kiitos, kiitos ja kiitos. Ihania helppoja malleja ja niin paljon. Wau ja WouW!


    • hitsinhitsi

      Lumihiutaleet on kanssa hienoja, mutta niissähän on kuusi kärkeä eikä viisi niin kuin tähdessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45129
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25941
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9687
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9041
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      80
      8445
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      56
      6068
    Aihe