Noin viisi vuotta sitten tapasin ensimmäisen kerran kasvotusten mIRC:ssä tapaamani miehen. Nyt asutaan yhdessä ja ollaan kihloissa. Onko muita, jotka ovat löytäneet todellisen rakkauden irc:n kautta?
Oma kulta irc:stä?
minä
61353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No ihan noin konkreettista ei ole sattunut. Rakastunut olen yhteen mieheen jonka olen ns tuntenut reippaasti yli vuoden. Päivittäin ircissä jutellaan ja kuvia vaihdettu moneen kertaan. Asuu vaan toisella puolella Suomea. Ehkä tääkin vielä johtaa ajan myötä vakavampaan ja tapaamiseen asti. Ainakin toivon niin :)Onnea sulle ja sun kullalles :)
Meilläkin meni puoli vuotta ennen kuin tavattiin ensimmäisen kerran ja silloin ennen asuttiin yli 500 km päässä toisistamme. Kaukosuhteessa elettiin pitkän aikaa. Kyllä sillon tuli ircissä aikaa vietettyä paljon. Tsemiä vaan teille! Kyllä se rakkaus voittaa, jos teidät on toisillenne tarkoitettu :)
Mä oon kans löytäny oman kultani irkistä (ja exä oli kans :P). Vuoden verran juteltiin irkissä, soiteltiin ja tekstailtiin. Sitten marraskuussa '01 vihdoin ja viimein tavattiin ja se oli menoa ;) Meillä välimatkaa vajaa 350 km. Yhteen muutettiin puolen vuoden seurustelun jälkeen ja kihloihin mentii vuosi sitten marraskuussa. 2kk:n päästä 3 vuotta yhdessäoloa täynnä :)
Mä olen kanssa löytänyt ircin kautta kultani. Juteltiin puolisen vuotta ennen ku nähtiin. :) Välimatkaa tosin on liikaa, noin 800km, mutta eiköhän me kestetä. :) Kiva tietää, etten ole ainut. :P
ircin kautta tutustuttiin..ja nyt kihloissa,asutaan yhdessä ja kaksi lastakin ollaan ehitty kyhäämään =)
Onko liian aikaista tavata ihminen irkistä, jos on tämän kanssa jutellut muutaman viikon ajan. tämä olisi innokas tapaamaan ja olen jo suostunut, tietty julkisella paikalla.