Maailma ei pyöri sinun ympärilläsi, rakas.
Et sinä ole kaiken keskipiste.
Ei, minun ympärilläni kaikki pyörii, minä olen
maailman napa.
Niin se on jokaisen kohdalla, sinunkin.
En minä ole sinulle maailman napa, sinulle
sinä olet se, jonka ympärillä kaikki on.
Ja jos tämän näkisimme,
että jokainen näkee itsestään käsin
koska ei ole mitään muuta
mistä käsin hän näkisi - ehkä silloin
nöyrästi tunnustaisimme itsekin olevamme
vain henkilöhistoriamme tuote.
Rajallisuudessamme kaikkeuteen asettuen.
Kuulisimme laulun.
Niin minä olen maailman keskipiste -
tuntuu se minusta kuinka inhottavalta tahansa,
tekee tympeän, egoistisen vaikutelman,
niin se kuitenkin on, rakkaani.
Jos olet minulle rakas, kenelle olet rakas?
Minulle.
Olisitko rakas minulle ilman minua?
Ei.
Niin olen maailman keskipiste siinä, siinäkin
missä olet minulle rakas.
Kuinka muuten voi tarkastella
ympärillään olevaa, ja jos ei tarkastele ympärillään
olevaa maailmaa, jonka keskipiste on, mitä maailmaa
sitten tarkastelee, ja kuka on se, joka tarkastelee?
Olemattomiin liuennut minä, pelkkä tarkastelu
ilman kokijaa, onko se mahdollista -
on kyllä, paperilla - kaikki on
mahdollista runossa, rakkaani! -
mutta tässäkin:
On joku joka lukee,
maailmansa keskipiste.
Arvottaa sanat, antaa niille merkityksen
tunteidensa mukaan,
assosioi, ajattelee, tulkitsee.
Ja vaikka en
sanoillani tarkoittaisi juuri mitään, kirjoittaisin vain
tajunnanvirtaa tai aikani kuluksi -
tai hänen sanoillaan, joksi kirjoittajana
tekeydyn, tietynlaista äänenpainoa tavoitellen -
joskus kyllä, se on runollinen tehokeino, tekniikka -
ja jonka mielikuvamaailmasi minuksi luo.
Siltikin olen nämä kirjoittanut juuri minä,
joka juuri nyt kirjoitan:
Sen tarkastelukehän keskipisteessä,
jossa minä olen,
pisteessä, jonka ympärillä pyörii
kaikki.
Niin kuin sinä olet maailmasi keskipiste.
Ja jos sydämissämme tunnemme alkulähteen,
jos tunnemme jotain
minusta riippumatonta, jonka
ajattelemme olevan
ajattelemme siitä mitä tahansa tai
olemme ajattelematta, niin, ja jos se vielä on
totta - niin kuin ajattelemme sen olevan:
ajatuksistamme huolimatta -
sen virtauksessa, nöyrässä kiitollisuudessa, maailmat
lävistää rakkauden laulu.
Kulkee yksilöllisten maailmojen ja historioiden läpi -
auttaen meitä kunnioittamaan toisiamme
silloinkin kun
emme toistamme ymmärrä, tai kun
ymmärrä tavalla josta toinen ei tunnista itseään.
Lähestyn runon loppua,
tarkastelen syntynyttä tekstiä,
muokkaan rivitystä.
Aamujen, myöhäisiltojen valossa, rakkaani...
[22. 1. 2014 aamulla]
Et sinä ole kaiken keskipiste.
Ei, minun ympärilläni kaikki pyörii, minä olen
maailman napa.
Niin se on jokaisen kohdalla, sinunkin.
En minä ole sinulle maailman napa, sinulle
sinä olet se, jonka ympärillä kaikki on.
Ja jos tämän näkisimme,
että jokainen näkee itsestään käsin
koska ei ole mitään muuta
mistä käsin hän näkisi - ehkä silloin
nöyrästi tunnustaisimme itsekin olevamme
vain henkilöhistoriamme tuote.
Rajallisuudessamme kaikkeuteen asettuen.
Kuulisimme laulun.
Niin minä olen maailman keskipiste -
tuntuu se minusta kuinka inhottavalta tahansa,
tekee tympeän, egoistisen vaikutelman,
niin se kuitenkin on, rakkaani.
Jos olet minulle rakas, kenelle olet rakas?
Minulle.
Olisitko rakas minulle ilman minua?
Ei.
Niin olen maailman keskipiste siinä, siinäkin
missä olet minulle rakas.
Kuinka muuten voi tarkastella
ympärillään olevaa, ja jos ei tarkastele ympärillään
olevaa maailmaa, jonka keskipiste on, mitä maailmaa
sitten tarkastelee, ja kuka on se, joka tarkastelee?
Olemattomiin liuennut minä, pelkkä tarkastelu
ilman kokijaa, onko se mahdollista -
on kyllä, paperilla - kaikki on
mahdollista runossa, rakkaani! -
mutta tässäkin:
On joku joka lukee,
maailmansa keskipiste.
Arvottaa sanat, antaa niille merkityksen
tunteidensa mukaan,
assosioi, ajattelee, tulkitsee.
Ja vaikka en
sanoillani tarkoittaisi juuri mitään, kirjoittaisin vain
tajunnanvirtaa tai aikani kuluksi -
tai hänen sanoillaan, joksi kirjoittajana
tekeydyn, tietynlaista äänenpainoa tavoitellen -
joskus kyllä, se on runollinen tehokeino, tekniikka -
ja jonka mielikuvamaailmasi minuksi luo.
Siltikin olen nämä kirjoittanut juuri minä,
joka juuri nyt kirjoitan:
Sen tarkastelukehän keskipisteessä,
jossa minä olen,
pisteessä, jonka ympärillä pyörii
kaikki.
Niin kuin sinä olet maailmasi keskipiste.
Ja jos sydämissämme tunnemme alkulähteen,
jos tunnemme jotain
minusta riippumatonta, jonka
ajattelemme olevan
ajattelemme siitä mitä tahansa tai
olemme ajattelematta, niin, ja jos se vielä on
totta - niin kuin ajattelemme sen olevan:
ajatuksistamme huolimatta -
sen virtauksessa, nöyrässä kiitollisuudessa, maailmat
lävistää rakkauden laulu.
Kulkee yksilöllisten maailmojen ja historioiden läpi -
auttaen meitä kunnioittamaan toisiamme
silloinkin kun
emme toistamme ymmärrä, tai kun
ymmärrä tavalla josta toinen ei tunnista itseään.
Lähestyn runon loppua,
tarkastelen syntynyttä tekstiä,
muokkaan rivitystä.
Aamujen, myöhäisiltojen valossa, rakkaani...
[22. 1. 2014 aamulla]
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muru kuule...
Oo Sää se etelänapa ni mää oon sitte pohjoisnapa - säilyy kato turvallinen etäisyys ;D