vanhusko jo,

Kyllä minäkin olen tavannut monia 70-80-vuot.
tosi reippaita ihmisiä, liikunnallisia ja mieleltään
virkeitä. He ovat jo varmaan sinut itsensä kanssa
ja oppineet elämään ollen keräämättä kaiken maailman
hiiliä ja kekäleitä itseensä ja päittensä ylle
kuin myös toistenkin, rauhallista ja leppoisaa elämää.

Mikähän kuuskymppisiä uuvuttaa ja sairastuttaa, sen nimi on varmaan joku stressi.
Psyko-fyysis-sosiaalisperäinen. Keho reagoi uupumuksentunteella, huonolla yöunella,
krempoilla, mieli masennuksella. Sosiaalista puolta edustais joku tuntea vihat
niskassaan (vrt. nuorten vihaisten miesten jutut lois-eläkeläisistä, rahat pois lurpuilta
ym). Tahtoisin silti elää vaikka muut kuolemaani toivoisivat ja odottavatkin
ikuisissa rahapulissaan.
Aika hyvän tuntuman saa omiin mietteisiinsä jotain käsillä tekemisessä, soittamisessa,
kutomisessa, askartelussa tms. Kurjilta tuntuvissa mietteissä kyllä välillä tuntee
kuin tuhannen kilon paineen jossain sydämen seudussa - vaikka olisin vain pelkkää
tuhkaa ja tomua koko elämän ajan, silti oikeus olla ja elää omaa elämäänsä.

Minulla ei ole mitään harhakuvitelmaa, etten olisi ikäiseni. Kamalaa varmaan pelätä vanhenemista. Vakuutella itselleen ikinuorekkuutta, vaikka potkurinjäljet naamassa muuta kertovatkin.

Siis tuo ikä on itselläni viiden vuoden päästä. On kyllä ikä tuonut jotain lisää verratessani aikaa viisi vuotta sitten. Saa nähdä vievätkö seuraavat viisi vuotta vielä enemmän voimia.
Kaikki riippuu paljon terveydestä, mitä pystyy tekemään ja tietenkin yleiskunnosta. Kyllä nykyään ajetaan autolla 80-vuotiaana ja pyörälläkin. Tätini, joka on nyt 87-vuotias, erittäin hyväkuntoinen, jätti pyörän syksynä olessaan 82-vuotias. Poikansa oli vain sitä mieltä, että äidin pyörää ei enää kunnosteta edes seuraavana keväänä.
Ei kai se eläkenimitys vanhusta tee. Kyllä se on tunnemieltymys, että nyt on työelämä virallisesti takana. Mieltääkö sen sitten niin, että nyt vielä puuhastellaan jotain oman itsensä vuoksi ennen kuin siirrytään köpöttelyvaihteelle.
Vanhuksia hoitaessa ole pannut merkille, että kyllä se köpöttelyvaihe viimeistään 85 vuoden jälkeen on useimman todellisuutta. Eletään arkea, ja puuhastellaankin jotain, mutta kyllä se on vain tekemistä tekemisen vuoksi. Hienotunteiseti salaa joutuu itse parsimaan ja tekemään työn uudelleen tai ainakin tarkastamaan.
Ja kun ikää tulee, niin kokoa ajan on suurempi todennäköisyys sairastua, kompastua niin, että luita ei enää saada kuntoon ja tapaturman vuoksi lihas- ja yleiskunto taantuu. Lääkkeitä tulee lisää ja ne kuluttavat kehoa ym.

En kyllä odota olevani sitten 65-vuotiaana vielä vanhus, vaikka vanhuuseläkkeellä lienenkin.

En ole vielä edes kovin vanha, kun tuolla alakerran kuntoilutilassa tuntuu ainoana lisäkseni käyvän puntteja nostelemassa yksi jo kahdeksankymmentä täyttänyt ukko, hän on vanha vaikkei vielä vanhus hänkään...

Tunnetko itsesi vanhukseksi? Minä en.
Jopa yli 90 vuotiaat ajaa autolla ja pyöräilee, mikä siinä niin ihmeellistä on. Jos kunto on hyvä ja terveys sallii, niin kaikki on mahdollista, oli kuinka vanha tahansa.

Kyllä kai 60 on vanha mutta voisiko sanoa näin ,vanhempi ,vanha , vanhus , vanhus
on jo 80 ylöspäin . Olen kyllä sovussa ikäni kanssa on helpompi mennä myötävirtaan , saa pieniä apuja kun ei vaadi liikaa itseltään . Käytän enemmän autoa
kauppareissulla , se on mukavaa , voi olla että auton menetys on sitten suru .
Lepäilen ja toimin hitaammin ihan tarkoituksella .
Kiireinen työelämä vääristi kaiken ja haluan siitä tyylistä eroon kertakaikkiaan .

On hienoa antaa ajatusten virrata vapaasti minkään häiritsemättä .

En tunne itseäni vanhukseksi. Kai sitä on aina ollut niin lapsenmielinen että jotenkin vaan aika vieras sana tuo vanhus.

Äitikin kuoli vasta 99v. ja oli pitkään virkeä.

Pitäisikö aina miettiä minkä ikäinen sitä on. Elää siten miten elää.

joskus kun näkee noita rokkareit esm. niin he pukeutuvat kuin nuoret konsanaan välittämättä että mitä muut sanoo. Eivät kangistu kaavoihin.

Mitä väliä sillä, miksi nimitetään.
Olin alle 40 kun eka kerran huomasin, etten pysy kaikkien nuorien kyydissä. Erehdyin päivittelemään, että vaha mikä vanha. Ajattelin, jospa jaksaisin viiskymppiseksi töissä sinnitellä ja saisi velkani maksettua.
Viiskymmpiä tuli ja meni, ei suurempaa muutosta, velat tuli hoidettua.
Seuraava tavoite oli kuuskymppiä. Sukuhistoriakin ei pitemmälle luvannut. Ei mitään, meno jatkui.
Eläkkeelle heti, kun pääsin. Seuraavia tavoitteita en asettanut. Yllättäin näin 70 hengissä. Sen jälkeen en ole miettinyt koko ikäpropleemaa. Mennään miten kauan jalka vippasee ja tossu nousee.
Äskettäin mennä hujahti kasikymppiä. Mitä näitä ikiä pohdiskelee. Ei voisi turhemmin hermojaan rasittaa. Sen olen nyt myöhemmin todennut. Ja ajokorttikin on ja vielä käytössäkin.

Jokainen aamu ja ilta, pestessäni hampaitani, peilistä tuijottava uurteinen naama muituttaa minua iästäni.

Joutuessani joskus nukkumaan vieraalla patjalla selkäni huomauttaa kipuilun muodossa, etten ole enää vetreässä kunnossa.
Oma patjani on valittu painoni mukaan ja näköjään pienikin poikkeama aiheuttaa nukkuessa lantion asennon muutoksen.

Autolla ajaminen. Pysäköin aina "keula vapaasti" periaatteella. Taskupysäköinnissä jää autoni nykyään aina parikymmentä senttiä vinoon.

Jne.

Jollain lailla ottaa pannuun. Ihmiset haluavat elää, mutta ikääntyä ei saisi, ja tulla jopa vanhaksi.
Omituinen yhtälö.

Vanhuuseläke nimenä on harhaanjohtava. Kun jää vanhuuseläkkeelle, ei ole vielä vanhus. Minun mielestäni vanhus on vasta 75 vuotta täyttänyt.

Armeijassa voi olla vanha jo alle 20 vuotiaskin. Ainakin minä olin.

Tossa laskeskelin et olen ollut kuurella vuosikymmenellä töissä,nyt on alkanu pomo vihjailemaan et kotonakin vois olla pikkasen enemän.
Ehkä mä sit kesän korvalla riisun noi haalarit ja alan harrastamaan sitä mis oon kotonani.
Papinkirjan mukaan olen jo huruukko sarjassa mut fysiikan puolest kyllä pärjään ja pääsen itte kynnyksen yli.
Joskus suorastaan veret silmis anelin luojaltani sen verran voimii et likkani jaksaisin hoitaa loppuun asti,sainkin niin paljon et niit riittää huomiseenkin.
Ei haittaa vaik sisäkumi paistais päälaella ja polvet koukistuu eteenpäin vaik ottanahkaa rypistämällä,on mottona.

Täytyykö pukeutumisen jotenkin
edustaa ikää?
Jos kuitenkin itse parhaiten viihtyy vaikka farkuissa tai 6-70-luvun verkkareissa
ja vanhassa villapaidassa arjessa - eikö se riittäis että
vaatteet olis kohtuullisen puhtaat ja ehjät?

Tai
-ruoka
-kirjat, lehdet, elokuvat, musiikki vain vanhuksille tarkoitettua.

Minun ex aikoinaan sano minua 40v naista mummoksi ja kyseli kun tuli kotiin, vieläkö sinä täällä köpöttelet?, minä köpöttelen kyllä vieläkin, vaikka jo vuosikymmeniä siitä ajasta kun ihmetteli, mutta eri taloudessa.

joku muu nimi pitäs olla kun vanhuuseläke 63v alkaen, miksi ei olis työstä eläkkeellä ym.

Höpsis, me 60 ollaan vielä ihan iskukunnossa.
Vanhuuseläkkeen nimi olisi muutettava kyllä "työeläke".

olihan tuossa yks juttu, et yli 65v vanhukset juo liikaa, eli joissakin tapauksissa ollaan vanhuksia..

Jossain toisaalla juuri eilen joku sanoi minulle että lapsettaako? Sanoin että toivottavasti aina jonkun verran ainakin, johoin hän että hän ainakin haluaa vanheta arvokkaasti.

Mitä on arvokas vanheneminen, tuli mieleen. Itse nauran nykyisin paljon enempi kuin nuorempana.

"no joo joo, uskotaan "