Onko minulla erektiohäiriö?

Päivää vaan. Olen siis 14-vuotias (kohta 15-vuotias) pojanalku. Ja tiedän, etä olen alaikäinen, mutta tarvitsen kipeästi muiden kuin trollien apua ja en muualta löytänyt sopivaa palstaa. Eli siis minulla on tyttöystävä, joka on myös 14-vuotias. Olemme seurustelleet noin 4-kuukautta. Ja olemme puhuneet seksistä ja tämä olisi kummallekkin ensimmäinen kerta. Asumme eri paikkakunnilla joten näemme toisiamme pari kertaa kuussa.Yritimme kuukausi sitten ekan kerran, jolloin sain erektion nopeasti ja se pysyikin suuseksin ajan, mutta kun olin laittamassa sitä sisään pilluun niin erektio katosi yhtäkkiä. Ja kumpaakin suoraansanottuna vitutti paljon. Sovimme, että kokeilemme seuraavalla kerralla uusiksi. Ja seuraava kerta olisi viikon päästä. Voiko tämä ongelma johtua siitä, etten ole fyysisesti ja/tai henkisesti tarpeeksi kehittynyt? Tai suorituksen paineesta ja kummankin jännityksesta ja pienestä pelostakin? Vai pitäisikö runkkaaminen jättää vähemmälle tai pois kokonaan? Toivoisin asiallisia vastauksia nopeasti. Ja kiitoksia kaikille vastanneille etukäteen :).

18

903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dr.Dick

      Voi poika sinua! Sinulla on selvästi pahan erektiohäriön oireet, mutta tähänkin ongelmaan löytyy ratkaisu! Penisamputaatio on lähes kivuton ja varma tapa poistaa erektiohäiriöt ja samalla muutkin prissinakkia vaivaat ongelmat, kun sulla ei enään ole koko nakkia niin ei siihen myöskään voi tulla ongelmia. Seksuaali puolenkin hoidat kuntoon hankkimalla muijalles dildon, eipähän tarvi senkään enään pettyä siihen että ei ole kunnon kalua tarjolla.

      • m7nj6hb5vg4

        Älähän nyt, elikkämieshän pyysi asiallisia vastauksia ;)


    • Ihme pöljä

      Tuohan on aivan asiallinen vastaus vai etkö osaa lukea? Yhdyn täysin tohtorin diagnosiin, elikkä nakki poikki ja seuraavaa ongelmaa odottelemaan!

      • m7nj6hb5vg4

        En oikein osaa lukea noin vihrellistä tekstiä.


    • olloshyvä(ylläpito)

      metalliponittaja - unohdit mainita että täytät maaliskuussa 20v. Oliko tuo "aikuisen miehen pilaa" mielestäsi....?

    • ikää 19 ja noin laps

      Häiriö sulla on päässäs - hakeudu hoitoon - mielummin ennen kuin täytät 20v.

    • nopsasti hoitoon.

      Tilasiko jo sen ajan - ja aikuispuolelta sitten. Osaavat kyllä ammattitaidolla lähestyä-19 - kohta kaksikymppistä, jola leikkii 14v. vai täytitkö jo 15v.

    • kumpi olet+ :)

      Onko helpottanut erektiohäiriösi poika14/mies 19?

    • tälläinen tapaus

      Ai tälläinen tapaus, tällä kertaa. Tunnusta reilusti jos haluat leikkiä tuossa iässä 14v. poikaa. Auttajia varmaan on.

    • 20v,kikulipoikako?

      mitä peliä pelaat? lähes kakskymppinen kundi, leikkii pikkupoikaa? miksi? jäikö pippelileikit aikoinaan leikkimättä?

    • ole huoletta

      Hyvää ystävänpäivää sinulle 14v. Voin vakuuttaa ettei sinun iässäsi voi olla vielä erektuohäiriötä. Ne tulevat sutten joskus vanhempana esim. jo 20v. miehenalulla niitä voi esiityä - mutta harvemmin.
      14-18 tapittaa aina - jopa silloin kun ei haluaisi ja sekös noloa, mutta ihan luonnollista, siinä iässä.

    • herkkämies

      Miksei voi vastata asiallisesti mihin tahansa kysymykseen?
      Sinä 14 -v, et ole erikoistapaus, mutta jokainen on erilainen eikä välttämättä valmis kaikkeen heti. Meillä muillakin on muistoja, että tarvitsee aikaa ja mahdollisuuksia tutustua omaan kehoonsa, joka on psyykkinen ja fyysinen kokonaisuus. Se on jännittävää aikaa ja pelkästään positiivista. Et ole siis fyysisesti tai henkisesti kehittymätön. Missään tapauksessa lääkityksellä ei ole apua. Lähinnä olet siis syytä johtuen suorituksen paineesta ja kummankin jännityksesta ja pienestä pelosta. Mielummin suosittelen säännöllistä masturbaatiota kuin paineiden kasvattamista. Muutoin voi kasvaa myös ennenaikaisen siemensyöksyn riski seksiä harrastaessa. Jos tyttöystävälläsi riittää kärsivällisyyttä (ja oikeita tunteita) peniksesi kertoo sen aikanaan ;)
      Kaikkia miehiä ei ole tehty suorituskoneiksi, eikä machopuheita kannata kuunnella, jos niillä joku vain tukahduttaa omia huonoja kokemuksiaan. Kaikkia tulee, mutta annattaa kerätä muistoihin vain niitä hyviä. Joku on sanonut, että paras keino välttää "katumusta" on ennaltaehkäisy.

    • Asiallinen vastaus

      kyseessä ei ole erektiohäiriö, tilanteesi vaikuttaa kaikin puolin normaalilta, harjoitusta vain lisää..

    • etukäteen yp.

      Ja enään tasan kuukausi kun täytät 15/20 joten paljon onnea, jo nyt.

    • Päivää vaan.

      Neuvon sinua runkkaamaan peiton alla kaikessa rauhassa. Henkisesti et vielä ole tarpeeksi murea 14-vuotiaiden kanssa pelehtimään ja lisäksi se on rikos seota alaikäiseen.
      Odottele rauhassa ainakin kesään asti. Helteellä liha liikkuu ja käy pyydykseen...

    • onnittelut!!!!!!!!!?

      Lämpimät onnittelut metalliponittajalle 15 vai 20- vuotissyntymäpäiväsi johdosta.
      Olitpa nyt minkä ikäinen tahansa (kirjautumisesi perusteella 20v,?) kasva jo aikuiseksi!

    • Puolesta ja vastaan
    • Auttavainen

      Suosittelen leikkamaan kalusi! Omatekoisesti saksilla, jos ei nyt 10 000 varaa ole! Hyvää päivänjatkoa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      334
      29984
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      59
      2514
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      65
      1872
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1747
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      163
      1646
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1371
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      85
      1213
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1048
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      102
      997
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      952
    Aihe