http://www.youtube.com/watch?v=fQUn1RbfXZc
(Kirjoitan blogia minun Calistani ja millaista siellä oli kun saavuin eka kertaa, 20-vuotiaana neitosena...samalla olen kuunnellut ajan musaa ja lukenut lehtiartikkeleita kuuskymmentäluvun lopulta ja seitsemänkymmentäluvun alusta ja muistinkin...ei siis Johnnyn, vaan Paavo Korppikotkan joka lauloi vallankumouksellisia lauluja. Ideahistoriallisesti kiinnostava kausi, jonka me kaikki olemme varmaan jättäneet taaksemme jo kauan sitten...vai olemmeko? Onko keskuudessamme enää yhtään ylitalvehteinta hippejä ja vallankumouksellisia?)
(Kirjoitan blogia minun Calistani ja millaista siellä oli kun saavuin eka kertaa, 20-vuotiaana neitosena...samalla olen kuunnellut ajan musaa ja lukenut lehtiartikkeleita kuuskymmentäluvun lopulta ja seitsemänkymmentäluvun alusta ja muistinkin...ei siis Johnnyn, vaan Paavo Korppikotkan joka lauloi vallankumouksellisia lauluja. Ideahistoriallisesti kiinnostava kausi, jonka me kaikki olemme varmaan jättäneet taaksemme jo kauan sitten...vai olemmeko? Onko keskuudessamme enää yhtään ylitalvehteinta hippejä ja vallankumouksellisia?)
Vastaukset 268
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=5R5I9Bhoaz0&list=RD9ph2Z4Quql8
Senajan musaa... helppotajuista ja monisanaista..tästä Lady Gagaan voi verrata maailman muuttumista.
Senaja?
Vastaisin, jos tietäisi, kuka on Calistasi. Ei kuulu minun tuttavapiiriini. Ja hippi en ole ollut koskaan.
Vaikka kelsiturkin omistinkin.
Et siis ehtinyt mukaan ajan hengen mukaiseen elämään? Hyppäsit yli nuoruuden ja lapsuuden jälkeen alkoi järkevä, harmaa arki? Et edes ruisrockille ehtinyt? Entä oliko sinulla se palestiinashaali kaulassa? Velourhaalarit sen kelsiturkin alla? (Haluan vain tietää mitä kaikkea jäin vaille kun katosin suureen länteen tammikuussa 70...)
Ai niin, Cali on se kaupunki missä tulin aikuiseksi, lounais-Kolumbiassa, puolitoista tuntia Tyynelle Merelle....
Jos sinä vasta 20-vuotiaana häippäsit suureen länteen, niin silloinhan sinä olet nuoruutesi viettänyt vielä Suomessa, käsittääkseni.
Kyllä, juuri niin. Olin ensin vuoden yliopistossa Suomessa, mutta en ollut mielestäni ainakaan vielä aikuinen kun lähdin. Tää kysymys on askarruttanut mieltäni kunjuttelee ikäpolveni ruotsalaisten kanssa ja he kertovat seitsemänkymmentäluvun jutuista täällä: poliittista valveutumista, vasemmistolaisuutta, progressiivisuutta, Arafat.shaaleja ja velour-asuja. Olof Palmea ja Abbaa jne. Mitkä asiat sinulle olivat tärkeitä nuorena aikuisena?
Asuin seitkytluvulla Seinäjoella. Kuuluin ammattiliittoaktiiveihin. Olin Tess-neuvotteluissa. Olin ammattiosastomme rahastonhoitaja. Osallistuin ravintolalakon aikanA lakkopäivystyksiin.
Mitä toiminnallani sain aikaan. Paljon hyvää toisille.
Itselle en niinkään. En saanut odottamaani ylennystä kun olin suorittanut esimietutkinnon. Niinpä yo-tutkinnon suoritettua palasin Korpeen jossa jatkoin opiskelua. Kuuluin oppilaskuntaan, toimin puheenjohtajan. Valmistuin ja nousin uraputkessa päällikkötasolle.
Mitä hyödyin. Tein tulosta sain boonuksia. Kunnes vanhan perinteisen hotelliravintolan saneerauksessa muodikkaaksi nuorten discoksi olin se joka yritti hämmentää keskellä taistelutannerta. Johtajat vaativat ylhäältä radikaaleihin toimia, henkilöstön ulosheittoa vanhimmasta päästä, alaiseni haukkuivat toimiani. Sain tarpeeksi, siirryin opettajan hommiin ja myöhemmin yrittäjäksi.
No, nyt olen palannut nuoruuteen ja työläisten puolestapuhujaksi.Puolustan kiivaasti suomalaisen työn pysymistä rajojemme sisällä. En jaksa tapella eläkkeistä, sillä tulevaisuus on nuorten.
Vaikka mitä se hyövää ; )
Paljon melua tyhjästä teillä molemmilla.
Minä oli jo ansiotyössä ja korjasin ihmisten autoja, että heillä olisi mennyt asiat paremmin.
Lehdestä luin, että parempiosaisten kommunistikermaperseet jossakin jotakin hilluvat. Paljon melua tyhjästä.
Ihan tyhjästä.
Minä en ole koskaan tyytynyt nuijottamaan harmaassa arjessa. Ihme paikka, jos et vastaa kysyjän mieleisesti, saat kuvitemia suut ja silmät täyteen. Ikäviä.
Tammikuussa 70 minä olin oppikoulun 7. luokalla.
Minä tein täysiaikaista työtä ravintolassa ja opiskelin iltakoulussa siinä sivussa sekä osallistuin ammattiyhdistystoimintaan seitkytluvulla.
Aika tiukilla oli aika, ei ihan tyhjää höperitimistä.
Jos vertaa tämän hetken nuoriin aikuisiin niin joskus kyllä näyttää siltä että me hypättiin se vaihe ohi kokonaan kun oli jo täysi-ikäinen ja oli kaikki oikeudet, mutta ei varsinaisesti mitään velvotteita eikä ketään vastuulla. Me hyökättiin koulusta suoraan tiukkaan opiskeluun ja ammattiin, perheen perustamiseen ja vastuun ottamiseen. Monilta jäi sellanen humputteluvaihe kokonaan elämättä.
Nykyään "samat" ainekset kiipeilee laivojen kyljessä, ja pelastavat maailmaa..
"Paloma", poistin tuolla jossain alhaalla olevan 'muka-vastaukseni' sinulle, koska se kohdistui jonnekin ihan muualle. Ehkä pitäisi opetella tämä systeemi... :D
... no ei onnistu ei...
:)
Eihän kiipeilijöitä (suomalaisia) ollut kuin yksi, Pirre. Minusta on hyvä, että joku nuori on itseään isommalla asialla.
Kuinka moni meistä tietäisi arktisista öljynporauksista ilman Sini Saarelaa ?
Niin no, nyt tiedämme ja mitä sitten..odotellaanhan tuloksia, ei venäläiset unohda tätäkään puuttumista, jossain muodossa tulee takaisin, ennustan..
Pirre@
Minä kritisoin aijemmin Sini Saarelan toimia, mutta Sinin toiminta Venäjän vesillä, miten se liittyy suomalaisten ammattiyhditysaktivistien toimintaan?
Osoittaahan se ihmisen ymmärrystä muunkin, kuin oman napapiirinsä asioista.
Vai eikö?
Kaikki eivät odota, että hiiri juoksee kissan suuhun.
Et ainakaan yhtä aikaa. Tai sitten se iltakoulu oli vain siellä kirjoillaoloa.
Minä kuuskytluvulla opiskelin parissakin muussa koulussa ja kun kotitehtävät tein, niin ei siinä jäänyt muihin harrasteisiin aikaa. Pääsiäispyhätkin laskin mm lujuusoppia, piirsin koneenpiirustus-, deskriptiivisen geometrian, lujuuopin piirustuksia sekä kirjoitin laboraatioita. Täyspäiväisesti, aamusta iltamyöhään. Hyvä että kerran päivässä ehdin käydä ruokabaarissa päivän lämpimän aterian syömässä. Muuten oli vain saikkaa ja vanikkaa, joskus 15 sentin pätkä lenkkiä.
Ei puhettakaan mistään, ei edes osa-aikaisesta, työssäkäynnistä tai muihin menoihin osallistumisesta. Nukkuakin piti muutama tunti joka vuorokautena.
Jospa korpikirjailijalla on normaalia enemmän energiaa tai sitten voi olla että juuri sinun opiskelusi olivat niin vaativia että ei jäänyt aikaa muuhun. Omasta opiskeluvaiheestani tulee mieleen vai jotkut tentit ja luennot, muuten iloista opiskelijaelämää...mutta olisi tietenkin kannattanut ottaa itseään kauluksesta ja keskittyä toisena vuotena varsinaiseen opiskeluun...
jouduin sitten aikuisena ottamaan uuden alun ja käymään päivällä työssä ja lukemaan ammattiin iltakoulussa ja siinä vaiheessa minulla oli jo oma koti, mies ja kaksi suloista pikku vesseliä ...kiirettä piti, seitskytluvun keskivaiheilla.
Vanha, pian 70 v@
Kansakoulun päästökirja vuodelta 1962.
Keskikouluopinnot 1974 - 1977
Hovimestari, Kuopion Hotelli-ja ravintolakoulu 1977
Lukio-opinnot 1978- 1981
Kauppaopisto yo-merkonomi 1981 - 1983
Ravintolan liikkeenjohdollinen koulutus 1986 - 1987
Aikuiskasvatuksen appro Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus 1990
Menestyvä yritys, yritysjohdon valmennusohjelma, Kauppa ja Teollisuusministeriö 1997
Kesä 1979 virkavapaa Tarjoilijana Kiirunassa/ei kesälomaa
Kesä 1980 virkavapaa Keittiöapulainen Edingburg/ei kesälomaa
Vakituinen työsuhde Seinäjoella 1972 - 1981.
Kauppaopistoajan työskentelin Hovimestarina Sotkamossa 1981 - 1983 sekä Alkossa ruuhka-apulaisena.
Liikkeenjohdollinen koulutus suoritettu ravintolapäällikön työn ohella Jollasopistolla. Lähi- ja etäopiskelua
Äitiyslomalla suoritin aikuiskasvatuksen approbatur arvosanan kesäyliopistossa.
1970-luvulla olin sinkku. 1980-luvulla hoidin työni, pienet lapseni ja opiskelin ei sen kummempaa. Arvosanoissa olen aina ollut keskitason suoriutuja kasin tyttö.
Huomasin kun pläräsin papereitani, että keskikouluasteen todistuksissani äidinkieli/kielioppi, kirjallisuus sekä suullinen- ja kirjallinen esitys olivat arvosteltu kiitettäviksi numerolla 9. ;))
Ei Saarela liity suomalaiseen ay-toimintaan. Ymmärsin, että Pirre otti hänet vähän tuomittavana esimerkkinä nykynuorten "aktiivisuudesta".
Minä taas näen Saarelan toimissa poikkeuksellista antautumista itseään isommalle asialle. "Kaikki-mulle-heti" - linjan kannattajia meillä on liikaakin.
Niin, Pirre on oikeassa: nyt me tiedämme arktisten alueitten öljynporauksista ja mitä me teemme: ammumme viestintuojan, kuten aina. Jos jokin asia ei konkreettisesti liity meidän arkeemme, se ei "kuulu meille"....
Venäläisten reaktiosta olen täsmälleen samaa mieltä. Tempauksesta saadaan maksaa, muodossa tai toisessa. Paitsi että nyt kun Sotshin kisat ovat tulossa, Venäjä varoo kielteistä julkisuutta. Ilman kisoja, Sini Saarela luultavasti istuisi pitkää tuomiota Venäjän vankilassa. Sekö olisi sitten oikein hänelle ?
ja me ammumme viestintuojan, niinkuin aina tehdään.
Heh, jotakin sohlasin, vika rivi pitää kumittaa...
"demeter"
Mikähän se oikein on?
Ammuimme viestin-tuojan
Ammuimme kapisen koiran.
Minä olen oikeassa
tuo toinen kylpee saastassa.
Kukahan meistä mihinkin joukkoon kuuluu?
Minä annan elämän juosta.
En kuitenkaan anna sen kauaksi mennä.
Ennen kuin voimani eivät enää riitä.
En koskaan arvostele elämässä mitään, tai ketään.
Kunhan silmilleni ei oikeasti hyökätä.
Silloin olen valmis ampumaan.
H.
demeter, tarkoitin verrata noin yleensä opiskelijoitten yltiö idealismia, ehkä Saarelan toimissa on kuitenkin enemmän tarpeellista tavoitetta kuin 70 -luvun radikaaleilla.
korrppis, enhän puhunut kai ammattiyhdistys toiminnasta mitään, vain niitä kommunismin aatteeseen hurahtaneista 70 -luvun yliopisto opiskelijoista..
Lisään korppikselle, ammattiyhdistystoimintaa arvostan kovastikin, tosin en kaikkea siihen liittyvää, mutta noin yleensä, - kuka olisi pitänyt työväestön puolia jos ammattiliittoja ei olisi ollut, vastaukseni on ettei kukaan.
En osaa oikein lukeutua noihin kommunismin aatteisiin hurahtaneihin opiskelijanuoriin; olinhan yksityisyrittäjä jo 24-vuotiaana :) mutta kyllä sydämessäni on aina ollut heikko kohta tietyille sen ajan ideaaleille: sosiaaliselle omalletunnolle, oikeudenmukaisuudelle, solidaarisuudelle, siis aivan selviä vasemmistolaisia heikkouksia. Idealismia? Kyllä kai. Mutta ilman sitä en olisi tietenkään edes minä.
Todennäköisesti sinä kirjoitit aidoista ja minä aidan seipäistä. Koska en löytänyt selityksellesi mitään järkeä aikaisempiin viesteihini nojautuen.
Tuota kommenttiasi vain ihmettelin.
"Minä kritisoin aijemmin Sini Saarelan toimia, mutta Sinin toiminta Venäjän vesillä, miten se liittyy suomalaisten ammattiyhditysaktivistien toimintaan? "
Pirre@
Kerro asiasi selkeästi äläkä korjaile jatkuvasti heittojasi. Ei kukaa tiedä mitä tarkoitat jos et sitä tuo heti eka viestissäsi selvästi esille.
Kirjoitit Sini Saarelasta ja minunkin olisi pitänyt tajuta, että tarkoitat 70-luvun radikaaleja.
Mitä sinä tiedät seitkytluvun radikalismista? Mitä sinä tiedät opiskelijoiden yltiö idealismista, kerro!
Niin. Ehkä heidänkin (opiskelijoitten) täytyy ampua yli saadakseen huomiota tärkeinä pitämilleen asioille. (Pirre*)
Kettutytöt tekivät hölmöyksiä, mutta ilmapiiri on nyt kuitenkin muuttunut turkistarhauksen vastaiseksi. Epäilen, että ilman tihutöitä näin ei olisi käynyt.
"korrppis, enhän puhunut kai ammattiyhdistys toiminnasta mitään, vain niitä kommunismin aatteeseen hurahtaneista 70 -luvun yliopisto opiskelijoista.."
Missä viestissäsi kerroit kommunismin aatteeseen hurahtaneista 70-luvun yliopisto opiskelijoista?
Vasemmistolaisuus ihanteineen - ilman kommunismia on ihan kannatettavaa :)
Jos vielä näitä opeiskelijaradikaaleja puolustaisin, niin kyllä ne 60-/-70- luvun vihatut "risuparrat" puhuivat vahvasti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja ehkä osaltaan vaikuttivat siihen, että meillä nyt on verrattain hyvä sosiaaliturva.
Nuoret opiskelija radikaalit tulivat kaikista yhteiskuntaluokista, uskon että monellekin oli kai vain hienoa kuulua joukkoon...
Muistan 70 -luvulta esim. Halkolan, Frankin ja ketänitänyt olikaan, vastenmielisen laulun kajotuksen: "kenen joikoissa seisot" jne.
Silloin, 70 -luvulla oli N -liiton lobbareina ns. taistolaiset kommarit (mm. Sinisalo, A. Saarinen ), joiden perimmäisenä päämääränä oli muuttaa Suomi kommunistiseksi ihanneyhteiskunnaksi, jossa tosin ei olisi ollut ammattiyhdistyksiä..
p.s. en edelleenkään kritisoi ammattiyhdistys toimintaa, ja kai Saarisenkin toimilla saatiin jotain hyvääkin ajoiksi, ainakin tiedämme että öljyä porataan arktisilla alueilla, kai vieläkin...
Niin, hienoa kuulua joukkoon, niinkuin nykyisin tähän homoliikevouhotukseen, homomarsseihin sateenkaarilippujen kanssa, osallistua homogaaloihin..., myös heterot verrattavissa niinkuin 70-luvulla kapitalistien kakarat huutamassa "kapitalistista hegemoniaa" vastaan.
Joka aikakaudella se oma vouhotuksensa sortokansan puolesta. Mikä tulee sitten tämän jälkeen? Onko sitten jo vuorossa maahanmuuttajien vallankumoukselliset marssit? Suuntaus alkaa olla jo näkyvissä rasisminvastaisten mielenosoitusten muodossa.
Aina löytyy niitä kiihkomieliä, jotka luulevat olevansa tärkeällä asialla muuttamassa maailmaa paremmaksi.
http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/vuosikymmen/1970
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CCkQFjAA&url=http://www.uta.fi/cmt/yhteystiedot/henkilokunta/kaarlenordenstreng/index/Yleisoluento_Lempaalassa.pdf&ei=c0XlUrqDN8mK4ASJ4IDICg&usg=AFQjCNGyIHEEBkQCyqTc5DYb3QOEWgRf7A&bvm=bv.59930103,d.bGE&cad=rja
Lueskelin muistin virkistyksestä 60- ja 70-lukujen tapahtumista. Olin yllättynyt kuinka nopeasti asiat unohtuvat tai vuosikymmenet sekoittuvat keskenään.
Netistä löytyy tietoa jos muisti pettää tein haun sanoilla 70-luvun radikaalit.
Täältä löytyy tietoa muistin tueksi.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vasemmiston_vappupuheet_39052.html#media=39059
Pirrelle@
A. Saarisen tulevaisuuden kauhuskenaario vuodelta 1968 ; ))
korppis, en mie mittää korjaile, yritän vain tulla ymmärretyksi, siis vertasin ilmiöitä nimellä radikalismi 70 luvulla( mm. yliopisto opiskelijat) ja tänään (=Saarela).
Tai ainakin parannettu tarhattavien eläinten oloja, sillä kettuja tarhataan edelleenkin, ja myös sikaloita on, ja hyvä kun niittenkin kasvatusolosuhteita saatiin parannettua "iskuilla", ei idealismi ole aina huono asia, mutta eläimille oikeudet liikettä en ymmärrä, ainakaan käsitteenä, jos se tarkoittaa että samat oikeudet kuin ihmisille..esim. vaikka äänestysoikeus :)
Lue viestisi ja mieti ymmärsikö muut mitä halusit sanoa, mutta antaa asian olla unittaa.
http://www.youtube.com/watch?v=JeC87ebd2pc
Voiko kauniinpaa laulua olla kuin Arja Saijonmaan tulkinta kappaleesta (partisaanivalssi).Tänään en voi lukse tulla.
Hyvää yötä!
Kyllä jokkaisella on elämässä kerennyt tapahtumaan kauppatieteen maisterina ura aukeni, mitäpä noista enään.
Korppis, ja auts..säästä korviani, niihin koskee jo pelkkä Saijonmaan nimi, sitä kailotusta ei ei jaksa. :)
Viestini on suunnattu nimimerkille Vanha, pian 70 v.
Hän viestitti minulle seuraavasti:
"Et ainakaan yhtä aikaa. Tai sitten se iltakoulu oli vain siellä kirjoillaoloa."
Viesti olii suunnattu kommenttiini "Minä tein täysiaikaista työtä ravintolassa ja opiskelin iltakoulussa siinä sivussa sekä osallistuin ammattiyhdistystoimintaan seitkytluvulla."
Mä laitan sun korviesi ja silmiesi iloksi laulun nimeltään Latinalainen Amerikka, asioista joita ei voi ostaa rahalla.
http://www.youtube.com/watch?v=DkFJE8ZdeG8
Onnittele! Olet pärjännyt vuosikymmenet nukkumatta ja kaikki on tuotu sinulle valmiina eteen, ettei ole mennyt aikaa muuhun kuin omiin opintoihisi ja töihisi. Kaikilla vain ei asiat ole olleet noin hyvin.
Pirre@
Luin ketjusta, että elit seitkytluvulla miniänä maalaistalossa, helmoissasi pyöri pieniä lapsia. Et saanut valita koksa kotiolosi olivat ollet ankarat, pakenit avioliittoon.
Oliko elinympäristösi porvarillinen? Olitko keskustellut muidenkin kuin perheesi kanssa politiikasta, saitko valita mielipiteesi vapaasti?
Tammikuussa 70 minä olin kansakoulun jälkeen kaksi muuta kolmivuotista koulua käynyt ja pulttasin tehtaalla osia Volvon pohjaan. 5 minuutissa 17 ruuvia, mutteria, pulttia ja kaikilla joku osa kiinni. Jäi siinä pari-kolme sekuntia aikaakin autoa kohti...
Jollain on selittelyn avulla pätemisen tarve.
Luulen että suurin osa ihmisistä on tehdyt ansiokkaan elämän työn, mutta harvat sitä ovat kurkku suorana selittämässä, kun se on ollut itsestään selvä.
Ensinkin jos mietit ja sisäistät työni ja opiskeluni ymmärrät.
Menin iltakouluun noin kello 17.00. Sieltä riensin suoraan töihin, yleensä noin kello 20.00. Töitä tein kello 03.00. Nukuin aamulla pitkään. Iltapäivällä tein jos oli tarpeen koulutehtäviä tai päivitin ammattiosastoni jäsenmaksurekisteriä.
Eihän kaikkien tarvitse panostaa tietojen päähän pänttäämiseen. Käytännön ihmisenä kokemustietoa voi hyväksikäyttää. Ja jos ymmärsit kirjoitukseni oikein olin jo aikuinen en nuori ja hapuileva. Minulla oli päämäärä johon pyrin. En myöskään ollut hikipinko.
Joka seitsemäntenä viikonloppuna oli ns. pitkä vapaa ja silloin rilluteltiin ; )
Myöhemmin aviomieheni osallistui kodin ja lastenhoitoon. Mummo ja ukki olivat myös tukenamme.
Sain aina esimieskoulutuksissa parhaat arvosanat organisointikyvyistäni..
Näin on kuten kirjoitit kaikilla eivät asiat ole olleet yhtä hyvin tai kaikilla ei ole ollut ollut kunnianhimoa, luonnetta tai kärsivällisyyttä.
Ja jotkut ovat erikoistuneet jankkaamiseen.
Taas selityksen makua, onko joku kiinnostunut sun elämänkerrasta.
Pirre@
Kysymykselläni on tarkoitusperä.
Herrain lapset ja yliopistossa opiskelivat nousivat 70-luvulla parrikaadeille ja kapinoivat. He lauloivat vasemmiston lauluja, heiluttivat punalippuja ja vaativat tasa-arvoa..
Savupirtin piiloista, nöyryytyksien ja kouluttamattomuuden kokemusten kautta nousi oikeistolaisuuden aatteen kannattajat?
Vaikka onhan se vanha totuus, että kapitalismi kääntyy sosialismiksi ja päinvastoin.
Tavallinen maalaistalo, ja poliittisesti keskustalainen, mutta ei mitenkään julkisesti osallistuva, enkä minäkään politikoinut :)
Kotonani oltiin politiikasta kiinnostuneita, isä sitä seurasi tiiviisti, ja minä siinä sivussa korvat pitkällä.
Isän ukki oli osallistunut 1800 luvulla yhteiskunnalliseen toimintaan, samoin isän setä, eli seuraava talon isäntä, hän sai myös herastuomarin arvonimen toimittuaan pitkään lautamiehenä, ja hän oli niinikään kirkkovaltuustossa, eli jotain verenperintöä kai minunkin kiinnostukseni politiikkaa kohtaan on, mutta teoriatasolla vain.
P.s. olisin kai saanut sanoa mielipiteeni, mutta olin mieluummin kuuntelupuolella, eli poliittinen tarkkailija. :)
Savupirtin he, mutta en ymmärrä ketä tarkoitat oikeistolaisuuden kannattajalla, minuako?
Ei minua nöyryytetty, vaan koin ehkä nöyryyttävänä tai paremminkin epäoikeudenmukaisena sen etten saanut käydä esim. tansseissa ja olla sillätavalla nuori kuin olisin halunnut, ja mutta se siitä; äläkä käytä noin vahvoja ilmauksia kuin nyt "savupirtti" esim. ja "kouluttamattomuus", enhän mie nyt ihan vain kansakoulun jäliltä ole, vaikkei nyt kovin pitkää CV: eetä omistakaan.
Myöhäisiltaa Pirre@
Kirjoitit tuolla alempana
P.s. olisin kai saanut sanoa mielipiteeni, mutta olin mieluummin kuuntelupuolella, eli poliittinen tarkkailija. :)
Eli pienellä provolla heräsit vastaamaan. Olen kyllä huomannut, että haluat keskustella asioista, mutta jätät hyvin usein vastaamatta kun sinulta jotain asiaan selventävää kysyn.
Asia tuli nyt selväksi.
Sosialismin äärimuoto yhdistettynä täydelliseen valtiojohtoisuuteen on jo koettu ja nähty raskaana ja ihmisoikeuksista piittaamattomana sortona, jossa ykslöllisiä vapauksia ei tunneta, vr. leninismi ja modernitkin kommunismin muodot esim Kuubassa. Siitäkin huolimatta, esim Kuubassa kommunismijohto syrjäytti vain sitäkin vastenmielisemmän korruptuidon yksinvallan; demokratiaa ei maa ole nähnyt koskaan.
No, mehän tiedämme (Pirre*), että monilla lemmikeillä on paremmat oltavat kuin vaikka meidän vanhuksilla. Olen kuullut sellaisenkin väitteen, että sillä rahalla, mitä upotetaan lemmikkien ruokaan, ruokittaisiin kaikki maailman nälkäänäkevät.
Aika uskomaton väite.
Mutta ihan sivusta katsellen: melkein kaikilla meidänkin naapureilla on ainakin yksi koira, parhaalla neljäkin.
Mutta tuohan oliskin oiva tavoite: "äänioikeus eläimille". Mutta saattaahan se joillakin sioilla jo ollakin..Tai apinoilla - ja pöllöillä..))
Monesti olen tullut huomaamaan, että muualla koirillekin on paremmat ruuat kuin meillä isännälle. Vaan passaa se minulle näinkin, tottakai.
Jospa haukkuminen auttaisi..)) Siis jos isäntänä puhut....
Niinku sadussa "eläinten vallankumous" vai ? :)
Emme kai miellä vanhuksia lemmikeiksemme; yhteiskuntatieteilijät => kansamme päättäjät ovat tietoisesti vyöttäneet kansamme tuottavuuden ikeeseen, ei "meillä" ole ollut aikaa eikä voimia enää pitää huolta, ainakaan vanhuksista, eikä mahdollisuuttakaan, - nyt on aika yhteiskunnan/päättäjien on kantaa vastuu ja hoitaa vanhusten asiat kuntoon.
Meidän kissan ruuat maksaa enemmän kuin omani.
Pitäisiköhän hävittää kissa ja laittaa säästyneet rahat hyväntekeväisyyteen? Ajattelin asiaa ihan tosissani, kissa on nirso, ei kelpaa halpisruuat.
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen ketju.
Minä tein hyvin nuorena lapset, opiskelin vasta vanhempana ammattiin. Hyvin olen parjännyt, olen tyytyväinen elämääni.
En viitsi alkaa haukkumaan enkä naukumaan. Syöttäkööt elukoilleen mitä tykkäävät. Minä syön mitä sattuu saamaan. Kaupasta.
mää olin jo nuorena aikuisena vakituisessa työpaikassa seurustelin en seurustellu seurustelin... lomilla kävin espanjassa ja kreikassa yksin ja aina tutustuin kivoihin nuoriin ihmisiin kaksykkosenä menin jo naimisiin ja syntyi tyttö siitä sit eteenpäin mutta ihan nuorena käytiin tanssimassa lavoilla pidettiin kotibileitä mentiin baariin jo viistoista vuotiaana ilman papereita portsari oli tuttu harrastettiin kaikenlaista riippuen siitä kuka millonkin oli kierroksessa :)
Oliko sinun nuoruudessa vielä 21-vuotta ikäraja ravintoloihin?
Menin kerran tyttökaverini kanssa ravintolaan 15-vuotiaina kahden vanhemman miehen seurassa, (muuten minusta tuli sen ravintolan päällikkö myöhemmin)
Olin käynyt kampaajalla teettämässä sellaisen pykylä kampauksen, joka oli muotia 60-luvun puolessa väliin.
Kaikki meni hyvin kunnes hovimestari tuli kysymään ikääni sanoin 21-vuotta. hän kysyi minä vuonna olet syntynyt, siihen loppui se ilta ravintolassa. Naapurissa asunut nainen tunnisti minut, muuten kaikki olisi mennyt hyvin juomatkin oli jo pöydässä. Hienot cocktailsekoitukset.
joihinkin ravintoloihin oli 21 ikäraja
mutta pubeihin pääs jo 18 v
meiltä kans kysyttiin kerran homenokassa
paperit tiskillä ja kun veksi oli portsarina
niin sanottiin sille tarjoilijalle että ei oo mukana
mutta portsari tietää että meillä on ikää
no se tuli sit sanoon että on nää tytöt jo 18
vaikka ties varsin hyvin ettei oltu :)
Verrattuna nykyajan nuoriin me aikuistuimme tosi nopeesti. Siinä kun meillä oli jo työt ja opsikelut, perhe ja koti vastuullamme, monilla jo pitkälti alle kolmenkymmenen meistä seuraava sukupolvi keskittyy vain rillutteluun ja aikuistuu sitten vasta joskus yli kolmikymppisinä.
Mitä kaikkea sinä sillä rilluttelulla tarkoitat?
Nojaa...huvituksia, konsertteja, pubeja, matkoja, yms
Muistan jossakin todetun, että me, nykyiset kuuskymppiset. olimme ensimmäinen sukupolvi, jolla ylensä oli nuoruus.
Vielä 50-luvulla siirryttiin suoraan lapsuudesta aikuisuuteen. Vanhimmat sisarukseni ovat nyt kahdeksankymppisiä ja olivat omillaan, tosin kotona asuen, jo 12-vuotiaina. Sisko oli aputyttönä apteekissa 12 ikäisestä saakka, veli oli metsää perkaamassa niinikään 12-vuotiaasta. Serkkuni rupesi pientilan "isännäksi", miesten töihin, 9-vuotiaana, kun isänsä kaatui sodassa.
En muista omasta nuoruudestani mitään erityistä liikehdintää, en mitään mitä voisi kutsua nuorisokulttuuriksi. Itse olin jo 17-vuotiaana Ruotsissa ja sekin oli silloin tavatonta. Puhumattakaan siitä, että 18-vuotiaana teimme tyttökaverini kanssa liftireissun Saksaan ja Itävaltaan...
Hienoa Demeter, sinä puit sen sanoiksi mitä minä ajoin takaa aloituksessani: nuorisokulttuuria Suomessa 70-luvulla. 60-luku on minulle tuttu, olinsilloin vielä Suomessa, mutta usein kun kuulee ruotsalaisten ikätovereiden kertovan 70-luvusta niin se ei oikein stemmaa sen kanssa miten me elettiin samoja vuosia valtameren takana. Eli siis, se mitä oli Ruotsin 70-luku ja nuorisokulttuuri oli jo jollakin tavalla taaksejäänyttä elämää rapakon takana.
Jaa, laitetaan lisää ajan henkeen sopivaa musaa:
http://www.youtube.com/watch?v=9ph2Z4Quql8
Sellaistahan minä rilluttelen vieläkin vaikka olen siinä sivussa ehtinyt opiskelemaan, perustamaan perheen ja käymään töissä. Niin myös tuntemani -30 nuoret.
Voi kuvitella, että nuoruus noin erilaisessa kulttuurissa on ollut toista kuin täällä jähmeässä pohjolassa.
Olin Ruotsissa kolme vuotta, 17:sta 20:een ja vaikka osasin kieltä ja minulla oli ruotsalaisia ystäviä, en ollut kokosydämisesti mukana missään. Olin ulkopuolinen. Koin, että Ruotsi oli jotenkin hengetön maa, ruotsalaisilta puuttui intohimoa, alkuvoimaa...
Ne ystäväni, jotka viettivät vastaavat vuodet Suomessa, olivat jo asettuneet opiskelemaan tai työelämään, eräs ystäväni oli jopa mennyt naimisiin ja saanut lapsen. Niin, että saattaa olla, että intohimoa puuttui meiltäkin..))
Toisaalta, se mitä nykynuoria tunnen, vähän harhaileviltä hekin vaikuttavat.
Liian paljon valinnan mahdollisuuksia ei ehkä ole sekään hyvä. Tai sitten on.
Ainakaan itseluottamusta heitä ei puutu...
Minulla jäi rilluttelut rilluttelematta. Leipä piti jostakin saada ja koulu ensin, että pääsi leipää tienaamaan. Ja kun koskaan ei ollut rahaa muuhun kuin minimiruokaan ja kimppakämppään OKT:n vinttihuoneessa toisen samanlaisen kanssa vieraalla paikkakunnalla. Juottolaankin olisi pitänyt olla pukutakki ja kravatti. Ja rahaa.
Ja tansseihinkaan ei ollut asiaa. Pääsylippu olisi pitänyt ostaa, vaan millä rahalla?
Sitten paljon myöhemmin kun rahaa jo alkoi olla, en enää osannut rillutella. Kaikki oli jäänyt oppimatta, ihmissuhdetaidotkin. Muutaman kerran silti kävin elokuvissa. Pettymyksiä kaikki.
Saattaa kuulostaa kermaperseistä vieraalta, mutta tätä se oli mökin lapsen nuoruus.
Jahas, sinäkin olet mennyt sitten sinne puskaan :)
En kyllä ota itselleni tota "kermaperse" nimittelyä, koska olemme varmaan lähteneet aikuisen tielle suht. koht. samankokoisilla eväillä. Minäkään en ole saanut ilmaiseksi mitään, kaikki olen työlläni maksanut.
TAskutomalle pairalle.
Ompa sullakin samanlaista kun munkin kohralla, silloin ku kävin rippikoulua liimalla paikatuis housuis niin vannoin että ostan.
Ostan ostoskärryllisen leikkeitä ja syön, nyt ku olis varaa pariinkin kärrylliseen ei enää huvitakkaan.
Mun koulunkäntini jäi sen varattomuuren takia kun piti ruokkii pari sisarusta sit huomasin et mä opin naurettavan helposti eri ammatteja en tavallaan tarvinu opiskella.
Eri kursseja kumminkin kävin ja ammattiosatoni kursseja.
Kaikki pykälät ja asiakirjat on kiinostanu ihan sairaasti ja niitten soveltamises mä olin hyvä.
Jotenkin vierastan noita paremman perheen sosialisteja musta vaan tuntuu et ne on pohjimmiltaan ns leipäpappeja.
Ei sitä turhautumista ja epätietoisuutta yhristyneenä jatkuvaan miettimiseen rahasta voi elämättä tuntea airosti omakseen.
Menin puskaan. Joku muukin kuin sinä arvaa, kuka olen.
Puskassa tulee vähemmän turpaan...
Sinut on helppo tunnistaa :)
Ihme sävy aloituksessasi.
Saman olisit voinut sanoa: Kun olit nuori, missä olit mukana.
Enpä tainnut olla, 70 alussa jo kahden lapsen äiti ja miniänä maalaistalossa siinhän se nuoruus lasten kanssa kasvaissa meni.
@Pirre*,
sinnepäin se oli kallistumassa minunkin kohtaloni...tai sitten Helsinkiin virkamiehen rouvaksi tai sitten kieltenopettajaksi "Taka-Hikiälle", mutta olin jo saanut esimakua muistakin mahdollisuuksista, joten lähdin "opiskelemaan" mutta tarkoitukseni oli palata Suomeen. Mutta miniäksi maalaistaloon...siihen olisi tarvittu tosi paljon rakkautta....
Paloma, kotini ei sallinut irtiottoja, siellä kasvoi vain alistujia, ei saanut käydä tansseissa, ei kansantanssi kursseilla, jne.kaikki oli syntiä - sieltä oli helpotus päästä vaikka miniäksi maalaistaloon :)
p.s. vanhempani leikkivät uskovaa, tai ainakin raamatulla päähän mätkimistä, mutta rauha heidän sieluilleen, ja mitäpä hekään, kaksi maalimaan yksin jäänyttä, oisivat ymmärtäneet, ikä on tuonut onneksi ymmärryksen ja anteeksiannon.
@Pirre*,
niinhän, olin jo ehtinyt unohtaa että olit jossain vaiheessa kertonut aikaisemminkin kotikasvatuksesi ankaruudesta. Kyllä meilläkin oli tiukka kuri, etenkin isä joka oli moraalinvahtijana etenkin tyttöjen suhteen, mutta samalla hän oli siinä mielessä kaukonäköinen että panosti tytäriensä kolutukseen. (vaikkakin siihen oli viisikymmentäluvulle niin tyypillinen käytännöllinen syy: että jos tyttärestä ei kasvaisi tarpeeksi nätti että saa miehen niin on ainakin koulutusta ja ammatti jolla pystyy itsesä elättämään ;)
On suuri asia pystyä antamaan anteeksi vanhemmilleen kaikki ne virheet jotka he tekivät. Ihmisiä he vain olivat, aikansa ja yhteiskuntansa kasvatteja.
Parhaan tietämyksensä mukaan vanhukset tekivät, vaikka pieleen menikin. Muuten sama tilanne kuin Pirrellä tuossa ylempänä. Mikä minä olen tuomitsemaan ketään?
Jäi vain niin syvät haavat ettei niistä toipunut koskaan. Ainakaan ajoissa. Nyt se kaikki on jo myöhäistä.
Kai ne itsekin huomasivat jotakin. Äitini kuolinvuoteellaan pyysi anteeksi, että minut synnytti. Annoin. Valitettavasti minäkin yhden alulle panin vaikka tiesin, että pieleen menee. Ja meni. Lapsen teko tällaiseen maailmaan on se kaikkein pahin teko minkä ajatella saattaa.
Taskuttomalle pairalle
Mun laps pääs pois täält ikäväst mailmast mut jos olis mahrollista ottaa lapsi syliin ja rutistaa antasin kaiken maallisen pois.
Minulla on kaksi lasta, toisen jouduin luovuttamaan kuolemalle.
Olisin tuhat kertaa mieluummin ottanut hänen sairautensa kannettavakseni jos olisi ollut mahdollista.
Toivoisin että voisin uskoa ilman epäilystä että joskus vielä nähdään.
Hei Paloma, hauska aloitus!
Minusta tuntuu, että 60-70 -luvun vaihteesta en edes halua muistaa yhtään mitään :)
En ollut koskaan mikään ’hippi’ tms. Osallistuin kyllä ensimmäiseen ’Ruisrockiin’, sievästi samanlaisissa ’retuissa ja t-paidoissa’ poikakaverin kanssa’! :D, olin enemmän ’nynny’ – opiskelin ja silleen…
Kun 18 vuotta olisi tullut seuraavana päivänä täyteen (v. -69), silloinen poikaystäväni vei minut Kajaanissa ’ravintolaan’… vanhaan puutalossa sijainneeseen’ ryyppypaikkaan’, jossa ei odotettu olevan niin tärkeitä tuosta yhdestä päivästä :) Eihän ne edes kysyneet sitä ’henkkaria’!!! Voi mikä pettymys!
Poikaystävän tilaamaa ’Porvoon lankkua’ en ole sen koommin maistanut, vaikka myöhemmin opin oikean nimenkin… :D
70-luvun alku meni ’humussa ja sumussa’; opiskelu ja biletys (miten silloin sanottiin!?)
70-luvun puolivälissä menin naimisiin. Puolisoni oli vieraillut Kajaanissa jo vuonna –66, ohitimme toisemme, mutta emme tutustuneet (miten voisi 15 –vuotias tuntea mielenkiintoa johonkin 26-vuotiaaseen ’vanhaan mieheen’… :D
Tätä kuunneltiin:
http://www.youtube.com/watch?v=4mpqXu0z3wU
Musavalintasi meni aivan nappiin. Toinen jota kuuntelimme ahkerasti radiosta oli tää:
http://www.youtube.com/watch?v=22T8wpN01bQ
En ollut minäkään varsinainen hippi, mutta tiettyjä ajan vaikutteita voi kyllä nähdä vanhoissa valokuvissa....farkkujen lahkeissa ja päivänkakkarakorviksissa, pitkässä tukassa ja paljaissa jaloissa....
Minäkin opiskelin ja seurustelin....ja biletin, mutta minulla on aina ollut liikaa mielikuvitusta enkä varsinkaan ollut valmis asettumaan alalleni ennen kuin sen tein sitten Kolumbiassa, kun pesänrakennusvimma yllätti eli siis tapasin tulevan mieheni tosi nopeesti siellä ja seurustelimme useamman vuoden....ajan tapaan. Häät olivat roomalaiskatoliset ja kutsuvieraitakin oli varmaan joku parisataa. Heh.
Maduiza@ Jos olet vähänkään fiksu lopeta nimeni vihjailu palstalla, please.
Mitäköhän tuolla tarkoitit?
Viesti oli Maduizalle, hän kyllä ymmärtää.
"Korppis"
…jos tuolla "Maduizalla" minua tarkoitit..?
Ei se, että olemme syntyneet samassa kaupungissa tarkoita, että tuntisin sinut!
Olisin kyllä mielelläni kesällä halunnut tutustua persoonaasi edes hiukan syvemmin, kuin kirjoitustesi luomaan mielikuvaan – ainakin siihen ”Mandiin”, joka runoja kirjoittelee ja jonka blogin olin löytänyt :)
Ehkä olet Kajaanissa kovinkin kuuluisa ihminen, mutta olen sieltä jo 70 –luvun alussa muuttanut pois, joten ”kisuli, nyt alas pöydältä” :D
Halit :)
Kuka se kissan hännän nostaa jos ei Maduixa itse.
Muista, minulla ei ole minkäänlaista halua tutustua sinuun, joten jätä minut rauhaan, muuta en pyydä.
Eikä mullakaa
Kiistos vain kaikille kirjoittajille.
Nuoruuteni 1961-1970 se liikkuva aika, monta kertaa nyt vanhana muistuu monet tapahtumat hyvin elävänä mieleen.
Monella ei ole Paloman tekemiä "seikkailuja", itselläni ei mitään suuria matkoja tosin Frankon aikana kävin Espanjassa oli turvallista.
Ruotsalaisista sanoisin eivät poikkea mitenkään suomalaisista näkisin näin 44 vuoden jälkeen ja näin oli käsitykseni heti alussa 1970, monet suomalaiset kuitenkin täysin nollia. ja näin myös tänään. en tarkoita täällä kirjoittajia.
Suomalainen maalaistyttö (paljasjalkainen) maailmalla on tiukasti kiinni maan pinnassa vaikka pää olisikin pilvissä ja täysikuu kuvastaisi silmissä.
Eikö Francon aikana Espanjassa tuntunut ahdistavalta?
Muuten ja palatakseni vielä tuohon alkuperäiseen asianjuureeni: espanjaksi sanotaan että se mikä on tanssittu sitä ei kukaan voi ottaa sinulta pois. Siis, vanhana ei kadu mitään muuta kuintekemättä jättämisiään.
Nuoruus ja ensimmäiset vastuuttomat, vapaat, hulvattomat nuoren aikuisen vuodet ovat kultaakin kalliimpi muisto elämästä jota on eletty.
Mulla ei ollut kultaista nuoruutta,ei huolettomia jammailu iltoja,mut henkissä selvittiin .
Se ainainen köyhyys haittas ja eihän puolorvolla ollu muuta mahollisuut ku työn laitaan.
Seurasin mä ns psakin ja skootteri porukan kahinoita siit sivusta tuol torin reunalla.
En kuulunut mihinkään järjestöön kun olen ain halunu itte ajatella ja päättää asioistani ja siit mikä mulle hyväks on.
Nyt ajatellen tuntuu et mun ikäluokalta orotettiin varhaista vastuunottoa,ilman välivuosia ja mietintä hetkiä siit mikä kivaa olis.
Minusta vanhat naiset sanoivat punikin poika ja sitten ajalla--torpasta lähtenyt ja ajaa uudella autolla vuosi oli 1972 (muutin ruotsiin 1970).
Paljon paskaa, tosin he kotiseudulla rikkaat olivat kavereita ovat kai vieläkin tosin ei ole yhteyttä.
Muistuu vain nuoruus nämä uudet tanssit ja niissä olin hyvä- kerran suuressa paikassa tapasin joka osasi niin huomasimme me tanssimme ja muut katsoivat.
Nuoruus seuraa vanhuutta pirteällä tavalla, vaikka on murheita.
Esso on ollut elämäni
Minun elämäni on pyörinyt kouluiästä aina eläkeikään asti kotikylän turvallisen Esson ympärillä. Koulumatkoilla kävimme ostamassa Essolta purkkaa, ja siinä samalla ihailimme silloisia parlamentin jäseniä, jotka istuivat kahvipöydässä vetäen posket lommolla pilli- ja pölliklubia ja nauroivat äänekkäästi kaikille asioille. Jo koulupoikana haaveilin siitä, että voisin joskus istuskella päivät Essolla kavereiden kanssa juttelemassa ja nauramassa.
Sitten tulivat kiireiset opiskeluvuodet, jolloin piti mennä maalikyliin pänttäämään päähänsä kaikkia tietoja, joita työelämässä tarvittiin. Kävin silloin turvallisella Essolla vain lomilla, mutta sekin siitti säilyttämään yhteyden tähän mukavaan paikkaan.
Opiskeluvuosien jälkeen palasin asustamaan kotipaikkakunnalle, mutta työskentelykohteeni olivat eri puolilla Suomea. Mahdollisuuksien mukaan kävin aina tankkaamassa autoni Essolla, joten tuntuma Esson ainutlaatuiseen atmosfääriin säilyi koko työelämäni ajan. Näiden vuosien aikana Esson vanha isäntä Axel Essonen kuoli, mutta onneksi hänen toimelias poikansa Einari halusi tarttua puikkoihin ja hän on jatkanutkin menestyksellisesti Esson kehittämistä.
Kun jäin eläkkeelle leipätyöstäni, niin vihdoinkin lapsuusvuosieni haave toteutui. Saatoin kokopäivätoimisesti ryhtyä istuskelemaan Essolla toisten viisaiden miesten kanssa. Monesti olemme muistelleen niitä lapsuusaikojemme parlamentin jäseniä, jotka vetivät tupakkia Esson baarissa niin ahkerasti, että ilma oli aivan sinisenä savusta.
Nyt Einarin aikaan on voimassa tupakointikielto, mutta onneksi keskaria sentään tarjoillaan janoisille parlamentin jäsenille. Tunnelma baarissa on edelleen yhtä rattoisa kuin silloin wanhaan hywään aikaan.
Paloma missä asut tänään?
Ruotsissa, mutta minulla on kakkoskoti Kolumbiassa. En tosin käy siellä usein, välillä vuosiin. Todennäköisesti menee myyntiin.
Kiitos,,, Pidän sinusta--- olet rehellinen.
Ja sitten nukkumaan...Iron Butterflyn kaa...In da Gadda da vida (elikkä siis In the Garden of Eden normaalilla kielellä.
http://www.youtube.com/watch?v=ZCkHanF4v1w
Psykedelistä irtiottoa! Kaipa se ravisteli aivosoluja kokeijoilla!
Niin joo ja sitten joskus sattui niin että ne aivosolut jäikin siihen ravistelulla aikaansaatuun kaaokseen. Barry Mc Guire (Eve od Destruction) löysi ulos psykedeliasta vasta kun löysi Jeesuksen. Tai siis ei koskaan.
http://www.youtube.com/watch?v=IwYNWYaS3bI
Monta poikaa sortui elontielle siitäkin porukasta joitten matkassa veljeni läksi vuonna 70: ntä Ruotsiin, nyt jo kuolleita tai eläviä ruumiita; kovasti pelättiin silloin veljenkin puolesta kun oli vasta 17 -vuotias sinne lähtiessään, mutta onneksi oli tervettä itsesuojeluvaistoa niin paljon ettei sortunut päihteisiin.
Olen ollut nuori mutta minun suurmmat vallankumoikseni ovat ollet lähinnä yksityiselämässä. Muutoin yhteiskunnallisesti kovin lainkuuliainen ja jopa nössön sopeutuvainen ;).
Tyypillistä suomalaista (sama täällä) varovaisuutta. Ei uskalleta ottaa edes nuoruutta ulos täysillä, vaan silleen ettei kukaan vain huomaisi että minäkin olen tässä tulossa aikuiseksi, olen eri mieltä ja haluan saada sanani kuuluville :)
Kuulun samaan sopeutuvaisten jengiin, joten älä ota kritiikkinä.
Mitä se "täysillä" ottaminen sitten olisi voinut olla ? (Paloma) Varovaisuus voi olla velvollisuuden- tai vastuuntuntoa, mikä nyt minusta on aina paikallaan.
Ja eikö huomatuksi ja kuulluksi tulemisen halun voi kompensoida myöhemmin, silloin kun rahkeet riittävät siihen paremmin ?
Njaa, demeter, kyllä kuulluksi ja huomatuksi tulemisen tarvetta on kaikenikäisillä ja jokaisella on oikeus ilmaista itseään, vaikka niitä rahkeita ei niin kauheasti olisikaan. Tarkoitin nyt vain sitä että me olemme varovaista ja velvollisuudentuntoista kansaa. Hyppäämme varmuuden vuoksi jopa nuoruudenkin yli joka on mielestäni täysin tarpeellinen vaihe ja edellytys aikuistumiseen. En nyt tarkoita mitään täysin vauhkoa ja vastuutonta nuoruutta, vaan sellaista minkä aikana kokeillaan eri elämäntyylejä, matkustellaan ehkä (työharjoittelut ulkomailla mainio tilaisuus siihen, kuten itsekin ole tehnyt), pidetään hauskaa, leikitään vielä aikuista tovin...
Jos ajattelet että tarkoitin jotain huumeiden käyttöä tai lainvastaista ja holtitonta elämää niin pois se kaikki minusta! Kuitenkin noi miljööaktivistit kuten Sini ovat mielestäni ihan kunnioitettavalla asialla.
En uskonutkaan sinun tarkoittaneen mitään rankkaa irrottelua, halusin vain tuoda esille, että ei ihminen nyt välttämättä mitään ratkaisevaa menetä, vaikka alkaisi "kukoistaa" (Esa Saarisen ilmaisu) vähän myöhemmin, valmiimpana.
Selviäisi ehkä pienemmin vaurioin.
Mutta varmasti ajatuksesi on lähempänä "tieteellistä" elämäkaariajattelua, jonka mukaan elämä jaetaan jaksoihin, joilla kullakin on oma erityistehtävänsä ja jos jonkin vaiheen laistaa, se tulee vastaan myöhemmin, eri muodossa ja
ilmeisesti myös ongelmallisempana.
Uskon kyllä, että meidän ikäpolvella on "elämätöntä elämää" takanamme ja sitä sitten kompensoidaan eri keinoin. Kaikenlainen elämyshakuisuus on yleistä meidänkin ikäisillä...
Minua ainakin vaivaa toisinaan kaipuu nuoruuteen, tekemään tiettyjä asioita toisin, mutta niin tuntuu olevan kaikilla. Kuitenkin minun pitäisi olla kiitollinen, että selvisin kaikenlaisia vaaroja ja houkutuksia täynnä olleesta nuoruudestani näinkin hyvin. ihan mukavaa on olla osaava, vanha mestari, joka voi jättää työelämän vaikka heti.
Minä kaipaan vain pois tästä kaikesta. Ei ole ikävä mitään eikä ketään. Kaikki on mennyt tavalla tai toisella mynkään yritin mitä tahansa. Toki menoihini riittävän eläkkeen jaksoin omalla työlläni tienata ja terveys on vielä kohtuullisen hyvä.
Olisi kivaa tietää että jos saisi elää nuoruutensa uudelleen mitä valintoja tekisi ja mitä päätöksiä ja mitä jättäisi tekemättä. Olen usein leikkinyt sillä ajatuksella. Tienhaaroissa valitsemani polut ovat minua johdatelleet mutta entä jos olisinkin valinnut toisin?
Vaaroja ja karikoita on minunkin poluillani ollut, olen tehnyt huonoja valintoja ja saan olla kiitollinen että olen selviytynyt kunnialla eteenpäin, vai onko se sittenkään edes sattumaa, vaan olisiko ollut vieläkin kehittävämpää jos olisin kurkottanut sitä hedelmää kohti joka oli sillä heikoimmalla oksalla, kauimpana minusta?
Jälkeenpäin ajatellen, olen tehnyt ihmissuhteissani paljon vääriä valintoja. Nykyinen vaimonikin on vaimoni tavallaan väärinkäsityksen vuoksi. Toki olen tyytyväinen tilanteeseeni.
En ole päässyt työrintamallakaan helpolla. Harvaa on kohdeltu työpaikallamme niin kaltoin kuin minua on kohdeltu. Nykyään osani on helppo, kun sanoin esimiehelleni suoraan että rahani riittävät mainiosti vaikka lähtisin talosta heti. Epävirallinen uhkaukseni lähteä on 1.10. Liian paljon osaamista ja kokemusta lähtisi minun mukanani, joten minua kohdellaan varsin hyvin.
Jotkut ovat jopa 68- vuotiaiksi työpaikallamme, mutta minulle 63 riittää.
Vaimosi vain väärinkäsityksestä? :) Sanoitko "en tahdo" niin hiljaa että pappi kuuli väärin? Vai oliko väärä nainen alttarilla?
......
http://www.youtube.com/watch?v=sRnVtlgtP1U
Tavallaan väärä nainen. Nainen jota emännäkseni ajattelin, mietti mikä vika minussa on kun kerroin että vaimoni on minut jättänyt. Erään onnettoman sattuman seurauksena hän päätteli että olenkin juoppo. Sen jälkeen hän alkoi ottamaan etäisyyttä minuun.
Nopeahan minä tuossa naisasiassakin olin, kuten muutenkin olen vielä vaikka olen vanha.
En ota kritiikkinä, siis kritisoidakin saa tietynlaista elämänmenoa.
Minä olen aina ollut vanhoillisen kotiseuturakas ja kait silleen vanhoilla vormuilla tehty et en ole kaivannut mitään barrikadeille nousua koskaan, saati mualimalle lähtöä. Olen ikäni asunut about kolmensadan kilometrin säteellä, ulkomailla olen käynyt noin viitisen kertaa ja siinä on ruotsi mukaanluettuna enkä koe hirveästi jääneeni mistään paitsi. Kukas sitä nyt kotoaan mihinkään lähtis :).
Nuoruutein ja aikuistuminen meni ilman sen kummempia uhoamisia, johtuisko siitä, että jouduin "aikuistumaan" ja ottamaan vastuutakin itsestäni aika nuorena. Jospas sitä sitten vanhainkodissa tai vaivaistalossa aloitan sen vallankumouksen :)).
Ohos, meni väärään kohti. Palomalle tarkoitin.
mä kans lusiina.
poltetaan ekaks kaik reino ja aino tossut millä nöyrytetään vanhuksia
Näin tehdään koti-kiusattu. Laitetaan siihen nuotioon myös kaikki virttyneet kanaria-paidat, joita näkee sellaistenkin laitosvanhusten päällä, jotka eivät koskaan ulkomaita ole nähneet.
Taidat olla hyvin masentunut? On kai tässä elämässä jokin onnistunut hyvin sinullakin. Olet opiskellut ja saanut hyvän ammatin aikoinasi ja nyt olet riittävällä eläkkeellä, ei tarvitse kituuttaa rahojen suhteen.
Sekin on paljon, jos terveys on kohtuullisen hyvä eikä ole paljon vaivoja tai särkyjä. Niin ei todellakaan kaikilla enää näillä kymmenillä ole tuo terveyden laita.
Anna palaa ja nauti elämästäsi!
"menköön loputkin" - kirjoitus pysäytti minutkin. En vain keksinyt siihen mitään sanottavaa, kun kirjoittaja tuntui valinneen osansa ja tyytyvän siihen.
Samalla tavalla kuin "muorikka" haluaisin vakuuttaa, että jos kirjoittajalla on riittävä eläke ja kohtuullinen terveys se on jo paljon ja siltä pohjalta tuntuisi, ettei kaikki sentään ole mennyt mönkään...
Uskon, että aika monet ovat voineet kokea samaa elämänväsymystä, mutta eivät ole jääneet sen vangiksi vaan halunneet ja löytäneet muuta.
Mutta vankalla pohjallahan sitä kieltämättä on, ellei ole ikävä ketään eikä mitään. Kirjoitit kuitenkin tänne "menkööt loputkin". Eikö siitä voisi päätellä, että juttuseuraa voisit joskus kaivata ?..)) Ja sitähän on tarjolla vaikka missä.
Pitäsköhän munkin lähteä täältä tonne viidakkoon kun kaiki muutkin on menneet. Olen kohta ainoa rekattu joka on vielä mukana omalla nimellään.
Huomenta Paloma@
Hyvin tämä menee ei me mihkään puskaan mennä. Suositulla lapsella on monta nimeä ja tällä en tarkoita puskanimiä vaan niitä nimityksiä, joita me rekatut saamme puskaviesteinä. Olen iloinen siitä, että palstalla on muutamia luotettavia omilla nimimerkeillä kirjoittavia. Tuskinpa viihtyisin palstalla jos olisin ainut rekkaantunut.
Olen tosin tehnyt joitakin aloituksia puskasta, mutta en juurikaan osallistu niihin seuraan sivusta ja plussaa pukkaa ; ) mutta puskaan en suostu menemään lopullisesti sehän on kuin luopuisi omasta Identiteetistään.
Ketjusi on mielenkiintoinen, sen osoittaa ketjuun tulleet pääsääntöisesti asiaa käsittelevät viestit.
Jatketaan omina mielenkiintoisina persooninamme
.
Onko oikea nimesi todellakin Paloma.se.co?
Minäkään en periaatteesta kirjoita puskista ja luulen, että jos niin tekisin, menettäisin sitä ystävyyttä, minkä täällä tuttujen kesken voi tavoittaa.
Enkä tarkoita mitään klikkiytymistä vaan sellaista tuttuutta, mikä luotevasti syntyy, kun on tullut tuntemaan toisen elämänpiiriä, hänen persoonaansa.
Tietysti tuolla on hintansa. Tulee sijoitetuksi "sisäpiirin", saa narinaa ja miinuksia, mutta silti.
Jossakin poistetussa viestissä yritin puolustella kahdenkeskistä keskustelua, mitä täällä tunnutaan erityisesti vihaavan. Kun minusta kaikki keskustelu on alkuun kahdenkeskistä ja siihen tullaan mukaan tai sitten ei. Ellei ole kahdenkeskisyyttä on vain yksinpuhelua tai julistamista.
Mielestäni puuttuminen "kahdenkeskiseen keskusteluun" liittyy vaijentamisen haluun. Sekin, että on palstalla samaa mieltä tai erimieltä rakentavasti on joillekin tuntematonta kommunikoida.
Plus viiskytpalstalla olen huomannut tuon yksinpuhelun siten, että kirjoittajat vastaavat aloittajalle ja kertovat mielipiteitään ikäänkuin ohittaen muut kanssakirjoittajat.
Olisiko se sitä liiallista keskustelunkulkuun sekaantumista, joka pistää kirjoittajat varpailleen eikä sujuvaa kahdenkeskistä keskustelua synny.
Sinä olet keskustelijana niitä parhaita ; )
Tuhat seuraa kiinnostuneena teitä
Tuhat voi niinkö moni? Sehän on imartelevaa.
Kiitos, kiitos korppis. Kehutaan me "sisäpiiriläiset" nyt toisiamme: sinä taas olet mielestäni innoittajana niitä parhaita..))
Mutta ihan sinulle, "joo, joo". Enpä usko, että meillä noin suurta "yleisöä" on ja kiinnostuksen kanssakin voi olla niin ja näin.
Mutta, kuten sanottu, jokaisella on täällä yhtälaiset mahdollisuudet osallistua. Oma valinta, jos jäi naljailemaan muille - enkä nyt vättämättä tarkoita sinua "joo,joo".
WOW!
Luettuani tätä ketjua tuli ahdistus siitä miten "Korppis" hyökkäsi "Pirreä" vastaan. Hä suorastaan pakotti toisen nurkkaan ja tämän oli pakko vastata. Minä en kestä katsella tuollaista. Olkoon että Pirre selvisi siitä. Siksi täällä on sisäpiirejä. Te kolme, demeter, Paloma, Korppis ja hunkzs. Sitten on väljempiä sisäpiirejä joissa on hyväntahtoisia ja ystävällisiä ihmisiä. Teidän keskusteluketjuissa raadellaan aina joku.
P.S. Yle-puheessa on mennyt/menossa aiheeseen liittyvä ohjelma mistä tämäkin aloitus lienee otettu.
Älä sinä kanna huolta minun ja Pirren väleistä. Ei Pirre ole höttö-kermaahtoa vaan monessa kovassa liemessä keitetty kuten me muutkin, jotka mainitsit.
mKerro itsestäsi. Ketä me raateleeme jos kerromme omasta elämästämme ja kokemuksistamme. Jos osallistuu tällaiseen keskusteluun pitää viestit olla sellaisia, että ne ymmäretään eikä sellaisia mitä ajatttelit, mutta et kirjannut. Sitähän ei kukaan ymmärrä. Lisäkysymykset kuuluvat keskusteluun ja niihinkin kysyjä odottaa vastausta.
Huithait heiteety viesti ei aina osu silleen kun sen kuvittelet osuvan.
Nyt lähden katsastuttamaan autoa, pidä peukkuja ; )
1) Tämä aloitus on otettu minun omasta päästäni. Mielestäni kerroin mistä tää aloitus on lähtöisin jo heti alussa. Ei tietoa Yle-puheesta, mikä se nyt onkin. En seuraa Suomen mediaa.
2) Hunksz, Paloma, Demeter ja Korppis ovat yhteensä 4 kpl, ei kolme. Mä luulin että MINULLA oli huono matikkapää.
3) Ei täällä mitään sisäpiirejä eikä klikkejä ole. Korpikirjailia ja Demeter vastaavat usein viesteihini, samoin Hunksz: ilmeisesti meitä kiinnostavat samat asiat. Sanoppa missä ja koska olen "raadellut" ketään palstakirjoittelijaa.
4) Mikä ihmeen hinku joillakin (esim Sinulla) on tulla likaamaan omaa pesää (ilkeitä ihmisiä, huono taso, tylsiä aiheita, mutta silti täällä sitä ollaan)?
Minä arvostan kovasti Pirreä sen perusteella mitä olen muutamat hänen kannanottoni lukenut. En teistä huolta kanna. Ulkopuolisesta se vaikutti kovalta ja ahdistavalta.
PALOMA vastaus 2
Nyt huomasin, että olit luetellut, yritän vastata vaikkavastasin äsken ennen kuin luin tuon sinun.
- Viime yönä kuulin radiosta Yle -puheesta ilmeisesti uusinta, täällä on kritisoitu noita aiheita.
- Kolme ja hunkzs, siinä vaiheessa hunkzs ei ollut vielä osallustunut tähän ketjuun.
- Eihän minulla ole mitään oikeutta tulla likaamaan pesää. Älkää siis pyytäkö mukaan keskusteluun jos ette sinbe oikeasti halua.
- Neljättä en muista, mutta näköjään osaat olla ilkeäkin.
PALOMA vastaus 3
- Vastasin jonnekin kohtaan että raatelemisella tarkoitin Korppiksen ja Pirren kohtausta. Luepa ketju läpi niin itse puhutte sisäpiiristä ja kehutaan me nyt toinen toisiamme. Siitä saa sellaisen kuvan että tosiaan näin onkin.
Alun perin vastasin tässä ketjussa demeterille missä hän mainitsi jonkun "voivoin". Korppikselta sain selvityksen, te muut aloitte raatelemaan :-|
@supikoira:
väärinkäsityksiä väärinkäsitysten päälle. Minäkin pikkasen tulistuin kun minusta kuullosti että minua syyllistettiin jostain ihan olemattomasta asiasta. Nyt meen laittaan tikkihousut jalkaan ja ulos lenkille auringonpaisteeseen, Lutusella on jo takki päälle. Odotan mielenkiinnolla osallistumistasi keskusteluun omilla kokemuksillasi ja mielipiteilläsi.
Sitten me tytöt naurettiin, ihahhahhahhaa.
Kiitos kutsusta! Liian pitkä ketju jo. Joskus toiste!
Supikoira@
Minusta on tärkeää vastata kysymyksiin. Asiat selviävät kysymällä ja vastaamalla.
Nyt ehkä tajuat myös, että Pirre ei välttämättä vastaa kun häneltä kysytään.
Sinä pahoitit mielesi minun vististäni, mutta Pirre ei ole vastannut kysymykseni kuinka pahasti hänen mielensä pahoitin.
Rakkaudesta on kadulla lapsi, rakkaudesta on timantti tanssilattialla, rakkaudeen tähden haluan vain kysyä onko mitään ideaa edes että rakastaa...lauloi Pauli Korppikotka . Eikä asiat ole siitä paljon parantuneet...
http://www.youtube.com/watch?v=6KE5JyckznQ
Hiukan asenteellinen otsikko: olitko "koskaan" - mukana "missään". Tottakai jokainen meistä on ollut nuori, ja mukana vaikka missä.
Teininä innostuin elokuvista ja olin aktiivi kotikaupunkini elokuvakerhossa. Monistin esittelyjä vahaskopiokoneella ja kiikutin filmikeloja postista elokuvateatteriin. Näimme siellä paljon hyviä elokuvia, mm. Miklos Jancson ja Vera Chytilovan. Näin paljon myös kaupallisen tarjonnan elokuvia.
Hippi en ollut, mutta vasemmistolainen kyllä, Osittain se oli sukuvikaa, meillä oli suvussa montakin sinnepäin kallellaan olevaa, osittain tulosta siitä, kun joskus 16-vuotiaana tajusin, kuinka hirveän epäoikeudenmukainen maailma on. Robert Kennedyn ja Martin Luther Kingin murhat ja Tsekkoslovakian miehitys 1968 olivat suuria järkytyksiä ja vaikuttivat suuresti maailmankuvaani.
Myöhemmin yritin osaltani parantaa maailmaa ammattiyhdistyksessä, puheenjohtajana, varapuheenjohtajana ja sihteerinä. Sitä kesti noin 80-luvun, sitten jättäydyin pois, kun minusta tuntui, ettei minulla ollut sille asialle enää mitään annettavaa.
"Hiukan asenteellinen otsikko: olitko "koskaan" - mukana "missään". Tottakai jokainen meistä on ollut nuori, ja mukana vaikka missä." (kaupunkilainen)
Oysikostani tuli turhankin asenteellinen, myönnän sen, mutta toisaalta halusin näyttävällä tavalla kyseenalaistaa koko nuoruus-käsitteen (siis onko nuoruus ainoastaan kronologinen siirtymävaihe lapsuudesta aikuisuuteen ja onko ikätovereillani koskaan ollut sitä mitä minä ymmärrän "oikeaksi" nuoruudeksi).
Joskus kun luen näitä juttuja täältä miten koulusta suoraan ansiotyöhön ja hyvin vähän marginaalia millekään kokeiluille tai oman tien etsimisille, leikkimieliselle aikuisuuden harjoittelulle jne. mutta nyt huomaankin itsestäänselvän asian jonka minun olisi pitänyt nähdä aikaisemmin: varakkaan perheen ja kaupunkilaisperheen lapsella oli enemmän resursseja ja tilaa "toteuttaa itseään# kuin maalaislapsella, korven kasvatilla ja mökin muksulla.
Suomi oli tiukka luokkayhteiskunta vielä viisikymmentäluvulla ja köyhien lapset ja etenkin syrjäseduilta lähtöisin olevat saivat ponnistella todella erityisesti jos halusivat "päästä" jonnekin pois. Toiset eivät luonnollisestikaan halunneet, vaan tyytyivät nöyrästi osaansa. Tarvittiin kunnianhimoa. aloitekykyä ja tiettyä kapinallisuutta ja rohkeuttakin. Vanhemmat pistivät usein stopin lastensa haaveille jatkaa koulua koska heidän työpanostaan tarvittiin kodin ja perheen ylläpitämiseksi. Kuinka moni meistä kiikuttikaan ensimmäisen tilipussinsa äidille tai isälle!
Olen sitä mieltä (luettuani korppiksen linkittämän esseen) että nuoruutta elettiin juuri kaupungeissa ja maailmanparantajat tulivat usein ns. paremmista perheistä. Luultavasti jos olisin päässyt lukemaan lehdistö-ja tiedoitusoppia Tampereelle ensimmäisellä yrittämällä (minulta puuttui muutama piste) niin olisin itsekin politisoitunut.
Kyllä monella lapsella oli mieliteko mennä opiskelemaan. Se ei vain ollut lapsesta kiinni, Opiskelu maksoi, kirjat piti itse maksaa, ja maalla koulumatkat olivat usein pitkiäkin ja nekin piti itse maksaa. Haaheeksi jäi minultakin.
Paloma@
Kasvoin ja aikuistuin poliittisesti virikkeellisessä perheessä pienessä kaupungissa. Isäni oli vasemmistolainen yrittäjä, äitini kodin hengetär ja vahva keskustalainen. Kotiimme tuli eri puolueiden lehtiä ja lapsille annettiin vapaus valita niin koulun käynnin kuin poliittisen ajatusmaailmankin suhteen. Uskonto ei kuulunut arkeemme.
Vanhin sisareni tykkäsi rocken rollista, kokeili vanhempiani rajoja viiskytluvun kellohameessa. Hän kävi keskikoulua, ihailin siskoani, mielestäni hän oli kaunis ja rohkea. Hänellä oli vientiä. Hän avioitui nippa nappa 18-vuotiaana. Ei hän kuitenkaan alkanut heti lisääntymään, kävi työssä kangaskaupassa. Hänestä tuli myöhemmin poliittisesti oikeistolainen ja kokoomuksen äänen kannattaja. Mikä oli mielestäni omituinen ja väärä poliittinen valinta.
Isoveli opiskeli, avioitui ja kantoi liberaaliaatteita kunnes hänkin kallistui oikealle.
Itse olin isän tyttönä vasemmistolainen, kuuluin teininä demareihin.
Nykyään en kanna minkään puolueen jäsenkorttia. Olen vapaa ajattelija. Pikkuveli oli ja on edelleen puhdas vihreänliikkeen kannattaja.
Kotikasvatus Korvessakin voi olla avointa keskustelevaa ja hyväksyvää.
Tuo essee oli minunkin mielestäni hyvä. Siksi linkitin. Se kannattaa lukea.
Varmaan suurin minun elämäni aikana tapahtunut yhteiskunnallinen muutos tapahtui, kun siirryttiin peruskouluun. Nuoremmat eivät ymmättä, kuinka oli todella vanhempien varallisuudesta kiinni, kuinka pitkälle lapsia koulutettiin. Pelkkä lukukausimaksu ei välttämättä ollut suuri, mutta kun kaikki tarvikkeet piti itse ostaa, kouluruoka maksaa ja tosiaan, kuten Late kirjoittaa, maalla koulumatkat olivat niin pitkiä, että lapset olivat viikot koulupaikkakunnalla "kortteerissa", monellakaan ei ollut siihen varaa.
Vielä minun nuoruudessani oli niitäkin vanhempia, jotka eivät koulutusta arvostaneet. Lasten piti vain päästä mahdollisimman nopeasti tienaamaan - ja silloin pääsi, oli kaikenlaisia aputöitä, joihin ei tarvittu koulutusta. Meillä onneksi arvostettiin, molemmat vanhempani olisivat halunneet käydä koulua pitempään kuin saivat käydä, ja päättivät siksi, että "lapset koulutetaan niin pitkälle kuin päätä riittää".
Puhut aivan täyttä asiaa. Minun kohdallani oli juuri tuo lukupää ja vanhempieni tiettyyn pisteeseen saakka edistyksellisyys (kaikki lapset koulutetaan niin pitkälle kuin päätä riittää) joka mahdollisti sen että pääsin aikanani opiskelemaan ja korvesta pois ja tavallaan ehkä että minulla oli jonkunmuotoista "nuoruutta". Rahaa oli tosi niukasti ja isä oli jo oppikoulun alkaessa tehnyt selväksi että jos luokkia aletaan tuplaamaan niin hän ottaa meidät (minut ja veljeni) koulusta pois.
Politiikkaa ei meillä kotona juuri puhuttu; isä oli sydämeltään porvari ja äiti demari, kenestäkään meistä lapsista ei tullut poliittisesti valveutuneita.
Minunkin vanhempani arvostivat koulutusta, jopa meidän tyttöjen.
Kahden veljeni väliin syntyi vuosikymmeniksi juopa siitä, kun toinen sai mennä oppikouluun, toinen ei. Ajat olivat silloin sellaiset.
Onneksi rannalle jääneen veljen sisu piti ja hän opiskeli myöhemmin samaan ammattiin kuin isoveli.
Peruskoulu oli todella sellainen uudistus, mikä tasasi luokkaeroja. En muista että ne olisivat millään tavalla olleet esillä, kun omat poikani kävivät peruskoulua 80-luvulla. Toisaalta, keskiluokkaa me vanhemmat olimme, kuten luokkatoveritkin...
Korpikirjailija:
sinulla oli onnea syntyä perheeseen joka oli poliittisesti valveutunut. Meillä oli poliittisia mieltymyksiä, mutta ei varsinaista kantaa. Isä tilasi Helsingin Sanomia ja äiti luki Keskisuomalaista. Me luettiin Suosikkia ja Ajan Säveltä, kasvatettiin pitkää tukkaa ja kuljettiin bussilla oppikouluun. Minä luulen että vanhempani laittoivat minut kouluun koska en oikein ollut innostunut taloustöistä ja taitoni olivat vähäiset. Käytännölliset ja sievät tyttäret pääsivät maalaistaloihin emänniksi, vähemmän sievät ja vähemmän käytännölliset laitettiin kouluun että pystyvät sitten itse elättämään itsensä.
Itse oman tieni kulkijana en voinut sietää tyttökoulun ns. "kanalan tyttöjä". En halunnut oppikouluun vaikka sitä minulle suositeltiin niin koulusta kuin kotoakin.
Ulkopuolelta tulleet painostukset olivat minulle periaatteen kysymyksia joihin suhtauduin kieltteisesti.
Siitä kait johtui, että myöhemmin kun järkiinnyin ja katselin iloisia penkkarinjuhlijoita, suu mutrussa huulia pureskellen päätin, että seison sitä minäkin joskus siellä penkkariauton kyydissä ; )
Toi loppu kommenttisi oli hyvä.
Vanhin veljeni ei saanut myöskään hakea oppikouluun, koska vanhempani päättelivät että hänellä ei ollut sitä ns. lukupäätä (joka oli täysin väärä arvio: veljeni oli monilahjakas ja etenkin hänellä oli paljon kielellistä lahjakkuutta ja erittäinmusikaalinen. Todennäköisesti hänellä oli joku pieni adhd-tyyppinen juttu joka aiheutti sen että hänen tehtävistään ei oikein tahtonut tulla valmista määrätyssä ajassa). Kaikki me muut neljä saimme käydä oppikoulun ja varmastikin ja tämä asia katkeroitti isoveljeni mielen lähes koko elämäksi. Hän ei tosin katsonut sen olevan kenenkään meidän syy.
Se oli sitä aikaa...rahaa ei tuhlattu huonoihin hevosiin.
Onkohan meillä sama veli, Paloma ?..)) Minunkin kouluja käymättömin veljeni oli mielestäni meistä lahjakkain; liikkunnallinen, musikaalinen, hyvä suustaan ja käsistään. Hänen seurassaan on aina hauskaa.
Veljeni ei tunnu katkeroituneen, mutta ehkä mahdollinen pettymys kompensoitui sillä, että hänen poikansa hankki kaksi loppututkintoa ja sai näkyvän paikan omalla alallaan.
Melkein sama, Demeter :)
Paitsi että mun veli on jo kuollut. Sinun taitaa olla vielä elossa.
No voi. Kun sisarukset ovat elossa, he ovat "kuolemattomia", kuten itsekin tuntee olevansa. Olen nuorin, joten jos järjestyksessä lähdetään, minulla on vielä monta menetystä edessä...
"Kuolemattomiksi" kutsumme me tässä läheisessä opiskelijakaupungissa ajellessa opiskelijoita jotka laahustavat kadun poikki katsomatta sivulle, kuulokkeet korvilla, tukka/huppu/myssy silmillä, älypuhelinta näpräillen onnellisen tietämättöminä siitä että mun pitäis ostaa kohta uudet nastat....
Mitähän meinaat tuolla nuorella, jos se tarkoittaa vaan ikää, niin tietenkin kaikki on joskus olleet nuoria.
Itselläni ei ollut aikaa olla hippi, eikä mitään muuta kun duunari, koska kuka mun suuhun olisi ruuan tuonut, tai lämpöisen majan ?
Kyllä sen olen heti kapaloista päästyäni joutunut aivan ite hankkimaan tähän päivän asti.
Höh...
Totta kai olen ollut nuori ja mukana ties missä. Mihinkään hippisekoiluihin en kuitenkaan koskaan lähtenyt, en alkoholiin, huumeisiin, seksiin, kommuuneihin tai politiikkaan, toki kävin katsomassa mistä oli kysymys.
Luonto ja linnut veivät kaiken vapaan ajan ja enemmänkin. Ekologisena eläjänä en käyttänyt edes autoa saati käynyt ulkomailla. Aika kului telttaretkillä mm. tulevia luonnonsuojelualueita kartoittaen ja kuvaten...
Nyt varmaan olet kuvaillut Talvivaaraa suomen suurta Pisaa.
Olitko Linkolainen
Valitettavasti on Suomi ollut pois jo 44 vuotta.
60-luvulla seurailin hänen juttujaan, mutta kun hän siinä vuosikymmenen vaihteessa ryhtyi omaan elohopeasotaansa suojellakseen kalabisnestään, päättelin että samanlainen ketku on kuin muutkin.
Jos nuoruus käsitetään vain siirtymävaiheeksi lapsuudesta aikuisuuteen, niin kaikkihan me olemme olleet nuoria ja käyneet läpi ne vuodet, mutta monet ikäpolvestamme luistelivat ne vuodet läpi vauhdilla koulu-opinto-ammatti-avioliitto- akselilla. Enemmän kuin nuoruutta sinänänsä, etsintäkuulutan niitä kullanarvoisia vuosia kun oltiin jo siinä parinkympin korvilla, itsenäistyttiin ja alettiin harjoitella aikuisena olemista omilla ehdoilla, ilman suuria velvotteita.
Toisaalta minua kiinnostaa juuri tuo yhteiskunnallinen kuohunta-aika joka alkoi jo kuusikymmentäluvun puolivälissä ja jatkui pitkälle seitsemmänkymmentäluvulle: miten ikätoverini Suomessa osallistuivat ajan melskeihin.
Sinulla on ollut selvä oma linja jo kovin nuoresta.
Ja tää oli tarkoitettu yöhuuhkaajalle.
Linkolan ajatuksissa on ollut perää, mutta ei ollut toteutus kelpoista nykymaailmassa.
Mikä mahtaa olla "oma" linja.
Minun linja oli se kun huomasin, että ilman koulutusta (tosin 2vuotta siinä 5 vuoden opit kahdessa)--monessa aineessa. Ei käy elämä Suomessa.
En koskaan ole ollut työtön, eikä hän.
Politiikassa olen kaikki nähnyt vasemmasta oikeaan, mitä tänään sitä ei voi kirjoittaa.
Kiitos, Paloma en epäile mitä olet kirjoittanut niin myös jatkossa.
Lisäys: Kirjoitan aina vain totuuden, monet luulevat niitä tuulesta temmatuiksi kaikki on kuitenkin totuus 100%.
Oli aihe mikä tahansa.
Niinhän ne sanovat, että ihminen valitsee linjansa seitsentoistavuotiaana, kohdallani siis vuonna -68. Sehän oli tuon kuohunnan huippuvuosi. Onhan tuo aika jälkensä jättänyt miunkin asenteisiini, rahaa en keräile vieläkään.
Tosin jouduin käytännön syistä olemaan täydellinen realisti, käymään työssä ja lukiossa yhtä aikaa, joten senkin asenteen olen säilyttänyt, kaikki työ kelpaa.
Lentomatkailua en ole aloittanut vieläkään, vaikka tuossa juuri katselimme siipan kanssa mahdollista eläkekämppää etelästä, joten kuka tiennee...
Uskon myös sinuun- toivon kaikkea hyvää sinulle elämässä.
Siellä onnellinen "leijona", olen iloinen puolestasi, löysit siis ikioman siipan :)
:) uudet tuulet taitavat puhaltaa sinunkin tornissasi. Olen myös iloinen puolestasi.
Olen iloinen teille, minullakin oli hakuaika n.3 vuotta aika kulkee kun ei ole töissä.
Tuskin koskaan muutan kiinteä talous on painava tänään ja pörssit tulevat olemaan epävaikaita ajalla.
En pidä samoista ajoista vuodessa näin vanhana kohta 67v pidän pelaamisesta taloudessa maailmassa omilla rahoilla.
Myös hyvästä seurasta kuin tässä ajassa.
Juttelin juuri kuopuksen kanssa. Hän elää ikäkautta, jota me elimme 70-luvulla. Samat ajatukset ovat nuoren mielessä vuonna 2014 kuin meillä oli silloin. Mitä haluan jatkoopiskella ja mitä haluan työkseni tehdä ja mitä minun pitää tehdä, jotta pääsen tavoitteisiini. Mitä kouluarvosanoja pitää parantaa, miten liittää yhteen mahdollinen työ ja opiskelu tai mahdolliset ulkomailla suoritetut työharjoitttelut tai opiskelijavaihdot. Miten sovittaa yhteen vapaa-aika, toimeentulo ja opiskelu... jne.
Kuopus opiskeli vuoden kansainvälistä politiikkaa, mutta kun omat koirat purivat, politiikka sai jäädä. Politiikan koen itsekin vaikeaksi alueeksi toimia jos haluaa olla rehellinen. Selkään puukotukset ovat poliittiikan kuvioissa arkipäivää. Kokemusta on siitäkin.
Minun oli helppo kertailla hänelle elämääni jota olen tässä ketjussa muistellut. Hänkin ihmetteli kuinka jaksoin sovittaa kaiken yhteen. Kerroin, että kaikesta tulee luonnollista arkipäivää kun asettaa tavoitteet siten, että ne ovat sopusoinnussa omien unelmien ja arkipäivän toimeentulon kanssa. Ihminen pystyy sopeutumaan ja suoriutumaan uskomattomista asioista jos vain tahtoa riittää.
Voihan joku ajatella elämämme olevan satua. Jos näin on se ihminen ei itse ole saanut elää täysillä.
Yohuuhkaja@
Kirjoitit "Niinhän ne sanovat, että ihminen valitsee linjansa seitsentoistavuotiaana".
Niin totta, olisin halunnut mainospiirtäjäksi, piirtäminen ja sen kautta itseni ilmaisu jäi elämäntyönä unelmiin.
Kannuntin juuri kuopusta jatka, tee unelmistasi totta.
"Puu-Riipijä"
Kuopus....
Ja tuonlaiset jutut.
Ei kai vaan hän ole 17V.?
Tarinasi on täysin epä-uskottava.
Kaikella kunnioituksella kuitenkin.
Olet lukenut paljon lehtiä, lyhyitä pätkiä nimekkäiden muistelmista.
H.
Minulla on erittäin kyvykkäät jälkeläiset.
Esikoinen 30-vuotta työskentelee unelma-ammatissaan ja Kuopus 24-vuotta tienaa töikseen juuri tällä hetkellä rahaa, mutta aikoo jatkaa opiskeluaan.
Mikä kirjoituksessani on epäuskottavaa?
"Aito-Kurkiainen"
No kun tarinasi on 60 -palstalla.
Ja muistelin kuopuksesi olevan aikuinen mies.
Jotain tässä mättää.
24-vuotiaana olin jo vuosia unohtanut että minulla on vanhemmatkin.
Melkein.
Ehkäpä oli onneksi että silloin ei vielä ollut keksitty lähestymis-kieltoa.
Osasin itse ottaa etäisyyttä, tiedä mikä kummitus minusta muuten olisi kasvanut.
Hyvä kuitenkin että kunpikaan meistä ei kaipaa lapsen-lapsia.
Jos kaipaisi, palsta heittäisi voltin.
H.
Kuopukseni muutti 18-vuotiaana lukiolaisena omaan kämppäänsä asumaan. Joskus joku kirjoitti moittien minua, liian aikaisesta kotoa poismuutosta kysymällä ettekö sopineet saman katon alle. Sovimme hyvin vieläkin kun hän vierailee luonani.
Kuopus asuu nyt samassa taloyhtiössä, tuolla kerrosta alenpana sievässä yksiössään. Käytännössä ratkaisu kulujen jaossa on ollut toimiva. Käytämme mm. samaa autoa.
KuopuKseni on 24-vuotias. Hän syntyi iltatähtenäni vuonna 1989, ollessani 42-vuotias.
Olen onnellinen, että minulla on lapset, joihin minulla on hyvät ja luottamuksellsiet välit.
Mieheni pistää paremmaksi, hänellä asuu kotonaan vasta 20-vuotias juuri nyt Suomen armeijassa palveleva kuopus.
"Venäjän-Viiriäinen"
"Osasin itse ottaa etäisyyttä.
Tiedä mikä kummitus minusta muuten olisi kasvanut."
Mukavasti ne ajatukset aina menevät ristiin.
Vanhemmitenkin.
Noh, kuitenkin, elämäsi luo varmaan lisää tarinoita vanhuksille.
Ehkäpä on hyvä, etteivät nuoret meille kaikkea kirjoita.
H.
Niin vanhukseksi en itseäni tunne. Kiitos siitä elämänkaartani. Olen näet kuten ketjusta käy ilmi tehnyt elämästäni erilaisen, kuin te jotka nuorna naitte.
Ylioppilaaksikin kirjoitin 35-vuotiaana. Esikoisen sain 36-vuotiaana. Yliopiston arvosanan suoritin 43-vuotiaana. Tämä on tätä päivää. Hammaslääkärini (nainen) sai kuopuksensa 48-vuotiaana.
Mummoiksi tullaan sitten kun ollaan mummoja ja voit olla varma, että tulen asian ylpeänä palstalle kertomaan kun sen aika koittaa.
Miehestäni tulee kohta isoisoisä.
Pienenä haaveilin että isona musta tulee rikas, katos vaan nyt ollaan rikas, kannatti haaveilla.
Olisko toi sitten se ero miesten ja naisten välillä, eli siis olemmeko keksineet ruudin?
Että nainen voi ottaa itselleen useamman roolin ja olla samalla kertaa lapsenlapsiaan kaipaava mummo, seitskytluvun ideahistoriaa kartoittava bloggari, äiti, ystävä ja konsultti aikuisille lapsilleen, luova käsityötaiteilija ja liikenainen, rakastava avio/avovaimo miehelleen ja vaikka tarvittaessa sairaanhotaja ja verkkojenlaskija ja sitten sata muuta roolia jotka kaikki istuu samanaikaisesti, eikä palstat mene ylösalaisin eikä maailma kaadu eikä keikkastuolit mee nurin eikä silmämeikki mee poskelle.
Kiehtova ajatus, että nainen säilyisi joustavana tuhattaiturina korkeaan ikään.
(Tai et kai sinä sitä väittänytkään, Paloma).
Olen kai aina ollut vähän aspergeri, eli halunnut keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, vaikka mieluusti kokeilenkin uutta.
Eli omalla kohdallani en kyllä koe olevani kovin joustava, toiminnan alueella ainakaan. Siitä syystä hakeuduinkin lattaritansseja harrastamaan..))
Uskon vakaasti, että kun kroppa joustaa, mielikin joustaa paremmin.
En tiedä tarkoititko ihan tätä, mutta kyllähän me (ikääntyneet) naiset mielellämme esiinnymme vahvoina moniosaajina ja monet ovatkin sitä.
Joskus vain tuntuu, että tuo vahvuus menee vakuuttelun puolelle ja ilmenee eräänlaisena rehvakkuutena. Se näkyy parhaiten, kun naisporukka on jonkin yhteisen projektin kimpussa: jokainen tahtoo loistaa ylinnä.
Merete Mazzarella, paljon ikääntymisestä kirjoittanut kirjailija, puhui "hitauden kulttuurista" ja ikäänkuin antoi meille luvan elää siinä, mutta kuka tahtoo ?
Ja suostuvatko nuoremmat tähän ? Kyllä he aika kärsimättömästi suhtautuvat meihin, jos hidastelemme vaikka kassajonossa.
Heh, Demeter, olet aivan oikeassa, en tarkoittanut ihan tuotakaan että meidän olisi säilyttävä supernaisina ja tuhattaitureina ja sähäkkinä jokapaikanhöylinä hamaan hautaan saakka, vaikka aika kiva ajatus sinänänsä.
Ikä tekee tehtävänsä ja kroppa kangistuu ja reaktiot hidastuvat...(lattaritanssi ja zumba ihania kropan ja mielen virkistykseksi).
Mutta minä reagoin hieman tohon hunkszin väittämään että lasten on omanterveytensä takia otettava etäisyyttä vanhempiinsa, mikä on totta murrosiässä ja ehkä vielä nuorena aikuisena: oma identiteetti ei pysty vahvistumaan jos ei pesäeroa tehdä. Tilanne on kuitenkin aivan eri kun vuodet kuluvat ja lapset ovat aikuisia ja heillä on omia lapsia: uusi lähentyminen tapahtuu, jos siihen annetaan mahdollisuus.
Minulla ainakin on (samoin kuin korpikirjailijalla) lämmin ja läheinen suhde aikuisiin lapsiini: minun pääni ei ole niin suuri etteikö siihen mahtuisi useammat hatut.
Ai jaa. Hunksi on taas opettanut..)) (Paloma)
Minustakin tuo lasten itsenäistymisihanne on tulkittu jotenkin oudosti. Ikäänkuin itsenäistyminen vaatisi ihan maantieteellistä välimatkaa vanhempiin ja läheiset välit olisivat merkki liiallisesta riippuvuudesta.
Mitä virkaa perheellä edes on, jos siinä ei olla toistensa lähellä ja tukena ?
Vanhemmuuden puute on tänä päivänä ongelma, ei sen läsnäolo suinkaan.
Tietysti kuvio muuttuu aika tavalla silloin, kun "lapsi" avioituu, saa uuden perheen, tulee isäksi tai äidiksi itse. Ainakin anoppi/miniä-suhde on lähtökohtaisesti jännitteinen, anoppi/vävy ei ehkä niinkään.
Iltaa tytöt@ Paloma & Demeter.
Miesten ja naisten ajattelussa ja toiminnoissa on luonnollisesti eroa.
Mies voi yksinhuoltajana olla samanlainen tiikeri isä kuin nainekin. Hän voi suojella lapsiaan jopa liikaakin. (Petze) molempien avioliittojen lapset ovat Petzen lapsia. Hänellä ei kuitenkaan ole ongelmallista ottaa etäisyyttä lapsiinsa.
Pakko minun on ottaa omat kokemukset joihin nojaudun pohtiessani miehen ja naisen välisiä eroja vastuunkantajina ei ole oppikirjoja joista ne minulle avautuisivat.
Vastuu.
Avioeron jälkeen lasteni isä otti vastuun markkoina/euroina. Minä otin vastuun kasvattajana. En usko, että mies kokee samanlaista sitoutumista lapsiinsa kuin nainen. Hunksinkin teksti osoitti, että pois jaloista pyörimästä niin pian kuin mahdollista. Kun taas naisella lapset ovat elämän mittainen projekti.
EN edes haluaisi menettää sitä yhteyttä minkä minulla on lasteni kanssa. Olenhan ollut niin äiti kuin isäkin koko heidän elämänsä ajan. Kuka vaihtoi rikkkoutuneet pyöränkumit, kuka opetti matematiikkaa kun lapsi putosi kärryiltä.
Kuka lohdutti ensirakkauden sydänsuruissa jne.
Eivät lapset olleet minulle tuntematonta seuraa. Jo ennen avioliittoani minulla oli pieni kanaemon rooli. Seitkytluvulla seurustelin miehen kanssa, jolla oli entisestä avioliitosta kolme lasta. Kaiken se edellä kertomani hektisen elämäntilanteeni aikana, avomieheni tyttäret vierailivat viikonloppuja yhteisessä kodissamme.
Rooleja on elämässäni ollut monta. Kun ihmetellään miksi en asu yhdessä nykyisen mieheni kanssa, lienee kai selvää, että roolini ovat loppuun käytettyjä. En tunne tarvetta asettua enää kuin ehkä mummun rooliin.
Tosin puhelin soi tätä naputellessa ja laksujen postittajanrooöiin astun perjantaina.
Me olemme myös perhe joka vain kasvaa, ei hajoa. Lapset ovat toki olleet omillaan jo pitkään, mutta vaikka välimatkaa kertyy kilometreissä pitkälti toistasataa, tapaamme useamman kerran kuussa ja puhumme puhelimessa ja netissä. Tyttären kanssa käymme lomareissuilla, poikaa taas kiinnostaa eri tyyppiset matkat .
Olisipa todella kummallista jos me, joka olemme olleet perhe jossa tuetaan toisiamme (etenkin tyttären ja pojan välit ovat läheiset ja tyttären mies pitää lankoaan enemmän veljenään kuin omia velipuoliaan) alkaisimme ottaa välimatkaa....kuullostaa sairaalta :) Olen myös kasvattanut lapseni käytännöllisesti katsoen aikuisiksi saakka yksin, huono isä mutta ehkä parempi äiti ...(Jäin leskeksi ensimmäisestä miehestäni 34-vuotiaana kun lapset olivat vasta 6 ja 7)
Niin korppis ja Paloma, mehän olemme olleet kaikki pitkään yksinhuoltajina ja luulen, että sen vuoksi suhde lapsiin saattaa olla jopa kiinteämpi kuin kahden vanhemman perheessä.
Tiettyä riittämättömyyttä koin kyllä poikien aikuistuessa. Enhän voinut mitenkään ymmärtää nuorenmiehen sielunelämää, en tajuta, miten tullaan mieheksi.
Enkä tietenkään voi kuvitella, millaista olisi ollut, ellei pojilla olisi ollut edes sitä etäistä isää. Ehkä totaalinen menetys jättää kuitenkin mieskuvan ehjäksi,
elävä, mutta hauras isäsuhde voi aiheuttaa enemmänkin vaikeutta, ristiriitoja ainakin. Tiedä häntä.
Kun luin korppiksen kuvausta omasta yksinhuoltajana olemisestaan, minun oli pakko huomata, että oma toiminnallisuuteni ei ole ollut ollenkaan tuota luokkaa. Pysyin aika tiukasti perinteisessä äidinroolissa. Olin kyllä ulospäin- ja yhteiskunnallisesti aktiivinen, se voisi ehkä edustaa jonkinlaista maskuliinisuutta..))
Mutta täytyy sanoa, että urheita olette olleet, sankareita oikein. Kehutaan nyt taas toisiamme, kun ei meitä muutkaan kehu..))
Tehkääpä niin!
Tuon riittämättömyyden tunteen poikani alkaessa aikuistua tunnen minäkin. Hän vieläkin "puolileikillään" syyttää minua siitä että annoin hänelle tosi huonoja neuvoja miten tyttöjä valloitetaan ..."bla, bla bla, sä sanoit että kaikki tytöt arvosta mukavaa ja huomaavaista poikaa...sä olit tosi väärässä, tytöt ei tykkää sitten pätkääkään mukavista pojista, ne haluaa poikia jotka ovat itsevarmoja ja leuhkoja ja koviksia..."
Oliskohan ollut että minä itse tykkäsin aina hienoista ja huomaavaisista miehistä ja inhosin kovaäänisiä suunsoittajia ja rehvastelijoita....
Moi arjen ahertajat Paloma ja demeter@
Jos kirjoittaisin kaikki ne neulansilmät joiden läpi kahden pojan yksinhuoltajana puikkelehdin siitä tulisi koskettava novelli. Olen tosin kirjoittanut Blogiini hyviä aikoja kuvaavia tarinoita Sankkoniemen tarinoissa. Mutta ennentarinoita ja niiden välissä on kuitenkin tarinoita, joita ei halua jakaa kuin omiensa kanssa. Niin olemme jakaneetkin ja siksi luja side poikiini tulee pysymään koko loppuelämäni ajan. Petze sanoi, että sinun lapsesi eivät tule koskaan jättämään sinua heittelille.
Kun jouduimme lento-onnettomuuteen sen jälkeiset vuodet olivat vaikeiden traumoja aikoja, onneksi nuo vuodet koituivat lopuksi perheemme onneksi ne avasivat solmuja suhteissamme. En ole koskaan antanut lapsilleni ylivaltaa. Olen huolehtiva äiti, mutta vaadin lapsiltani jonkin sortin kunnioitusta.
Sekaannuin esikoisen 17-vuotiaana alkaneeseen suhteeseen sen alkuvaiheessa. Syy taisi olla tuo kirjoittamasi asetelma kiltti poika ja kovis tyttö. No, hyvä pari heistä on tullut humanisti ja ekonomisti.
Vain äiti saa kaiken tietää, isä ei tiedä juurikaa mitään. Mutta se oli isän oma valinta.
"purje-koneeni"
Jassoo, et sitten ottanut oppia hunksin opetuksista.
Vaikka sen terveellisyydestä vihjailtiinkin.
Muista kuitenkin että sinun pitää olla kuin Faarao.
Hakata tietämäsi kestävään kiveen.
Jopa kaiken murusistasikin.
Pienikin tarina voi saada pienessä ihmisessä suuria aikaan.
H.
häkkäläkäläräiskis
"lepattava-lerppu"
Nyt kyllä demeter suuttuu :)
H.
Voisitteko chattailla ihan keskenänne.
Kuin näet sinulla on oikeus samaan aiheeseen iässä vaikuttaa keskustelua, näen hiljaisia tänään, he ovat nähneet asian keskustelussa sen järkevyydessä.
Miinukset ovat häiriöitä pienessä suomalaisuudessa.
Kaikilla on ollut mahdollisuus asua missä tahansa maailmassa näin on totuus.
On totta että kaikilla on ollut se mahdollisuus. Teoriassa. Käytännössä paljon vaikeampaa kun uskoisi. Pohjoismaiden välillä on jo pitkään ollut vapaa liikkuvuus, mutta vielä kuuskytluvun lopulla ja seitskytluvulla pysyvän oleskeluluvan tai työluvan hankkiminen Pohjoismaiden ulkopuolella oli työn takana (muutamia poikeuksia lukuunottamatta) varsinkin jos olit työtön nuori ilman tutkintoa ja ilman ammattia.
Saahan sitä liikkua Pohjoismaitten väliä vapaasti. Vaan silti pitää lain mukaan olla aina passi mukana.
Eikä ainakaan Ruotsissa autolla liikkuessa saa autossa olla puukkoa. Näin sanoi ruotsinsuomalainen serkkuni. Minulla on ollut joka ainut kerta; eivät ole ratsanneet. Eikä passia ole ollut mukana tai olemassakaan kuin poikkeustapauksissa. Silloinkin kun Ruotsissa asuin, niin ei minulla mitään henkilöpapereita ollut paitsi ajokortti...
Ei tarvi passia, joskus kauan sitten ehkä. Henkilöllisyys on pystyttävä todistamaan ja siihen riittää erittäin hyvin voimassa oleva ajokortti.
Saattaa olla niinkin. Kaikkialle vain ei ajokortti Suomessa kelpaa henkilöllisyystodistukseksi.
Väittävät.
Ja on minullakin sellaisia kokemuksia. Ei tahtonut pankissa kelvata, piti jo uhata nostaa tili tyhjäksi. Porvoon Nordea vai mikä se siihen aikaan olikaan.
Olin nuori ja oli kivaa,nyt olen vanha,
Se mitä tein ei kuulu muille kuin ystäville,ei tänne
"mitä tein"
Musta tuntuu, että sinua kuitekin vähän kutittaa.
Ettei vaan olisi niin että jäit tämän ketjun iloista paitsi?
H.
@mitä tein:
mutta sinä tunsit kutsumusta tulla tänne kertomaan se? Miksi?
"Paloma.se.co"
Jospa hän on joku karppis?
Haluaisi olla parvessa mutta kaikki aina tökkii :)
Kalat ovat aina niin vaiteliaita.
H.
Tuolla ylenpä joku kirjoitti, että meitä seuraa 1000 lukijaa. Mielestäni he voisivat tulla mukaan kertoa kokemuksistaa. Esim. eron kokeneet miehet voisivat ottaa kantaa tähän viimeisimpää keskusteluumme yksinhuoltajan roolista.
Jäikö se isyys vain elatusmaksujen hoitoon?
Useinhan saa lukea kuinka ex-vaimo oli itsekäs jopa narsisti, omi lapset. Otti jopa uusen miehen ja näin lapset erkaantuivat isästään jne..
Oliko se todella näin.
Katso ylempää vastaukseni demeterille.
Heh, hunksihan on hauskalla päällä..))
Mutta minä olen vakava:
Sinulle "mitä tein",
vastauksesi on vähän samaa linjaa kuin "huokaus"-nikin tuolla ylempänä.
Molemmat tahtovat vakuuttaa, että heillä olisi kyllä kirjoitettavaa ja ylivertaista tietoakin, mutta eivät he nyt tänne alennu kirjoittamaan....
Tämäntyyppisissä viesteissä on aina sama kaava: alentuva ja epämääräinen sohaisu ja jos kysyt tarkennusta, sitä ei kuulu - edes sieltä puskasta...
"jäykkä-siipi"
Eipä hullunpi ajatus.
Se vain taitaa olla niin, että miehiä on täällä harvassa.
Tarkoitan aikuisia miehiä.
Korkeintaan joku supiseva syli-koira, joka kaipaa halauksia.
Ymmärtämättä että lauma on liian korkea-tasoinen hänelle.
H.
Joo, en ole mies. Ja ei yllä älykkyyteni teidän tasoonne. En ole sapelihammastiikeri.
Kirjoitukseni oli tarkoitus valaista sitä miksi peräänkuulutatte osallistumaan keskusteluun, mutta raatelette ulkopuolisia osallistujia.
Kyllä minullakn olisi paljon kerrottavaa vaikkapa nuoruudestani tai kun olin kahen tyttäreni yksinhuoltajana.
En kuulu sisäpiiriinne, niin en uskalla. Sanat satuttavat ja avaavat haavoja.
Vielä kerran: minä kirjoitan yleensä aloituksia vain itseäni kiinnostavista asioista. Toisten "raateleminen" ei kuulu siihen. Katso ylempää vastaustani Sinulle, supikoira.
Jos olen jättänyt vastauksesi huomioimatta tai ollut sinua kohtaan loukkaava tai ilkeä niin sano suoraan, niin voin pyytää anteeksi.
Mielensäpahoittaminen tuntuu niin mukavan syyllistävältä :)
"supikoiras"
Niinpä.
Kaltaisia suru-puseroita on täällä esiintynyt paljon.
Ja kuten ehkä huomasitkin, ei sinua miehenä pidetty.
Yrityksesi lävitse näkyi niin helposti.
Teepä siis uusi yritys.
Kirjoitat reippaana raatona kuten me muutkin.
Kolhitut, kuritetut, puoli-kuoliaaksi rakastetut.
Ja jätä levä-peräisesti pienet murheesi sinne päin.
Käännä katseesi meille.
Silloin mekin unohdamme perä-puolesi.
H.
Kiitos vastauksesta, "supikoira". Se oli niin ylhäällä, etten osannut sinne enää katsoa.
Tuota: jos "meidän" ketjuissa aina raadellaan joku, kannattaa varmasti välttää niitä ja pysyä niissä "ystävällisissä ketjuissa". Meitähän on helppo välttää, kun emme kirjoita puskista.
Ensi kertaa kuulin myös, ketka tuohon parjattuun "sisäpiiriin" kuuluvat. Meitä saa siis osoitetta, kutsua nimeltä, muita ei ?
"demeter"
Mikä hauska minä olen?
Harva minulle nauraa.
Tai no, ei ihan kaikki kuitenkaan.
Jos minä haluaisin mummon niin....
Kyllä sen tars nauttia kanssani hyvää Whiskeytä.
Muistaakseni sinäkin olisit valmis, jos edellytykset osuvat kohdalleen.
Alennuhan nyt, minulle vaikka.
Otetaan sitten korppiksen....kunn... no keksitään joku syy. :)
H.
En yrittänyt esiintyä miehenä.
Oleppas nyt tarkkana. Vastasin demeterille, mutta hukkui ketjun pituuteen. Siksi laitoin ketjun alle demeterille huomioksi.
Mutta sinähän siihen vastasitkn vaikkei kysytty.
Demeter ja muorikka ottivat jonkun toisenkin kirjoitukseen kantaa.
Täällä on näemmä lisäkseni muitakin elämän raatelemia joiden haavat aukeavat kun nokitaan.
(s oli kirjoitusvirhe, mielestäni hauska nän jälkeenpäin huomattuna)
"supikoiras"
Niin, kertaus on opintojen äiti.
Varsinkin silloin kun huomaa möhlineensä.
Mutta on hyvä että huomaat olevasi raadollinen.
Verta vuotavana haluaisin tietää mihin minä vastasin?
H.
Kylhän täällä moni mummo alentuu sulle, jotku ovat ihan polvillaan kumartelemassa.
Heh, lusiina, kohta minäkin liityn mielensäpahoittajiin, kun olen niin monen mielen pahoittanut...))
Supikoira saikin jo vastauksia muilta "sisäpiiriläisiltä", joten tyydyn vain rohkaisemaan: ei muuta kuin mukaan ja kirjoittamaan. Tarinasi on varmasti ihan yhtä arvokas kuin meidän muidenkin...
No en tiedä oletteko te se sisäpiirin sisäpiiri, niin vaan päättelin (väärin?) koska teidän nimet siinä pääosin esiintyivät. Kiitos ystävällisestä ohjauksestasi muihin ketjuihin. Tätähän mä just tarkoitin. Ettei teidän ketjuihin voi osallistua, vaikka aiheet olisivat mielenkiintoisia.
Tämä on "minun" aloitukseni ja vaikka onkin sanottu moneen kertaan että aloittaja ei ole vastuussa omasta ketjustaan niin hieman tunnen kuitenkin vastuuta keskusteluista joita on pannut alulle.
Eli siis, minun (ja olen melko varma että puhun myös "meidän" puolesta) ketjuihin on kaikki tervetulleita kertomaan omia ajatuksiaan, mielipiteitään, kokemuksiaan. Niin rekattuna kuin nimimerkilläkin. Mieluiten samalla koko ketjun ajan niin tiedän kenelle vastaan. Voi olla että vastaan terävästi jos kovasti moititaan, mutta en ole tietääkseni ketään "raadellut" en ainakaan vielä. Kyyhkyt eivät ole korppikotkia.
Äläpäs nyt kainostele, hunksi. Hauska ja sopivan arvoituksellinenhan sinä parhaimmillasi olet...
Mutta tuo tekstisi on nyt jo liian arvoituksellista, silloin se menee förbi...
Eli en nyt sitten alennu sulle, enkä polvillani kumartele, kuten tuolla alempana epäiltiin..))
P.s. tarkoitan ylempänä epäiltiin..))
Se onkin jännä juttu et miten toisiaan tuntemattomat ja toisistaan tietämättömät kykenisivät pahoittamaan toistensa mielen? Onkohan kyse siitä et toinen kirjoittaa toista, siis siten että tietämättään osuu toista arkaan kohtaan ja siinä sitten mieli pahoitetaan ja loukkaannutaan huomaamatta sitä että välttämättä se teksiti ei ollut juuri sinulle ja sinun elämääsi koskettavasti ollut tahallisesti kirjoitettu.?Eihän täällä uskaltaisi kirjoittaa kukaan mitään jos alkaisi niin aatella jotta jujahan tästäkin nyt mahdollisesti loukkaantuu.
Ja Supikoiralle: sekaan vaan sisä- tai ulkorenkaaseen. Ei kai se haittaa vaikka kukaan ei vastaakaan mutta todennäköisesti ainakin joku lukee :). Mua vähän ahistaa tuo sun itsesi alentaminen täällä toisten jukossa. Kukin tyylilään ja panoksillaan! Nii ja vaikka onkin 60
Ei täällä mitään piirejä ole, vain joitakin joita kiinnostavat samat asiat. Tule mukaan juttelemaan. Sinun kokemuksesi auttavat varmasti meitä muitakin ymmärtämään ja tulkitsemaan paremmin ajan henkeä ja miten ikäluokkamme koki seitskytluvun alun.
Ei me varmaan kukaan olla selvitty tähän saakka elämässä ilman haavoja ja minä olen ainakin henkilökohtaisesti huomannut että vaikeistakin kokemuksista on helpompi kertoa ventovieraalle kuin tutulle tai sukulaiselle.
PALOMA! Ei sinulla ole anteeksipyydettävää. Kuuntelin yöllä radioo ja sieltä tuli Yle-puheelta mm. Marjatta Väänäsen haastattelu ja käsiteltiin kommunismia ja kulttuurin eskletuloa juuri tuohon aikaan. Oli ilmeisesti uusinta. Ja siksi aamulla luin tämän ketjun.
Ja ei, en ole sinun koskaan huomanneen sanovan ilkeästi, pahasti, alentuvasti kenellekään.
pisti
Ketjussa silmään pyynnöt osallistua ketjuun ja sitten Koppiksen hyökkäävyys Pirreä kohtaan. No Korppis selitti, että kaikessa ystävyydessä se oli. Ilmeisesti tuntevat toisensa. Ajattelin, että jos Pirre olisi ollut muukalainen, se olisi satuttanut.
Nyt saikulla on aikaa etsiä kaikkea mielenkiintoista. Tämän ketjun aihe on erittäin mielenkiintoinen entiselle kukkahousutytölle!
Hehe....ostin hiljakkoon itselleni uudet kukkafarkut. Ensimmäiset sitten '68.
Aiheenvalinta oli vain sattuma. Profiilistani pääset blogiini jossa kerron juuri omista kokemuksistani ja miten "maailmani liukuivat erilleen", kuvaannollisesti tietenkin, vuodesta 1970 alkaen.
LUSSIINA, älähän ahistu. Supikoira on arka ja usein niiden raatoja näkee teillä, yliajettuna :)
Ehkäpä kun tämän ketjun luin pötkössä aivoni toimivat toisin kuin tarkoitus. Olisi pitänyt katsoa kellonajat ja lukea kronologisesti.
Tässä on vielä kolme päivää saikkua.
Mielenkiintoinen ketju. On kuin novelleja lukisi.
"supikoira"
Laitan tän sulle viisaita sanoja lavilta laulun muodossa, vaikka ei kai sais, mutta olen nyt tässä kohden vähän tottelematon :). Jokainen ihminen on laulun arvoinen.
http://www.youtube.com/watch?v=bHTnzFq-PPA
Minä en aina jaksa lukea kaikkia pitkiä ketjuja, tosin riippuu paljolti aiheestakin.
LUSIINA
Jep, jep ja kiitos. Olkoonkin, että olen ruikuttava kapinen rakki. Onneksi kipsi otettu pois ja oikea elämä alkaa.
Oma vikani, että olen saikun aikana Nelson Mandelan muistoa kunnioittaen lukenut hänen elämäntarinaansa.
Samaan syssyyn eksyin lukemaan Laura Kolben esseitä. Liian fiksu nainen on hän. Sitten sotkeennuin aamulla lukemaan tätä ketjua ja Pläts!
Ruikuti, ruikuti :)
supikoira
Minun ystäväni haluaa että hänen koiransa pitää näyttää hieman rakilta (ehkä ei niinkään kapiselta), joten hän leikkaa ite koiransa karvan aina aivan erinäköiseksi kuin rotuominaisuudet vaativat :). Sinulla onkin saikkulisi aikana ollut aika korkeatasoista lukemista :).
Sä et ny ite taida huomata milleen toimit, ryömit perässä naurettavalla tavalla.
Haittaaks se sua ? "Aina hauskaa olla pittää"...))
Ei haittaa naurattaa vaan kun vanhat mummut konttaa huomion toivos
Olet naurettava, huomaatko sitä itse ?
Kyllä minä niin mieleni ilahdutin kun autoni lopetti kenguruhyppelyn kun etuiskari vaihdettiin ja katsastuskin on tältä vuodelta ohi.
Pikkaisen minä mieltäni pahoitin kun ensimmäinen piparkakkupellillinen paloi.
Supikoirakin on sopeutunut joukkoomme ja Pirrekin sisäkumilaisena tulisi kunhan ehtii ja kertoisi mielipiteensä, kuinka hän mielensä pahoitti vai pahoittiko.
Hunksi voisi myös ryhdistäytyä ja alkaa vastailemaan siten, että minäkin ymmärrän. Enhän minä juurikaan hänen kirjoituksistaan mitään ymmärrä. Hänkin isä voisi jo kirjoittaa ketjuun edes jotain asiaan liittyvää.
Lusiinakin on liittynyt seuraamme sisäkumilaisiin, tervetuloa.
Muutkin sivustaseurajat, mukaan vaan mielenne kuitenkin tekee kertoa kuinka selvisitte 50-luvulta tänne asti ihan selväjärkisenä.
No kiitos "tuumaa hän vähän yllättyneenä". Tosin minun kyllä täytyy rehelisyydenpuuskassa tunnustaa että viiskytluvulla olin vielä vain pilkkeenä isäni silmäkulmassa :)).Mutta jotain elomerkkiä kuitenkin siis .
Ei tulisi edes mieleenkään selvitellä omaa elämäänsä yleisellä palstalla.
Vaikka tänne saakka olisi selvinyt tervejärkisenä, niin viimeistään täällä voi hakata päätään seinään.
Kannatan! Onneksi on 'oikeita' ihmisiä, joille voi puhua.
Ei kai sitä nyt alvariinsa niiden oikeiden ihmisten kanssa kehtaa samoja asioita kerrata alkavat vielä huolestumaan ja tarkkailemaan josko apua tarvitsisin. Kyllä täällä livessä eletään tätä päivää.
Kieltämättä ketju on ollut mieleiseni, olen laittanut elämäni ikäänkuin aikajanalle. Yhtenä päivänä menin läpi työ-ja koulutodistuksia. Aika mielenkiintoisia muistoja pukkasi pintaan. Iloiset penkkarijuhlat, joiden jatkoilla tapasin kivan miehen, jonka kanssa styylailtiin jonkun aikaa.
Kun ne kaikki poikaystätkin unohtuu jos ei mene läpi elämänsä aikajanaa.
Minulla on valokuvia kaikista poikaystävistä ja näin jälkikäteen pitää sanoa, että komeita ne ovat olleet joskaan kaikki ei niin ihania.
Usein kun kertaamme nuoruuttamme toisillemme Petze ja minä ainkain minulta sekoaa usein se aikajana ja tapahtumat takkuilee.
Nyt tämän ketjun myötä ole terävöittänyt aivojani ja muistini on palautunut ja terävöitynyt.
Minulla on ollut niin vähän poikaystäviä että ne on helppo muistaa vaikkei haluaisikaan :))
Kyllä kai sinä seitkytluvulla jo jotain teit. Seitkytluku olikin tapetilla aika kattavasti.
Itse lähden muistelemaan viiskyluvulta jolloin aloitin kansakoulun. Muistan myös kuinka istuin kateellisena nokka kiinni kamarin ikkunassa katsomassa kun siskoani istui moottoripyörän tarakalle ja lähti kukkahameineen ja korkokenkineen ajelulle.
Ota huomioon, että menin naimisiin yli kolmikymppisenä joten poikaystäviä riitti niihin välivuosiin jolloin en seurustellut ns. vakavassti.
Muutaman voisin itsekin suosiolla unohtaa.
Juu, minä kävin koulua sain ukonottoluvan ja löysin ensimmäisen poikakaverin joka oli sen verran vanhempi et silloli auto ja ajokortti. Esikoinen olen joten sisko katsoi ikkunasta kun minä nousin kyytille.Muutoin aika mitäänsanomaton seitkytluku jos ei oteta lukuun sitä että muutin pois kotoa 17-vuotiaana.Maalaispitäjä ja hiljaiseloa, ei mitään kuohuntaakaan edes.
En millään arvostelumielellä sanonut vaan oikeastaan toisinpäin. Ois kannattanut elää sitä nuoruutta ja kattella ja ihmetellä maailmanmenoa ihan itekseen.
.siis tarkennan minun olisi pitänyt.
Ymmärsin toki ja en kokenut arvostelua ; )
Elä vain omaa elämääsi, älä sekaannu muiden elämään ja järjestä ei tarvitse mainita.
Tosin 60 luvulla myös tänään ei voi toiseen maahan muutta miten vain tavallisen ihmisen. Oli mahdollisuus Australia, Kanada, lyhyeksi jäi matka kun päädyin Ruotsiin.
OBS. tuli väärään paikkaan piti olla 29.1 17:54
Olen melkein unohtanut kuinka jännää se kuuskytluku itseasiassa oli pienellä paikkakunnalla. Muistan meitä oli viisi tyttöä kaikki yli 170 cm pitkiä. Korven pojat eivät olleet niitä pisimpiä, mutta ei haitannut kun pääsi prätkän kyytiin.
Oli minulla itsellänikin kuuskytluvun alussa Tunturimopo sain sen isältä lahjaksi. Myöhemmin vaihdoin hiukan isompaan kevyt moottoripyörään.
Seitkytluvulla ajelin satapiikkisellä ja se oli muka jo jotain ; ) Sen jälkeen siirryin keltaiseen kupla volkkariin, se oli eka autoni ja se oli ihanaaaa. Lähti aina käyntiin vaikka pakkasta oli -30 c. Ainut harmi oli, että ikkunoista ei juurikaan nähnyt mitään ; )
Sulla oli ihan kivaa kuuskytluvulla. Minä kävin oppikoulua korvesta, aikaiset aamut ja illalla pimeetä kun tultiin koulusta. Koulumatkaa kertyi parikymmentä kilometria ja se kuljettiin alkupää kävelemällä tai fillarilla, loppupää linjurilla. Onneksi siihen aikaan oli vielä linja-autoliikennettä landellakin.
Ihmeesti sitten kuitenkin ajan ideat levisivät korven kätköihinkin ja odotin vain sitä päivää että voisin lähteä pois sieltä. Kesät ihan ok ja olihan meillä siellä pienimuotoista elämääkin, tansseja ja tärskyjä ja poikakavereita, salaa tupakointia, beatlesien kuuntelua jne mutta ei tollasta mitään ihanaa kuin sinulla.
Mullakin on ollut ihan nyt viime vuosikymmeninä volkkari, ei kuiteskaan kupla. Muutoin hyv mut siihen ei pakkasilla päässyt sisälle :).
Paloma.se.co
Voinko laittaa musiikkia? Vain kerran- Los....Para.. .
Med vänlig hälsning.
Ilman lupaa laitan koska luulen voin.
Hän on myös muuttaja kuin minä, pidän kaikesta musiikista minun ehdoilla.
http://www.youtube.com/watch?v=v2TsD-0DK5s
Med vänlig hälsning.
Tottakai voi laittaa eikä tarvi kysyä keneltäkään lupaa :)
Kivaa kuunneltavaa...
Yhden lisää koska saksa on lähes ruotsia.
http://www.youtube.com/watch?v=m2sSnVs1DUE
Hyvää yötä.
Med vänlig hälsning.
Täytyy kysyä---jotka kirjoittaa suomeksi tosin olet ehkä poikkeus.
Med vänlig hälsning.
Hyvää yötä. Tässä tuutulauluksi suomalainen kyyhky :)
http://www.youtube.com/watch?v=Gkq-jAl2iTU
Sinulle ja kaikille naisille.
http://www.youtube.com/watch?v=Nyco1qFHHNE
Med vänlig hälsning.
Kiitos kaikesta tästä sinulle.
Med vänlig hälsning.
Kyllä nuoruus meni. Nyky nuorisolla ei ole käsitystä mitä silloin piti tehdä. 14 vuotiaana aloitin työt kuusenistutusta ja metsätöitä. sitten ammattikouluun ja sieltä 16v töihin autonasentajanoppiin. sitten konepajakouluun ja sieltä armeijaan ja sitten teknilliseen kouluun 180 haki 32 pääsi sisään. Kesät tienattiin koulurahat merillä.
sitten työnhakuun, konepajan vetäjänä vuosi , opetatajaksi kouluttautuminen ,sitten ammattikoulunopettajaksi., jossa työssä eläkkeelle asti 43 vuotta. siinä työnohessa 2 yliopistoarvosanaa ja 50 vuotiaana amk insinööriksi. kansakoulu jäi kesken vain 6 vuotta tuli käytyä.
Muisti kuvat vanha tulevat esiin, tosin muistin jo 2 vuotiaasta ne olivat pätkiä, nyt ei ole pätkiä täytän 67 om härre vill.
Kaikki muistot eivät ole hyviä nähdessä kaiken totuuden, tosin olen nöyrä minun historiassa.
Ihmeellisellä tavalla ei ole aukkoja elämässä.
kiitän jotain (nettiä) kun kirjoitan näin, puhuminen suomeksi on vähäistä romanssin jälkeen... .
Kiitos Paloma sinulle ja luulen moni muu myös kiittää.
Med vänlig hälsning.
Vakoilu on vahvaa..
Muisti on aika ihmeellinen juttu, Joskus sitä uskottelee itselleen muistavansa jonkun asian oikein ja on itse sen muuntanut toiseksi kuin oikeesti oli. Esimerkiksi minä ja Michael Douglas. :))
Olen aina kertonut kaikille tarinaa siitä kun Michael Douglas oli vasta aloittamassa uraansa hän oli Kolumbiassa tekemässä filmiä nimeltä The Drifter, jotkut työkaverini olivat statisteina ja veljeni kanssa tapasimme Gouglasin ja juttelimme pitkään hänen ja hänen kaverinsa kanssa Kolumbiasta jne. Olin 22 vuotias silloin ja olen aina ollut nuorenvarma siitä että olen tavannut ja jutellut Michel Douglasin kanssa. Kunnes, muutama vuosi sitten, viitatessani asiaan veljeni kanssa phuessani hän sanoi...ootsä ihan varma nyt, eikö se nyt kuitenkin ollut vain Michael Douglasin serkku....?
; ))
Minä olen tarjoillut Urho Kekkoselle pottuja juhlapöydässä ja maatalausnäyttelyn väliajalla vein hänen hotellihuoneeseensa kekisolutpullon. Annoin lasin herra presitentille, mutta Urho sanoi, anna olla tämä on parempaa helteellä suoraan pullon suusta.