Lisää lapsia?

Millaisia suunnitelmia teillä on, joilla ensimmäinen lapsi on ollut koliikki vauva? Uskallatteko yrittää toista lasta?

Meillä takana on koliikki ja lapsi on erittäin tempperamenttinen. -Ja paapottu vauveli. Raskasta oli, mutta kaikki kyllä oli sen arvoista, nyt kun lasta katselee, ihastelee kun käveleskelee ja puuhailee omiaan.

Nyt lapsi on kohta vuoden ikäinen, ennen halusin ehdottomasti kaksi lasta. Nyt asia mietityttää, pelottaa ajatus että mitä jos taas tulee koliikki-vauva, miten sitä sitten jaksaa kahden kanssa jos toinen vaatii toimintaa päivisin ja toinen huutaa yöt läpeensä?

Tosin ajattelin että ainahan sitä omaa jaksaa hoitaa vaikka päällään seisten. Toden näköisesti lapsi jää ainokaiseksemme, mutta nyt haluaisinkin kuulla teidän muiden koliikki-lasten äitien ja isien ajatuksia?

Olenko ainoa joka ei uskaltaudu hankkimaan toista lasta, vaikka aina olenkin haaveillut?
4665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä odotin esikoisen jälkeen puolitoista vuotta, ennen kuin uskaltauduin yrittämään uutta vauvaa. Niin rankkaa oli vauva-aika koliikkeineen ja nivustyrineen ym. kipuineen. Kestikin vuoden ennen kuin uusi tärppäsi, joten lapsilla on ikäeroa reilut kolme vuotta. Kakkonen oli hurjan helppo vauva, samoin kolmonen ja nelonen. En olisi esikoista hoidellessa uskonut, että vauvat voivat ollakaan niin helppoja. Vitonen pudotti taas maanpinnalle koliikkeineen, mutta siihen osasi jo suhtautua huumorilla.

Äänestä

Koliikki ei ole maailman kamalin asia. Ystäväni lapsi syntyi pikkukeskosena (950g).Kotiutuessaan lapsi oli 2kg. Heti kotiintulon jälkeen lapselle tuli paha koliikki ja kivestyrä.

Ystäväni sanoi, että koliikki ei ole mikään ongelma vanhemmille vaan lapselle. Koliikki oli sitä paitsi pieni ongelma siihen nähden, mitä he olivat keskola-aikana kokeneet.

Älkää siis jättäkö lapsen hankkimista väliin yhden koliikin vuoksi. Läheskään kaikille vauvoille sitä ei tule, ja kaiken kukkuraksi sitä on eriasteista.

Äänestä

Esikoisella oli koliikki kolmen ensimmäisen kuukauden ajan, mutta hän onneksi itki iltaisin ja nukkui yöllä.

Neljä vuotta myöhemmin syntyneellä kakkosella ei ole ollut mitään vastaavaa.

Äänestä

ei se koviikki tapa vaan vahvistaa!! mulla poikien ikä ero 1,5v ja ekalla paha koliikki ja toisella lapsella syvän vika saatiin tietää kotiin lähtö vaiheessa siitä heti teholle ja muutaman päivän pääs tä helsinkiin leikkaukseen ja sen jälkeen kotia kun oli toivuttu tai lapsi oli toipunut niin alkoi koliikki.... t. kokenut äiti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti kirjoitti:

Millaisia suunnitelmia teillä on, joilla ensimmäinen lapsi on ollut koliikki vauva? Uskallatteko yrittää toista lasta?

Meillä takana on koliikki ja lapsi on erittäin tempperamenttinen. -Ja paapottu vauveli. Raskasta oli, mutta kaikki kyllä oli sen arvoista, nyt kun lasta katselee, ihastelee kun käveleskelee ja puuhailee omiaan.

Nyt lapsi on kohta vuoden ikäinen, ennen halusin ehdottomasti kaksi lasta. Nyt asia mietityttää, pelottaa ajatus että mitä jos taas tulee koliikki-vauva, miten sitä sitten jaksaa kahden kanssa jos toinen vaatii toimintaa päivisin ja toinen huutaa yöt läpeensä?

Tosin ajattelin että ainahan sitä omaa jaksaa hoitaa vaikka päällään seisten. Toden näköisesti lapsi jää ainokaiseksemme, mutta nyt haluaisinkin kuulla teidän muiden koliikki-lasten äitien ja isien ajatuksia?

Olenko ainoa joka ei uskaltaudu hankkimaan toista lasta, vaikka aina olenkin haaveillut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu