onkohan näin?

aviovaimo

Olen nykyään puninnut tätä omaishoitajuutta että miksi me teemme näin vaativaa ja raskasta työtä 24t vuorokaudessa.Emme ainakaan rahasta sillä palkkio on kuin pisara Itämeressä.Tulin siihen tulokseen että rakkaudesta puolisoon,vanhempiin ,lapseen.Vaikka monesti ajattelen parempi olisi puolisoni päästä pois mutta kuitenkin se luopumisen ajatuskin tekee kipeää.Moni ihmettelee miksi teen tätä,aion seuraavan kerran esittää kysymyksen että tiedätkö mitä rakkaus on?

2

224

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *****

      Noin minäkin ajattelen, olisi armollista jos puoliso pääsisi pois.
      Mutta toisaalta menetyksen tunne tulisi voimakkaana, vaikka hidasta kuolemaa on tehty vuosia.
      Samoin on intervallien aikana, vaikka tarvitsen irtiottoa välillä oman jaksamiseni takia, ei ole hyvä olla, ihan kuin tekisi jotain pahaa kun jättää hoidettavansa vastahakoisena toisten käsiin.
      Tiedän että en ole korvaamaton, mutta tunteilleen ei voi mitään.

    • aviovaimo

      Olet kuin minäkin,kun mieheni on kotona nukun paremmin eikä ole sitä ikävää ja haikeutta mikä ainakin muutaman päivän on käsin kosketeltava.
      Onneksi hoitopaikka on lähellä,käyn viikon aikana ainakin pari kertaa.
      Ei sitä voi tunteitaan muuttaa mutta ei he ymmärrä jotka ei ole kokeneet samaa,se on niin helppo sanoa...älä käy,älä mene ja unohda hänet siksi ajaksi.
      Niin on meilläkin hidasta kuolemaa tehty kauan mutta vielä rakkaani odotta että vien hänelle yölääkkeet pian.Hän on nyt kotona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      58
      2530
    2. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      117
      1338
    3. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      136
      1166
    4. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      77
      1054
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      1003
    6. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      18
      857
    7. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      118
      783
    8. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      24
      742
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      724
    10. Eläinpuisto on edellä Ähtärissä muut tulevat perässä eli maksumiehiä kaivataan

      Näin totesi alueuutisissa täydellinen epäonnistuja entinen veneseppä . Hän vaati kuntaa osallistumaan uuden yhtiön omist
      Ähtäri
      62
      630
    Aihe