Olen nykyään puninnut tätä omaishoitajuutta että miksi me teemme näin vaativaa ja raskasta työtä 24t vuorokaudessa.Emme ainakaan rahasta sillä palkkio on kuin pisara Itämeressä.Tulin siihen tulokseen että rakkaudesta puolisoon,vanhempiin ,lapseen.Vaikka monesti ajattelen parempi olisi puolisoni päästä pois mutta kuitenkin se luopumisen ajatuskin tekee kipeää.Moni ihmettelee miksi teen tätä,aion seuraavan kerran esittää kysymyksen että tiedätkö mitä rakkaus on?
onkohan näin?
aviovaimo
2225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Noin minäkin ajattelen, olisi armollista jos puoliso pääsisi pois.
Mutta toisaalta menetyksen tunne tulisi voimakkaana, vaikka hidasta kuolemaa on tehty vuosia.
Samoin on intervallien aikana, vaikka tarvitsen irtiottoa välillä oman jaksamiseni takia, ei ole hyvä olla, ihan kuin tekisi jotain pahaa kun jättää hoidettavansa vastahakoisena toisten käsiin.
Tiedän että en ole korvaamaton, mutta tunteilleen ei voi mitään.
Olet kuin minäkin,kun mieheni on kotona nukun paremmin eikä ole sitä ikävää ja haikeutta mikä ainakin muutaman päivän on käsin kosketeltava.
Onneksi hoitopaikka on lähellä,käyn viikon aikana ainakin pari kertaa.
Ei sitä voi tunteitaan muuttaa mutta ei he ymmärrä jotka ei ole kokeneet samaa,se on niin helppo sanoa...älä käy,älä mene ja unohda hänet siksi ajaksi.
Niin on meilläkin hidasta kuolemaa tehty kauan mutta vielä rakkaani odotta että vien hänelle yölääkkeet pian.Hän on nyt kotona.